IRC-Galleria

masssu

masssu

RANDOMIT HOI!Älkää lähetelkö niit sydämii yms,kiitos!

Selaa blogimerkintöjä

2PM-heartbeatSunnuntai 20.01.2013 21:04

Oletko ihastunut?
Olen.
En ole.

Ihastukseni on...
tyttö
poika
en kerro.

Olet tuntenut hänet...
joitakin päiviä
joitakin viikkoja
joitakin kuukausia
vuoden tai enemmän
yli kolme vuotta
yli viisi vuotta
vielä paljo kauemmin


tämä on salainen ihastus, kukaan ei tiedä siitä
en ole itsekkään aivan varma asiasta
ihastukseni tietää että pidän hänestä
me olemme yhdessä
hän on yhdessä jonkun toisen kanssa
minä olen yhdessä jonkun toisen kanssa
meillä on jotain säätöä meneillään tavallaa
olemme joskus olleet yhdessä
olemme ystäviä
ihastukseni on sanonut pitävänsä minusta


Olemme syntyneet samana vuonna mutta hän on vanhempi
Olemme syntyneet samana vuonna mutta minä olen vanhempi
Hän on syntynyt vuoden ennemmin
Hän on syntynyt 2 tai enemmän vuotta ennen minua
Hän on vuoden tai enemmän nuorempi

PIDÄN HÄNEN
hymystä
silmistä
kasvonpiirteistä
hiuksista
naurusta
vaatetyylistä
ulkonäöstä muutenkin
luonteesta
musiikkimausta
perseestä

OLEMME:
jutelleet päin naamaa
jutelleet chatissa
tekstanneet
puhuneet puhelimessa
henganneet kaveriporukassa
tai jopa kahdestaa
halanneet
pussanneet
suudelleet
pitäneet toisiamme kädestä
istuneet sylikkäin
hän on tuijottanut minua
minä olen tuijottanut häntä
olleet yhdessä heidän luonaan
olleet yhdessä teidän luona
olleet elokuvissa
olleet uimassa
olleet kaupungilla

