IRC-Galleria

mörökulli

mörökulli

miksu 12.11.09 --> forever♥

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.12.2012 23:33

TYTTÖMÄINEN TYTSY
(x) Omistan oman huoneen,
( ) jossa on julisteita söpöistä pojista.
( ) Huoneestani löytyy vaaleanpunaista.
(/) Vaatekaappini on todella täynnä!
(/) ja järjestyksessä.
(/) Pidän huoneeni siistinä,
( ) sillä inhoan sotkua.
( ) Sänkyni päällä on suloisia pehmoleluja.
( ) Kirjoitan päiväkirjaa.
(x) Rakastan yli kaiken romanttisia syysiltoja!
(x) Tykkään siitä, että minua sanotaan kauniiksi.
(/) Viihdyn peilin edessä, vaikka joskus tuntuukin, että en ole parhaimmillani.
(/) Tiedän kuitenkin, että maailmassa on ihmisiä, jotka välittävät minusta.
(x) En voi sietää itsestään huolehtimattomia kundeja!
(/) Tai oikeastaan jotkut sellaisetkin kundit ovat suloisia.

4½/15


MAALAISLEIDI
( ) Asun omakotitalossa.
( ) Talomme on vanha.
(x) Minä pidän eläimistä.
( ) Olen seurannut jonkin eläimen synnytystä.
(/) Rapsuttelen joka päivä vähintään yhtä eläintä.
( ) Meillä on oma maatila.
(x) Olen hyppinyt heinäkasoissa lapsena.
(x :D) Hypin joskus vieläkin niissä.
(/) Ulkonäkö ei ole minulle maailman tärkein asia.
( ) Mielestäni on somaa joskus olla kumisaappaat jalassa, meikittömänä.
( ) Olen niin useinkin.
(x) Katson itseäni peilistä aamulla herättyäni.
(x) Olen nauravainen luonne.
( ) Omistan somat pisamat.

4½/14


ROKKITYTSY
(x no sanoisko tuota vilkkaaks :D) Asun vilkkaassa kaupungissa.
(/) Tykkään hengailla pimeillä kaduilla.
(/) Rakastan mietiskelyä.
(x) Mietin usein biisien sanomaa.
(x) Minun on kerrassaan pakko kuunnella joka päivä musiikkia.
(x) Valitsen usein musiikiksi rokahtavia hittejä.
(x) Minulla on usein päällä eri bändien bändivaatteita ja/tai asusteita.
(x) Vaatteitani ostan milloin mistäkin.
(x) Useimmissa vaatteissani on mustaa.
(x) Huoneeni seinällä on fanijulisteita ihailemistani bändeistä ja heidän keulahahmostaan.
(x) Omistan nimikirjoituksia.
(/) Ennen kun astun ovesta ulos; laitan itselleni ripsiväriä ja puuteroin naamani.
(x) Monesti laitan myös tummaa kajaalia.
(x) Pystyn kulkemaan kadulla myös ilman silmämeikkiä.
(x) En pelkää hämähäkkejä.

12½/15


URHEILIJATYPY
( ) Urheilu kuuluu voimakkaasti elämääni ja elämäntyyliini.
(/) Harrastan liikuntaa viikottain.
( ) Käyn säännöllisesti liikuntatunneilla koulussa.
(/) Käyn säännöllisesti harrastamassa liikuntaa vapaa-ajallani.
(/) Vaatekaappini sisältää urheilumerkkejä.
(/) Kun lähden kotoani päälläni on usein huppari.
( ) Tykkään rennoista vaatteista; collegehousuista ja huppareista.
( ) Urheiltaessa käytän tukevia urheilurintsikoita.
( ) Liikuntanumeroni oli 9 tai 10 koulussa, todistuksessani.
(x) Jos numeroni oli huonompi, se johtuu opettajasta, joka valitsee itselleen lellikkioppilaat.
( ) En ole laiska.
( ) Saan paljon asioita aikaan.
(x) Olen reilu ja rehti kavereilleni.
(x) Kannustan heitä, en pilkkaa.
( ) Urheilujoukkueessani/ryhmässä on hyvä joukkuehenki.
3½/15

