IRC-Galleria

laura_

laura_

Lord Est - Sun vieres on lämmin

NaulanreiänPerjantai 13.02.2009 20:13

Tässä tärkeä pieni tarina meille jokaiselle.
Pidetään huolta siitä, ettei tule naulanreikiä.


Olipa kerran pahantuulinen pikkupoika. Hänen isänsä antoi hänelle
pussillisen nauloja ja sanoi, että joka kerta kun hän menetti
malttinsa hänen tuli vasaroida yksi naula aidan takaosaan.


Ensimmäisen päivän naulasaalis oli 37 naulaa. Muutamien viikkojen
aikana poika oppi hillitsemään kiukkuaan ja päivittäin naulojen lukumäärä
yhä pieneni.
Hän huomasi, että oli helpompaa hillitä itsensä kuin takoa nauloja aitaan.
Vihdoin koitti päivä, jolloin hän ei kertaakaan menettänyt malttiaan.


Hän kertoi siitä isälleen ja tämä ehdotti, että poika vetäisi aidasta
pois yhden naulan jokaisena sellaisena päivänä, jolloin hän ei kiivastunut.
Päivät kuluivat ja lopulta nuorukainen voi vihdoin kertoa
isälleen,että hän oli poistanut kaikki naulat.


Isä johdatti pojan kädestä pitäen aidan luo.Hän sanoi: 'Olet tehnyt hienoa
työtä, poikani,
mutta katsopas aidassa olevia reikiä.Aitaa ei koskaan enää saada
entiselleen.Vihapäissäsi sanomat sanat jättävät juuri tämänlaisia arpia.


Voit iskeä veitsen toiseen ihmiseen ja vetää sen ulos. On ihan
samantekevää,kuinka monta kertaa pyytelet anteeksi- haava on yhä
olemassa.'Sanoilla aiheutettu haava on aivan yhtä paha kuin
ruumiillinenkin.Ystävät ovat tosi harvinaisia jalokiviä. He saavat sinut
hymyilemään
ja rohkaiset sinua onnistumaan.He kuuntelevat meitä,he lausuvat meille
kiitoksen
sanat ja haluavat aina avata sydämensä meille.


Suo minulle anteeksi, jos joskus jätin sydämeesi naulan reiän..

[Ei aihetta]Torstai 12.02.2009 23:56



Tekemisen puutetta? Tämä ajatusleikki nimestäsi vaatii hieman jo mielikuvitusta. Kopioi kysymykset omaan muistioon ja täytä omalla nimellä. Merkitse niin monta ihmistä muistiinpanoon, kun katsot tarpeelliseksi. Pientä hauskaa tehtävää...

1. Kirjoita jokaisella nimessäsi olevalla kirjaimella sinua kuvaava adjektiivi :

Laiska
Ahne
Utelias
Rämä
Asiallinen :D

2. Kirjoita jokaisella nimessäsi olevalla kirjaimella mukava nimi:

Liisa
Auroora
Ulla
Riina
Anna

3. Kirjoita jokaisella nimessäsi olevalla kirjaimella eläin:

Laiskiainen
Apina
Undulaatti
Rugalagauga
Antilooppi

4. Kirjoita jokaisella nimessäsi olevalla kirjaimella paheesi tai asia, jota haluaisit muuttaa/parantaa
elämässäsi:

Laiskuus
Avuliaisuus
Uteliasisuus
Rivokkuus
Aivot

5. Kirjoita jokaisella nimessäsi olevalla kirjaimella tavara tai asia, jota käytät:

Liima
Avain
Uuni
Rasva
Astioita

6. Ja lopuksi, Kirjoita jokaisella nimessäsi olevaa kirjainta käyttäen lause.
Liian Asiaton Ukko Raiskasi Ainon
wwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwwww

Lähetä mesessä olevillesiKeskiviikko 11.02.2009 23:50

1. Mä olen vissiin muslimi

- Sidda sanoo:
kiva mikä blogi? (:

2. Meille tuli joku outo mies!

- ||Emppu|| sanoo:
kuka mies?

3.Mitäs mielt oot siit et syön sun kaikki suklaat?

- Ellllutinn sanoo:
mitäää??: DD

4. Koska seuraavan kerran?

- Ewe : ) sanoo:
?

5. Mä tipuin roskikseen äsken!

- Jonna sanoo:
mihi roskiksee :D?

