IRC-Galleria

ksym

ksym

tietää että voisi tietää enemmänkin.

Mietteitäni tasa-arvosta.Sunnuntai 18.10.2009 18:32

Keksin vastaväitteen sille, että tasa-arvo ei olisi mahdollista:
minun mielestäni tasa-arvo on mahdollista, jos vain valvotaan sitä että ihmiset eivät käytä sitä hyväksi. eli jos joku pyytää jotain ihmisiltä tahi yhteiskunnalta, niin odotetaan vastineeksi takaisin palvelusta. Trade equity principle.

Jos yksilö ei kykene antamaan takaisin palvelusta, niin pyritään auttamaan yksilöä kehittymään siihen suuntaan että se saa palautettua palveluksen.

Kun yksilöä autetaan kehittymään johonkin suuntaan, pystyy hän tulevaisuudessakin auttamaan toisia. Tämän ajattelutavan yksi seuraus on on esimerkiksi ilmainen koulutus suomessa; ilman yhteiskunnan pyrkimystä tasa-arvoon ainoastaan "erittäin pätevät lapset" (tai nyky-ajattelun normein "rikkaiden ja valtaapitävien lapset") pääsisivät kouluun.

Tapaus: yksilöllä ei ole potentiaalia, koska tämä käyttää toisten palveluksia elämiseensä mutta ei anna mitään takaisin. Pitääkö yksilö (tappaa) heittää roskikseen? väärin!

Ratkaisu: etsitään missä ovat ne ongelmatekijät jotka estävät yksilöä saavuttamaan potentiaalinsa. Manipuloidaan yksilöä psykologian, terapian ja sosiaalisen kanssakäymisen avulla niin, että se lopulta saa motivaation kehittää itseään. Eli siis reilulla pelillä ja vertaistuella tarjotaan oikeaa humaania avustusta!

Seuraus (jälkipuinti): yksilö kehittää itseään, huomaa potentiaalinsa ja oppii prosessin aikana tekemään yleishyödyllisiä juttuja. Tällöin hänellä on myös yhteiskunnallista/tuotannollista arvoa. Yksilö on hyödyllinen joko läheisilleen tai yhteiskunnalle. Tapaus ratkaistu? Ehkä?

Empatia, kärsivällisyys ja pitkäkatseisuus ovat työkaluja joiden avulla voidaan muokata yksilöitä ja yhteisöjä saavuttamaan optimaalisen potentiaalinsa. Yksilöt ja yhteisöt ovat kuin sijoituksia; mitä enemmän sijoitat niihin toimivilla metodeilla empatiaa, sitä enemmän ne antavat takaisin. Toimivilla metodeilla tarkoitan juurikin että ne joilla on tarpeeksi resursseja (kuten esimerkiksi valtion sosiaalihuollon instituutiot) "tökkivät heikompiaan oikeaan suuntaan", antavat tarpeeksi eväitä yksilön potentiaalin realisointiin, täten myös taaten yksilölle paremman henkisen ja fyysisen voinnin.

Monesti yksilö joka kieltäytyy yhteistyöstä vaikka itse saa palveluksia muilta on henkisesti sairastunut johtuen yleensä siitä, että on saanut liikaa potkua munille elämänvarrella. Toinen mahdollisuus on että yksilö on saanut kaiken ilman omaa vaivaa. Jokatapauksessa nämäkin asenteen epäkohdat voidaan parantaa lähipiirin kannustuksella tasa-arvon toteuttamiseen. Ilmaisen asian ehkä monimutkaisesti mutta toivottavasti ymmärsitte pointtini :)

Pidän, ainakin osittain, nykyajan suomen sosiaalihuoltoa edellä mainitun menetelmän vastakohtana. Käteen annettu kylmä raha ei kannusta ketään minnekkään suuntaan, se ei ratkaise sosiaalisia, henkisiä tai fyysisiä ongelmia. Ainoa mitä se tekee on että yksilö vetäytyy neljän seinän sisään vihaamaan itseään, ihmisiä ja maailmaa. Ilmeisesti taloudellisten tilastojen mukaan tulee halvemmaksi antaa pelkästään rahaa vieraantumisen uhan alla oleville yksilöille? Surullista! Ei näin.