:DDPerjantai 30.11.2012 00:13

Jos saat yli 12 olet "tuhma oppilas"
[x] olen saanut jälki-istuntoa
[x] olen näyttänyt opettajalle keskaria kun hän ei ole katsonut
[x] olen syönyt purkkaa tunnilla
[x] myöhästynyt enemmän kuin 10 kertaa
[x] olen jättänyt läksyt tekemättä enemmän kuin 5 kertaa
[x] olen lintsannut koulusta
[x] olen tekstannut ihmisille tunnilla
[x] en ole tehnyt määrättyjä tehtäviä
[x] olen heitellyt tavaroita luokassa
[x] olen nauranut opettajalle
[x] olen unohtanut koulutavarani kotiin
[x] kiroillut tunnilla
[x] syönyt tai juonut tunnilla
[x] poistunut luvatta koulualueelta
[x] lähtenyt kesken tunnin pois
[x] olen puhunut kesken tuntia puhelimessa
[x] olen kertonut tai minulle on kerrottu kokeiden vastauksia
[x] olen häirinnyt tunnilla
[x] hallussapitänyt tai käyttänyt koulussa kiellettyjä aineita
[x] minut on heitetty luokasta ulos
tulos: 20/20

jaa...Sunnuntai 25.11.2012 20:54

pitäsköhä taas kokeilla punaista tai liilaa (en puhu shokkiväreistä vaa tarkotan ihan kaupoista ostettavia hiusvärejä) tai mustaliilaa?

jenkkeihin ikäväLauantai 03.11.2012 17:46

joo mulla on ikävä jenkkeihin♥ siel on paljon halvempaa ku täällä. coca cola 2 litran putelissa 2, 50 euroo(?) ja paljon parempaa ku suomessa. mäkkärin hampparit olivat kans parempia siellä, ei ollut pihvi mitään jauhemaista ku täällä suomen mäkeissä taas on.

[Ei aihetta]Maanantai 15.10.2012 04:27

JOS SAAT 0-5 OLET HIKKE
JOS SAAT 6-10 OLET AIKA NORMAALI
JOS SAAT 11-15 OLET HIEMAN VILLIINTYNYT
JOS SAAT 16-20 OLET AIKA KOVA HÄIRIKKÖ
JOS SAAT 21-25 OLET HÄIRIKKÖ
JOS SAAT YLI 26 OLET PAHA HÄIRIKKÖ

TUNNILLA OLEN:
[1] nauranut'
[2] hihitellyt koko tunnin
[3] puhunut kaverille
[4] niin että opettaja on joutunut huomauttamaan
[5] karjunut
[ ] haukkunut opettajaa päin naamaa
[6] lähetellyt lappuja
[7] ollut tekemättä tehtäviä, joita olisi pitänyt tehdä
[8] luntannut
[9] ajatellut mukavia
[10] vastannut opettajan kysymykseen "en tiedä"
[11] vastannut opettajalle "HÄH"
[12] heitetty ulos luokasta
[13] siirretty takapulpetista eteen häiriköinnin takia
[ ] laulanut
[ ] viheltänyt
[14] rummuttanut jaloilla häiritsevästi
[15] kommentoinut opettajan tekemiselle
[16] vaeltanut luokassa
[17] repinyt tärkeitä papereita
[18] keikkunut tuolilla
[19] kaatunut tuolilla
[20] hajottanut huonekaluja
[21] häirinnyt oppituntia tahallasi
[22] joutunut puhutteluun
[22] häipynyt kesken tuntia ilman lupaa
[23] lukenut saapuneen tekstiviestin
[24] tekstannut
[25] puhunut puhelimessa