6. Keskiviikkona etitään sulle mies.

- Lellu sanoo:
??
Lellu sanoo:
mitä <m
Lellu sanoo:
??


[Ei aihetta]Tiistai 10.02.2009 21:38

KAVERIT: Eivät koskaan pyydä ruokaa.
TOSIYSTÄVÄT: Ovat syy siihen ettei sinulla ole ruokaa.

KAVERIT: Auttavat sinut ulos vankilasta ja kertovat että mitä teit oli väärin.
TOSIYSTÄVÄT: Istuvat vieressäsi ja sanovat "Hitsi...Homma kusi...Mut hitto se oli hauskaa!"

KAVERIT: Lainaavat tavaroitasi pariksi päiväksi ja palauttavat sitten.
TOSIYSTÄVÄT: Pitävät tavaroitasi niin kauan että unohtavat niiden olevan sinun.

KAVERIT: Koputtavat oveesi.
TOSIYSTÄVÄT: Kävelevät suoraan sisään ja lösähtävät sohvalle.

KAVERIT: Ovat hetkellisiä.
TOSIYSTÄVÄT: Kestävät läpi koko elämän.

KAVERIT: Vievät drinkkinsi pois kun luulevat sinun ottaneen tarpeeksi.
TOSIYSTÄVÄT: Katsovat sinun vaappuvan puolelta toiselle ja sanovat "Beibi juo loputkin siitä ei
heitetä mitään hukkaan".

KAVERIT: Kertovat vaatteiden sopivan sinulle.
TOSIYSTÄVÄT: Kertovat, että näytät norsulta, joka on kääriytynyt makkarankuoreen.

KAVERIT: Tietävät muutamia asioita sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Voisivat kirjoittaa kirjan sinun elämäsi yksityiskohdista

KAVERIT: Jättävät sinut yksin jos muutkin tekevät niin
TOSIYSTÄVÄT: Haistattavat paskat muille eivätkä koskaan jätä sinua

KAVERIT: Puhuvat pahaa ihmisestä joka puhuu pahaa sinusta
TOSIYSTÄVÄT: Laittavat pahanpuhujille jauhot suuhun

[Ei aihetta]Tiistai 10.02.2009 18:54

UUSI ELÄINRÄÄKKÄYS VIDEO ! TÄMÄ ON VERISTÄ ELI EN SUOSITTELE KATSOA !


eli, rullaathan alas nimilistaan ja lisäät nimesi tähän vaatimuskirjeeseen ja
lähetä se kaikille tutuille. Ruotsissa tämä viesti on lähtenyt eteenpäin
Ruotsin Kennelliitosta ja Käyttökoiraorganisaatiolta. Videota ei ole pakko
katsoa (meet farm=''liha tehdas'' - se on TODELLA RAAKA!), - mutta jos päätät katsoa,
niin varoitus että SE ON HIRVEÄTÄ katsottavaa ja kauheata väkivaltaa. Sen
kipeä hiljaisuus on koskettanut meitä kaikkia syvästi. Jos emme suojele eläimiä
tämänlaiselta brutaalisuudelta, olemme osarikollisia.

Voit tehdä jotain! Allekirjoitathan ja lähetät kontakteillesi - tällaisen
väkivallan on LOPUTTAVA!

VAROITUS! TÄMÄ ON OIKEASTI JÄRKYTTÄVÄÄ KATSOTTAVAA!!!


http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1
http://getactive.peta.org/campaign/turkey_investigation1

Tässä video lyhyesti (lihatarha): piilokameralla filmattuna, eläimet
kuvattiin kun ne NYLJETÄÄN ELÄVÄNÄ! Sanovat että tulee 'täydellisempi
leikkaus'.tämän jälkeen ruhot heitetään kasaan, yhä elävänä, ja jopa 10
minuuttia sydän vielä sykkii, silmittömässä kivussa, ja silmät vielä
liikkuvat.lintujen pienet käpälät värisevät. Yksi lintu joka vielä nostaa
päätänsä ja katsoo kameraan verisillä silmillään.

Vaikka et katso videota, ALLEKIRJOITATHAN ja lähetät ystävillesi:
tällainen
hirviömäisyys on loputtava, JOTAIN ON TEHTÄVÄ!!

