IRC-Galleria

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 23:14

Oli syksyinen ilta, lehdet putoili puista ja tuuli ujelsi ulkona. Matti lähti pihalle ja huomasi ojassa mörön, joka alkoi hitaasti kömpiä häntä kohti. Martti hätääntyi, ja juoksi kiven taakse piiloon. Mörkö heilutteli viiksiään ja muuttui Martin äidiksi. Äiti sanoi, Martti tuleppas kotiin iltapalalle! Martti lähti äitinsä mukaan ja kun he olivat puolimtakassa, äiti muuttui yhtäkkiä ihmissudeksi. Matti huomasi, että oli täysikuu. Hän kiljaisi ja lähti juoksemaan pakoon kunnes huomasi että joku limainen otus hyppäsi puskan takaa matin kimppuun. Mutta otus olikin vain äiti.Martti oli ihmeissään mutta samalla peloissaan. Matti katsoi äitiään.
-Äiti, mitä sinä teet? Matti kysyi peloissaan.
-Toivottavasti maistut hyvältä! sanoi äiti.
Matti rimpuili ja yritti päästä karkuun äidin otteesta. Niskassa roikkuva äiti tipahti maahan ja muuttui kissanpennuksi. Silloin Matti rauhoittui vähän ja kysyi:
-Mitä ihmettä? Oletko äiti vai kuka olet?
-Olen pieni kissanpentu ja minulla on nälkä, kissa vastasi, en osaa metsästää!
-Öö, voin auttaa sinua.
Juuri kun Matti oli ottamassa kissanpentua syliin, se muuttui erittäin kauhistuttavaksi olennoksi!
Kissanpennun paikalla olikin nyt haiseva kasa tomaattimurskaa! Martti oli ihan hämmentynyt. Tomaatti murskaa?!
Ihmetyksestään holimatta Matti päätti maistaa tuota eksoottiselta tuoksahtavaa punaista sörsseliä.
Maistettuaan Matti totesi sen äitinsä kuukautisvuodoksi. Matti pillahti itkuun. Kuinka raaka hän olikaan ollut! Hän juoksi metsään yksin angstaamaan.
Pian hänen äitinsä tuli aivan normaalina hänen luokseen metsään ja kysyi:
- Mitä sinä Matti täällä metsässä tähän aikaan yksin vollotat?
-Mä haluan sua heti, joten mennään tonne pusikkoon panemaan!
-Mutta matti kulta, pikkukakkonen on jo mennyt ! On nukkumaanmenoakasi!
-Ei, haluan sua, harrastetaan seksiä, nyt, heti!!
-Tottakai kulta, näytä vehkeesi!!!
*Riisuu äitinsä ja itsensä ja hyppää äidin päälle*
-No mutta Matti ! Yritäs nyt jaksaa kotiin asti, että pääset panemaan ! äiti huudahti.
-En voi! Pakko nyt! Matti karjui.
Äiti ei lopulta vastustellut.
-Noin... Nyt, siitä noin! Äiti puhkui. Matti hymyili voitonriemuisesti.
-Sinä tykkäät seksistä, Matti sanoi.
-OLE HILJAA JA PANE! LUJEMPAA! LUJEMPAA! OIII! IHANAA! LUJEMPAA, äiti karjui.
Sitten paikalle tuli Matin isä, jolla oli haulikko oikeassa kädessään.
-Mitä hittoo täällä puuhataan ilman minua? Matin isä kysyi vihaisesti.
-Hyppää mukaan, Matti ja äiti huusi.
- Totta maar. Isä iloitsi ja pinkaisi mukaan ja työnsi haulikon Matin perseeseen.
Hetken päästä paikalle saapui Martti Ahtisaari Toyota corollallaan. Hän kurvasi pihaan ja etsi takakontistaan ikioman puhallettavan muumipeikon.
Ahtisaari asetteli muumipeikkonsa äidin, Matin ja isän viereen. Matti Ahtisaari käytti hyväkseen muumipeikoa joka vinkui ja natisi. Natina kävi lujemmaks ja muumi hajosi liitoksistaa.

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 22:15

Mitä tyyliä edustat ?

