IRC-Galleria

Räjähdys[/b]

Hitto. Painan mp3:eni volyymia kovemmalle ja vauhditan askeliani. Vaikka näen ympärilläni olevan todellisuuden, en ole läsnä siinä.

Liukastelen jäisellä kadulla. Vittu mitään väliä, vaikka kaatuisin ja halkaisisin pääni. Tulen pimeään keskustaan. Siellä ei liiku juuri ketään, sillä kello on jo reippaasti yli keskiyön. Kuu valaisee kulkuani.

Näkökenttäni rajalla hoipertelee joku juoppo.

Äkisti öljyinen haju pyrkii nenääni. Läimäisen käteni nenälleni. Onko jonkun auto hajonnut? Pysähdyn katselemaan ympärilleni löytääkseni hajun aiheuttajan.

Kaikki tapahtuu valonnopeudella. Käännän päätäni ja kuulen räjähdyksen, joka poistaa kuuloni hetkeksi. Viiltävä kipu iskee kylkeeni. Huomaan makaavani kovassa maassa. Näkökenttäni sumenee ja maailma pyörii. Haistan rautaisen veren hajun. Minun vereni hajun.

~

Täysikuu, yön pelastaja
Kiersin käteni hänen ympärilleen, kuiskailin hänen korvaansa lupauksia suojella ikuisesti. Kyyneleet hänen kasvoillaan vähenivät vähitellen ja samalla minun vihani kasvoi. Pyyhkäisin poskessani olevaa haavaa, mistä vuosi verta. Katsoin ruhjoutunutta poikaa, joka makasi maassa.

Tein sen taas.

Voin pahoin katsoessani verivanaa, joka kulkee pojan vieressä maassa. Kaikki sumeni taas hetkeksi ja tässä oli tulos.

Irrotin käteni hänen ympäriltään ja ryntäsin kadun yli pusikkoon, tyhjentämään vatsaani. Pahanolon tunne oli liian valtava, en kestänyt nähdä kaikkea mitä olin tehnyt, taaskaan. Kyyneleet tulvivat vuorostaan minun silmistäni ja lysähdin maahan. En kestä nähdä ketään satutettavan, ja taas tein sitä itse.

Tunsin käden olallani ja käänsin vähän päätäni. Hän tuli viereeni, katsomaan, mikä minulle oikein oli tullut. Hänen ilmeensä muuttui entistäkin hämmästyneemmäksi hänen nähtyään kasvoni. Hän pyyhkäisi suupielestäni vatsani sisältöä, värähdin ajatellessani oksentamista. Otin hänen kädestään kiinni, pitelin sitä kuin viimeistä asiaa maailmassa - jos päästäisin irti, katoaisin.

Katson taivaalla loistavaa täysikuuta ja viha puristaa sydäntäni. Jos sitä ei olisi, moni ihminen, ja eläin ei olisi kärsinyt. Lasken katseeni kuullessani hänen kuiskaavan kiitoksen. Kyyneleet purskahtivat taas silmistäni, tein minä näköjään jotain hyvääkin.

Silti maassa makaavan pojan vieressä kiiltelevä puukko syyllisti minua, se huusi nimeäni ja sitä mitä olin tehnyt.

Veriläikkiä maassa.


Käänsin katseeni, tuntui liian pahalta huomata, nähdä, kärsiä.

Hänen silmänsä kimmelsivät kauniisti, niiden tummuus hätkähdyttää minua. Lasken huuleni hänen huulilleen ja suutelen häntä hellästi. Kosketan hänen poskeaan sormellani, jossa on yhä verta ja hän värähtää - en tiedä inhosta vaiko mielihyvästä. Hänen silmänsä pyöristyvät hämmästyksestä ja ennen kuin hän ehtii tehdä mitään, olen jo kadonnut.

Niin kuin aina.

Mutta tämä kerta oli erilainen - myöhemmin en voinut olla ajattelematta häntä. Enkä tajunnut, että hänelle kävi samoin.