IRC-Galleria

-Sunnuntai 26.12.2010 22:56

Vuonna 2010 olen ...

Pessyt hampaat sähköhammasharjalla
Nähnyt tähdenlennon
Toivonut olevani joku toinen
Halannut ventovierasta ihmistä
Värjännyt hiukset
Ollut ulkomailla
Tehnyt suursiivouksen
Istunut autossa yli 6 tuntia
Haaveillut jostain mitä ei voi koskaan saada
Käynyt juoksulenkillä
Käynyt diskossa
Saanut nelosen kokeesta
Halunnut kuolla
Tehnyt jotain sellaista mikä kaduttaa
Varastanut yli 10 euron edestä
Kertonut salaisuuden
Puhunut ventovieraan kanssa yli 5 min
Nähnyt jonkun itkevän
Jumputtanut musiikkia täysillä
Nähnyt pahaa unta
Itkenyt viimeisen kuukauden aikana
Käynyt saunassa
Repinyt jonkun ihmisen hiuksia vahingossa
... niin että toinen on huutanut
Ollut jälki-istunnossa 2 tuntia putkeen
Karannut jälki-istunnosta
Ollut sairaalassa
Jäänyt auton alle
Valvonut koko yön
Juonut alkoholia
Pistetty piikki
Saanut lahjakortin
Omistaa/omistanut koiran
Menettänyt rakkaan ihmisen
Haukkunut jotain
Halunnut olla yksin
Kärsinyt migreenistä
Kalastanut
Ajanut mopolla/skootterilla
Uinut meressä
Uinut järvessä
Ollut suihkussa yli 30 min
Saanut todistukseen kutosen
Ommellut vaatteen
Kärsinyt masennuksesta
Halunnut tappaa jonkun
Syönyt toisen reseptilääkkeitä
Katsonut outoa ihmistä silmiin yli 10 sekunttia
Pelannut spiritismiä
Saanut uuden ystävän
Pelannut twisteriä
Ollut leikkauksessa
Odottanut jotain henkilöä
Miettinyt pään puhki
Rakastunut monta vuotta vanhempaan ihmiseen kuin itse olen
Käynyt lätkämatsissa
Harrastanut jotain vakituisesti
Seurustellut itseään vähintään 4 vuotta vanhemman kanssa
Katsonut telkkaria 6 tuntia putkeen
Syönyt vanhaa ruokaa
Nuuhkinut ruusujen tuoksua
Ollut sairaana
Ostanut uudet kengät
Kaatunut tuolilla
Kaatunut selvinpäin
Ajanut mopoa/muuta menopeliä humalassa
Kaatunut pyörällä
Ottanut kuvan jonkun henkilön kanssa
... lisännyt sen galleriaan
Kehunut jotakin
Nähnyt kuolleen eläimen
Katsonut K-18 elokuvan
Seurannut jotain henkilöä hänen tietämättään
Yrittänyt tappaa itsensä
Laulanut karaokea
Meikannut jonkun ihmisen
...ja pitänyt lopputuloksesta
Ollut kateellinen ystävälle
Rikkonut ikkunan
Saanut 100 euroa samalla kerralla
Ollut töissä
Vihannut kaikkia ihmisiä maanpäällä
Nauranut itseni kipeäksi
Nauranut blondivitsille
Lentänyt lentokoneella
Ollut laivalla
Joutunut poliisiasemalle
Juossut karkuun jotain henkilöä
Hypännyt SILLALTA ALAS
... Kylläkin uimaan
Nauranut toisen epäonnistumiselle
Nolannut itseni varmasti
Soittanut kitaraa
Tilannut jotain lehteä
Säästänyt rahaa
Tilannut netistä vaatteita
Saanut koiran
Opetellut laulun sanoja
Osannut laulun ulkoa
Juonut purkin mehua alle tunnissa.

-Lauantai 18.12.2010 00:11

Kerro pojasta, jota viimeksi ajattelit (ÄLÄ PALJASTA KUKA!)

