IRC-Galleria

[Ei aihetta]Tiistai 11.03.2008 11:29

ja taas pitäisi värjätä hiukset. perkele.

ps. lisään annin ja minun kuvan/kuvia tällä viikolla, sitä odotellessa!

[Ei aihetta]Sunnuntai 09.03.2008 15:43

08.03.2008
"pikku keitot"

Lähdin Annille kyläilemään. Tehtiin pitsaa rauhallisesta ja otettiin muutamat kyytipojat.
Saatiin kyyti keskustaan ja ei oikein osattu ensin kertoa, että mihin paikkakunnalle meidät pitäis viedä. Noh, päädyttiin kännäriin.

Siellä sitten tappiin asti ja kosteeta oli, yyh. PIKKU KEITOT.
Saavuttiin Annin kanssa viiden aikaan meille. Matkalla taas tavattiin kaikennäköistä.
Suurimmat muistot jäi, kun Anni kaatoi semmosen ison kyltin, HAMPPUTYTÖT ja tavattiin nuorempi konstaapeli, hhah.

Mutta, pikku keitot.

[Ei aihetta]Perjantai 07.03.2008 22:31

S I N Ä
Nimikirjaimesi? - AMM.
Minä viikonpäivänä synnyit? - sunnuntai tai maanantai ?
Opiskeletko jotain? - lähihoitajaX.
Oletko joutunut vakavaan onnettomuuteen? - näinkin asian voisi ilmaista.

M I E L I P I T E E T
Pidätkö enemmän lumisateesta vai vesisateesta? - vihaan ja vihaan, mut lumi on astetta parempi.
Mistä musiikista pidät? - hyvästä musiikista.
Mikä on lempivuodenaikasi ja miksi? - kesä, on lomaa ja aikaa, synttärit, aurinko, jätsii namm.
Pidätkö jonkun maan kulttuurista erityisen paljon? - öö en.
Minkälaisista elokuvista pidät? - joku vois sanoo, että tykkään kauhuleffoista ylitse muiden :-)

S U H T E E T
Keitä kuuluu perheeseesi? - vvanhemmat, sisarukset ja vielä tällä hetkellä kissa + isil kisut.
Kuka on sinulle tärkein ihminen maailmassa? - lolu.
Minkälaisessa seurassa viihdyt? - viihdyttävässä, hah.
Tunnetko paljon ihmisiä? - een kovin paljon.

R U O K A
Eksoottisin ruoka jota olet maistanut/syönyt? - simpukat? mustekala?
Onko sinulla erikoisruokavalio? - njäh.
Mistä juomista pidät? - mehuista. kahvista. limpsasta.
Mitä ajattelit syödä tänään? - söin röstiperunoita ja nugetteja.
Pidätkö ruuanlaitosta? - aika pakko tykätä tai jää syömättä.

F R E E T I M E
Pidätkö piirtämisestä? - ennen pidin, nykyään njääh.
Pyöräiletkö paljon? - nykyään miltein päivittäin.
Mitä musiikki merkitsee sinulle? - aika tärkee, milläs muullakaan tukkisin tän hiljaisuuden.
Harrastatko mitään vakituisesti? - alkoholia, njääh.
Haluaisitko aloittaa jonkun harrastuksen? - kyllä.

K O T I
Asutko vanhempiesi luona? - ehen.
Vietätkö paljon aikaa huoneessasi? - aikalailla.
Onko kotisi kodikas? - alikodikas :D
Millaisessa talossa asut? - kerrostalo.

T U R H A T
Onko sinulla hyvä ryhti? - no, jos justiinsa todeskeltiin skolioosia niin ryhti täys kymppi joo.
Oletko onnellinen? - en.
Nautitko olla yksin? - en.
Pidätkö pimeästä vai valoisasta enemmän? - pelkään pimeätä.

H A L U A I S I N
Olla: - huoleton, onnellinen.
Syödä: - tervellisemmin.
Juoda: - vähemmän alkoholia (säästyisi hei rahaakin)
Saada: - lämpöä, onnea, hyvää oloa, rahaa.
Päästä: - turvaan.

V I I M E K S I
Join: - pirkka mehua.
Tipuin tuolilta: - riparilla, oikein rikoin sen tuolin kyllä.
Itkin: - tänään.
Nauroin: - tänään.

K Y S Y M Y K S I Ä
Keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt? - ne joilta pitäisi pyytää tietävät sen itse.
Oletko tällä hetkellä riidoissa jonkun kanssa? - en.
Häpeätkö itkeä kavereidesi nähden? - en kovin välitä kenenkään seurassa.
Mitä kappaletta kuuntelen nyt? - kuuntelen televisiota.