Fruittari
[] Onko Lacoste ihan mahtava?
[] Onko chiksit aivan ihania?
[x] Omistatko yli seitsemän merkkivaatetta?
[x] Käytätkö kaulahuivia?
[x] Onko sinulla koulurepun sijasta laukku?
[x] Kammoksuttaako ajatuskin nuhjuisesta bändipaidasta?
[] Käytätkö raitapaitoja?
[] Kääritkö yleensä farkkujesi lahkeet rullalle polvien kohdalle tai laitat ne sukkien sisään?
[x] Kuunteletko amispoppia- ja/tai räppiä?
[x] Onko sinulla korvakoru(ja)?
[x] Vietätkö päivittäin aikaa peilin edessä vähintään 30min?
[] Onko hiuksissasi värjättyjä raitoja?
[x] Onko sinulla paljon tyttöjä kavereina?
[] Hengaatko jossain (esim. kauppakeskuksessa) jengin kanssa?
[x] Muokkaatko galleriakuviasi niin, että ihosi näyttää paremmalta ja sileämmältä?
9 /15

Emo
[] Itketkö usein?
[x] Käytätkö hupputakkeja?
[] Kuunteletko emoa?
[] Väitätkö, että kaikki on huonosti vaikka ei ole?
[] Oletko masentunut?
[x] Oletko suudellut samaa sukupuolta olevaa?
[] Eivätkö ihmiset ymmärrä sinua?
[] Kirjoitatko runoja?
[] Oletko värjännyt hiuksesi mustiksi?
[x] Leikkaatko itse hiuksiasi?
[] Onko perusilmeesi surullinen?
[] Onko vastakkainen sukupuoli kovin kaukainen asia?
[] Onko äiti sinulle läheinen?
[] Tunnetko itsesi yksinäiseksi?
[] Oletko itsetuhoinen?
3/15

Pissis
[] Käytätkö sanoja 'ihq' tai 'daa'?
[x] Shoppailetko usein?
[] Shoppailetko Onlyssa, Vero Modassa tai muussa vastaavassa?
[] Pelkäätkö gootteja?
[x] Kikatatko paljon?
[x] Katsotko O.C:ta?
[x] Pidätkö popista?
[] Juotko ja/tai poltatko?
[x] Halailetko ystäviäsi?
[] Oletko helium?
[x] Onko sinulla suhiseva ässä?
[x] Oletko blondi?
[x]Onko sinulla siniset silmät?
[x] Otatko itsestäsi usein kuvia?
[x] Kuunteletko purkkapoppia? (Darin, Rihanna, The Pussycat Dolls...)
10/15

Hevari
[] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] Pidätkö kaljasta?
[] Etkö usko Jumalaan?
[] Onko sinulla pentagrammi jossakin vaattessa?
[x] Omistatko niittejä?
[x] Osaatko soittaa kitaraa?
[] Osaatko karjua?
[] Kuunteletko heviä?
[] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[] Roikkuuko housuissasi kettinkejä?
[] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja?
[] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[]Pidätkö mustia vaatteita?
[] Tunnetko joskus tarvetta karjua?
[] Käytkö Tuska-festareilla useasti?
3/15

Räppäri
[x] Pidätkö räpistä?
[x] Oliko Tupac maailman mahtavin räppäri?
[x] Käytätkö räppäreiden käsimerkkejä ja/tai puhut "räppärikieltä"?
[] Omistatko yli 40 cd-levyä?
[] Oletko tummaihoinen?
[x] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[x] Käytätkö liian isoja collegehousuja, farkkuja ja/tai t-paitoja?
[x] Heilutatko käsiäsi, kun puhut?
[] Käytätkö skeittikenkiä?
[x] Käytätkö NY lippiksiä ja/tai pipoja tai muita NY vaatteita?
[] Käytätkö pipoa sisällä?
[x] Kuunteletko räppiä?
[x] Käytätkö paljon englanninkielisiä sanontoja kuten: "What's up?"
[] Onko sinulla rastat?
[] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?
9/15