3.2.1-Dirty PartySunnuntai 20.01.2013 20:29

1. Mikä sai sinut pitämään henkilöstä, johon olet ihastunut tällä hetkellä? » luotettavuus ja hauskuus ja ekana ulkonäkö hehe
2. Oletko riidoissa kenenkään kanssa? » jooh
3. Mikä oli viimeinen ajatuksesi ennen nukahtamista eilen illalla? » väsyttäää
4. Mitä kuuntelet nyt? » dukin puhumist
5. Onko jotain, mitä odotat kuin kuuta nousevaa? » thaimaaaaa
6. Missä paras ystäväsi mahtaa olla juuri nyt? » treneis ja toine kotona
8. Mikä osa kehostasi aiheuttaa päänvaivaa? » maha
9. Hyvänyönpusu ekoilla treffeillä? » ehkä,ehkä ei
10. Onko mielessäsi joku tietty henkilö, jonka kanssa haluaisit olla juuri nyt? » joo
11. Oletko oikeasti tyytyväinen elämääsi juuri niin kuin se nyt on? » en todellakaan
12. Haluaisitko sanoa jotain tärkeää jollekin tietylle ihmiselle? » juu
13. Mainitse kolme asiaa, mitä olet tehnyt tänään. » puhunu,syöny ja nauranu
14. Vierailetko mieluummin kaveriesi luona yötä vai majotatko heidät omaan kotiisi? » niillä
15. Mikä purkka on parasta? » öööö joku normi
16. Onko ranteissasi jotain tällä hetkellä? Mitä? » ei oo
17. Oletko koskaan pitänyt jostain, johon sinulla ei mielestäsi ole mahdollisuuksia? » joo
18. Oletko ajautumassa hiljalleen kauemmaksi jostain henkilöstä? » joo :´(
19. Mikä fiilis päivän kulusta? » iha jees,väsyttää
20. Oletko koskaan haaskannut aikaasi jonkun kanssa? » miljoona kertaa...
21. Saat tuntemattomasta syystä käsiisi 50 €, mitä sillä ostat? » säästän thaimaahan
22. Onko olemassa henkilö, johon olet todella pettynyt? » on!
23. Joisitko nyt mieluummin kahvia vai appelsiinimehua? » kahvii
24. Koska viimeksi olet puhunut yhdelle parhaista ystävistäsi? » nyt
25. Mitä odotat eniten ensi kuussa? » tatskaa :D
26. Mitä sinulla on päälläsi? » farkut ja pitkähihane
27. Uskotko selviytyväsi parisuhteessa vähintään kolme kuukautta?»en välttämättä...
29. Pelkäätkö rakastua? » en ja joo
30. Rakastatko ihmistä/ihmisiä, jotka eivät ole sukua sinulle? » joo
31. Kenen kanssa haluaisit puhua asiat selväksi? » duksu ja satu jne
32. Haluaisitko nyt vain unohtaa kaiken ja pysähtyä hetkeksi? » joo!
33. Mitä teet huomenna? » oon himas pitämäs aussi jätkä jermyll seuraa ja opttelen ajaa autoo/opettelen ajosääntöi
34. Auttaako musiikki tai ruoka suruun? » joo
35. Jos sinun pitäisi olla 2 h päästä lentokentällä valmiina lomalle Ibizalle, kenet ottaisit mukaan? - iida
36. Kuka näki viimeksi sinut? » jenni
37. Mitä aiot tehdä viikonloppuna? » en oo viel varma
38. Onko sinulla koskaan sellainen olo että olet henkisesti aivan tyhjä? » esim nyt
39. Oletko seurustellut koskaan vain sen takia että "täytyy olla joku"? » en kai ::D
40. Uskotko rakkauteen? »joo
41. Antaisitko miehen tarjota drinkin, vaikket olisi kiinnostunut hänestä? »joo
43. Onko ulkonäöllä väliä? »on
44. Onko maailmassa ihmistä, kenen takia luopuisit kaikesta omistamastasi? » en välttämättä
45. Tunnetko jonkun, joka ei pidä sinusta yhtään? »juu
46. Voiko seksistä keskustella? » joo
47. Otatko elämäsi liian vakavasti? » välillä
48. Millainen riitelijä olet? » luovuttaja :::D
49. Kuvaile suhdettasi alkoholiin? » ei ole
50. Oletko mustasukkainen tällähetkellä? » joo :(

B2ST-fictionMaanantai 14.01.2013 04:35

Tee tämä tai kesäsi 2013 menee pilalle.

Kerro pojasta, jota viimeksi ajattelit
Oletko nähnyt hänet tänään? - en
Voisitko halata häntä? - joo
Millon viimeksi huusit hänelle? - en kai ikin,ainkaa tosissaa
Oletteko olleet saunassa yhdessä? - eip
Mitä mietit kun näit hänet ensimmäisen kerran ? -"ton mä haluun...*slurps*" heheheh
Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - ei.
Oletko vihannut häntä joskus? - en.
Oletko ostanut hänelle joululahjan? - en.
Oletko itkenyt niin että hän näkee? -en
Onko hän sinulle todella tärkeä? - on!
Pidätkö hänestä? - joo.
Onko hän mukava - on.
Onko hän komea ? -on!
Pukeutuuko hän huonosti? - ei.
Mitä hän miettii sinusta ? - paraskaveri

Yleistä
Nimesi - mira
Harrastukset - ei ola
Mikä biisi soi? - ailee-heaven
Mitä sinulla on päällä? - velurilökärit ja neule :D
Sinkku vai varattu? -sinkku
Mitä teette ystäviesi kanssa? - en jaksa luetella
Onko mennyt kaverisuhteita poikki? - joo
Luopuisitko kaverista rahasta? - en
Enemmän mies- vai naispuolisia ystäviä? - kaveriporukois enemmä jätkii mut hyvin kaverein enemmä muijii :D

Huomenna
Mitä teet? - mummolaa ja kouluhommii jne
Mitä syöt? - jaa-a
Näetkö ystäviäsi? - en ku nii palj kouluhommii..
Kotona? - juu
Valvotko? - varmaa

