IRC-Galleria

maukka^]

maukka^]

Gotta smack him, if he getting too drunk.

Tosi kuin vesiSunnuntai 15.03.2009 02:07

Poikaystäväksesi sopisi Pako-sarjan Michael Scofield.
Michael olisi urheilullinen ja mukavaa treeniseuraa, mutta lihastensa ohella hän treenaisi jatkuvasti älynystyröitään.
Hän on vahva ja hiljainen tyyppi, jonka sisällä piilee myös jotain salaperäistä ja kiehtovaa.
Hän on kärsivällisyyden perikuva ja aina valmis kokeilemaan jotain uutta.
Häntä houkuttaa vaara.
Vaikka Michael saattaa ulkoisesti vaikuttaa pahalta pojalta, on hän pohjimmiltaan herkkä ja uskollinen.

[Ei aihetta]Lauantai 14.03.2009 22:13

Olet järkevä rakastuja.
Osaat olla aktiivinen rakkausasioissa ja ihastut nopeasti, mutta salaa silti toivot, että ihastuksesi tekisi itse aloitteen ja piirittäisi sinua.
Et suostu pelaamaan valtapelejä, vaan haluat puhua asiat selviksi ja tuoda tunteesi julki.
Uskallat myös ottaa riskejä rakkauden tähden.
Joskus kuitenkin ihastut epätoivoisesti tyyppiin, jota et voi saada, tai uskottelet itsellesi, että pystyt muokkaamaan ei-niin-hyvästä ehdokkaasta unelmarakkaan.
Ethän vaivu liian syvälle mielikuvitukseesi! Ja toisaalta:
on toki fiksua suhtautua lemmenasioihinkin realistisesti,
mutta joskus kannattaa unohtaa järki ja kuunnella vain tunteitaan!

RakkausPakkaus <3Lauantai 14.03.2009 02:10

1. Minkä ikäisiä olette? ♥ Niko 17 minä kohta 17.
2. Kuinka kauan olette seurustelleet? ♥ Reilu 2v <3
3. Milloin näitte ensimmäisen kerran? ♥ joskus 4-5lk yhel leiril :) mut kunnolla nähtii 24.10.2006.
4. Oliko rakkautta ensisilmäyksellä? ♥ Oli kyllä ;) <3
5. Miten seurustelunne alkoi? Kumpi teki aloitteen? ♥ Niko teki :p
6. Kuinka usein näette toisianne? ♥ Aina ku Niko tulee kemiin eli noin 2vk välein.
7. Kuinka kaukana asutte toisistanne? ♥ n. 200-300 km
8. Mitä teette yhdessä? ♥ Kaikkea ihanaa!
9. Mitä haluaisit tehdä oman kultasi kanssa? ♥ olla vain sen kainalos<3
10. Riitelettekö paljon? ♥ Joskus mut nyt on menny tosi hyvi<3
11. Miten saatte riidat ja erimielisyydet sovituksi? ♥ Kompromisseillä/ puhumisella.
14. Oletteko koskaan toisillanne yötä? ♥ Aina ku Niko on lomilla<3
15. Tuntuuko siltä, että voisit seurustella kultasi kanssa vaikka loppuelämäsi? ♥ Mun puolesta todellakin<3
18. Mitä haluaisit hänen kanssaan? ♥ tulevaisuuden<3
19. Itketkö koskaan kultasi nähden? nauratko? ♥ Molempia, itken jos itkettää, nauran jos naurattaa!
21. Entä itkeekö hän? nauraako? ♥ harvemmi itkee kyl mut nauraa aika useesti -.- :D

KULTASI
22. Kultasi hyvät puolet? mikä on hänessä ihaninta? ♥ Se on vaan semmonen ihanan tyhmä ja rakas<3
23. Entä huonot puolet? ♥ Jääräpää kuten minäkin ;D
24. Mikä on ihaninta/suloisinta/romanttisinta mitä hän on sinulle tehnyt JA sanonut? ♥ niitä on paljon mutta ainaki ku se sano mulle että: Et ehkä oo se kirkkain tähti taivaalla mutta ainut joka loistaa mulle <3
25. Entä kamalinta? ♥ no comments.
26. Oletteko kihloissa tai naimisissa? ♥ Ei viel mut toivottavasti joskus tullaan olemaa<3

MUUTA
27. Missä ensisuudelmanne tapahtui? ♥ Siskon tykönä tervaharjulla.
28. Pidättekö usein käsistä kiinni esim. kaupungilla? ♥ harvoin...
29. Onko ollut taukoja? ♥ on...
30. Miten teillä menee tällä hetkellä? ♥ tosi hyvin<3
31. Oletteko miettineet yhteistä tulevaisuuttanne? ♥ Jep,itseasiassa aika pitkälle jo :)<3
32. Oletko ollut ennen näin ihastunut keneenkään? ♥ en oo ihastunu vaan rakastunu<3

Maria ja Marjo is bääk.Torstai 12.03.2009 00:07

Marjo: Näin yhen 2-vuotiaan pojan ja se on aivan reppana, sen äiti on kyllä ihan normaalin näkönen mutta sen isä taas näyttää ihan vammaselta..
Maria: :D
Marjo: Hyi,sillä pojalla on aika iso, näin ku se tuli vaipastakin ulos.
Maria: No nyt tiiän miks sen äiti on sen vammasen näkösen miehen kans.
Marjo: :D :D :D :D :D :D :D

Maria ja marjo treenaamassa!Torstai 12.03.2009 00:00

Maria: mä alotan käsitreenistä, 3 sarja 25 toistoa.
Marjo: hyvä,mitä jos tehtäiski niin että mä juon limukkaa ja katon ku sä treenaat?
Maria ja Marjo: :D:D:D:D::DD:D:D:D:D:

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 01:27

Oot mun kulta en tiiä mitään kalliimpaa,
haluun olla ikuisesti tän mun pojan kanssa,
ainut jonka seurassa voin olla omaitseni,
ainut jonka seurassa unohdan kaiken pahan,
ainut jota voin ikinä rakastaa näin,
oon onnellinen että oon löytäny sut
ja saan jakaa kaiken sun kanssa,
ethän enää ikinä mee pois?
ethän enää ikinä jätä mua yksin?
ethän enää ikinä anna mun yksin jatkaa tätä
matkaa?
ilman sua mulla ei ois mitään,
ilman sua en tuntis mitään,
ilman sua en osais mitään,
sä teit musta vahvan,
sä teit musta kaiken tän mitä nyt oon,
sä saat mut aina nauramaan ja
saat mut aina tuntemaan oloni tärkeeks,
sä oot mulle kaikki kaikes,
enää mikään ei tuu meän väliin,
nyt oon saanu kaiken mitä oon aina halunnu,
pysythän sä siinä aina? <3

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 01:20


Cause I've been there
before
And you've been there
before
But together we can be
alright <3

[Ei aihetta]Perjantai 20.02.2009 01:01

Wish I can keep you much longer
I know you gotta go, cause you got things to do
Wish I can keep you much longer
Wish I could just stop by, and lay by your side <3