1. Oletko nähnyt hänet tänään? - juu :)
2. Oletko halannut häntä ? - jauu (=
3. Entä oletko pussanut häntä ? - khyyl <3
4. Oletteko olleet saunassa yhdessä? - eeei :D
5. Milloin näitte ensimmäisen kerran ? - öö 6kurssil (=
6. Mitä mietit kun näit hänet ensimmäisen kerran ? - (;;
7. Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä? - jeespa :D
8. Oletko vihannut häntä joskus? - eee
9. Oletko ostanut hänelle joululahjan? - enn :D
10. Oletko itkenyt hänen takiaan? - jeees
11. Oletko itkenyt niin että hän näkee? - ööö empä kai
12. Onko hän sinulle todella tärkeä? - on <3
14. Rakastatko häntä? - rakastan <3
15. Onko hän komea? - ononon (:
16. Pukeutuuko hän huonosti? - eiei
17. Mitä hän miettii sinusta ? - (==
18. Onko hän suosittu? - no onhan se ihan
19. Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - iihajees (:
20. Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi? - vanhempii
21. Onko hänellä ärsyttävä isä? - eei kai D::D
22. Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt? - en
23. Onko hän hyvä koulussa ? - kauhee hikke (;
24. Mikä on hänen ärsyttävin piirteensä ? - ku se kiusaa :(
25. Onko hän runollinen ? - eei kai :D
26. Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan ? - koko ajan <3

-Maanantai 06.12.2010 20:35

Tyttö: Olenko minä tarpeeksi kaunis?
Poika: Mitä?
Tyttö: Minä todella pidän sinusta. Ja olen rakastumassa sinuun.
Poika: OK.
Tyttö: Mitä tarkoitat OK:lla?
Poika: Minä en pidä sinusta sillä tavalla.
Tyttö: Miksi et?
Poika: En voi kertoa sinulle..Ehkä joku toinen kerta...
Siitä asti tyttö kysyi pojalta "Miksi et?" joka kerta kun hän näki pojan, ja joka kerta kun tyttö kysyi,
hän vastasi "minä kerron sinulle myöhemmin". Vihdoin tyttö kyllästyi.
Tyttö: Olen kyllästynyt tähän. Kerro minulle mikset pidä minusta?
Poika: Haluatko todella tietää miksi en pidä sinusta?
Tyttö: KYLLÄ!
Poika: Koska olet ruma kuin vi**u! Mitä järkeä on mennä ulos jonkun kanssa joka ei ole kaunis?!
Tyttö: Mutta...Minä...
Poika: Turpa kiinni ja jätä minut rauhaan!!!
Poika kävelee pois ja tyttö jää istumaan siihen yksin, itkien.. Sitten hänen kännykkänsä soi.
Tyttö: Haloo?
Äiti: Rakas? Minä haluan että menet kotiin, jooko? Tulen töistä muutaman tunnin kuluttua...
Tyttö: Okei, äiti...
Äiti: minä rakastan sinua...
Tyttö: Niin minäkin sinua...
Äiti: Hei hei!
Tyttö: Hei..
Tyttö lähtee kotia kohti ja kun hän on siellä hän menee vessaan ja katsoo itseään peilistä...
Tyttö: En ole tarpeeksi kaunis...
Hän alkaa töihin, tietäen aivan hyvin mitä on tekemässä...
Kaksi tuntia myöhemmin, hänen äitinsä tulee töistä ja kuulee miten kylpyvesi käy. Hän menee
yläkertaan ja löytää eteisen tulvillaan. Joten hän koputtaa oveen.
Äiti: Kulta? Oletko kunnossa?
Hän avaa oven ja järkyttyy näkemästäänsä. Kylpyamme ylittyi vedestä lattialle, ja vesi oli
värjääntynyt punaiseksi. Hän käveli veden ylitse, jotta näkisi mitä ammeessa on ja kirkaisi. Siellä
hänen pikku tyttönsä makasi kasvot ja ranteet viilloissa. Äiti peruutti ja oli juoksemassa
soittamaan poliisille, kunnes joku pisti hänen silmäänsä.
Peilissä luki: "Olenko minä nyt tarpeeksi kaunis?"