Kun tässä listassa on 500 nimeä, lähetäthän sen: PETA2@petaorg
<PETA2@peta.org>

01. Helen Walthew, Cape Town
02. Joyce Luxton, Cape Town
03. Garth Luxton, Cape Town
04 Terje McKnight, Norway
05 Joachim B McKnight, Norway
06 Jannicke McKnight, Norway
07 Rita Lyngsmo, Norway
08 Hanne Dahle, Norway
09 Elizabeth Dahle, Norway
10 Pia Baumann, Norway
11 Anita McKnight,
12 Laura Garner Scotland
13 Ken Garner Scotland
14 Noel Bowie Scotland
15 Chris Bowie China
16 Jang Jing China
17 Val Cummnings South Africa
18 Derek Cummings South Africa
19 Kim Samuels South Africa
20 Ron Samuels South Africa
21 Vanessa Mclean UK
22 David Stainforth - South Africa
23 Lynne Proude - South Africa
24 Jenny Wilkinson - South Africa
25 Sharon Künnemann - South Africa
26 CELESTE WEBER
27 Yvonne Miller
28 David Miller
29 Jennifer Ormond-Brown
30 Digby Ormond-Brown
31 Martin Brown
32. Tonel Rautenbach - South Africa
33. Naco Rautenbach - South Africa
34. Jessica Moller - South Africa
35. Roxanna De Bruyn - South Africa
36. Charlene Morgan - South Africa
37. Shaun Morgan - South Africa
38. Marianne le Grange - South Africa
39. Marius le Grange Jnr - South Africa
40. Marinka le Grange - South Africa
41. Marius le Grange Snr - South Africa
42. Ida Botha - South Africa
43. George Botha - South Africa
44. Joey Pretorius - South Africa
45. Riekie Pretorius - SA
46. Jaco Pretorius - SA
47. Gerhardus Pretorius - SA
48. Silvia Pretorius - SA
49. Malie Swart - SA
50. Nico Swart - SA
51Andre Koegelenberg
52 Trudie McIntosh
53 Maryanne Jooste
54 Frans Jooste
55 Lulu Joost
56 Dené Jooste
57 Freda O'Connell
58. Carmen Slabbert - South Africa
59. Debbie Smith - South Africa
60 Dudley Bennet South Africa
61 Pamela Bennet South Africa
62 Yvonne Brink, Sweden
63 Anneli Paldin/Rengart
64.Cathrine Hellberg
65. Thereze Axelsson / Sweden
66. Marie Tälth
67.Anna Andersson
68.Marcus Nilsson
69.Isak Andersson
70.Ida Andersson
71. Ritva Lindström
72. Sven Lindström
73. Rose-Marie Carlsen / Denemark
74.Tatiana Pajares/Spain
75. Hugo Gutierrez Colas /Spain
76. Caroline Bjälstam/Spain
77. Solvår Warmestad/Norway
78. Camilla Dahlgren/Sweden
79. Peter Rasmussen/Sweden
80. Satu Kettunen / Sweden
81. Olof Haggren / Sweden
82. Marianne Paunimo/Finland
83.Elina Paunimo/Finland
84.Tuomas Paunimo/Finland
85.Arto Hynninen/Finland
86. Minna Kurvinen / Finland
87 Sauli Latvalehto / Finland
88. Päivi Mikkonen / Finland
89. Jyrki Leinonen / Finland
90. Markku Mankinen / Finland
91. Tuomo Pajari / Finland
92. Petteri Jestola/ Finland
93. Jenni Rönkä/Finland
94. Riina Pirinen / Finland
95. Elina Alavuotunki / Finland
96. Hanna Koivuperä/ Finland
97. Jenni Lohikoski, Finland
98. Hanna Rikkonen, Finland
99. Saila Huttunen, Finland
100. Satu Autio, Finland
101. Marjut Kriikku, Finland
102. Henna Takala, Finland