O L E T K O
Itsepäinen: - aina toisinaan.
Ilkeä: - en OMASTA mielestäni.
Viisas: - tästä kuulen usein vittuiluja.
Hyvä koulussa: - tällä hetkellä menee hyvin.
Hyvä soutamaan: pelkään soutamista.
Satuttanut itseäsi: - toisinaan.
Huutanut jollekkin kaverillesi: - tottakai.

O N K O
Vika aina sinussa? - näinhän on aina hyvä ajatella.
Sinulla lainkaan tapoja? - ei ollenkaan, olen todella moukka.
Sinua kohdeltu huonosti? - on.
Sinulla pelkoja? - on.

K Y S Y M Y K S I Ä
Rakastatko ystäviäsi? - joitakin ystäviä ystävinä juu.
Kelle puhuit viimeksi messengerissä? - nellille.
Lause/sana jonka sanoit viimeksi? - "moikka".
Oletko ihastunut? - edelleenkin.
Katsotko Sinkkuelämää? - aina, kun mahdollista.
Paras sarja ikinä? - täydelliset naiset.
Jaksatko elää elämääsi? - päivä päivältä, tunti tunnilta , katellaan.
Hesburger vai Mc Donalds? - läskiperse vastaa molemmat.

[Ei aihetta]Torstai 06.03.2008 22:12

on hyvä omistaa puhelin, johon melkein sai yhteyden ja joka melkein saa muihin yhteyden, jess.

ja joo oon kissoille allerginen moi.

[Ei aihetta]Maanantai 03.03.2008 19:41

kissa tuli taloon :o

[Ei aihetta]Sunnuntai 02.03.2008 01:07

meneehän ne lauantai päivät niinkin, että menen hyvästä tahdostani isiä moikkaamaan ja joudunkin sitten olemaan autokuski kello kolmesta sinne kello kahdeksaan.

sainpahan hurjastella + shamppoon, sipsipussin, kahvin ja muffinssin + kissankusiastian.

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 14:37

OLETKO:

Istunut poliisiautossa ?
- olen.

Tullut umpikännissä kotiin aamulla ?
- aamuyöstä.

Suudellut jotakuta hetken mielijohteesta ?
- een, harkitsin pitkään ja tarkasti sitäkin pussaisiko ollia vai ei, siihen mietintään menikin melkein koko imatsu - joensuu automatka :DD

Nukkunut samassa sängyssä monta vuotta itseäsi vanhemman vastakkaisen sukupuolen henkilön kanssa ?
- nojöö, jos ollin +3v on monta vuotta :D

Kontannut koulun lattialla ?
- joskus peruskoulussa.

Poiminut sieniä ?
- joka päivä.

Juossut todella henkesi edestä ?
- juu.

Murtautunut autoon ?
- ehen.

Pussannut serkkuasi ?
- yäh.

Kaatunut kenkien takia ?
- muutaman kerran.

Polskutellut Serenassa ?
- en, koskaan kukaan ei lähde kanssani sinne :<

Stripannut ?
- ehen.

Uinut vaatteet päällä ?
- kyllä.

Laulanut mikrofoniin ?
- juuri viimeksi Martsun wanhojen jatkoilla :D

Piilotellut jotakuta jätkää?
- pitänyt jotakuta piilossa? en.

Kokeillut nuuskaa ?
- hyi en vaikka pikkupojat kerran muinoin tarjosivat.

Oksentanut ihmisen päälle ?
- en sentään ole tehnyt Erikoita.


Purrut kissaa, kun se on purrut sinua ?
- en.

Haukkunut koiralle ?
- ehkäpä :D

Mennyt viemään roskia ja heittänyt roskasäiliöön vahingossa roskapussin sijaan oman laukkusi?
- joskus meinannut tapahtua, muttei onneksi ole.

Ollut jonkun muijan kanssa saunassa ?
- kyllä.

Kaatunut mopolla ?
- en sentään.

Heilunut jossakin alusvaatteillasi ?
- juu.

Liukastunut banaanin kuoreen ?
- no en.

Pessyt ikkunoita ?
- olen.


Ollut ambulanssissa ?
- en.

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
- no brunet <3<3<3

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
- pijempi.

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
- tottakai.

Rakastatko ketään juuri nyt?
- ehkä.

Rakastetaanko sinua tällä hetkellä?
- ei.