Kerro ihmisestä, joka alkaa kirjaimella..
R - marokon prinssi,eiks se kerro kaiken ;D
J - blondii hihi
E - koulukavri/kämppis,kunno juuvai :P
H - exää

Sinä
Kuinka pitkä olet? - 164
minkälaiset hiukset sinulla on? - vaaleet pitkät
minkä väriset silmät? - ruskeet
pesetkö suihkussa ensiksi hiukset vai vartalon? - hiukset

jos rehellisii ollaan... ;DMaanantai 14.01.2013 03:34

Paljon siitä puhutaan, mutta harvasta oikeasti on. Tässä testissä testataan, onko sinulla oikeasti pokkaa. Vastaa allaoleviin kysymyksiin REHELLISESTI. Tarkoitus ei ole vastata "muka-hauskasti", vaan paljastaa itsestäsi OIKEASTI asioita. "MINULLA ON POKKAA, ONKO SINULLA?"

SUKUPUOLI
[x] nainen
[ ] mies

IKÄ
[ ] 0-10
[x] 10-20
[ ] 20-30
[ ] 30-40
[ ] 40-50
[ ] 50-60
[ ] vanhempi

PARISUHDETILANNE
[x] sinkku
[ ] seurusteleva
[ ] kihloissa
[ ] avo/avioliitossa
[ ] sitoutunut
[ ] forever alone

USKONTO
[x] kristitty
[ ] ortodoksi
[ ] ateisti
[ ] jonkun uskonnonlahkon jäsen
[ ] joku muu, mikä?

SUUNTAUTUMINEN
[x] heteroseksuaali
[ ] homoseksuaali
[ ] bi-seksuaali
[ ] pan-seksuaali
[ ] jokin muu?

1. Tämänhetkinen fiilis?
- huvittunu ja mustasukkane samaa aikaa :D
2. Viimeisin kuuntelemasi kappale?
- 2ne1-i love u
3. Oletko joskus ollut ihastunut kaverisi kumppaniin?
- en kai
4. Oletko koskaan viritellyt jotain varatun henkilön kanssa?
- joo
5. Oletko humaltuneena seksuaalisesti virittyneempi, kuin selvinpäin?
- emt
6. Oletko viillellyt ranteitasi tai muuta kehoasi?
- en
7. Heittäydytkö usein marttyyriksi, jos muut eivät tee kuten haluat?
- aikas usei joo heh heh
8. Millainen olet riidellessä?
- ainaki äänekäs :D
9. Oletko koskaan esittänyt olevasi päihtyneempi, kuin tosiasiassa olet?
- en
10. Oletko mielestäsi kauniimpi/komeampi kuin joku ystäväsi?
- joo :::D
11. Onko joku särkenyt sydämesi?
- on
12. Oletko sinä joskus särkenyt jonkun sydämen?
- joo
13. Oletko mielestäsi seksikäs?
- välillä
14. Oletko käyttänyt (myös kokeilu lasketaan) huumeita?
- en
15. Teetkö sitä usein?
- teen mitä.... :D
16. Kehutko usein tuttujasi vain mielistelläksesi heitä?
- en,vaan jos on syytä
17. Vihaatko jotain henkilöä tuttavapiirissäsi, mutta et näytä sitä?
- no en vihaa mut en vaa tykkääkkää
18. Oletko flirttaillut pomollesi/esimiehellesi päästäksesi ylenemään "reittä pitkin"?
- en
19. Mitä mieltä olet homoseksuaaleista?
- iha normi
20. Voisitko työskennellä prostituoituna?
- en
21. Oletko harrastanut seksiä jonkun fb kaverilistallasi olevan kanssa?
- oon
22. Asteikolla 1-5, kuinka hyvä itsetunto sinulla OIKEASTI on?
- 3 varmaa,se vaihtelee aika paljo :D
23. Kuinka sinulta saa "jalat alta"?
- hyvä ulkonäkö ja pari valittuu sanaa ;D
24. Paheesi?
- uteliaisuus,mustasukkasuus jne
25. Vietteletkö ihmisiä vain omaa itsetuntoasi nostaaksesi?
- välil mut en mä ny ktn kuka ei yhtää kiinnostais ja tosi harvoi tollast harrastelen :D
26. Onko sinun sanottu olevan itsekäs?
- on
27. Pitävätkö ihmiset sinua ärsyttävänä?
- kyllä
28. Ajeletko ihokarvojasi?
- joo
29. Vajoatko helposti masennukseen?
- no en ny masennukseks sanois mut ahistuksee joo
30. Mikä on yleisin kohteliaisuus/kehu, jonka ihmiset sinusta sanovat?
- että oon luotettava ja mul on hyvä perse,mun silmii ja hiuksii kehutaa ja että oon hyvä tanssii :)
31. Mitä muuttaisit ulkonäössäsi?
- hiukset parempi kuntosiks ja pienemmän vatsan
32. Liioitteletko usein asioita, jotta siitä olisi etua sinulle muiden silmissä?
- vähä mut harvoi
33. Milloin ja mistä syystä itkit viimeksi?
- eile/toispv ku mietin et mun ja mulle tärkeen ihmisen välit muuttuu ku kerron et tykkään siit muutenki ku hyvän kaverin.... ONNEKS EI MUUTTUNU!
34. Oletko sanonut "minä rakastan sinua" ILMAN, että olet tarkoittanut sitä?
- olen
35. Miten reagoit, kun kuulet, että sinusta on puhuttu pahaa?
- alan kyselee asiast vitusti lisää
36. Oletko rasistinen?
- en,joskus läpäl mut seki lähinnä kohdistuu suomalaisii tai aasialaisii kaverihi mut vaan sillee että ne tietää ettei sitä pidä ottaa tosissaa
37. Jos joku samaa sukupuolta oleva ystäväsi tulisi luoksesi ja kertoisi olevansa homoseksuaalinen sekä kiinnostunut sinusta, miten reagoisit?
-no riippuu kuka...mut eka varmaa en uskois
38. Onko sinulla seksifantasioita?
- no ei oikeestaa
39. Näetkö usein seksiunia?
- välillä niitäki näkee hahah
40. Oletko herännyt "väärästä sängystä"?
- en