[Ei aihetta]Lauantai 13.10.2012 18:24

Jos rastitat yli 50 olet tyhmä! Jos menee yli sadan niin RAUHOITU VITUN TYHMÄ!
Olen...
[1] Tullut umpikännissä kotiin
[2] Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vstakkaisen sukupuolen henkilön kanssa
[3] Kontannut koulun lattialla
[4] Sanonut opettajaa vahingossa äidiksi/isäksi
[5] Poiminut sieniä
[ ] Juossut todella henkesi edestä
[ ] Murtautunut autoon
[ ] Unohtanut jotakin lentokoneeseen
[ ] Pussannut serkkuasi
[ ] Polskutellut Serenassa
[6] Uinut vaatteet päällä
[7] Laulanut mikrofoniin
[ ] Nyt koulussa
[ ] kokeillut nuuskaa
[8] Ollut masentunut
[ ] Leikkinyt vetäväsi huumeita ja kiskonut nenääsi tomusokeria tms
[ ] Oksentanut ihmisen päälle
[ ] Purrut kissaa, kun se on purrut sinua
[9] Haukkunut koiralle
[ 10] Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi
[ ] Potenut vauvakuumetta
[ ] Ollut raskaana
[11] Kaatunut mopolla
[12] Heilunut jossakin alusvaatteillasi
[ ] Liukastunut banaanin kuoreen
[ ] Pessyt ikkunoita
[ ] Maistanut mustekalaa
[ ] Ollut ambulanssissa
[13] Käynyt huussissa
[14] Ratsastanut kamelilla
[15] Harjannut kissaa
[16] Ollut jälki-istunnossa
[17] Lyönyt kaveria
[18] Halannut naapuria
[19] Juonut samppanjaa
[ ] Heittänyt televisiota ikkunasta
[20] Yöpynyt hotellissa
[jee syyslomalla<3] Käynyt Amerikassa
[21] Puhdistanut wc-pönttöä
[21] Käynyt Puuhamaassa
[ ] Ollut alaikäisenä baarissa
[ ] Ollut musiikkivideossa
[22 :D joku musiikintunti] Tanssinut napatanssia
[ ] Kokeillut isäsi pitkiä kalsareita
[23] Valvonut koko yötä
[ ] Rikkonut ikkunaa
[24] Nukkunut villasukat jalassa
[25] Syönyt kuivattuja banaanilastuja
[26] Mokannut kotitalouden tunnilla
[ ] Tehnyt yli 80€ kännykkälaskun
[27] Leikannut koiran kynsiä
[ ] Pessyt vauvan pyllyä
[28] Ollut päivän syömättä mitään
[29] Ajanut traktorilla
[ ] Tilannut taksia
[ ] Yrittänyt iskeä itseäsi yli 7 vuotta vanhempaa ihmistä
[ ] Ajanut viiksiä
[30] Syönyt/pureskellut kynsiä
[31] Soittanut pilapuhelua
[ ] Ollut Ankkarockissa
[32] Rikkonut lupaustasi
[33] Ollut moottoripyörän kyydissä
[34] Nukkunut samassa sängyssä samaa sukupuolta olevan henkilön kanssa
[35] Haukkunut hoppareita
[36] Kuullut kunnasta nimeltä Vesanto
[37] Kuunnellut klassista musiikkia
[38] Ajanut pyörällä laiturilta järveen
[39] Sekoillut humalassa
[ ] Koskenut sähkölankaan eli paimenpoikaan
[40] Nielaissut jääpalaa
[ ] Haukkunut hevareita
[ ] Ollut vaahtobileissä
[ ] Lähettänyt viestiä mtv3 chattiin
[41] Soittanut väärään numeroon
[ ] Oksentanut ruusupuskaan tms.
[ ] Vilautellut julkisilla paikoilla
[42] Itkenyt ilman mitään syytä
[43] Laskenut pulkalla katolta
[ ] Nostanut lippua salkoon
[44] Tehnyt jotain todella tyhmää katumatta hetkeäkään
[ ] Saanut turpaan tuntemattomalta
[ ] Matkustanut peräkontissa
[ ] Siivonnut lattialta oksennusta
[ ] Kävellyt yli 10cm koroilla
[ ] Tilannut Miss.Mix-lehteä
[45] Saanut 4 kokeesta
[ ] Käynyt eduskuntatalossa
[46] Pelannut kännykällä kirkossa
[ ] Vastannut seuranhakuilmoitukseen
[47] Nähnyt kaupassa julkkista
[48 nykyään en :D] Pelännyt hämähäkkejä
[ ] Kirjoittanut Reginaan
[49] Ihaillut gootteja
[50] Ollut puolukassa
[51] Poistanut punkkia
[52] Nolannut itsesi ihastuksesi edessä