Ikävöitkö ketään ?
- kyllä.

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
- piip.


Oletko mustasukkainen?
- mahdottoman usein.

Paras ystäväsi?
- en luokittele.


Mitä teet v.loppuisin?
- hengaan, pailaan, nukun ..

Oletko hyvä koulussa?
- toki.

Lempiaineesi koulussa?
- ei vielä mikään oikein ylitse muiden.

Mitä kouluaineita vihaat?
- no matikkaa ja fyssaa ainakin.

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
- en.

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
- erossa oleminen ja yksinäiset piinaavat junamatkat oli ikäviä :<

Onko sinulla kuvia ii2?
- ei onneksi enää.

Onko sinulla webkamera?
- tavallaan.

Kuinka pitkä olet?
-162,5 cm.

Mitä vihaat itsessäsi?
- tällä hetkellä hiuksia, yhyy.

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
- citi on jees, mut on ne maalaiset lehmut sun muutki kivoja :D

Lempieläimesi?
- kisu ja koira.

Lempinumerosi?
- 16.

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
- on.

Mitä harrastat?
- hengittämistä. se on työlästä.

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
- siinä kahentoista pintaan.

Kirjoitatko runoja?
- pienempänä kyhäsin, jotain piisejä ja tarinoitaki tuli tehtyä :D

Lempivärisi?
- musta ja veren punainen.

Oletko matkustanut laivalla/minne?
- joo joskus tuhat vuotta sitten.

Horoskooppisi?
- rapu.

Millainen luonne sinulla on?
- joo oon alistaja ja ittsepäinen, "vittumainen piikittelijä". näitä on kuultu :D

Millasista elokuvista tykkäät?
- kauhuelokuvat nam.

Oletko koskaan liftannu?
- ehkä.

Omistatko mitään kulkuneuvoo?
- pyörän ja kohta auton.

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
- ei oikeastaan enää.

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
- GALETAN, MESETÄN, luen iltapäivälehdet, katson sähköpostin, kuuntelen musiikkia ja imen elokuvia, muokkaan kuvia, kirjotan, seuraan paria foorumia ja joskus hengaan facebookissa :D

Onko sinulla meseä?
- toki.

Mitä ajattelet juuri nyt?
- että voisi pukea.

Paljonko kello on juuri nyt?
- 12:33, iik.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
- olisiko ollut mama.

Kummalla puolella sänkyä nukut yleensä?
- nukun keskellä ja valtaan koko sängyn :D

Pihviä vai kanaa?
- kana <3

Onko sinun koskaan pitänyt hypätä autosta ulos oksentamaan?
- ei.

Kumman jalan pistät housuista sisään ensimmäiseksi?
- oikean.

Suihku vai kylpy?
- kylpy <3

Mitä söit lounaaksi tänään?
- ei ole ollut lounasaika.

Menisitkö mielummin telttailemaan vai viiden tähden hotelliin?
- sekäettä käy.

Oletko ikinä ollut niin humalassa että sinut on jouduttu raahaamaan jonnekin?
- voih, kysykää ollilta :D

Oletko oksentanut koska olet juonut liikaa?
- juhannuksena saatoin.


SEKALAISIA

Kauanko olet yleensä suihkussa?
- tarpeeksi pitkään :D

Miltä sinusta tuntuu juuri nyt?
- kutisevalta, alastomalta.

Oletko pitkä vai lyhyt?
- sopivan lyhyt.

Kuunteletko nyt jotain kappaletta?
- en.

Onko sydämesi koskaan särkynyt?
- ehkäpä.

Mitä kaikkia mahdollisia ääniä kuulet juuri nyt?
- ulkona jylisee lentokone, toisessa huoneessa huutaa televisio ja kone vähän hurisee.

Sano kolme tavaraa mitä näät sinun vasemmalla puolella?
- tietokone, modeemi ja seinä.

Millainen on syntymämerkkisi?
- mukava ruskea läikkä vasemmassa koivessani.

Pidätkö toisesta nimestäsi enemmän kuin etunimestäsi?
- njäh, nanna on nais <3

[Ei aihetta]Torstai 28.02.2008 13:48

oli hienoa nähdä taas ruslanas, radiokirppiksellä.

ja noora oli onnessaan, joo ehkä enemmänki. silmät kiilu päässä.

[Ei aihetta]Tiistai 26.02.2008 01:14

sä silität mun hiuksia illalla
ja hipsutat mun selkää,

nukahdan sun kainaloon
ja nään kauniita unia.