kopioi tämä minuutissa blogiisi tai sinulla tulee olemaan huono onni rakkaudessa

-Lauantai 04.12.2010 21:25

Tee tämä tai joululomasi menee pilalle

Seuraelämä
Mitä mieselämääsi kuuluu? » hyvää (=
Voisitko seurustella jonkun kanssa? » koko aja :)
Ajattelet jotakuta, eikö niin? » jep
Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? » khyl
Onko joku ihastunut sinuun? » juu
Suutelisitko henkilöä, jolle puhuit viimeisimpänä? » ee
Luotatko helposti ihmisiin? » en kauhee
Onko sinulla parasta ystävää? » pariki
Voitko sanoa 110 % varmuudella, ettei hän kerro asioitasi eteenpäin? » jooo

Lähiaika
Mitä teet parin tunnin päästä? » ööä
Mitä teet vielä tänään? » sauna & tv
Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? » jep
Uskotko ihmisiä, kun he sanovat, että "asioiden on tarkoitus tapahtua"? » jjaa a
Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? » en oikeestaa
Mitä teet, jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? » puhuttaisin vähä
Haluaisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? » joo
Teko, jota et uskaltanut tai uskalla tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? » öö?
Sosiaalisuus
Onko sinulla monia kavereita? » ju
Onko sinulla seurustelukumppania? » on <3
Rakastatko perhettäsi ja ystäviäsi? » JJU
Rakastatko elämääsi ja tapaasi, jolla elät sitä? » jaa a.
Oletko lesbo, homo, bi, transu vai hetero? » hetero
Onko sinulla vastakkaista sukupuolta edustavaa kaveria tai ystävää? » jhho

Nyt
Mikä kappale soi? » ei mikää
Mitä sinulla on päälläsi? » vaatteet
Miten hiuksesi ovat? » kiinni
Millainen olotila? » no ikävä & pää kipee ;s
Mitä ajattelet? » et kuinka se yks jaksaa
Milloin
Joit alkoholia? » öö
Söit pitsaa? » ööö viime viikol
Oksensit? » öö
Suutuit ihan tosissasi? » öö keskiviikkona
Nauroit niin, että meinasit tukehtua? » torstaina
Mille nauroit? » e muist
Sait kokeesta kiitettävän? » öö pari viikko sit
Ikävöit jotain ihmistä liikaa? » now
Itkit? » tnä
Huolestuit jostain ihmisestä? » tnää & eile
Olit hautajaisissa? » en oo ollu
Olit ristiäisissä? » öö
Olit häissä? » ööö

Ihmisistä
Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? » miia
Kuka soitti sinulle viimeksi? » Jani
Kenelle soitit viimeksi? » öö
Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? » öö
Keneen ärsyynnyt useimmiten? » jessee
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? » Anni oisko
Kenelle viimeksi annoit tai lainasit rahaa? » Elisa
Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? » monia <3
Kuka kaverisi oli viimeksi yötä teillä? » Elisa
Kuka huolestui sinusta viimeksi? » Anni ja nämä