[53] Laulanut kun olet ollut kävelyllä ja kuvitellut ettei kukaan kuule
[ ] Hypännyt 10 metristä pää edellä
[54] Kerännyt mansikoita
[55] Ajanut mopolla päin seinää
[ ] Seisonut hevosen selässä
[56] Käynyt navetassa
[ ] Kokeillut vanhusten vaippoja
[ ] Esittänyt Güntheria
[ ] Juonut pepsiä ja maitoa sekaisin
[57] Tuntenut mielisairasta
[ ] Hypännyt benjihyppyä
[58] Eksynyt kaupungille
[59] Laittanut metalliesinettä mikroon tai muuta mitä sinne ei saisi laittaa
[60] Astunut lehmän paskaan
[61] Nielaissut purukumia
[ ] Ollut/vieraillut vankilassa
[62] Itkenyt itseäsi uneen
[63] Ajatellut itsemurhaa
[64] Tykännyt The Rasmuksesta
[65] Täyttänyt 14 vuotta
[66] Käynyt psykiatrilla vierailulla
[67] Juonut Hyla-maitoa
[68] Ollut krapulassa
[69] Herännyt samasta sängystä vastakkaisen sukupuolen kanssa
[ ] Fanittanut RAW:ta
[ ] Hengittänyt heliumia
[70] käyttänyt ripsentaivutinta
[71] Juonut venäläistä valkoviiniä
[ ] Ollut tuhkarokossa
[72] Tehnyt heräteostosta
[ ] Hävennyt poikaystävääsi
[ ] Uinut avannossa
[ ] Tehnyt runoa
[ ] Ollut isosena jollain leirillä
[73] Jättänyt kokonaan lukematta kokeisiin
[74] Tuntenut itseni yksinäiseksi
[75] Tehnyt kurkkunaamiota kasvoillesi
[ ] Ollut katsomassa oopperaa
[76] Lukenut Mauri Kunnaksen kirjoja
[77] Neulonut lapasia/kaulahuivia/pipoa
[ ] Katsonut Stand by me-leffaa
[78] Eksynyt
[79] Keksinyt aprillipäivänä pilaa jonka joku uskoi
[80] Järjestänyt yllätysjuhlia jollekin
[81] Syönyt pizzaa aamupalaksi
[82] Saanut paniikkikohtauksen
[83] Omistanut lemmikkieläintä
[ ] Laulanut sooloa jossain tilaisuudessa
[84] Laulanut bändissä
[85] Ajanut autoa
[86] Nukahtanut koulussa tunnilla
[87] Saanut aivotärähdystä
[88] Lukenut salaa toisen päiväkirjaa
[89] Ollut tietokoneella yli 5 tuntia putkeen
[90] Ollut yli kuukautta pois kotoa
[91] Ollut koko yön ulkona
[92] Luntannut kokeessa
[ ] Saanut ampiaisenpistoa
[93] Saanut murtumaa
[94] Ensin inhonnut jotain leffaa/tv-sarjaa ja sitten alkanutkin tykätä siitä
[ ] Suudellut samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa
[95] Käynyt Ruotsissa
[96] Pelannut twisteriä
[ ] Katsonut Kauniita ja rohkeita kokonaisen jakson verran
[97] Sekoillut vähintään kahden eri henkilön kanssa samana iltana
[ ] Hukannut kirjastonkirjan
[ ] Ollut galleriassa päivän kuvana
[98] Opetellut elvyttämistä
[99] Nauranut vahingoniloisena
[ ] Pelannut (mini)golfia
[100] Ollut sairaalassa yötä
[101] Vuokrannut asunnon
[102] Ollut Lapissa
[103] Katunut jotain tekoa enemmän kuin mitään
[83] Esiintynyt oikeassa teatterissa
[84] Käyttänyt heijastinta
[85] Leikkinyt pikkuautoilla
[86] Syönyt viimeisen tunnin sisällä
[87] Valvonut yli 48 tuntia putkeen
[88] Ollut onkimassa
[89] Kuvitellut olevani kala
[90] Palauttanut kokeen osa tehtävistä tyhjänä
[ ] Ollut nälkäpäivä-kerääjänä
[91] Pessyt hampaani
[92] Saanut kuhmun viimeisen vuoden aikana
[ ] Saanut mustelman viimeisen kahden viikon aikana
[93] Käynyt lääkärissä viimeisen vuoden aikana
[94] Saanut silmätulehduksen viimeisen vuoden aikana
[95] Käynyt kampaajalla/parturissa viimeisen vuoden aikana
[96] Ihastunut viimeisen vuoden aikana
[ ] Muuttanut yli viisi kertaa elämäsi aikana
[97] Nauranut suudellessasi
[98] Hakannut päätä seinään