Gootti
[] Käytätkö mustaa kajaalia?
[] Ajatteletko usein kuolemaa?
[] Oletko sosiaalisesti olematon?
[] Pukeudut mustaan?
[] Oletko kalpea?
[] Pidätkö Tim Burtonin leffoista?
[] Oletko ilkeä?
[] Meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[] Poltatko tupakkaa?
[] Käytätkö korsettia?
[x] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[] Kuunteletko black- ja/tai deathmetallia?
[] Onko sinulla paljon niittikamaa ja/tai ketjuja?
[] Onko sinulla mustat hiukset?
[] Onko sinulla vaatteita, joissa palvotaan saatanaa?
1/15

Ernu
[] Onko sinulla mustavalko-raitasukkia?
[] Entä tyllihame?
[] Piirrätkö mangaa?
[x] Ja luet mangaa?
[x] Katsotko animea?
[] Kuunteletko j-rockia tai jotain muuta vastaavaa japanilaista musiikkia?
[] Haluatko muuttaa Japaniin asumaan?
[] Onko sinulla huulilävistys?
[] Ovatko japanilaiset miehet mielestäsi hyvännäköisiä?
[] Onko sinulla raitapaitoja?
[] Onko J- rock ainoa oikea musiikkityyli?
[] Kuullessasi japanilaisen artistin tulevan Suomeen, hankitko lipun heti täysin hysteerisesti?
[] Käytätkö valkoista ja mustaa kajaalia silmissä?
[x] Näytätkö peace-merkkiä?
[] Kiljutko usein kaupungilla 'kawaii' ynnä muita japanisanoja?
3/15

Nörtti
[x] Käytätkö silmälaseja?
[x] Saatko hyviä arvosanoja?
[] Käytätkö astma-piippua tai jotain muuta vastaavaa?
[] Työnnätkö kyniä, laskimia tai vastaavia paidantaskuihisi?
[] Valitseeko äitisi vaatteesi?
[x] Oletko usein koneella?
[x] Kiusataanko sinua usein?
[x] Odotatko innolla kouluun pääsyä?
[x] Oletko ujo vastakkaisen sukupuolen läsnäollessa?
[x] Puhutko usein opettajien kanssa?
[] Onko CS tai WoW vienyt elämäsi?
[x] Tykkäätkö olla koulussa?
[x] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin, jos saat alle ysin kokeesta?
[] Ovatko housusi navan yläpuolella?
9/15

Punkkari
[] Juotko alkoholia?
[x] Kiroiletko paljon?
[] Oletko anarkisti?
[x] Teetkö typeriä juttuja kavereidesi kanssa?
[x] Oletko joutunut tekemisiin poliisin kanssa?
[] Kuuluuko musiikissa välillä vähän huutaa?
[] Onko sinulla läväreitä muualla kuin korvissa?
[] Omistatko jonkun bändin oheistuotteita?
[] Onko sinulla on irokeesi?
[] Onko sinulla vähintään neljä reikää korvissa?
[] Oletko värjännyt hiuksesi jollain räikeällä värillä?
[] Käytkö festareilla?
[] Onko keikat kova juttu?
[] Käytätkö bändi-paitoja?
[x] Oletko kutsunut jotakuta teeskentelijäksi (feikiksi/wnbksi) lähiaikoina?
4/15

Hippi
[] Onko sinulla pitkät hiukset?
[] Oletko muiden mielestä hiukan outo?
[] Omistatko batiikki-värjätyn vaatekappaleen?
[x] Haluatko pelastaa eläimet?
[x] Onko RUOKAA EI ASEITA- hyvä idea?
[x] Onko sota mielestäsi turhaa?
[] Pidätkö klassisesta rokista?
[] Pidätkö hamppuhameita?
[] Oletko ikinä osallistunut protestiin?
[] Oletko ikinä saanut yhtäkkistä mielihalua halata puuta?
[] Haluatko pelastaa maailman?
[] Oletko positiivinen?
[] Onko mielestäsi hauskaa istua ringissä ja laulaa yhden soittaessa kitaraa?
[] Ajatko tai haluaisitko ajaa Kuplalla?
[] Omistatko peace- korun?
3/15

