IRC-Galleria

m0nkeyman

m0nkeyman

i never knew you had a such a dirty mind.

Selaa blogimerkintöjä

leijonakypärätLauantai 25.12.2010 23:04

tummenna kohdat, mitkä pitää paikkansa.
VIIMEISEN VUODEN AIKANA OLEN:

Pitänyt päässäni kaljapacin kuoria
Kuvannut kännisiä ihmisiä.
Pitänyt stetson-hattua päässä ja leikkinyt cowboyta.
Kokeillut nahkahousuja.
Näpytellyt salaa toisen kännykällä päättömiä tekstareita ja lähetellyt niitä.
Soittanut 112:seen, ja kuullut siellä vastattavan.
Opetellut ajamaan autoa.
Ajanut autokolarin.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka ei pitänyt.
Tehnyt uudenvuodenlupauksen, joka piti.
Luvannut pitää jotain lakkoa, mutta onnistumatta siinä.
Flirttaillut varattua.
Juossut rintsikat ja farkut päällä siideripullo kädessä ja kiljunut: "Mä oon niin kännissä!"
Kietonut vappuserpentiiniä kaulan ympärille.
Ikävöinyt niin, että itketti.
Inhonnut jotakuta.
Sanonut suoraan jollekulle: "En ole kiinnostunut sinusta."

Ostanut äidille tai isälle syntymäpäivälahjan.
Kutonut sukat, lapaset tai kaulahuivin.
Hävinnyt pelikoneesta yli 20 e saman pelin aikana.
Haistattanut vitut kaupan myyjälle.
NÄITÄ ASIOITA KAIPAAN:
Viime kesää.
Kuollutta sukulaistani.
Jotain vaatekappaletta joka ei enää mahdu päälleni.
Jotain vaatekappaletta joka meni rikki.
Aikoja, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Sitä tunnetta, että joku välittää ja pitää kiinni.
Sitä tunnetta, että saan olla yksin ja omassa rauhassa.

SEURAAVALLA KESÄLOMALLA AION:
Ryypätä perseet olalle.
Lähteä lomamatkalle.
Nukkua yli yhteen päivällä.

Lukea kokeisiin, tenttiin jne.
Lähteä jonnekin, missä en ole ikinä ennen käynytkään.
MINULLA ON:
Yli 100 e käteisenä lompakossa.
Vain alle 10 e käteisenä lompakossa.
Mesekeskusteluja auki.
Meikatut kasvot juuri nyt.

Ja paljastava tissitoppi päälläni.
Ei, vaan aikansa elänyt äitini lahjoittama villapaita.
Ihana harrastus, jonka kanssa vietän joka päivä aikaa.
Niin päättömiä ideoita, että joskus itsekin ihmettelen mistä keksin ne
Yksi todella hyvä tyyppi mesessä, jonka jutuille nauran aina.
Sipsiä tai karkkia nyt lähettyvilläni.

menetin sut vuosilleTorstai 16.12.2010 23:31

katsot ulos ikkunast, sä näet linnun lentävän
taivaantuuliin kadoten kuin koko sinun elämän
...mitä elämästä jäljellä, sä päätät -
annaks vuosien määrää, vai vieläkö on määränpää?
...sydän riekaleina haluut uskoo tulevaan
valo tunnelin pääs auttaa toivoa tuntemaan
jos et anna periksi, voit edelleenkin voittaa -
mutta miten jaksaa yrittää ku menneisyys tavoittaa
pakomatka päättyy aina, vaik helpoint olis paeta
...maailman laidal ei oo helpompi vaieta
teko seuraa elämääs, se hajottaa sut lopuksi
ellet muuta vihaa demonisi kanssa sovuksi
miksi teit näin, sä et tiedä itsekkään
silmät verestäen sä et pysty enää itkeekkään
...sä et kuule, näät vaan liikkuvat huulet
...sä et kuule, näät vaan liikkees totuuden