[Ei aihetta]Sunnuntai 07.10.2012 06:09

Kuinka arvokas olet?

Sinulla on luonnostaan hiukset jotka ovat...
[ ] kiharat (200e)
[x] suorat (100e)
[ ] laineikkaat (50e)
[ ] korkkiruuvikiharat (15e)
[ ] kalju (5e)
[ ] joku muu (75e)



Silmien väri:
[x] ruskea (50e)
[ ] vihreä (75e)
[ ] sininen (50e)
[ ] tammenterhon väriset (100e)
[ ] joku muu (15e)



Pituus:
[ ] Yli 210cm (200e)
[ ] 200-209cm (175e)
[ ] 182-199cm (150e)
[x] 165-181cm (75e)
[ ] 144-164cm (45e)
[ ] Alle 144cm (45e)


Juotko alkoholia?
[ ] En (400e)
[ ] Vain lomilla/juhlissa (250e)
[ ] Joskus (215e)
[x] Kyllä (200e)
[ ] Vain viikonloppuisin (300e)
[ ] Joka toinen päivä (50e)
[ ] Kerran päivässä (15e)
[ ] Elän pulloni takia! (Menetit kaikki arvokkuutesi ja joudut aloittamaan 0 eurosta)

Näkö:
[ ] Täydellinen näkö (300e)
[x] Tarvitsen lasit/piilolinssit, mutta en käytä niitä (200e)
[ ] Likinäköinen (100e)
[ ] Lasit lukemista varten (75e)
[ ] Omistan lasit ja käytän niitä aina (50e)
[ ] Piilolinssit (25e)
[ ] Olen käynyt silmäleikkauksessa, näköni vuoksi (10e)


Autosi väri (tai perheesi auto)

[ ] pinkki (2000e)
[ ] tumman punainen (800e)
[ ] kulta (700e)
[x] harmaa (600e)
[ ] sininen (900e)
[ ] valkoinen (475e)
[ ] musta (450e)
[ ] punainen (400e)
[ ] vihreä (350e)
[ ] hopea (300e)
[ ] purppura (250e)
[ ] metallinen (200e)
[ ] keltainen (100e)
[ ] ruskea (20e)
[ ] ruosteinen (15e)
[ ] ei autoa (0e)



Kengänkoko:
[ ] 48 (300e)
[ ] 46-47 (200e)
[ ] 44-45 (700e)
[ x] 38-43 (500e)
[ ] Alle 38 (550e)



Kolme lempiväriä:

[ ] vihreä (750e)
[x] punainen (600e)
[x] musta (100e)
[ ] keltainen (475e)
[ ] sininen (300e)
[ ] ruskea (50e)
[ ] purppura (225e)
[ ] valkoinen (400e)
[ ] turkoosi (350e)
[ ] oranssi (300e)
[ ] pinkki (100e)
[x] joku muu (50e)

Käytitkö laskuria tähän?
[x] Kyllä (0e)
[ ] En (1000e)
[ ] Joihinkin kysymyksiin (750e)

= 2475e

[Ei aihetta]Torstai 04.10.2012 00:36

Minulla...
() on adhd
().. ja add
( ) olen lyhyt
( ) hiukseni ovat kiharat
() .. permanentti
( ) vihreät silmät
(x) olen huumorintajuinen ja nauran paljon
(x) puhun ennen kuin ajattelen
(x) .. ja teen ennen kuin ajattelen
() .. ja joudun siksi usein ongelmiin
() tykkään esiintyä
() rakastan kirjoittamista
( ) ja lenkkeilyä
( ) kuuntelen kaikenlaista musiikkia
( ) lukisin enemmän kirjoja jos minulla olisi aikaa
(/) rakastan joulua
() olen suorapuheinen
() .. jonka vuoksi saatan suututtaa jonkun vahingossa
() huoneeni on usein sotkuinen
() myöhästelen paljon
() .. juoksin tänään bussipysäkille
()... ja eilen
( ) en pidä jäätelöstä
() rakastan mereneläviä
() ja kiinalaista sekä thairuokaa
(x) olen matkustellut paljon
() New York on ihanin paikka jossa olen ollut
() isäni matkustaa paljon ja näen häntä aika vähän
( ) asun omakotitalossa
() olen lukiossa
() kuuntelen yhä Tiktakia silloin tällöin
() Nylon Beat on musta ihanjees
(x) tykkään laittaa ruokaa
(x) osaan hyvin englantia
(x) pelkään hukkumista
(x) ja/tai syvää vettä
(x) rakastan kahvia/lattea
(x) käytän liikaa rahaa
(x) tonnikala on hyvää
() ja herkkusienet
(x) inhoan maksalaatikkoa
() tykkään meikata
(x) onnistun harvoin valokuvissa
(x) rakastan ystäviäni
(/) ja perhettäni
() itken usein elokuvissa
(x) rakastan kauhuleffoja
(x) en omista lemmikkiä
( ) pikkuveljen kylläkin
(x) rakastan vaatteita
() pidän Marilyn Monroen elokuvista
() tykkään käydä teatterissa
(x) rakastan kenkiä
() ...laukkuja
() en seurustele tällä hetkellä
( ) exäni on ääliö
(/) pelkään rakastua
(x) lakritsi on ihanaa
( ) en osaa piirtää hyvin
(x) .. enkä soittaa
() salmiakki on melkein parempaa kuin suklaa
() syön ketsupin kanssa aina pippuria
(/) käyn mäkkärissä
(x) saan kahvista vieroitusoireita
(/) koulu on ihan jees
() sisustaminen on kivaa
( ) en polta tupakkaa
(/).. paitsi kännissä