Vammaisista: vaikka todetusti henkisesti ja/tai fyysiseti vammaiset yksilöt eivät koskaan pystyisikään olemaan yhtä tehokkaita kuin oikeat ihmiset, niin minun mielestä riittää että he tekevät parhaansa, mutta eivät yhtään vähempää tai enempää. Ja heitä voi ihan hyvin tukea nimenomaan itsensä kehityksessä, eikä vaan antaa ilmaiseksi porkkanaa koska se ei palvele ketään. Toisaalta, en ota kantaa siihen kuinka vaikeasti vammaista vielä pidetään elinkelpoisena tai vastaavaa. En ole miettinyt asiaa sen pitemmälle, koska ei ole omakohtaisia kokemuksia esim. vaikeasti vammaisista ihmisistä. Liian rajatapaus tällainen.

Omakohtaisesta kokemuksesta voin sanoa, että ihminen joutuu syvään psykoosiin tai masennukseen, jos hän kokee ettei voi muokata ympäristöään ELI olla tuottoisa tai luova. Joten vituttaa ja rankasti. Vitutuksesta muodostuu pelko, pelosta vihaa, vihasta tuskaa. Ja kierre on valmis.

Sensijaan että yritettäisiin lääkitä oiretta eli "yksilö ei ole tuottoisa", pitäisi ennemmin hoitaa sairaus eli "yksilö ei (enää) jaksa yrittää kehittää itseään että voisi olla tuottoisa".

Tuottoisuuden määritelmästä: mielestäni ihmisen tuottoisuutta ei voi yksinomaan mitata rahassa. Se on myös sitä, että kuinka paljon yksilö auttaa lähipiiriään saavuttamaan potentiaalinsa. Jos ihminen on inspiraationa toiselle, niin silloin ihmisellä on jo "tuotantoarvoa". Kuinka paljon tällainen sitten merkitsee on riippuu yksilön elämänkatsomuksesta taasen.

Väliselvennys: en ole kyllä psykologi mutta luulisin että yksilön ja ympäristön interaktion ollessa rakentavaa ja positiivista voi yksilö korjata asennevammansa ja löytää oman juttunsa. Mutta niin kauan kuin yksilö jätetään huomiotta, suomitaan sitä vittuilulla ja henkisellä murskaamisella tai annetaan sille kaikki ku manulle päivällinen niin kaikki kärsii, ja ENITEN yksilö itse. Nyt sain ehkä sanottua mitä tarkoitin :D hah, vaikeaa muotoilla ajatuksia.

Todella henkilökohtainen mielipide: vaikka yksilö ei elämänsä aika pystyisikään tuottamaan takaisin kaikkea mitä siihen on sijoitettu, niin tulee hyväksyä se tosiasia että maailman ja universumin mittakaavalla monetkaan asiat eivät tuota yksi yhteen. 100% tehokkuus on vain raja arvo mihin kaikki pyrkivät mutta eivät koskaan saavuta. Jos aletaan kitkeä yhteiskunnan rattaista ns. heikkoja lenkkejä, niin kuka on arvollinen ottamaan "jumalan" aseman ja määräämään kuka säilyy ja kenet heitetään roskiin? Sinä? Minä? Joulupukki? Saatana? USA:n presidentti?

Edellä oleva mielipide on helppo kumota retoriikalla. Sitä ovat monet tehneet, mutta en silti ole mielipiteestäni luopunut, koska se on minulle tärkeä oman henkisen terveyden takia. Uskon asia, kenties ...

Vertauskuvallista: kun avartaa mielensä ja tunteensa, voi kenties päätyä tähän johtopäätöksen mihin minä päädyin: suurella skaalalla vahvemmat tekijät automaattisesti kompensoivat heikommat tekijät. Tällöin kaikilla tekijöillä on arvoa, koska ne ovat kokonaisuuden summa. Heitä kaksi kuusisivuista noppaa tusinan kertaa ja huomaat että yleisin tulos on seitsemän, vaikka monissa heitoissa jompikumpi noppa on alle odotusarvonsa mikä on kolme.