Tavis
[] Menetkö muodin mukana?
[] Onko kaikki 'ihan sama'?
[] Eikö sinuun kiinnitetä huomiota?
[x] Oletko kovaääninen?
[] Ostatko vaatteesi aina peruskaupoista, et ostele ulkomailta/netistä?
[] Kuunteletko lähinnä radion listahittejä?
[] Oliko keskiarvosi 7 - 8,5?
[x] Onko sinulla kuvia irc-galleriasta?
[x] Oletko lukenut vähintään kaksi Harry Potter- kirjaa?
[] Onko koulu perseestä?
[x] Onko poppi jees?
[] Omistatko messengerin?
[] Onko sinulla koulureppu?
[x] Katsotko salkkareita?
[] Oletko mielestäsi tavis
5/15

Jaahas 8) tuomio: pissis :'( variaa lainaten "ei must saa pissist tekemälläkään :D"

:D:D:D:D:D:D:DMaanantai 08.10.2007 21:30

08.10.07 18:23 <Ruuusu> lähetkö treffeille ? ;)<3 ;DD
08.10.07 18:23 <krista> repesin ääneen :d
08.10.07 18:26 <Ruuusu> krista torju mut ;(( angst... :DDD



08.10.07 18:31 <Ruuusu> aika halvat on huvit ku repeen omille jutuilleni :'DD

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 19:29

OTA ESIIN PUHELIMES NIMILISTA

1. ON JUOPPO.
- Dankku (OOON SAMAA MIELTÄ!!!!)

5. SEURUSTELEE KANSSASI VUODEN PÄÄSTÄ.
-Ina (uuh ;D<3)

10, 11 JA 13 HARRASTAVAT KIMPPAKIVAA.
-Jonna, Jonna koski ja Lotta

20 ON SALAA IHASTUNUT ISÄÄSI.
-Saaga (omfg)

21 ON OIKEASTI KOTOISIN KUUSTA.
-Saana (varmaa joltain apinaplaneetalt)

25 VIHAA SINUA.
-Taru Ihaa (silt vois vaikuttaa mut tiedä sitä)

27 JA 29 SEURUSTELEVAT.
-Venla ja Dankku

30 JA 39 OLISIVAT TÄYDELLINEN PARI.
-Varia faija ja Jonna koski

41 ON OIKEASTI HOPPARI.
-Lotta

42 SAI NEITSYYTESI.
-Netta (no hyi vittu)

48 KYSYY SINUA TREFFEILLE.
-Saaga

50 EI TUNNE SINUA.
-Salla

51 HALUAA SINUA ILTAISIN.
-Sara

60 RUNKKAA JUURI NYT.
-Ida

61 AJATTELEE SINUA ENNEN NUKKUMAANMENOAAN.
- Ina (awww<3)

63;LLA ON HYVÄ KROPPA.
-Jenni

65 PETTÄÄ SINUA 66 KANSSA.
-Systerin poikaystävä Jonnan kaa

67 SAA HUOMENNA PÄÄHÄNSÄ JOTAIN OUTOA.
-Jonna koski (rupes pelottaa)

70 TEKISI MITÄ VAIN VUOKSESI
-Netta (varmaan)

75 ON OUTO.
-Roosa

80 ON VIELÄ NEITSYT.
-Taru

81 ASUU SÄNKYSI ALLA.
- Taru Ihaa

85 KUOLEE HUOMENNA.
-Dankku (EEEEIIIII </3 :'( LÄBÄ JES PÄÄSTIIN SIITÄkI EROON. LÄBÄLÄBÄ)

90 TUO SINULLE HUOMENNA HYVIÄ UUTISIA.
-Systeri<3

91 TUO SINULLE HUOMENNA HUONOJA UUTISIA.
-Neko

99 ON OIKEASTI HOBITTI
-Niemelä se vanhin (:D)

100 PITÄÄ SINUA TÄRKEIMPÄNÄ KUIN KUKAAN.
-Outi :)<3

Olen normaali nuoriSunnuntai 07.10.2007 02:14

[] Omistan pillifarkut
[] Ostan vaatteita kaupoista: ONLY, H&M, ym..
[] Omistan simpukkakännykän
[] Poltat
[] Juot alkoholia
[] Olet blondannut hiukset
[] Vihaat koulua
[] Vanhemmat ovat kamalia
[x] Sinulla on koulussa ainakin 4 hyvää kaveria
[] Omistat ainakin 3kpl minihameita
[] Seuraat muotia
[] Sinulla on mese
[] Tekstiviesti laskusi on isompi, kuin puhelusi lasku