-Keskiviikko 01.12.2010 22:35

Jos et tee tätä ennen klo 24 , joku sinulle rakas ihminen kuolee

+ oletko ihastunut ? - juu (=
+ noh , kehen ? - no siihempä siihen (=
+ oletko varattu ? - juu (: <3
+ oletko särkenyt jonkun sydämen ? - j
+ oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - j
+ oletko itkenyt jonkun takia ? - j
+ oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? - j (=
+ oletko tyytyväinen itseesi ? - emmä
+ oletko tyytyväinen elämääsi ? - johonki ainaki :)
+ oletko menettänyt jonkun tärkeän ihmisen ? - j
+ oletko itkenyt itsesi uneen ? - j
+ Millaisia ystäviä sinulla on? - parhaita (;
+ Ikävöitkö jotain henkilöä nyt? - j
+ Jos ikävöit , kestätkö? -
+ Millaiset ovat vanhempasi?- liia huolehtivaisii s;
+ Millainen ylipäätään on elämäsi? - jännää o;
+ Onko sinulla parasta ystävää? - parikin =)
+ Hyväksyvätkö kaikki ystäväsi/kaverisi sinut sellaisenaan? - eip
+ Milloin viimeksi itkit? - =(
+ Miksi itkit? -
+ Milloin viimeksi nauroit todella paljon? - tnää =)
+ Mille nauroit? - hiihii en muista
+ Milloin viimeksi sinua on halattu? - tnää (=
+ Milloin viimeksi unelmoit ja mistä? - öö tnä ?
+ Kuka viimeksi lupautui olla tukenasi aina? - öö joku se oli
+ Milloin viimeksi satutit itseäsi vahingossa? - tnää
+ Ymmärretäänkö sinua? - jotkus joo & jotkut ei
+ Koetaanko perheessäsi sydänsuruja? - jaa a
+ Itkeekö vanhempasi usein? - eeei
+ Koska viimeksi nautit hetkiä laivalla? - en oo ollu :D
+ Kuka ihminen ärsyttää sinua eniten? -hmhmhmh
+ Milloin viimeksi nukuit kunnolla? - öö
+ Onko sinulla ollut ystävä joka teki sinulle jotain minkä takia ette enää ole niin hyvissä väleissä? - yeap
+ Rakastatko ihmistä joka on lähimpänä sinua nyt? - joo <3
+ Sinä todella rakastat häntä kenen vuoksi itkit? -todellakin <3
+ ja nyt odotat jotain todella paljon - mm =( <3

-Sunnuntai 07.11.2010 19:17

Kysely 2010 vuodesta

Oletko
[x]ollut rakastunut johonkin henkilöön?
[x] ollut vittuuntunut kerralla enemmän kuin kaksi päivää?
[x] nauranut väärään aikaan väärässä tilanteessa?
[ ] suunnitellut itsemurhaa?
[x] ollut iloinen jonkun puolesta?
[x] ollut pettynyt johonkin henkilöön?
[x] ollut surullinen jonkun henkilön puolesta?
[x] saanut uusia kavereita?

Onko
[/] ollut rankka vuosi?
[x] sydämesi särkynyt tänä vuonna?
[/]vituttanut useasti?
[x] ollut hauskaa ystävien kanssa?

Minkälainen kesäsi 2010 oli?
[x] ihana?
[ ] huono?
[ ] synkkä?
[ ] ihan unelma?
[x] onnistunut?
[x] ihan jees?

Mitä odotat ensi vuodelta?
- kaikkee jännää =)
Uskotko että löydät uuden ihastuksen?
- Varmaa
Luuletko että saat uusia ystäviä ensi vuonna?
- j :)
Mitä haluaisit toivoa vielä ensi vuodelle?
- jtn jännää ;)