Selitys edelliseen: vahvempien tekijöiden (yksilöiden) kompensoivan vaikutuksen ei tarvitse tarkoittaa että vahvempia tekijöitä riistetään millään tavalla. Vahvemmilla tekijöillä on yleensä niin paljon potentiaalia, että siitä riittää kompensaatioonkin ilman että se aiheuttaa liikaa vaivaa. Ja koska kaikki olemme tässä maailmassa yhdessä ja tämä maailma on tekijöidensä summa, sokea ja nihilistinen utilitarismi tekee enemmän haittaa kuin hyötyä. Kun katsotte esimerkiksi lähi-idän, USA:n ja Afrikan tilannetta ja analysoitte ko. alueilla olevia ongelmia, niin kenties voitte huomata mihin täysin empatiaa vailla oleva nihilistinen utilitarismi johtaa.

Loppulause: Täydellistä tasa-arvoa ei voida koskaan saavuttaa. Mutta siihen pyrkiminen voi olla erittäin rakentava prosessi!

Myönnän että olen idealistinen. Mutta nämä ajatukset pitävät minut hengissä, antaen minulle toivoa siitä että maailma ei olisikaan täysin synkkä ja ilkeä paikka. Huono perustelu, mutta ei minulla muutakaan ole.

PS: kommentoikaa toki :) jos monet ihmiset kommentoi niin todellakin toivon ettei tästä syty hirveetä fleimisotaa ;D

Never even consider WoW and marriage!Lauantai 17.10.2009 01:56

Normipäivä!Perjantai 16.10.2009 13:54



hhaHAHA :D PARHAUTTA!
"I am not a clever man."
Ihan kuin meikäläisen arjesta xD

(kuvan lähde: http://imgur.com/gallery/pcG6Y)

Sieniä.Keskiviikko 14.10.2009 19:59

Ihmeitä internetistä #1


Tahtoo myös. ;__;

Rahan käyttäjä.Keskiviikko 14.10.2009 13:57

Olen rahan käyttäjä.
Maksoin laskuja.
Nyt on viimeisetkin rahat menny.
Rahan käyttäjän urani on loppu.
Olen puhdas ja köyhä taas.

Uusi esimerkki egotrippailusta ...Keskiviikko 14.10.2009 05:28

http://www.youtube.com/watch?v=sYt6DT97KC4

Joo. En tiedä pitäskö itkeä vai nauraa. Hermot menee, en tajua miksei kukaan hoitanu tota pätemistä yrittävää pelleä vittuun tolta servulta. Uuh.

Reilu peli!Tiistai 13.10.2009 17:53

Sacred 2:sta pelasin notta.

Otin siinä semmosen tehtävän, että piti joku haltiamuijan lemmikkikoira hakea luolasta, sitten saattaa tämä muija ja sen koira toiseen kaupunkiin.

No hain koiran, tulin takaisin ja aloin saattamaan niitä sitten sinne kaupunkin. Ja eikös tämä tekoälysuunnittelija ollutkin nerokas: matkalla toiseen kaupunkiin tää haltiamuija hyökkää ensimmäisen vihollisjoukon kimppuun PALJAIN NYRKIN.

"Tuolla on iso monsteri ja vitusti muitakin örkkejä RAAH NYRKKI PÄÄHÄN"

"MUDAMUDAMUDAMUDAMUDAMUDADAMUDAAA! WRYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYYY!!!!"

Voi vittujen kevät. Se akka pullas alueelta KAIKKI monsterit isoon läjään ja itte hilluu mobien keskellä pukeutuneena ilta-asuun saatana :D En kerinny tappaa kuin noin 20 vihollista sadasta kun yritin perse hiessä juosta sen perässä.

Sitten se akka kuoli kun mobien yhteenlasketty keskimääräinen DPS on gaziljoona. Sen lemmikkikoira, bugista johtuen kai, oli tietenkin kuolematon ja jäi syömään niitä monstereita siihen häntä heiluen.

Quest logissa lukee "Kernforce the elf writer died. What a pity, now she won't be able to finish her epic novel!"

-.-

LOLOLOLMAO!

