IRC-Galleria

penni`

penni`

Ai,ai. Sattuko sua? Tapa ittes!

Uusimmat blogimerkinnät

[Ei aihetta]Torstai 31.05.2007 21:16

Toisella on niin kova ikävä
Ja se kantaa käsissään kyyneleitä

[Ei aihetta]Torstai 31.05.2007 21:16

Mun sydän on tehty
Vanhasta aaltopahvista
Se meinaa aina kaatua kun sä kosketat

[Ei aihetta]Torstai 31.05.2007 18:17

Jenni päätti pamahtaa eloon maailmaan eräänä märkänä iltapäivänä. Jossain vaiheessa näki että hänestä tuli tyttö.. Perhe oli köyhähkö ja he söivät vain marjoja. Koulussa hän suorastaan loisti taidoillaan, siellä hänelle oltiin kateellisia hänen pitkistä kynsistänsä.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi miellyttämään naiset, niinpä mielipuuhaksi tuli naiset.

Jenni kehittyi kahdeksannellakymmenellä varsin oikeamieliseksi. Päähänsä hän sai keltaiset hiukset, sekä punaiset silmät.
Mehiläisenpistoksesta huolimatta hän oli melko ääliö. Lempiruokaansa mätäpaisesoppaa hän sai työskennellen duunarina.

Jenni tupakoi lauantaisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän juo että tyhmenisi.

Hän löysi itselleen puolison jonka kanssa ei kuitenkaan uskaltanut mennä naimisiin.

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 21:38

Don't try to break me

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 21:37

ARI KOIVUNEN - HEAR MY CALL

Early in the morning
I'm still wide awake
It's hard to sleep
I'm lying on the floor

Hours keep on rolling
I wonder if I'm late
Gotta get a grip
I'm falling more and more

kertosäe:
Have a little faith
Just a little trust in me
I need your belief
To have my relief
To set me free

kertosäe2:
Can you hear me calling your name?
I'm trying to reach out to you
Take my hand now
Or fake it somehow
Because I just can't take the truth
Hear me calling your name
I feel I'm depending on you
My heart's bursting out
I scream and I shout
Can you hear my call?

There are moments when I feel so weak
And times when I feel down
But I always fight it back
Can't stand my ground

kertosäe

kertosäe2

They say that the wounds will never heal
If the scars will remain no matter what you feel
Just live your life, you're awake
Don't give a damn what they say
Higher you climb
Harder you fall
That makes you stronger than all

kertosäe

kertosäe2 (2x)

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 21:31

There are so many things I'd like to say

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 11:31

Töihin ->

[Ei aihetta]Keskiviikko 30.05.2007 11:31

PANU LARNOS

[] Minulla on hyvä kroppa
[] Olen varattu
[] Tykkään vain balladeista
[] Pussailen tyttö/-poika ystävääni julkisesti
[] Laulan naisille
[x] Tykkään tehdä hauskoja ilmeitä kameralle
[½] Pikku tytöt tykkäävät minusta
TOTAL: 1½

KRISTIAN MEURMAN

[x] Olen ylimielinen ja itserakas
[] Tärisen aina kun puhun
[x] Minulla on tyhmiä kommentteja
[] Minulla on pitkät hiukset..
[] .. jotka useasti ovat likaiset
[] Minulla on karhea ääni
[] Näytän ihan hiireltä kun hymyilen
TOTAL: 2

ARI KOIVUNEN

[] Olen uskollinen hevimies
[x] Vähät välitän mitä muut minusta sanovat
[x] Olen oman tieni kulkija
[] Olen hyvä laulamaan karaokea
[] Näytän ihan Taru Sormusten Herrasta -klonkulta
[] Vaikka olen ruma, naiset pitävät minusta silti.
TOTAL: 2

ANNA ABREU

[] Minua alkaa itkettämään aina kun minua kehutaan
[] Olen pieni..
[] .. mutta minulla on valtavan kova ääni
[] Olen aikamoinen taskuraketti
[] Minulla on huulilävistys
[x] Pidän juhlimisesta
[½] Olen hieman pissis (kaikki me ollaa<3)
[½] Saatan joskus vinkua kun puhun
[] Olen puoliksi erimaalainen
TOTAL: 2

JOHANNA HÄMÄLÄINEN

[] Olen jonkin sortin gootti
[] Minulla on matala ääni
[] Vaikka olen gootti, laulan pop -biisejä
[] Olen pikkuveljeni idoli
[x] Olen vaatimaton
[] Aina kun laulan, kuulostan tango laulajalta
[] Minulla on mustat hiukset
TOTAL: 1

KRISTIINA BRASK

[x] Olen vaatimaton..
[] .. ja hiljainen
[x] Olen tavallinen
[] Jos laulan, laulan nenän kautta..
[] mutta minulla on silti kaunis ääni kun laulan
[x] Olen huono lausumaan englantia
[x] Vastaan yleensä lauseilla: niin, okei, mm.
[] Minulla on vaaleat, pitkät hiukset
TOTAL: 4


KRISTIINA.

MIA PERMANTO

[] Olen hyvin herkkä
[] Minulla on AD/HD
[x] Minun nenäni on aina punainen (iltakuumotuksen hei ;))
[] Minulla on iso nenä
[] Olen elämäni aikana kokenut kovia asioita
[] Minulla on oma tyyli
[] Vaarini on minulle hyvin läheinen..
[] ..ja olen aika samannäköinen vaarini kanssa
TOTAL: 1

[Ei aihetta]Tiistai 29.05.2007 17:31

[.: MINÄ :.]

