IRC-Galleria

torstai 19. huhtikuutaTorstai 19.04.2007 20:16

v i t u t t a a.

nyyh viilt <3.

keskiviikko 18. huhtikuutaKeskiviikko 18.04.2007 17:22

hei, olen anna nimeltäni.
ja kirjoitan tänään vielä lisää.

ps. tahdon laivalle.
varaan murun nimiin meille matkan. se maksaa. JOO <3!

SITÄ ODOTELLESSA. . .

tiistai 17. huhtikuutaTiistai 17.04.2007 23:39

olipa kerran aamu, anna katsoi ikkunasta ja pettyi.
ei ollut päivä niin kuin oli ollut eilinen.
kaunis auringonpaiste poissa, märkä maa ja ilma.

olipa kerran aamu, jona anna istui bussiin ja meni kouluun.
ei ollut päivä niin kuin oli ollut eilinen.
kaunis mieli oli poissa, tilalla vitutusta ja ikävää.

olipa kerran aamu, joka eteni iltaan asti.
ei ollut päivä niin kuin oli ollut eilinen.
anna ikävöi pienen paavon lisäksi iiisoa ollia.

olipa kerran aamu, jona anna tahtois herätä taas mussun vierestä.
nuuhkimasta hyvää mussua.
pussaamalla mussu hereille.
ja raahaamalla se suihkuun. <3

olipa kerran aamu, jona anna tahtois myös lähteä katsomaan paavoa.
harjottelemaan pojalla karate potkuja, vaihtamaan kakkavaippaa ja pistämään nukkumaan.


SITÄ ODOTELLESSA . . .

[Ei aihetta]Maanantai 16.04.2007 21:03

1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi? - se on mussulta <3.

2. Kenen sängyssä nukuit viime yön? - omassa pehmosessa sängyssäni.
3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt? - harmaa tuubitoppi.
4. Lempi elokuva? - saw :t ja ehk joku herkistely titanic.

5. Sano kaksi asiaa joita teet joka päivä? - nukun ja syön. persussetti.
6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät? - vielä valitettavasti tylsän vaaleat.

7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä? - oisko joku 15e fyffee rahapussissa.

8. Lempi urheilulaji? - urheilu on aika pylleröstä.

9. En jaksa odottaa että...? - olisi vappu?
10. Millon viimeksi näit äitiäsi? - tälläkin hetkellä.
11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan? - edelleenkin joku narkkarihuora?

12. Mitä söit eilen illalla? - en mitään.
13. Katso vasemmalle. Mitä näet? - keittiön pöydän.

14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain? - ei voi muistaa.
15. Millä sivulla datailet useimmiten? - ... galleriassa.

16. Onko sulla kasveja huoneessas? - eipä ole enää.

17. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä? - noup.

18. Milloin viimeksi liikuit taksilla? - oisko ollu se viime kesä.

19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt? - järkyty mä en.

20. Milloin viimeksi olit erittäin ärsyyntynyt? - ärsyynytkään mä en.
VIIMEISIN

21. Henkilö jonka näit? - nelli.
23. Henkilö jota halasit? - pikku paavo <3.
24. Henkilö jonka kanssa tekstailit? - kultsimussu <3.
25. Kappale jonka kuuntelit? - kaija koo - kuka keksi rakkauden.

26. Mitä teet nyt? - vastailen tähän.
27. Mitä teet myöhemmin? - siivoon, syön ja katon telkkaa.
28. Mitä olet tehnyt tänään? - heränny ja kitunu koulussa.
29. Milloin heräsit? - oiskohan ollu puoli yhdeksän pintaa.
30. Mitä olet syönyt tänään? - pahaa jotain peruna-poronkäristys yhdistelmää.