Kun olit yössä ... #2Tiistai 13.10.2009 16:29

Eldar for teh WINs!

http://1d4chan.org/wiki/Macha
http://1d4chan.org/wiki/Taldeer

GET THE FACTS! :D

Even WH40k Eldar can be satisfying given enough WRITEFAGGOTRY:
http://1d4chan.org/wiki/Love_Can_Bloom

En ihan jaksanut lukea loppuun mutta mutta ... hehehee :D

ALSO: http://1d4chan.org/wiki/Just_as_planned

xD

The dragon in my garage.Maanantai 12.10.2009 18:47

Tämä on siis copypasta hienosta tarinasta. Carl Sagan on parhautta :)

The Dragon In My Garage
by Carl Sagan

"A fire-breathing dragon lives in my garage"

Suppose (I'm following a group therapy approach by the psychologist Richard Franklin) I seriously make such an assertion to you. Surely you'd want to check it out, see for yourself. There have been innumerable stories of dragons over the centuries, but no real evidence. What an opportunity!

"Show me," you say. I lead you to my garage. You look inside and see a ladder, empty paint cans, an old tricycle -- but no dragon.

"Where's the dragon?" you ask.

"Oh, she's right here," I reply, waving vaguely. "I neglected to mention that she's an invisible dragon."

You propose spreading flour on the floor of the garage to capture the dragon's footprints.

"Good idea," I say, "but this dragon floats in the air."

Then you'll use an infrared sensor to detect the invisible fire.

"Good idea, but the invisible fire is also heatless."

You'll spray-paint the dragon and make her visible.

"Good idea, but she's an incorporeal dragon and the paint won't stick." And so on. I counter every physical test you propose with a special explanation of why it won't work.

Now, what's the difference between an invisible, incorporeal, floating dragon who spits heatless fire and no dragon at all? If there's no way to disprove my contention, no conceivable experiment that would count against it, what does it mean to say that my dragon exists? Your inability to invalidate my hypothesis is not at all the same thing as proving it true. Claims that cannot be tested, assertions immune to disproof are veridically worthless, whatever value they may have in inspiring us or in exciting our sense of wonder. What I'm asking you to do comes down to believing, in the absence of evidence, on my say-so. The only thing you've really learned from my insistence that there's a dragon in my garage is that something funny is going on inside my head. You'd wonder, if no physical tests apply, what convinced me. The possibility that it was a dream or a hallucination would certainly enter your mind. But then, why am I taking it so seriously? Maybe I need help. At the least, maybe I've seriously underestimated human fallibility. Imagine that, despite none of the tests being successful, you wish to be scrupulously open-minded. So you don't outright reject the notion that there's a fire-breathing dragon in my garage. You merely put it on hold. Present evidence is strongly against it, but if a new body of data emerge you're prepared to examine it and see if it convinces you. Surely it's unfair of me to be offended at not being believed; or to criticize you for being stodgy and unimaginative -- merely because you rendered the Scottish verdict of "not proved."

Imagine that things had gone otherwise. The dragon is invisible, all right, but footprints are being made in the flour as you watch. Your infrared detector reads off-scale. The spray paint reveals a jagged crest bobbing in the air before you. No matter how skeptical you might have been about the existence of dragons -- to say nothing about invisible ones -- you must now acknowledge that there's something here, and that in a preliminary way it's consistent with an invisible, fire-breathing dragon.

Now another scenario: Suppose it's not just me. Suppose that several people of your acquaintance, including people who you're pretty sure don't know each other, all tell you that they have dragons in their garages -- but in every case the evidence is maddeningly elusive. All of us admit we're disturbed at being gripped by so odd a conviction so ill-supported by the physical evidence. None of us is a lunatic. We speculate about what it would mean if invisible dragons were really hiding out in garages all over the world, with us humans just catching on. I'd rather it not be true, I tell you. But maybe all those ancient European and Chinese myths about dragons weren't myths at all.

Gratifyingly, some dragon-size footprints in the flour are now reported. But they're never made when a skeptic is looking. An alternative explanation presents itself. On close examination it seems clear that the footprints could have been faked. Another dragon enthusiast shows up with a burnt finger and attributes it to a rare physical manifestation of the dragon's fiery breath. But again, other possibilities exist. We understand that there are other ways to burn fingers besides the breath of invisible dragons. Such "evidence" -- no matter how important the dragon advocates consider it -- is far from compelling. Once again, the only sensible approach is tentatively to reject the dragon hypothesis, to be open to future physical data, and to wonder what the cause might be that so many apparently sane and sober people share the same strange delusion.

LÄHDE: http://www.godlessgeeks.com/LINKS/Dragon.htm