103. Marja Salimäki, Finland
104. Helena Salimäki, Finland
105. Tapio Vilmunen, Finland
106. Johanna Hautala, Finland
107. Anni Itäpalo, Finland
108. Aarne Niskala, Finland
109. Jonna Niskala, Finland
110. Pauline Hellevig, Finland
111. Lily Wright, Finland
112. Elina Kumpula, Finland
113.Nelli Teeriniemi,Finland
114.Alina Turunen,Finland
115.Ida Bergström,Finland
116.Kaisa Korpela,Finland
117. Veera Nikula, Finland
118. Vilma Sirèn, Finland
119. reetta mallat ,finland
120. Mira Palenius , Finland
121. Tomi Hietala , Finland
122.Jaakko Luoto,Finland
123.Touko Laakkonen,Finland
124.Oskari Oksanen,Finland
125.Pekka Saarinen,Finland
126.Jori Ilanko,Finland
127. Veera Selin, Finland
128.Ella Manninen,Finland
129. Vilma Leino, Finland
130. Jenina Levomäki, Finland
131. Tanja Salonen, Finland
132. Jp Tuononen,Finland
133. Leena Hyvölä,Finland
134. Satu Isoaho,Finland
135. Andrijana Avramov, Finland
136. Jeremias Hellman,Finland
137. Ina Avramov, Finland
138. Moona Anukka, Finland
139. Jenni Tiittanen, Finland
140. Kia Halttunen, Finland
141.Moona Kivilahti, Finland
142. Laura Sivula, Finland
143. Tessa Juselius, Finland
144. Nitta Hiltula, Finland
145. Julia Hyvärinen, Finland
146. Henna Rasi, Finland
147. Susanna Heikkilä, Finland
148. Julianna Romppainen, Finland
149. Petra Joukainen, Finland
150. Maiju Kallioinen, Finland
151. Pauliina Kannisto , Finland
152. Ronja Koskela , Finland
153. Milla Peltomäki , Finland
154. Niina Vaittinen, Finland
155. Nicola Valtonen, Finland
156. Maiju Jaatinen, Finland
157. Emilia, Finland
158. Elli Honkanen, Finland
159. Nelli, Finland
160. Jassu. Finland
161. Miia, Finland
162. Taavi, Finland
163. Katja, Finland
164. Tiia, Finland
165. Jessica, Finland ( i think that's so stupid)
166.Anette,Finland
167.Natasha, Finland
168.Maria , Finland
169. Ronja, Finland
170.Roosa, Finland
171.Siiri, Finland
172.Anne, Finland
173. Anette, Finland
174. Amanda, Finland
175. Susanna, Finland
176. Sara, Finland
177. Annika, Finland
178. Tuomas, Finland
179. Linda,Finland
180. Sofia, Finland
181. Elisabeth, Finland
182. Kiia , Finland
183.Joel, Finland/Sweden
184. Anniina, Finland
185. Sanna , Finland
186. Roope , Finland
187. Janina, Finland
188. Gemo, Finland
189. Oona, Finland
190. Helena, Finland
191. Mati, Finland
192. Ressu, fucking Finland
193.Veera, Finland
194. Chrisu, Finland
195. Petra, Finland
196. Roba, Finland
197. Anastasia, FINLAND
198.Feeb, Finland
199. Eetu-Aleksi, FINLAND
200.Ville, FINLAND
201. EMMA , FINLAND
202. Jenni, FINLAND
203.kimberly, FINLAND
204.Aziz, TÃœRKIYE
205. Tailan, TÃœRKIYE
206. jasmin, suomi
207. mariia, suomi
208. noora, suomi
209. ilmo . suomi
210. Iida, Suomi
211. Laura,Suomi
Jokainen vieras jää vieraslistaan, katsotaan kuinka monella on sydäntä olla kopioimat.