[x] olin täysin rehellinen tämän testin aikana
[ ] jotain tästä väliltä
[ ] muuttelin totuutta hieman
[ ] laskettelin täyttä luikuria...

BoA-only oneSunnuntai 30.12.2012 02:35

Ole oma itsesi
Mikä on olo? - iha hyvä
Mitä olet tehnyt tänään? - ollu kaverin jans ja puhunu puhelimes
Mikä on nimesi? - Mira
Onko lävistyksiä? Jos on, niin missä? - ei enää :(
Onko tatuointeja? - on

Tuttavat tulevat ja menevät, mutta ystävyys on ikuista
Onko sinulla parasta ystävää? - on
Kuka on paras miespuolinen ystäväsi? - duki
Kuka on paras naispuolinen ystäväsi? - iida
Luotatko ystäviisi? - joo
Asuuko joku ystävistä eri kaupungissa kuin sinä? - kaikki melkee...
Kenet ystäväsi olet tuntenut pisimpään? - saran ja janinan
Kenelle voit kertoa kaikki huolesi? – iidalle

Onni ei tule etsien, vaan eläen
Rakastatko ketään? - joo
Rakastaako sinua kukaan? - joo
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - joo :3

En voi ymmärtää, kuinka kukaan voi haluta muuta kuin totuutta
Kuunteletko tällä hetkellä musiikkia? Mitä? -enn
Mitä sinulla on päälläsi? - yöpukuuu
Haluaisitko elää jonkun päivän uudelleen? - joo
Haluaisitko kertoa jotakin tietylle henkilölle, mitä et joskus pystynyt sanomaan? - joo!
Oletko koskaan miettinyt, kuka on elämäsi tärkein henkilö? - joo tavallaa

Hymyile ja koko maailma pitää sinua idioottina
Pidätkö itseäsi viisaana? - välillä :D
Meneekö sinulla kauan tajuta asioita? - aika usein joo
Nauratko enemmän kuin itket? - joo vaik oonki aik itkupilli :---D
Kerro tähän joku asia, mikä naurattaa sinua aina kun muistelet sitä? - ei tuu mtn kummempaa mielee :o joku perusväärinkäsitys varmaa on sellane mille nauran ain
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - en oikeestaa
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen? - suihkuu