Olen.../Minä...
(x) juon usein liikaa alkoholia
(/) .. ja joudun siksi ongelmiin
(x) valehdellut vanhemmilleni
(/) mokannut kännissä todella pahasti
(syyslomalla<3) käynyt New Yorkissa
(x) ollut jossakin leikkauksessa
(x) menettänyt jonkun tärkeän ihmisen
() ollut poliisiautossa
(x) eksynyt omalla kotipaikkakunnalla
(x) ollut jälki-istunnossa
(x) potenut sydänsuruja
(x) itkenyt julkisella paikalla
( ) saanut palohälyttimet soimaan
(x) ja varashälyttimen
() uinut Atlantissa
() ollut kotona jonkun yöllä murtautuessa sisään
(x) lausunut runoja
() sairastanut sikainfluenssan
(x) potenut järkyttävää krapulaa
(x) lyönyt jotakuta
(x) .. vahingossa
( ) särkenyt jonkun sydämen
(x) ollut idiootti
() herännyt aamulla eri paikkakunnalta muistamatta miksi
(x) luntannut kokeessa
(x) nauranut vatsan kipeäksi
(/) ollut yli 40asteen kuumeessa
( ) tullut petetyksi
(x) suututtanut ystävän
(x) etääntynyt hyvästä ystävästä
( ) jättänyt jonkun
() pessyt saunan
( ) ja auton
( ) 'matkustanut' peräkärryssä
() ollut ulkomailla ystävien kanssa
(x) järjestänyt bileet
(x) ollut mustasukkainen
(x) ollut hautajaisissa
( ) itkenyt Disney-leffassa
() ... harvinaisen usein
(x) laulanut karaokea
(x) kuullut itsestäsi juoruja
(x) juoruillut muista
() soittanut auttavaan puhelimeen
(x) käynyt psykologilla
(x) luullut kuolevani
(x) ollut Afrikassa
() polttanut sikaria
(x) saanut palovamman
() .. sikarista
() suihkuttanut hiuslakkaa suoraan suuhun
() kaatunut portaissa
(x) saanut arven kaatumalla
( ) itkenyt aamuun asti
() rikkonut peilin
() ollut taikauskoinen
( ) unohtanut äitini synttärit.

[Ei aihetta]Tiistai 25.09.2012 16:46

Minulla on:
[x] sisko
[x] veli
[ ] mitaleja
[ ] älyä
[ ] purkka suussa
[x] yksinäistä
[x] kurkku kipeä
[ ] lapsi mahassa
[ ] huono päivä
[/] hyvä päivä
[ ] ihana päivä
[ ] Nalle Puh matto
[ ] kaksi ovea huoneessasi
[ ] roskis täynnä
[ ] ruokaa edessäsi
[x] radio päällä
[ ] lamppu palanut huoneestasi

Tahdon:
[x] matkustaa Australiaan
[ ] pelata jotain peliä
[ ] mennä vessaan
[x] muuttaa
[x] käärmeen
[ ] kirppuja
[ ] kouluun
[ ] ulos
[ ] huutaa
[ ] itkeä
[ ] nauraa
[ ] katsella ulos
[ ] lopettaa tämän gallupin
[x] tehdä tämän gallupin loppuun

Minulla on ikävä:
[x] entisiä kavereita
[ ] syksyä
[ ] joulua
[x] koiraasi
[ ] kaikkea
[ ] kouluun
[x] viime vuotta
[ ] hukkaamaasi esinettä
[x] parasta ystävääsi


Pelkotiloja, minulla on:
[ ] agliofobia (kipukammo)
[ ] akluofobia (pimeän kammo)
[ ] akrofobia (korkeiden paikkojen kammo)
[ ] araknofobia (hämähäkkikammo)
[ ] atykifobia (epäonnistumisen kammo)
[ ] dystykifobia (onnettomuuksien kammo)
[ ] entomofobia (hyönteiskammo)
[ ] gamofobia (naimisissa olemisen pelko)
[/] glossofobia (yleisön edessä puhumisen kammo)
[ ] hemofobia (verikammo)
[ ] hodofobia (maantiellä matkustamisen kammo)
[ ] iktyofobia (kalakammo)
[ ] klovniofobia (klovnikammo)
[ ] klaustrofobia (ahtaiden paikkojen kammo)
[x] ksenofobia (muukalaiskammo)
[ ] limnofobia (järvikammo)
[ ] lygofobia (pimeyden pelko)
[ ] nesrofobia (kuoleman pelko)
[ ] ofidiofobia (käärmekammo)
[ ] oftalmofobia (tuijotetuksi tulemisen pelko)
[ ] pantofobia (tautikammo)
[ ] sfeksofobia (ampiaiskammo)
[ ] tafefobia (elävältä haudatuksi tulemisen kammo)
[ ] talassofobia (merikammo)
[ ] tanatofobia (kuoleman tai kuolemisen pelko)
[ ] tapinofobia (tarttuvan taudin saamisen pelko)
[ ] virginitifobia (raiskatuksi tulemisen pelko)