glowKeskiviikko 15.12.2010 23:48

My heart beats to your soul
The melody sent from God
I can't breath when you're gone
Yes, I'm deeply in love (be my valentine)
Every single day in my life (...)
Night and day, day and night

stay the nightKeskiviikko 15.12.2010 23:21

VASTAA KYLLÄ TAI EI/EN, EIKÄ MITÄÄN SELITYKSIÄ!
olen polttanut sikaria - e
olen ollut poliisiautossa - juu
olen ollut rakastunut/ihastunut - KYLLÄVAIN
olen valehdellut ystävälle - j
olen nähnyt jonkun kuolevan - enn
olen oksentanut juovuksissa - e
olen nähnyt osan itsestäni palavan - e
olen syönyt sushia - e, kai
olen tullut pidätetyksi - inte
olen ottanut särkylääkettä - jjoo
rakastan tai kaipaan jotakuta juuri nyt - juuuu
olen tehnyt lumienkelin - njuu
olen pitänyt teekutsut - joo
olen rakentanut hiekkalinnan - joo
olen hypännyt vesilätäkköön - jep
olen hypännyt lehtikasaan - jju
olen fuskannut pelissä - mmmm
nukahtanut koulussa/töissä - hjuuu
olen käyttänyt vääränlaista henkkaria - tavallaa
olen katsonut auringonlaskua - jju
olen ollut mukana maanjäristyksessä - e
olen koskettanut käärmettä - hmm e
olen nukkunut tähtien alla - j
olen tullut kutitetuksi - jj
olen voittanut kilpailun - eemt
olen kävellyt/mennyt päin punaista liikennevaloa - jo
olen inhonnut ulkonäköäni - jju
olen ollut eksynyt - JJOOOO
olen uinut meressä - jjeeebulis
olen itkenyt itseni uneen - jebou
olen laulanut karaokea - jjo
olen maksanut ruoasta pelkillä kolikoilla - juu ?
olen tanssinut sateessa - jeps
olen kirjoittanut kirjeen joulupukille - jjo
olen katsonut auringonlaskua jonkun sellasen kanssa kenestä välitän - jep
olen puhaltanut kuplia - juu
olen sytyttänyt tulen rannalla - jou
olen saanut toteutettua jonkun toiveeni - jepulis
olen laulanut suihkussa - jeeeees
olen liimannut käteni johonkin - jeep
olen suudellut kalaa - pusssannu
olen istunut katolla - jju
olen huutanut niin paljon etten saa henkeä - JEP :D
olen puhunut puhelimessa enemmän kun viisi tuntia yhteenmenoon - en
olen valvonut koko yön läpi - jjo
olen poiminut omenan puusta ja syönyt sen heti - jjeuo
olen kiipeillyt puussa - juu ja tippunu
olen tullut työnnetyksi uima-altaaseen - e
on sanottu että olen söpö - juep
olen kalastanut kalan ja sitten syönyt sen -joo after ku se on paistettu !
olen saanut perhosen kiinni - juu !
olen nauranut niin paljon että itken - jeespoks
olen itkenyt niin paljon että nauroin - jjeoud
olen fuskannut kokeessa - jeuo
minulla on ollut Britney Spears-cd - poltettuna ;DD
olen unohtanut jonkun nimen - jej
olen pyörtynyt - e
olen lyönyt jotakuta/jotakin - jjjuuuu x1000
olen itkenyt metro-asemalla - e ?
olen puhunut ventovieraan kanssa enemmän kuin 5 min - 4,99 minuuttii ! sori
olen ollut mustasukkainen - jjjjjjjjjj
osaan kirjoittaa ilman että katson näppäimiä - joo
olen valehdellut kyselyn aikana - e

who am I to sayKeskiviikko 15.12.2010 23:09

HENKILÖ:
henkilö jolle viimeksi puhuit msn: juhatsu
henkilö jolle voit kertoa kaiken: ullis. ja sit taija janette jne joille oikeestaa kaike :d
henkilö joka lähetti sinulle viimeksi viestiä: anrikulta
TÄNÄÄN:
millainen on olosi: ahistunu
oletko kertonut jollekkin salaisuuden: en oikeestaa
oletko itkenyt: e
entä nauranut: j :d
onko tämä päivä ollut mukava: iha jepa

friskyKeskiviikko 15.12.2010 22:30

KOTONA
Oletko kotona? - jebouuu
Minkä värinen on hammasharjasi? - lila/valkone
Käytätkö farkkuja kotona? - joskus..
Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - virtaaa ! tai sitte oon jossai muualla bailabaila :d tai sittteee mietityttää kaikki asiat...
Montako tyynyä on sängyssäsi? - 3-5 , mut aamulla enää kaks ;o
Käytätkö fööniä hiuksien kuivaamisessa? - jos tarvii .
Onko vaatekaappisi siisti? - NJÖÖ, puoliks.. (:
Kauanko olet yleensä suihkussa? - 5-30 :Dd
Miten hiuksesi ovat nyt? - siivoojanuttura
Mitkä vaatteet sinulla on nyt päällä? - laskettelusukat, kalsarit ja aluskerrastopaita (Y)
HUOMINEN & TULEVAISUUS
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - dataus, sauna, ruoka, skins ja läksyt.
Mitä aiot tehdä huomenna - koulu ja reenit, luultavasti
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - REENIII :> ...
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - tuuuskin..
Yövytkö mielummin teltassa vai viidentähden hotellissa - roskiksessa
Viimeisin ostamasi asia?- .. doddii fanta, sipsii ja keksii.
Seuraava ulkomaanmatkasi? - ruotsi =dd h0h0 ku lähen kauas !
Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mitä ostaisit? - lahjoja
Oletko matkustanut laivalla/minne? - tukholmaan
RAKKAUS JA YSTÄVÄT
Seurusteletko? - naaat ..
Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa? - jebouu ü
Oletko riippuvainen ihmisistä? - OON
Onko sinua pussannut kukaan viikon sisällä? - ei sillee u know ?
Onko sinulla enemmän tyttö- tai poikakavereita? - giiiirls <3
Kenen kanssa tanssit viimeksi? - jaa a :d
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - tarpeeks (:
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - jeps
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en oikeestaa
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - jj
Oletko koskaan lyönyt ystävääsi? - JOO VITUN TAIJA PAINUS ...<3
Oletko puhunut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - right now....... taino joo
Missä haluat mennä naimisiin? - kaapis, noei. ei sil nyt nii välii, mut kirkko ?
Pitääkö kukaan sinusta? - mmm (:
SYVÄLLISEMMIN
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - mmm en iha
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä? - o, ellei joku lue ajatuksia sattumoisin ??
Viimeisin mokailusi? - niitä sattuu
Oletko herkkä? - henkisesti
Oletko pitkävihainen? - en osaa olla, mut tarpeen tullen varmasti.
Kadutko mitään? - tekemätöntä ei saa tekemättömäksi, e .
Onko sinulla ketään ikävä? - ONONONONON <3 tosi ikävä !
Oletko mustasukkainen? - no sitä sattuu... :D::d
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - harvoin
Miksi olit viimeksi surullinen? - liikaa mietittävää
Milloin viimeksi nauroit? - itelleni
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - noo tässä lähiaikoina
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - jepjep
Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? - paremmasta en tiiä, enkä helpommastakaa. periaattees,.
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - jjju
Oletko kaivannut tänään jotakin? - mm
VIIMEISIN HENKILÖ
Jonka kanssa menit shoppailemaan? - ulliis
Joka sai sinut nauramaan? - juha
Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - enoovarma
Ketä halasit? - jotai koulussa
Joka sai sinut itkemään? - jaa a
Joka kertoi sinulle salaisuuden? - nno en oo varma
Johon olet tutustunut? - jouni
Jonka kanssa olet jutellut? - juha

i want i want i want !Tiistai 14.12.2010 22:19

i really want u to really want me
but i really don't know if u can do that
i know u want to know what's right
but i know it's so hard for u to do that.
And time's running out as often it does
and often dictates that u dan't do that
but face can't break this feeling inside.