Your life
Missä asut? - lohjal ja kirkkonummel
Monta kertaa olet muuttanut? - tavallaa yli 5 kertaa
Missä haluaisit asua? - thaimaa<3
Oletko tyytyväinen elämääsi? - no paremminki vois mennä mut kyl tää täst :)

Your feelings
Onko sinusta koskaan tuntunut siltä, että kaikki kaatuu päälle? - khyllä!
Oletko mustasukkainen? - välillä juu
Oletko onnellinen? - suht
Onko sinusta joskus tuntunut, ettei millään ole enää väliä? - juu
Jos voisit, haluaisitko muuttaa jotain menneisyydestäsi? - todellaki
Onko sinulla ikävä jotakin henkilöä? - on... :(<3
Kumpi on tärkeämpi, kumppanin ulkonäkö vai luonne? - luonne mut aluks ulkonäkö hehe
Milloin itkit viimeksi? - 10min sit :::D

Party hard and drugs
Juotko? - en
Poltatko? - en
Käytätkö huumausaineita? - en
Juopotteletko yksin kotona? - en
Juotko päivittäin? -en
Oletko juonut julkisella paikalla? - en :D
Muistatko seuraavana päivänä edellispäivän/illan/yön tapahtumia? - joo ku en juokkaa mtn ;D

Future
Mitä luulet tekeväsi 2 vuoden päästä? - asun thaimaas
Haluatko naimisiin? - joo
Entä haluatko joskus lapsia? - joo!
Haluatko kihloihin? - joo
Minkälaisen talon haluaisit ostaa? - suht hieno omakotitalo mis on söpö piha...tietenki thaimaas ;D
Mitä jos olet sinkku 30-50 vuotiaana? - tulisin hulluks....
Mihin luulet kuolevasi? - onnettomuus,vanhuus tai huono kunto ja sitä kautta rapistun ennenaikoja :D

Viimeisin
Henkilö, jolle soitit? - satu
Henkilö, jolle lähetit viestin? - duki
Henkilö, jota halasit? - sara
Juoma? - tee
Hyvä teko? - tiskasin ja ulkoilutin koiraa dukin luon 2 pv :::D
Elokuva, jonka katsoit? - spirit villi ja vapaa XDD
Lehti, jonka luit? - matkaopas

Oletko koskaan
Nukkunut jonkun toisen sängyssä? - olen
Suudellut kotonasi jonkun kanssa? - joo
Rakastunut? - joo
Makoillut vastakkaisen sukupuolen kanssa sängyssä tekemättä mitään? - joo

Sekalaista
Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omassa
Sano yksi asia jota teet joka päivä? - puhun
Lempiurheilulajisi? - tanssi
Mitä et malta odottaa? - et meen miljoonan vuoden pääst thaimaaha XD
Mitä söit eilen illalla? - leipää ainaki
Katso vasemmalle mitä näet? - leipäkone :D
Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - joo

Huomenna
Millainen päivä huomenna? - pitkäst aikaa kouluu..
Mitä suunnitelmia huomiseksi? - kouluu ja solus lagaust
Mistä et pidä huomisessa? - se et oon taas lohjal keskel ei mtn ärsyttävien ihmiste kskel(lukuunottamatta ellenii) ja joudun opiskelee
Mikä päivä on huomenna? - maanantai
Millainen sää? - jaa-a
Tapahtuuko jotain erityistä? - eipä oikeestaa
Aiotko olla onnellinen? - yritän parhaani XD
Kenen kanssa aiot viettää aikaasi? - koulukavereide ja kämppisten

Mitä jos
Mitä jos ihastuksesi pussaisi sinua huomenna? - iha perus :) paitsi et oon lohjal huome... D:
Voittaisit lotossa miljoonan? - THAIMAA TÄÄLT TULLAA!ja sit auttaisin kans kaverii/ihastust maksaa velkoi ja ottaisin sen mukaa :3
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - mä varmaa en uskois tai mun suu loksahtais auki nii et se järkyttyis ja juoksis karkuu :::D
Saisit valita, olisitko tyttö vai poika? - tyttö oisin