2010 vuonna olen:
[x] Mesettänyt
[x] Laittanut jollekin sivustolle kuvia
[x] Rekisteröitynyt jollekin nettisivulle
[x] Matkustanut bussilla
[ ] ..lentokoneella
[x] ..autolla
[ ] ..junalla
[ ] ..laivalla
[ ] Ollut ulkomailla
[x] Soittanut pilapuheluita
[x] Tilannut netistä jotakin
[x] Ladannut netistä jotakin
[x] Kuunnellut musiikkia
[x] Käynyt leffassa
[x] Katsonut leffoja
[x] Seurannut jotakin TV-sarjaa
[ ] Ottanut lävistyksen
[ ] ..tatuoinnin
[x] Värjännyt hiukseni
[ ] Muuttanut hiustyyliäni suuresti
[ ] ..pukeutumistyyliäni
[ ] ..musamakuani
[x] Syönyt kakkua
[ ] Ollut riparilla
[x] Käynyt Hesessä
[x] ..Mäkissä
[x] ..muussa pikaruokalassa
[x] ..ruokakaupassa
[x] ..vaatekaupassa
[x] ..jossain muussa kaupassa
[x] Ihastunut
[x] Rakastunut
[x] Saanut lahjaksi jotain kallista
[x] Saanut kameran
[x] ..TV:n
[x]..tietokoneen
[x] ..kännykän
[x] Puhunut tuntemattomille
[x] Nähnyt onnettomuuden
[ ] Pyörtynyt
[x] Kompastunut
[x] Liukastunut
[x] Oksentanut
[x] Ollut kipeä
[ ] Sairastunut vakavasti
[/] Murtanut jotain ruumiistani
[x] Käynyt lääkärissä
[x] ..hammaslääkärissä
[/] Joutunut sairaalaan
[ ] Ollut leikkauksessa
[x] Oppinut jotakin uutta
[x] Nolannut itseni
[x] ..monta kertaa
[x] Punastunut
[x] Tylsistynyt
[x] Nauranut
[x] ..itsekseen
[x] ..huonolle jutulle
[x] Itkenyt
[x] ..muiden nähden
[x] Vihannut
[x] Pelännyt
[x] Toivonut jonkun kuolevan
[ ] Tappanut
[ ] Yrittänyt tappaa jonkun
[ ] Kuristanut
[ ] Puukottanut
[ ] Raiskannut
[ ] Muuttanut kotoa pois
[x] Viettänyt synttäreitäni
[ ] ..nimppareitani
[ ] Ollut häissä
[ ] ..ristiäisissä
[ ] ..hautajaisissa
[x] Vaihtanut koulua
[x] Ollut ala-asteella
[x] ..ylä-asteella
[ ] ..lukiossa
[ ] ..amiksessa
[ ] ..töissä
[x] Saanut kokeesta alle 8
[ ] ..alle 6
[x] ..yli 8
[x] ..10
[x] Nukahtanut tunnille koulussa
[x] Saanut uusia kavereita
[x] ..ystäviä
[x] Riidellyt kaveri(e)ni kanssa
[x] Huutanut kaver(e)illeni
[x] Pilannut jotakin
[x] Rikkonut jotakin
[ ] Sytyttänyt tulipalon
[ ] Soittanut hätänumerooni!
[ ] ..vahingossa
[ ] Soittanut poliisit
[xx :DD:D] Paennut poliiseja
[ ] Varastanut
[ ] ..ja jäänyt siitä kiinni
[x] Odottanut joulua
[x] Odottanut uutta vuotta
[x] Toivonut, että tämä vuosi olisi jo ohi...
..

-Sunnuntai 07.11.2010 00:32

ehkä sekavin perjantai ? ;)

- KIITOS kaikille <3

- nojeesTorstai 04.11.2010 20:25

Jos olen mielestäsi edes vähän söpö, vippaa sydän oletuskuvaani =)

-Sunnuntai 31.10.2010 01:05

TEE TÄMÄ , NIIN SEURAAVA KOULUVIIKKOSI MENEE HYVIN
Oletko kotona ? - jep
Mitä sinulla on päälläsi ? - lökärit ja toppi
Mitä kuuluu ? - ihaokee
Onko sinulla mustelmia ? - joo aika paljoki :D
Miksi ? - nilkas sen venähdyksen takia =)
Onko sinulla arpia ? - juu
Miksi ? - siks
Mitä söit viimeksi ? - ranskiksii
Mille nauroit viimeksi ? - ööö yhelle henkilölle :D:D
Kuka sanoi viimeksi mielestäsi jotain todella outoa ? hmhm
Kuka sanoi viimeksi rakastavansa sinua ?- Hanna <3
Kuka viimeksi halasi sinua ? - aamulla äiteee ku se herätti :D
Kuka viimeksi piti sinua kädestä ? - eilen Riina & Eve <3
Kuka sanoi sinua viimeksi rakkaaksi ? - öö =)
Kuka tekstasi sinulle viimeksi ? - =)
Seurusteletko - en
Miksi ? - kaikki aikanaaa
Oletko ihastunut ? - nii i
Tykkäätkö jostain pojasta / tytöstä ? - nii i
Mitä tekisit jos äitisi haukkuisi sinua luuseriksi ? -saa takas ;)

-Keskiviikko 20.10.2010 22:45

- En tuu unohtaa niit meidän hetkii hyvii
muistan pelkästää hyvät jutut, siihen mä pyrin
kyl mäki tyrin mut nii myös sä
nää sovinnoneleet on vähän myöhässä
mutta, haluun sun kuulevan et sua rakastin