[x] Et mene aikaisin nukkumaan
[x] Meikkaat kouluun
[x] Kiroilet
[] Tulevaisuutesi on sinulle EVVK
[x] Tiedät mitä LOL tarkoittaa
[x] Käytät usein näitä merkkejä: <3 , :) , :D , ^^
[] Polttaminen, muoti, alkoholin juonti ja kaverit ovat elämäsi

6/ 20

Pisteet


0-3 Pistettä: Et ole pissis yhtään! :)

4-7 Pistettä: Olet normaali nuori.

7-12 Pistettä: Seuraat vähän muotia.

13-15 Pistettä: Tiedät mikä on muotia. Et kuitenkaan ole pissis.

16-19 Pistettä: Olet melkein pissis.

20 Pistettä: Olet aito PISSIS! -.-

[Ei aihetta]Maanantai 01.10.2007 22:26

1.OIKEA NIMESI:
Krista Uusitalo

2. GANGSTA NIMESI: (nimesi kolme ensimmäistä kirjainta + izzle)
Krizzle

3. SALAPOLIISI NIMESI: (lempivärisi ja lempieläimesi)
Valkoinen Hevonen

4. SAIPPUAOOPPERA NIMESI: (toinen nimesi + kotikatusi)
Helinä Toivolankuja

5. STAR WARS NIMESI: (sukunimesi kolme ensimmäistä kirjainta, nimesi kaksi ensimmäistä kirjainta, äitisi tyttönimen kolme ensimmäistä kirjainta)
Uuskrsal

6. SUPERSANKARINIMESI: (toinen lempivärisi, lempijuomasi).
Punainen CoCa-Cola Light

7. IRAKILAINEN NIMESI: (nimesi toinen kirjain, sukunimesi kolmas kirjain, mikä tahansa kirjain toisesta nimestäsi, äitisi tyttönimen toinen kirjain, isäsi toisen nimen kolmas kirjain, sisaruksesi/sisaruksiesi nimen ensimmäinen kirjain, äitisi tyttönimen viimeinen kirjain)
Rshaaia

8. TODISTAJANSUOJELU NIMESI: (äitisi toinen nimi)
Marjut

9. GOOTTI NIMESI: (musta + lemmikkisi nimi)
Musta Keisarinna Elizabeth Froggies Zigzag Zibgt

[Ei aihetta]Sunnuntai 30.09.2007 19:27

maikka:"heta älä katso naapurilta"
kassu: "ei ku se kattoo villeä"
maikka: "älä ny niin luule"
kassu: "en luule vaan tiiän"
maikka: "höpö höpö kuka nyt villeä kattelis?"

:'DD

[Ei aihetta]Torstai 27.09.2007 00:37

Hei!
Olen Helinä Könönen. Asun Helsingissä ja olen 54-vuotias ja olen töissä hammasklinikal. Harrastan sumopainia, postimerkkien keräilyä ja kuvista.
Minulla on kaksi lasta ja yksi on tulossa. Minulla on valkoset hiukset ja keltaset silmät. Kuuntelen suomipoppia. Lempiartistini on Snoop Dogg.


NYT ON SUN VUORO. Tee oman tarinasi tämän mukaan:
- ota nimeksesi 2. nimi ja lähimmän naapurin sukunimi
- asuinpaikaksesi kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla
- iäksesi äidin ikä.
- ammatiksesi isän ammatti
- harrastuksiksi ne harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/joista
et pidä?
- lasten lukumääräksi se, montako lävistystä sinulla on.(kaikki
- korvakorut lasketaan).
- hiustenväriksi tämän hetkinen paidan väri
- silmienväriksi tämän hetkinen housujen väri
- musiikkimauksi siskon/veljen musiikkimaku
- lempiartistiksi tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi.