IRC-Galleria

maiQ`

maiQ`

♥Baby I'm a superstar

ollaan siis parempiaTiistai 06.04.2010 17:15

– Naiset voivat tanssia keskenään, eikä kukaan kyseenalaista heidän seksuaalista suuntautumistaan. Keskenään tanssivat miehet leimataan välittömästi homoiksi.
– Naiset pystyvät kohentamaan pahaa oloaan suklaalevyllä. Miehet tarvitsevat vähintään korin olutta unohtaakseen maalliset murheensa. Oluen avulla henkinen pahoinvointi kuitenkin vaihtaa vain olomuotoaan fyysiseen pahoinvointiin.
– Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään.
– Naiset voivat peittää ihovirheitä 10 senttiä paksulla meikkikerroksella ja näyttää hyvälle. Miehet joutuvat kulkemaan pää painuksissa, jottei kukkiva naamataulu näkyisi kilometrien päähän.
– Naisten ei tarvitse seisoa ravintoloiden vessoissa pisuaarin äärellä sukuelin kourassa muiden miesten mittaillessa miehisyytesi kokoa.
– Naiset eivät koskaan roiski pitkin wc-pytyn istuinrengasta, saati sitten lattialle.
– Naiset aikuistuvat miehiä nopeammin. Osa miehistä ei aikuistu koskaan.
– Naiset onnistuvat pitämään huonekasvin hengissä yli viikon. Miehillä kasvi kuin kasvi kuihtuu parissa päivässä. Jopa kaktus kuolee miesten hoidossa janoon.
– Naiset pystyvät viemään heteromiehiä kuin pässiä narussa. Homomiehistä he vastaavasti saavat erittäin hyviä ystäviä.
– Ainoastaan naiset tietävät totuuden miehiä alati kalvavaan kysymykseen siitä, onko sen koolla merkitystä.
– Tarpeen vaatiessa naiset voivat heittäytyä avuttomiksi bimboiksi, ja miehet tekevät kaiken likaisen työn heidän puolestaan.
– Naisten tarvitsee harvemmin maksaa saadakseen seksiä. Vain mies on niin tyhmä, että on valmis avaamaan lompakkonsa nyörejä saadakseen seksiä, joka kestää hänellä kuitenkin alle kaksi minuuttia.
– Naisen orgasmi kestää pidempään kuin miehen orgasmi. Nainen saa myös miestä helpommin sarjaorgasmeja.
– Nainen voi ajaa autolla ilman, että hänen täytyy jokaisessa liikennevalossa osoittaa olevansa kulmakunnan nopein lähtijä.
– Naisen ei tarvitse ajaa sataa kilometriä harhaan kysyäkseen tietä. Hän ymmärtää kysyä tietä heti, kun epäilee olevansa hivenenkin eksyksissä.
– On nastaa olla isän tyttö. On mamista olla äidin poika.
– Naiset juopuvat nopeammin ja halvemmalla kuin miehet. Rahaa siis säästyy muuhunkin.
– Naisille uusi sesonki tarkoittaa täysin uutta vaatekaapin sisältöä. Miehet kulkevat elämänsä läpi nuhraantuneessa ja liian pienessä rippipuvussa tai vanhoissa verkkareissa.
– Naisilla ei koskaan näy viikon ruokalista parran haivenissa tai kravatissa.
– Mikäli nainen pettää kumppaniaan, kaikki uskovat sen johtuvan siitä, ettei oma mies ole huomioinut häntä riittävästi. Mikäli mies pettää kumppaniaan, hän on mitä suurin sika.
– Laivan upotessa naiset ja lapset pääsevät ensimmäisinä pelastusveneisiin. Miehet saavat tyytyä pelastusrenkaaseen ja uida jäätävässä vedessä omin avuin lähimpään rantaan.
– Naiset pystyvät olemaan yli viisi minuuttia ajattelematta seksiä. Seksi riivaa miesten aivoja jatkuvasti. Sen takia heidän työstään ei yleensä tule yhtään mitään.
– Naiset selviävät ylinopeussakosta vuodattamalla pari tekokyyneltä miespuoliselle konstaapelille. Miehet saavat vastaavasta yrityksestä lisäsakon.
– Naiset pystyvät reilusti myöntämään, että he ovat ehkä joskus tehneet pienen virheen (tosin eivät muista koska). Miehet eivät siihen pysty, ja sen vuoksi maailmassa soditaan.
– Avioliitot toimivat vain, koska naiset osaavat hoitaa niitä sosiaalisilla taidoillaan. Ilman naisten sosiaalista älyä, suurin osa avioliitoista päätyisi mitä luultavimmin eroon.
– Naisten pinna on pidempi kuin miehillä ja siksi naiset suuttuvat miehiä harvemmin.
– Naiset näkevät, kuulevat ja tuntevat miehiä enemmän. Sen vuoksi naisten elämä on miesten elämää värikkäämpää.
– Naiset eivät tunne olevansa uhattuna, mikäli heidän ystävänsä sattuu tienaamaan hiukan enemmän kuin he itse.
– Naiset tietävät ilman DNA-testiä, ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan.
– Vaikka nainen laukaisee jotain tyhmää, suurin osa miehistä pitää häntä silti söpönä. Naiset taas pitävät tyhmän herjan heittävää miestä aivan onnettomana tapauksena.
– Nainen voi onnitella kumppaniaan läimäyttämättä tätä persuksille ja saamatta syytöstä seksuaalisesta ahdistelusta.
– Kauniit ja rohkeat -tähti saapui Suomeen hakeakseen kumppanikseen suomalaisen naisen. Kukaan naispuolinen kansainvälinen tähti ei viitsi vaivautua tänne perämetsien perukoille hakeakseen itselleen suomalaisen miehen.
– Naiset voivat käyttää peruukkia näyttämättä kuitenkaan naurettavilta. Miehen katu-uskottavuus katoaa heti, kun hän kiskaisee tupeen otsalle.
– Naisten ei tarvitse pelätä, että vetoketjun väliin jää jotain hyvin arvokasta.
– Naisten ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että he ovat fyysisesti liian lyhyitä. Heille on nimittäin keksitty korkokengät.

onha se elly iha kiva<3Maanantai 05.04.2010 04:21

emmukka:
MITÄ VITTUU MISTÄ MAIKKU SÄÄ NOITA SUN JUTTUJAS VEDÄT IHAN OIKEESTI!!
maiQ`:
päästä
emmukka:
no sun päästä ei tuu kyl mtn hyviä juttuja nytte !
maiQ`:
ei nii vaa järkeviä ja järjelläpitkään ja hartaasti ajateltuja
emmukka:
ei tosiaan !!
emmukka:
vaan jtn ihan tyhmiä, huonoja, aivan perseestä olevia, väärässä olevia juttuja !
maiQ`:
kyllätodellaki!!
emmukka:
koska noi sun päättelys on iha pellejä:D
maiQ`:
vitut sää mitää tiiä
maiQ`:
no eihä oo vaa iha asiallisia
maiQ`:
FLÄSFORVARD!!!!!!!!!!1
emmukka:
kyllä mää tiiän
emmukka:
ooo ny hiljaaa
emmukka:
vitun kirahvi
maiQ`:
enoo
maiQ`:
itte oot saatana kameli
emmukka:
EN OOO
emmukka:
OLETHA
emmukka:
norsu
maiQ`:
OLETHA
maiQ`:
en oo
maiQ`:
muurahaiskarhu
emmukka:
hiljaaa ny
emmukka:
merihevone
maiQ`:
enkö oo lammas
emmukka:
olet hevonen
emmukka:
ai vittu mun selkä onkipeeeee
maiQ`:
oot termiitti
maiQ`:
HAHAHAHHAHAH mulla on hiaroja 14pvä ÄRSYTTÄÄKÖ
[16:40:41] emmukka:
ÖÖ EI
emmukka:
ÄITI TILLA MULLE
emmukka:
muute
maiQ`:
vitut tilaa
emmukka:
äiti soitti joskus aikoi si, niinku lääkäriin et meen kato sen kautta sinne hiarojalle.. ni ne ei antanu aikaaa, et vitun pellet. ni äitin pitää ny tilata uudestaa
emmukka:
tilaa, ole hiljaaaa mursu
maiQ`:
ole hijaa merileijona
emmukka:
tyst virtahepo
maiQ`:
pääskii ny aasi
emmukka:
turpakiiii majava
maiQ`:
ole ny vittu jo hiljaa muurahaine
emmukka:
nyt turpa kii senki kääpiö
maiQ`:
hei en jaksa enää kuunnella sua tonnikala
emmukka:
en mäkä sua ananas
maiQ`:
mee muualle kiivi
emmukka:
hiljaa jo noita
maiQ`:
pääskii gorilla
emmukka:
oo jo hiljaa muumio
maiQ`:
ole ny jo hiljaa papukaija
emmukka:
turpa kii bitchhhhh
maiQ`:
mene muualle HUARA
emmukka:
noni lopeta jo koira
maiQ`:
lopeta ite hamsteri
emmukka:
noni tyst jo pussikenguru'
maiQ`:
ole ny jo hiljaa mutantti orava
emmukka:
turpa kii turtles
maiQ`:
pääskii tappaja jänis
emmukka:
mene muualle sika
maiQ`:
mene ite pambi
emmukka:
NYT LOPPU QEIJJO
maiQ`:
pääskii rotta
emmukka:
vittu tuki se turpas jo saatanan lehmä
maiQ`:
ole hiljaa ja mee muualle sonni
emmukka:
oooooooooo ite karvaperuna
maiQ`:
TURPASKII SIANSUALI
emmukka:
ooooo ny jo hiljaa perseenreikä
maiQ`:
ole ite hiljaa senki karvane apinan kyrpä
emmukka:
noni , rauhotu jo sonnin haiseva pillu
maiQ`:
no samoin senki kalan siilipillu
emmukka:
noni nyt rauhotutaan senki löysäpaska
maiQ`:
jöö jos rauhotut eka senki ripulikusi
emmukka:
JOO RAUHOTUN
emmukka:
JA NYT SÄKI
maiQ`:
daa
05.04.2010 00:39 <maiQ`> @emali`: ole hiljaa jo en jaksa vastailla koko aja sulle
05.04.2010 00:41 <emali`> joo ole ite hiljaa orava , kuka sanoo et sun tarvii vastata pelle
05.04.2010 00:42 <maiQ`> @emali`: no ole ny hiljaa jo possu
05.04.2010 00:45 <emali`> no en ole myyrä
05.04.2010 00:46 <maiQ`> @emali`: mene muualle harakka
05.04.2010 00:48 <emali`> oo ny jo hiljaa hirvi
05.04.2010 00:49 <maiQ`> @emali`: ole hiljaa mustekala
05.04.2010 00:53 <emali`> lopeta vitun pallokala
05.04.2010 00:53 <maiQ`> @emali`: oo hiljaa jo merisiili
05.04.2010 00:56 <emali`> ooo ite tarzan
05.04.2010 00:57 <maiQ`> @emali`: merimakkara hiljaa
05.04.2010 01:01 <emali`> lopetteles ny näätä
05.04.2010 01:03 <maiQ`> @emali`: rauhaa mäyrä
05.04.2010 01:04 <emali`> joo ny rauha luuseri
05.04.2010 01:20 <maiQ`> @emali`: nojööjöö hintti
05.04.2010 01:22 <emali`> hiljaaa ny jo huora
05.04.2010 01:23 <maiQ`> @emali`: pääskii homo

adnm fsbhSunnuntai 04.04.2010 15:54

Tyttö: Hei. Minulla olisi asiaa
Poika: Niin?
Tyttö: Öh... niin... tuota...
Poika: ?
Tyttö: Äh... miten tämän nyt sanoisi...
Poika: Sano mitä ajattelet. That's all
Tyttö: Okei. Minäpidänsinusta!<3
Poika: Mitä?
Tyttö: Minä pidän sinusta
Poika: ...
Tyttö: Sano nyt jotain!
Poika: ... kuinka?
Tyttö: Mitä?
Poika: Kuinka kauan olet pitänyt minusta?
Tyttö: Ehkä se alkoi vähän myöhemmin kun tutustuimme.
Poika: ...!
Tyttö: Ymmärrän, jos haluat, että lähden...
Tyttö oli jo lähdössä, mutta poika tarttui tätä ranteesta,
otti hänet vierelleen ja suuteli tyttöä!
Jos haluaisit, että sinulle kävisi näin, kopioi tämä blogiisi ! <3

!!!!Sunnuntai 04.04.2010 01:29

oi tää oli niin ihana menkää kattoo!

Nuoren miestähden Robert Pattinsonin (Twilight) tähdittämä romanttinen draama.

Remember Me kertoo kahden nuoren unohtumattoman rakkaustarinan. Heidän suhteensa on uhattuna samalla kun he yrittävät selviytyä omien perheidensä tragedioista. He oppivat kuinka tärkeää on rakastaa intohimoisesti ja elää jokainen päivä antaumuksella.

Ohjaus: Allen Coulter

Pääosissa: Robert Pattinson, Emilie de Ravin, Pierce Brosnan, Chris Cooper, Lena Olin

jerePerjantai 02.04.2010 23:29

moi oon jkdgf ja mulla on huivi ja huppari jeejee!! ja äiti soittaa.

mä hakkaan kaikki nii kovaa et veri vaa lentää ja päät irtoo jou

ps. se kuulosti sillo paremmalta

emali`Perjantai 02.04.2010 03:23

ehkä meillä on huanot jutut<3

-Perjantai 02.04.2010 02:08

VALLOTAN MAAILMAN!

-Torstai 01.04.2010 16:52

no just

söpöööTorstai 01.04.2010 16:49

Siviilisäädyn vaihto onnistui.
Olet nyt parisuhteessa käyttäjän MuskelMän kanssa.
MuskelM%E4n <- MuskeliMän

-->Torstai 01.04.2010 11:14

istuu kouluu ja pääsiäis kirkkoon mo