Oletko koskaan
Hävennyt vanhempiesi takia? - arvatkaa vaa!
Salannut vanhemmiltasi jotain asiaa? - joo
Ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen? - joo

EXID -Every nightSunnuntai 30.12.2012 02:30

VUOSI 2012

No, aloitetaanpa vaikkapa KOULUSTA:
Saitko uusia luokkalaisia? - kaikki :))
Entä uusia opettajia? - kaikkki
Panostitko? - normaalii enemmä ainki :D

Sitten siirrytään YSTÄVIIN:
Ketkä olivat sinulle läheisimpiä ystäviä tänä vuonna? - iida ja satu ja duki
Menetitkö yhtään ystävää? - joo
Entä saitko uusia ystäviä tai kavereita? - joo
Näitkö kaikki ne kaverit, joita olisit halunnutkin nähdä vuonna 2012? - en

Entäs sitten RAHA-ASIAT:
Paljonko kulutit rahaa? - en oikee
Täyttyikö vaatekaappisi paljonkin? - ei :(
Mihin meni eniten rahaa? - ruokaan kiitos ihana uus kämppä...

Seuraavaksi RAKKAUS:
Ihastuitko? - joo
Rakastuitko? - joo
Luuletko, että saat uudenvuodensuudelman? - en :/

Lopuksi vielä IHAN YLEISESTI:
Mikä oli paras vuodenaika? - kevät tai kesä
Entä kuukausi? - varmaa touko tai joulu
Mikä oli noloin mokasi? - ei itä kuulu kertoo ::D

tummenna ne kohdat, jotka pitävät paikkaansa tältä vuodelta.
pussasin
nukuin yön vastakkaisen sukupuolen vieressä
poltin tupakkaa
poltin sikaria
käytin nuuskaa
join alkoholia
shoppailin
tein raskaustestin
tulin raskaaksi
olin sairaalassa
telttailin
kävin ulkomailla
olin laivalla
olin festareilla
seurustelin
itkin
kerroin jollekulle rakastavani häntä
olin hautajaisissa
häissä
ristiäisissä
rippijuhlissa
riitelin
katkaisin välini johonkin kaveriin
sukulaiseen
valehtelin
olin sanoinkuvailemattoman onnellinen
sain uusia kavereita
mokasin jossakin asiassa pahasti
sain uuden sisaruksen
joku läheisistäni synnytti
opin uusia asioita
otin kuvia
vietin syntymäpäiviäni
tein/otin lävistyksen
otin tatuoinnin
sain lahjoja
ikävöin jotakin ihmistä
tein jotain todella tyhmää
pahoinpitelin jonkun
mielipiteeni jostakin ihmisestä muuttui
muutuin itse vuoden aikana
tappelin jonkun kanssa
uin
laskettelin
ajoin mopolla/skootterilla
ajoin autoa
kävin huvipuistossa
kävin kalassa
veneilin
olin mökillä
nukuin 24 tuntia putkeen
kävin baarissa
olin todella surullinen
sain jonkun itkemään
pyysin joltakin anteeksi
olin yön ulkona <---??