glowTiistai 14.12.2010 21:46

Mitä numeroita luulisit saavasi välitodistukseen?
Käyttäytyminen - toivottavasti 8
Äidinkieli - 8
Matematiikka - 9
Biologia - 8
Maantieto -
Kemia - 8
Fysiikka -
Historia - 9
Uskonto - 7
Ruotsi - 8
Englanti - 9
Saksa -
Terveystieto - 9
Kuvaamataito - 8
Käsityö - 8
Liikunta - 10.

facebooookTiistai 14.12.2010 21:34

Tee tämä henkilöstä kenen kanssa puhuit viimeksi mesessä tai lihot 1000 kiloa

Onko hän nuorempi vai vanhempi kuin sinä?: older
Onko hän sinulle tärkeä?: no ei ny kovi (: vasta tutustuttii
Onko hän joskus pussannut sinua?: nej
Tiedätkö hänen sukunimensä?: jebou
Voitko kertoa hänelle salaisuuksiasi?: varmaa voisin jos haluisin. en vielä oikee oo ehtiny kovi avautua.
Pidätkö hänen musiikkimaustaan?: donnou
Oletko nähnyt hänen vanhempansa?: e
Entä oletko itkenyt niin että hän näkee?: e
Oletko matkustellut hänen kanssaan?: e :d
Oletko nähnyt hänet humalassa?: hahha oliha se pikkupikku tuiterossa :DDDD::D:D
Tietääkö hän sinusta henkilökohtaisia asioita?: noeipä oikeestaa
Onko hän joskus ostanut sinulle jotain?: eij
Onko hän pitempi kuin sinä? : jeps
Oletteko nukkuneet samassa sängyssä?: naaat
Oletko joskus ollut mustasukkainen hänestä?: e
Oletko halannut häntä?: e, kai....

super sorryTiistai 14.12.2010 21:19

H E N K I L Ö
jonka kanssa viimeksi shoppailit? - uuulliiis
jonka kanssa viimeksi halasit? - jaa a...
jonka kanssa viimeksi puhuit mesessä? - :d no en oikee tiiä
jonka kanssa viimeksi itkit? - alone
jonka kanssa viimeksi kävit elokuvissa? - juhaullisaarosakaritonioskari jne...
jonka haluaisit nähdä? - KAIKKI ! ..melkei
joka piti sinua kädestä? - hmmm joku koulussa, eile.
joka viimeksi pussasi sinua? - ==) enmuista, varmaa malla.
jota viimeksi suutelit? - ooohnaanaa, enpä kerro.
jonka kanssa keskustelit henkeviä? - hmm jounin tai juhan ? eiku ulliksen !
jonka kanssa lähtisit maailman ympäri matkalle? - pari tyypppii
jolle viimeksi soitit? - mami
jolle tahtoisit soittaa? - manymany
jolle viimeksi lainasit jotain? - eitietoo
jota viimeksi odotit? - äitiii
joka viimeksi soitti sinulle? - mamii
joka sai sinut viimeksi nauramaan? - kertsi , ville emma tai oskari taijoku
joka viimeksi lauloi kanssasi? - ullis
joka viimeksi tanssi kanssasi? - jaaaa a
joka viimeksi kommentoi sinulle irc-galleriassa? - emt
joka viimeksi katsoi kuviasi? - en tiiä
joka oli viimeksi luonasi? - janette
joka viimeksi kertoi sinulle tunteistaan? - what's my name :D:D:D tai no en ny tiiä
joka merkitsee sinulle eniten? - tosi paljon kaikkia <3