HUOMENNA

31. Millainen päivä huomenna? - toivottavasti lämmin <3.
32. Mitä suunnitelmia huomiseksi? - ei mitään.
33. Tavoite? - päästä koulusta pois.
35. Näetkö ihastuksesi? - jos rakkauspakkaus raahautuis tampereelle niin joo.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.04.2007 20:33

täti lähtee tästä nyt tampereelle kotia päin.
paavo vauvvi jää hyvään omaan kotiin äipän ja isin luokke.

eiköhän täti tule piakkoin taas moikkaan.
kuviakin toivon mukaan ilmestynee.

ikävä tulee <3.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.04.2007 17:32

hän on jälleen kerran väsyny.
eikä tahdo simahtaa.
mutta kuitenkin niin kiukkuinen.

otetaan tirsat ja mennään sitten ulkomaailmaan.
näyttämään kaikille kuinka söpö pari voisimme olla.

ja niinhän myö olemmekin <3!

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.04.2007 15:25

hell yes.
leikiteltiin vähän paavon kanssa, opetin sille karatepotkuja. "pum pum pum!"
poitsu väsähti ja laitettiimpa se toviksi nukkumaan ja siellä se vetää unta palloon.

koitin pelata swan's roomia, pääsin siihen aikapommiin, sitten räjäytin sen.
vahingossa. game over. shit.

nyt kai vähän alakertaan napostelemaan.
kai se paavo poikakin tuolla kohta alkaa jutskailemaan.
sitten voitais leikkiä vähän lentokonetta.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.04.2007 13:07

nyt heräsi paavo, jälleen kerran.
joten en enää koodaa.

menen leiksityttämään vaavin kanssa <3.

[Ei aihetta]Sunnuntai 15.04.2007 13:02

1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti? - annulta.
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti? - mitä mussu puuhaa? :)
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää? - kyllä <3.
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti? - *pusu* <3
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on? - 18.


Mene vastaamattomiin puheiluihin.

1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi? - äippä? ei. :'D
2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua? - nelli? toivon mukaan EI. :'D

Mene lähetettyihin viesteihin.

6. Kelle olet lähettänyt 5. viestin? - ei ole lähetettyjä viestejä muistissa, mutta uskoisin, että tää on ollu kipille.
7. Onko 10. vastaanottaja sinulle tärkeä? - tiedä sitä, kuka on mahtanut olla.

8. Mene puhelimen perustilaan, mitä näet? - pienet lapset pussaa toisiaan <3.

Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.
Vastaa kysymyksiin kertoen viidennen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt? -86.
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna? - noup.
Ovatko hänen vanhempansa eronneet? - noup.
Voiko hän luottaa sinuun? - tottakai.
Luottaako hän? - uskoisin ja toivoisin niin.
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa? - tälläkin hetkellä.
Onko hän sukua sinulle? - joo, jotain kaukaista mammuttiaikaista sukua. no ei.
Oletteko ystäviä? - sitäkin siinä muun hempimisen ohella. :'D
Asuuko hän samalla paikkakunnalla kuin sinä? - ei valitettavasti, ainakaan vielä.
Missä tapasitte? - taisiko edes olla irc-galleriassa. :'D
Onko hänellä kuvia galleriassa? - no mitäs luulisitte?
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa? - ei ole.
Onko hänellä sisaruksia? - jeps.
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn? - ei.

[Ei aihetta]Lauantai 14.04.2007 17:29

10 SUOSIKKIA
01. tv-ohjelma - Salatut Elämät :'D
02. kukka - ruusu.
03. väri - tumman punainen.
04. urheilu - ei mikään :'D
05. ruoka - kana.
06. musiikki - rock.
08. vuodenaika - summer.
09. päivä - perjantai.
10. unelma kaupunki - vaikea.

10 FAKTAA
01. syntymäpaikka - tampere.
02. hiusten väri - blondit ovat ihan alkuperäiseltä väriltään.
03. hiustyyli - tällä hetkellä rastat.
04. lävistykset - tällä hetkellä ei missään, ollut huulessa.
05. silmien väri - sinivihreät.
06. kengän koko - 38-39, riippuu aivan monoista.
07. mieliala - tässähän tämä, koodaillessa vaikka ulkona on joku +18 :'D
08. tuoksu - vanilla.
09. vapaa - en.
10. oikea vai vasen - oikea.

