IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 14.09.2008 18:19

Eilen sitten taas soitettiin bändin kanssa yhdet hääjuhlat Kirkkonummella Majvikissa. Loppusyksylle ei nyt tällä erää enää ole hääkeikkoja tiedossa, mutta voihan olla että sieltä vielä joitain viime hetken tilauksia jostainpäin tulee...

[Ei aihetta]Maanantai 08.09.2008 13:05

Nyt on mk1 Focus 1,6 bensakoneella sijaisautona, kun Mondeo on huollossa. Olipa hiukan hämmentävä tunne tankata ysivitosta 1,439 litrahinnalla, kun ei siitä ole pitkäkään aika kun dieselin hinta huiteli samoissa lukemissa. Piti ihan kahteen kertaan katsoa, että eihän tää nyt vaan sitten kuitenkin ollut se letku mistä dieseliä tulee. :)

Kotona taas...Sunnuntai 07.09.2008 19:15

Tämänvuotinen Ford-Club Weekend on nyt sitten vietetty. Tapahtuma oli jälleen kerran varsin onnistunut, joskin tietysti olisi odotettu että jäsenistöä olisi ollut paikalla enemmänkin. No, josko ensi vuonna sitten paremmin. Keskustelua on käyty, millä puolen Suomea tapahtuma ensi vuonna tultaisiin järjestämään. Etelä-Suomea on kierretty, ja tuntuu aina vaan tulevan paikalle sama vakioporukka, oltiinpa sitten siellä taikka täällä. Mahdollista on sekin, että ensi vuonna lähdetään jonnekin pohjoisemmaksi, kun sielläkinpäin sitä jäsenistöä on, ja kynnys osallistua tapahtumaan voi heille olla ehkä matalampikin, kun sielläpäin pitkät välimatkat ovat sikäli arkipäivää, ettei mikään parinsadan kilometrin matka ole kynnyskysymys osallistumiselle. "Etelän herroille" pitäisi kai aina kaikki tuoda kotiovelle asti (tämä nyt vähän näin kärjistetysti ilmaistuna; älkää nyt kukaan ottako tätä henkilökohtaisesti)...

[Ei aihetta]Perjantai 05.09.2008 01:40

Huomenna alkaa sitten Ford-Club Weekend, ja tämä on yksi niitä harvoja viikonloppuja, jolloin en ole töissä. No, toki musiikin parissa sielläkin tulee touhuiltua, mutta kun kyseessä on kuitenkin non-profit homma, joka tehdään ihan harrastusmielessä omasta tahdosta ilman mitään velvoitteita, ehkei sitä silloin voitane työksi laskea.

[Ei aihetta]Keskiviikko 03.09.2008 01:58

Tänään tuli sitten täyteen kolme vuotta mk3-mallin Mondeoilla. Kilometrejä yhteensä 142t+24t = 166tkm, eli noin karkeasti laskettuna keskimäärin noin 55tkm/vuosi, 150km/päivä. Onhan tuota jonkin verran oltu tienpäällä...

...ja Ford-Club Weekend lähestyy...

[Ei aihetta]Perjantai 29.08.2008 00:50

Tänään sitten haettiin viimeisetkin tavarat Söderkullan kämpältä, ja illalla luovutin kämpän pois. Eli yksi vaihe muuttoprojektista on nyt sitten takanapäin. Perjantai ja lauantai menee aika tiiviisti töiden merkeissä, mutta sunnuntaina alkanee sitten armoton järjesteleminen täällä uudella kämpällä...

[Ei aihetta]Keskiviikko 27.08.2008 01:33

Nyt alkaisi olla muuttoprojekti jo siinä vaiheessa, että vanhalla kämpällä on tavaraa enää yksi henkilöautokuormallinen ja pari isompaa tavaraa joiden liikuttamiseen tarvitaan isompi auto ja pari auttavaa kättä. Ilmoitin tuossa jo vuokraisännälle, että näillä näkymin voisin luovuttaa kämpän jo torstai-iltana.

Kyllähän täällä uudella kämpällä vielä riittää paljon järjestelemistä; nyt tässä kaikkien työkiireiden keskellä ei ole ehtinyt juuri muuta kuin vain kantaa tavarat ovesta sisään. Mutta, kyllä tässä vielä ehditään...

[Ei aihetta]Keskiviikko 20.08.2008 01:45

Murr... näitä nykyajan energiansäästösuihkuja. Ilmoitin kiinteistöhuoltoon että suihkusta tulee vettä ihan onnettomalla paineella, jos nyt edes mistään paineesta voi puhua. Tänään ovat sitten käyneet muka korjaamassa jotain, mutta ei mikään ole muuttunut. Ihan vertailun vuoksi mittasin, mihin tahtiin mistäkin rööristä vettä tulee, ja tulokset olivat aika karuja: Hanasta tulee ämpärillinen vettä 30 sekunnissa, pesutilan suihkusta ämpärillinen KAHDESSA MINUUTISSA!!! Lavuaarin käsisuihkustakin tulee ämpärillinen 50 sekunnissa. Jossakin on vikaa ... vikaa ... vikaa ...

Mitähän tuommoinen energiansäästösuihku sitten loppujenlopuksi säästää, jos sitä suihkua joutuu sitten lorottamaan auki puoli tuntia että saa kunnolla peseydyttyä? Tai no, kai siinä on ajateltu että säästö tulisi siinä ettei enää viitsitä peseytyä niin usein...

Muuttopuuhissa...Maanantai 18.08.2008 20:50

Muuttoilmoitus on tehty, eli nyt sitä sitten virallisestikin asutaan jo Vantaalla. Aika paljon tavaraa on vielä vanhalla kämpällä, mutta onhan tässä vielä kaksi viikkoa aikaa ennenkuin se pitää luovuttaa...

[Ei aihetta]Sunnuntai 03.08.2008 18:10

Jeps ... elikä eilen oltiin 7-beatin kanssa hääkeikalla Köyliössä. Keikka saatiin hoidettua mallikelpoisesti, ja siinä sivussa tehtiin taas Mondeolla ennätyksiä taloudellisuusajossa; itse en tosin tällä kertaa ollut sen ratissa, kun ajoin toista autoa. Mutta hattua täytyy kaverille nostaa, kun 461km matkalle meni dieseliä 22 litraa, eli keskikulutus 4,8 l / 100km. Oma ennätykseni tuolla autolla on edelleenkin se 5,3 , mutta nyt on sitten todistettu että tuolla autolla on oikeasti mahdollista päästä maantieajossa valmistajan ilmoittamiin kulutuslukemiin.

Niin, ja tosiaankin, jos nyt vaikkapa juuri Sinulla tai jollain sukulaisella/kaverilla tai tutuntutulla on suunnitteilla häitä, synttärijuhlia tai muuta tapahtumaa mihin tarvittaisiin bändi tai vaikkapa DJ viihdyttämään juhlakansaa, ottakaa toki yhteyttä niin katsotaan mitä keksitään. Bändikokoonpanoja löytyy monennäköisiä ja -kokoisia, tyylitoiveista ja budjetista riippeun, ja ohjelmistoa perinteisestä tanssimusiikista rockiin ja popiin.