2ne1-lonelyTiistai 25.12.2012 19:03

Vuosi 2012 on lopuillaan, joten mitähän kaikkee on tullut taas sitten tehtyä viimisen vuoden aikana.
Suhteet:
[x] seurustellut
[x] useamman kuin yhden ihmisen kanssa
[] saman sukupuolen edustajan kanssa
[x] vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa
[x] katunut jälkeen päin jotain suhdetta
[x] jättänyt
[x] tullut jätetyksi
[x] ihastunut
[] ystäväni kumppaniin
[x] rakastunut
[x] suudellut
[x] enemmän kuin yhden ihmisen kanssa
[] enemmän kuin 5 ihmisen kanssa
[x] kertonut jollekulle rakastavani häntä
[x] saanut uusia kavereita
[x] rikkonut välit jonkun kaverin kanssa
[x] jonkin typerän asian takia
[x] kuullut että ystäväsi puhuvat sinusta paskaa
[x] viettänyt aikaa ystävien kanssa
[x] riidellyt jonkun läheisen kanssa
[x] huutanut läheiselle
[x] halannut jotakuta tuttua
Vapaa-aika:
[x] olen matkustanut
[x] autolla
[x] junalla
[] lentokoneella
[x] bussilla
[] ulkomaille
[] yli 500km
[] aloittanut uuden harrastuksen
[] ollut hautajaisissa
[] ollut häissä
[] ollut ristiäisissä
[x] nolannut itsesi totaalisesti
[x] useammin kuin kerran
[] käyttänyt huumeita
[] ollut festareilla
Tunteet:
[x] nauranut
[x] itkenyt
[x] yksin
[x] muiden nähden
[] koska halusin huomiota
[/] ollut masentunut
[x] huutanut onnesta
[] tullut kutsutuksi hulluksi koska olit niin onnesta sekaisin
[x] raivonnut jollekkin ihmiselle tosissaan
[x] ollut ihastunut
[xx] vihannut
[x] kokenut onnistumisen tunteen
[x] tuntenut sen että joku oikeasti välittää
[x] tuntenut sen että joku ei oikeasti välitä
Koulutus:
[] ollut töissä
[] ollut ala-asteella
[] ollut yläasteella
[x] ollut amiksessa
[] ollut lukiossa
[] ollut kauppiksessa
[] ollut korkeammassa koulussa kuin edellä mainitut

SNSD-Run devil runTiistai 25.12.2012 03:47

OLETKO?
☆ Ihastunut - joo
☆ Stripannut - en
☆ Ollut baarissa alaikäisenä - en
☆ Pettänyt - joo
☆ Pettynyt - joo
☆ Vihainen - jep
☆ Valokuvauksellinen - en
☆ Lukiossa - en
☆ Surullinen - joo
☆ Onnellinen - en
☆ Purevaa tyyppiä - ??
☆ Veloissa - periaattees
☆ Mustasukkainen - joo
☆ Omistushaluinen - vähä
☆ Herkkä - todellakin
☆ Kipeä - vähä
☆ Särkenyt jonkun sydämen - joo
☆ Valvonut koko yön - joo
☆ Riippuvainen jostakin - joo
☆ Oksentanut tahallisesti - en
☆ Ulkomaalainen - en
☆ Lähettänyt yli 100 tekstaria päivässä - en oo perehtyny asiaan
☆ Katunut tekojasi - joo
☆ Vienyt toisen miehen - en
☆ Ilkeä - välil joo D:
ONKO?
☆ Joku ihastunut sinuun - joo
☆ Joku särkenyt sydämesi - on
☆ Joku kehunut ulkonäköäsi - on
☆ Lyönyt sinua - on
☆ Jääkaapissasi mitä - on jtn
☆ Suomalaisissa jokin vika - on!moi oon suomalainen suomalaisrasisti XD
☆ Ulkomaalaisissa jokin vika - on! sori yleistys taas kerran!siis tietyissä joo,ei kaikis
☆ Mielesi pinnallinen - on aika
☆ Rusketus kaunista - joo
☆ Ahdistellut sinua - joo
☆ Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu - ei
YLEISTÄ:
☆ Lempipaikka? - ei oikee oo mtn tiettyy
☆ Mitä pelkäät? - pimeetä,yksinoloo,lintui jne
☆ Haluatko mennä naimisiin? - joo
☆ Montako lasta haluat saada? - 1-3
☆ Lempijäätelö? - kahvi
☆ Pitääkö kukaan sinusta? - pitää
☆ Oletko pitänyt jostain henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - koko ajan.....
☆ Kolme asiaa joita teet päivittäin? - puhun,hengitän ja öö syön
☆ Oletko yksin juuri tällä hetkellä? - joo

Kaks joita ihailenLauantai 22.12.2012 04:15

Hyuna


Jay Park



Näit kuvii on nyt suht vähä ja ne on aika randomeja mut ne löyty valmiiks mun koneelt! :)

Kaikkee ihanaa!Lauantai 22.12.2012 04:06

Teki mieli laittaa kaikkii kuvii, jotka on mun mielest ihanii :3



ja vähä kenkii viel erikseen...