10 ASIAA RAKKAUSELÄMÄSTÄSI
01. oletko koskaan ollut rakastunut - olen.
02. uskotko rakkauteen - kyllä.
03. oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä - en harrasta heartbreakaamista :'DD
05. onko kukaan särkenyt sinun sydämmen - järkevämmin ajateltuna ei.
06. oletko koskaan ihastunut ystävääsi - luojan kiitos en.
07. oletko koskaaan rakastanut/ihastunut jotain, mutta et ole kertonut tälle - joo, tervetuloa ala-aste.
08. pelkäätkö sitoutumista - en.
09. onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija - on vaikka voinutkin olla, mistäs minä sen tiedän, kun se on kumminkin ollut SALAINEN. ;]
10. uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä - en nyt osaa sanoo juuta taikka jaata.

10 SITÄ JA HIEMAN TÄTÄ
01. rakkaus vai raha - ihan jees juttuja, mutta tuo rakkaus on enemmän jees.
02. vahvat viinat vai olut/lonkero/siideri - mukavat viinasekotukset tottakai on tervetulleita. mutta kylmä kaljakin himottaa. lonkero jos toinenkin joskus hyvin menettelee, mutta siiderit liian ällöjä.
04. yhden yönjuttu vai suhde - suhde.
05. tv vai internet - interrnet.
06. pepsi vai cola - cola light.
07. villit illat baanalla vai rauhalliset illat kotosalla - molempia tasapainoisesti. mömmintää mussun kanssa ja ah koskenranta riehumista. tai ehkei sittenkään tota jälkeistä.. :'D
08. värilliset vai musta-valkokuvat - colour.
09. puhelimitse vai kasvotusten - face to face.
10. mese vai sähköposti - messengeri.

10 OLETKO KOSKAAN
01. oletko koskaan jäänyt kiinni hiippaillessa ulos - aina silloin tällöin.
02. oltko koskaan käynyt naku-uinnilla - tääkin niin koettu.
03. oletko koskaan tehnyt jotain, jota kadut - valitettavasti.
04. oletko koskaan hypännyt benji-hyppyä - en harmi kyllä, pitänyt on ja kesällä sitten festareiden aikaan. ;]
06. oletko koskaan syönyt litraa jäätelöä yhden vuorokauden aikana - tottakai !
07. oletko koskaan halunnut jotakuta niin paljon, että se sattuu - sattuu? öh?
08. oletko koskaan itkenyt elokuvaa katsoessa - LEIJONAKUNINGAS. sniif.
09. oletko koskaan karannut kotoa - ala-aste.
10. oletko koskaan kompuroinut ja loukannut itsesi - yh, viime kesä. noloa.

10 OLETKO...
01. kaipaatko jotakuta tällä hetkellä - kyllä.
02. oletko iloinen - tässähän tämä, odotusta, että pääsee annun jam ikon tykö. plää.
03. puhutko kenenkään kanssa as we speak - koitan parhaani mukaan vältellä.
04. oletko tylsistynyt - niinkin voisi luonnehtia.
05. oletko saksalainen - w t f ?
06. oletko venäläinen - häpeäisin ja aivan JUMALATTOMASTI jos oisin. :)
07. oletko koulussa - en tällä minuutilla. onneksi.
08. oletko kynttilöiden polttaja - tulee joskus polteltua.
09. oletko raitis tällähetkellä - tällä hetkellä ja pari viikkoa eteenpäin kyllä. mutta kattellaan viimestään vappuna!
10. tykkätkö jostakusta tällä hetkellä - joo, rakastan mussukultsipalleroani. oi mikä ihanuus nimike. :'D