[Ei aihetta]Lauantai 07.02.2009 20:57

Säännöt ovat seuraavat:
1. Valitse 5 kaveriasi.
2. Etsi jokaiselle nimelle yhteisö, jossa esiintyy kyseinen nimi!
3. Haasta 5 kaveriasi tekemään tämän

Lissu: Lissu on ihana<3
Anni: Anni on mun vakiopano
Emmi: Emmi on himorunkku
Jasmiina: Jasmiinan korva
Emppu: Emppu on kova jätkä<3

Haastan lissun,annin,emmin,jasmiinan ja empun ;D

[Ei aihetta]Torstai 05.02.2009 17:54

Tupakoitko? - En
Käytkö usein baareissa? - joka päivä
Syötkö mielestäsi terveellisesti? - TOTTAKAI. tälläkin hetkellä syön sipsiä :)
Onko sinulla hyvä kunto? - juu paska kunto
Montako tuntia yleensä nukut yössä? - 7-8h

NYKYHETKI
Avonaiset msn keskustelusi? - 0
Kuka ihminen on lähimpänä sinua? - Monia ei voi valita yhtä :)
Oletko onnellinen? - joo
Surullinen? - en
Masentunut? - en
Tylsistynyt? - hieman
Missä kännykkäsi on? - keittiös
Mikä esine on vasemmalla puolellasi lähimpänä? - muki,lusikka
Katso taaksesi, mitä näet? - pimputtimen

KULUNUT VIIKKO
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - Juu : )
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - jäätävät määrät karkkii :D
Oletko potenut krapulaa? - en
Oksentanut? - en
Soittanut jollekkin? - juups
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - no riippuu jos elisa liittymän höskeli ei oo mies puolinen
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - en

KULUNUT VUOSI
Paras juttu kuluneelta vuodelta? - emmil yöt kai :)
Oletko kokenut surua? - ju
Oletko opiskellut? - ju
Oletko itkenyt? - en mä nyt silleen :D
Ollut onnellinen? - joo
Oletko riidellyt jonkun kanssa verisesti? - en
Oletko tyytyväinen kuluneeseen vuoteen? - juu no ihan ok

MILLOIN
Milloin viimeksi joku kielsi sinulta jotakin todella tärkeää? - 2 päivää sit
Milloin viimeksi olit niin vihainen että olisit voinut lyödä? - viikko sit.
Milloin viimeksi lähetit tekstiviestin tärkeälle ihmiselle? -eile?
Milloin viimeksi haukuit jonkun pystyyn? - en muist
Milloin viimeksi olit kateellinen jollekin? - tänään
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? - ei muist
Milloin viimeksi soitit jollekkin, ja kadut sitä soittoa? - uutenvuoten :D

MUUTA
Milloin viimeksi vannoit ettet enää koskaan tee jotakin? - vuos takaperin etten syö enää koskaan lihaa :D
Kenen kanssa viimeksi ryyppäsit? - -
Millaiseen pyyhkeeseen kuivauduit viimeksi tullessasi suihkusta? - semmonen mis on nasu :)
Osaatko pitää puoliasi? -ainaki omast mielestäni :D
Pidätkö suuria korvarenkaita? - välil

OLETKO
Ihastunut? - juu ;)
Kipeä nyt? - en
Lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - juu tänään just :D
Oletko koskaan vaatinut keneltäkään anteeksipyyntöä? - vitsillä juu
Oletko ostanut alaikäisenä alkoholia? Mistä? - en
Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? - juuh :D
Oletko itsevarma? - riippuu
Oletko hiljainen vai äänekäs? - Kaveriporukoist äänekäs,vierail hiljanen :)

ONKO
joku ihastunut sinuun? - ei varmaan :S
joku särkenyt sydämesi? - ei
joku kehunut ulkonäköäsi? - jos on niin vitsillä
ollut mukava päivä? - ihan normi
sulla paljon kavereita? - juu kyl niit aika paljon löytyy =))
kivaa? - öö..ei/on?

LOPUT
Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - Juu ;) tai no en kyö silleen :D
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - kyllä. mun keskivarvas ja ison varpaan veires oleva varvas on saman pitusii :oo

[Ei aihetta]Tiistai 03.02.2009 09:21



He's watching you. Jos et laita tätä päiväkirjaasi minuutin sisällä, heräät jokaisena tulevana yönä tasan kello 02.22 siihen että pieni poika tuijottaa sinua lähietäisyydeltä suoraan silmiin ja kysyy että näetkö hänet.

[Ei aihetta]Sunnuntai 01.02.2009 22:27



Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV,
me äkkiä huuhtelemme tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu
epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua
toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin
teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut
mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmean aineen pois: ensteksi
kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo
pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa
selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.

Mainokset jatkuvasti kertovat meille, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättäkään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruuansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litran Fairyä?!

Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asvaltille ja vahingoitimme polvemme. Mutta silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.

Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläimillä testimenetelmistä kielletään.

Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista, Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläin-kokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä.

Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.

Muistakaa, joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide:ä, jokainen tuubi Oral-B:tä, on turhien ja julmien eläin-testausten rahoittamista. Jos ostatte eläintestejä hyväksyvien yrityksen tuotteita, te autatte pysäyttämään ikiajoiksi pikku-veljeidemme hengityksen. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään julmuutta.

Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan:

-sii-
jäninae
-escapism
RIIKKAXD
döriss`
AasiDaa
Stormwind
TIIAV
lal-le