Muuten pelkään:
[ ] olla yksin
[ ] käärmeitä
[x] sairauksia
[/] juoppoja
[ ] koulua
[/] omaa tulevaisuutta
[ ] maailman tulevaisuutta
[ ] ihmisiä
[ ] likaa
[ ] melua
[ ] tietokoneeni hajoavan
[ ] pyöräni varastettavan
[ ] olla hississä
[ ] varastaa
[ ] uida
[ ] hiiriä
[ ] pölypunkkeja
[ ] mennä ulos
[ ] itseäni
[ ] rusakoita
[x] jotain, mitä ei ole tässä mainittu

Omistan:
[ ] Siemensin kännykän
[x] Nokian kännykän
[ ] LG:n kännykän
[ ] Samsungin kännykän
[ ] SonyEricssonin kännykän
[ ] Motorolan kännykän
[ ] Panasonicin kännykän
[ ] jonkun muun kännykän
[x] meikkejä
[x] television
[x] tietokoneen
[x] peilin
[x] lompakon
[x] mopon
[x] pyörän
[ ] skootterin
[ ] moottoripyörän
[ ] kevytmoottoripyörän
[ ] potkulaudan
[ ] frisbeen
[ ] hulahula-vanteen
[x] johonkin autopeliin kuuluvan ratin ja polkimet
[ ] digimoneja
[ ] beyblade-kamaa
[ ] tanssimaton esim. stepmaniaan
[ ] diablon
[x] jotain tavaraa, jota en tiedä mitä se on
[ ] skeittilaudan
[ ] pop/rock-koulukalenterin
[ ] Demin kalenterin
[ ] Witch-kalenterin
[x] jonkun muun kalenterin
[ ] pornolehtiä
[ ] Demi-lehtiä
[ ] Suosikki-lehtiä
[ ] Sinä&minä-lehtiä
[ ] Girls-lehtiä
[ ] Regina-lehtiä
[ ] Vogue-lehtiä
[ ] Apu-lehtiä
[ ] Seiska-lehtiä
[ ] Katso!-lehtiä
[ ] Anime-lehtiä
[x] jotain muita lehtiä
[x] koulukirjoja
[x] koulurepun/laukun
[x] lemmikin

Elämäni aikana olen:
[x] tuntenut olevani rakastettu
[x] ollut tyytyväinen itseeni
[x] ollut ylpeä isästäni tai äidistäni
[x] ollut epäitsekäs
[x] antanut toiselle ihmiselle jotain mikä merkitsi minulle paljon
[x] näyttänyt todellisen minäni jollekin ihmiselle
[ ] ajanut autoa humalassa
[x] saanut sakkoja
[ ] rikkonut toisen omaisuutta koska olin kateellinen
[ ] yrittänyt rikkoa jonkun suhdetta
[ ] rikkonut jonkun suhteen
[ ] ajatellut toista miestä/naista seksin aikana
[ ] suunnitellut kokeilevani huumeita
[x] kokeillut huumeita
[ ] tippunut talon katolta
[ ] kiivennyt/hypännyt parvekkeelta alas
[x] itkenyt onnesta
[ ] lähettänyt mummolle ystävänpäiväkorttia
[ ] sanonut jollekin sisarukselle rakastavani häntä
[x] kuullut vanhempien riitelevän
[ ] pelännyt omaa poika-/tyttöystävää
[x] käyttänyt samoja sukkia 3 päivää putkeen
[ ] kertonut äidilleni rakkaushuolistani
[ ] heitellyt pikku kiviä ikkunaan
[x] antanut ruusun vastakkaisen sukupuolen edustajalle
[x] syönyt litran jäätelöä kerralla
[x] kärsinyt unettomuudesta
[ ] hajottanut tietokoneen
[x] ladannut netistä musiikkia
[ ] pitänyt piratismia varkautena
[x] juossut poliisia pakoon
[x] kirjoittanut WC:n seinään jotain
[ ] matkustanut pummilla junassa tai metrossa
[ ] hävennyt omaa poika-/tyttöystävää
[/] itkenyt yksinäisyydestä
[ ] paskonut vanhemmalla iällä housuun
[x] miettinyt millaista olisi olla joku toinen
[x joskus kauan sitten johonki jouluposti-ohjelmaan soitettiin hannan, siirin ja epen kaa xD] soittanut pilapuheluita
[ ] tippunut jäihin
[ ] uinut avannossa
[/] pelännyt hammaslääkäriä
[x] lukenut Aku Ankkaa ja pitänyt siitä
[x] koittanut nostaa omaa painoa penkistä
[ ] ollut sanomalehdessä
[ ] kirjoittanut sanomalehteen.

[Ei aihetta]Lauantai 15.09.2012 23:59

NYT:
1. Onko isäsi nyt kotona? ● luultavasti
2. Onko sinulla panta nyt päässäsi? ● ei
3. Kuunteletko nyt musiikkia? ● joo
4. Paistaako ulkona nyt aurinko? ● no ei
5. Onko sinulla hiukset auki nyt? ● on

SITÄ & TÄTÄ:
1. Oletko väsynyt? ● een
2. Mitä luulet että tarkoittaa sana 'mañana'? ● maanantai xD
3. Koska lakkasit viimeksi kyntesi? ● kolme päivää sitte
4. Saatko jalan takakautta päähän? ● en
5. Pureskeletko kynsiäsi? ● en

TULEVAISUUS:
1. Mitä teet tänään? ● varmaa nukkummaa
2. Tuleeko sinusta lattiamuurari? ● ei
3. Vaiko leipuri? ● ei
4. Oletko ikinä haaveillut lentäjän urasta? ● en

TÄNÄÄN:
1. Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? ● joo
2. Oletko tajunnut tänään jotain uutta? ● en
3. Oletko kaivannut tänään jotakin? • oon

VIIMEISIN HENKILÖ:
1 .. joka makasi sängyssäsi? • miksu
2 .. joka sai sinut itkemään? ● ...
3 .. jonka kanssa menit viimeksi syömään? ● koulussa epe ja hanna
4 .. jonka kanssa menit shoppailemaan? ● siiri
5 .. kenen kanssa olit suihkussa? ● yksin
6 .. joka sai sinut nauramaan? ● hanna
7 .. joka sanoi sinulle rakastan sinua? ● miksu
8 .. joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? ● valtsu ja aleksi

YLEISTÄ:
1. Lempi paikka? ● vittu en tiiä
2. Tatuointeja? ● ei
3. Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? ● emt
4. Kenestä pidät? ● miksu♥ + ystävät, kaverit
5. Rakastaako kukaan poika sinua? ● joo
6. Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? ● tykkään
8. Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? ● emt
9. Oletko ollut radiossa/tv:ssä? ● en
10. Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? ● joo
11. Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? ● emt
12. Mitä sinulla on päälläsi tällä hetkellä? ● no vaatteet
13. Nimeä kolme asiaa jotka teet päivittäin? ● nukun, datis, tupakalla
14. Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? ● 860 euroo löytyypi tililtä ja käteisenä 43 euroa
15. Onko sinulla sukat jalassa? ● ei

VIIMEISET:
1. Viimeinen juomasi juoma? ● sprite
2. Viimeinen lukemasi koulukirja? ● tuo kone- ja metallialan kirja
3. Viimeinen ostamasi asia? • sprite, mars-patukka, ampparijätskit
4. Viimeinen katsomasi elokuva? ● ted

OLETKO KOSKAAN:
1. Käynyt Euroopan ulkopuolella? ● oon
2. Mitä kaverit merkitsevät sinulle? ● paaljoon!
3. Kuunteletko nyt jotain kappaletta? ● kuuntelen
4. Oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin? ● oon
5. Missä olet tällä hetkellä? ●kämpillä
6. Lempikarkkisi? ● daim
7. Kaakaota? ● joo♥
8. Paljon sinulla menee rahaa kerralla kun olet shoppailemassa? ● riippuu vähä
9. Käytkö salilla? ● en
10. Oletko koskaan meinannut kuolla? ● oon
11. Onko suvussanne ketään julkkista tai rikasta ihmistä ● eij
12. Kuinka monta autoa perheelläsi on parhaimmillaan ollut samaan aikaan ? ● 3