[.:001:.] Etunimi: Jenni
[.:002:.] Toinen nimi/toiset nimet: Maria
[.:003:.] Sukunimi: Aalto
[.:004:.] Kuka päätti nimesi?: äiti ?
[.:005:.] Lempinimi/-et: Penni
[.:006:.] Syntymäpäivä: 17.marraskuuta.1991
[.:007:.] Horoskooppimerkki: skorpioni.
[.:008:.] Asuinpaikka: Vehmaa
[.:009:.] Syntymäpaikka: Vehmaa
[.:010:.] Ulkonäkö: ömm, liian lihava, ruma
[.:011:.] Pituus: 169.5 cm
[.:012:.] Paino: enpäs kerrokaan.
[.:013:.] Hiusten väri: tummanruskeet
[.:014:.] Silmien väri: sinivihr
[.:015:.] Lasit/piilarit: lasit
[.:016:.] Lävistykset: nenäkoru, korvikset 5kpl
[.:017:.] Lävistykset, jotka haluaisit : kielikoru
[.:018:.] Tatuoinnit: ei viel ainakaa
[.:019:.] Tatuoinnit, jotka haluaisit: emt viel
[.:020:.] Luonne: mukava, suorasanainen
[.:021:.] Pahat tavat: uteliaisuus,mustasukkaisuus,
[.:022:.] Juotko alkoholijuomia?: joskus.
[.:023:.] Poltatko?: en.
[.:024:.] Tämänhetkinen olinpaikkasi: kotona
[.:025:.] Päivämäärä: 29.5.2007
[.:026:.] Aika: 14.03
[.:027:.] Oletko valmis pitkään gallubbiin?: en

[.: YKSITYISELÄMÄ :.]

[.:028:.] Onko sinulla tyttö- tai poikaystävää?: Ei olee.
[.:029:.] Oletko ihastunut?: Olen,
[.:030:.] Minkälainen on tyttö-/poikaystäväsi/ihastuksesi?: ihastukseni, kusipää.
[.:031:.] Rakastatko ketään tällä hetkellä?: Kyllä,
[.:032:.] Oletko koskaan ollut rakastunut?: Oon.
[.:033:.] Kuinka montaa ihmistä olet suudellut?: en oo laskenu, mut en montaa.
[.:034:.] Kuka sai ensimmäisen suudelmasi?: öö? en ees muista.
[.:035:.] Oletko koskaan suudellut ystävää?: jep.
[.:036:.] Oletteko vielä ystäviä?: jep.
[.:037:.] Kuinka monta ihmistä on särkenyt sydämesi?: yksi.
[.:038:.] Kuinka monen ihmisen sydämen olet särkenyt?: en yhdenkään.
[.:039:.] Luokitteletko ihmisiä ulkonäön vai persoonallisuuden perusteella?: kummankin.
[.:040:.] Poltatko tupakkaa?: en.
[.:041:.] Minkälaisia savukkeita poltat?: ^^
[.:042:.] Poltatko kamaa/ruohoa?: tälläkin hetkellä
[.:043:.] Juotko alkoholijuomia?: ju
[.:044:.] Onko kalja pahaa vai hyvää?: ok.
[.:045:.] Onko siideri pahaa vai hyvää?: hyvää
[.:046:.] Onko viina juomista paras?: emt.
[.:047:.] Pidätkö enemmän kaljasta vai likööristä?: kalja
[.:048:.] Oletko neitsyt?: en vastaa tämmössii missää gallerias.
[.:049:.] Jos et, koska viimeksi sait?: ^^

[.: MENNEISYYS :.]

[.:050:.] Kuka luulet olleesi edellisessä elämässä?: Norsu
[.:051:.] Mitä teit eilen 18:78?: ei tommost kello aikaa ol.
[.:052:.] Mitä teit 4 tuntia sitten?: olin töis Siwas.
[.:053:.] Mitä söit viimeksi?: sipsei
[.:054:.] Mitä joit viimeksi?: mehuu
[.:055:.] Paljonko kulutit viimeksi rahaa ja mihin?: öö, jaffaan. 1.35e
[.:056:.] Milloin viimeksi olet käynyt ulkomailla?: helmikuus
[.:057:.] Mitä teit viime syyslomallasi?: öö, sain kotiarestin. xDD
[.:058:.] Kenen kanssa puhuin viimeksi puhelimessa?: ömm, äitin ehk.
[.:059:.] Kenelle lähetit txtviestin?: Sulol
[.:060:.] Ketä löit?: suloo?
[.:061:.] Miksi?: huvin ja urheilun vuoks
[.:062:.] Milloin viimeksi nauroit kunnolla?: eilen ku katoin jtn leffaa ja se muija parkus
[.:063:.] Milloin olit todella turhautunut?: aina
[.:064:.] Mitä teit eilen?: olin myllys ja töis.

[.: TULEVAISUUS :.]

[.:065:.] Mitä odotat tulevaisuudelta?: öö, kattoo ny mitä se tuo tullessaa.
[.:066:.] Tulevaisuuden ammattisi?: merkonomi must luultavasti tulee,ammatti o vähä auki.
[.:067:.] Pelkäätkö tulevaisuutta?: eh.
[.:068:.] Miksi?: no en pelkää, sitä ei voi estää.
[.:069:.] Haluatko saada lapsia tulevaisuudessa?: ehk joskus
[.:070:.] Tuletko tekemään kovasti töitä tulevaisuuden eteen?: e
[.:071:.] Mitä tulet tekemään tunnin kuluttua?: syön.
[.:072:.] Entä vuoden?: opiskelen
[.:073:.] Onko maailma muuttunut paljonkin kymmenen vuoden päästä?: jep :o
[.:074:.] Voisitko asua tulevaisuudessa ulkomailla?: Ehkä.
[.:075:.] Onko sinulla paljon tulevaisuuden suunnitelmia?: Eipaljoo
[.:076:.] Tulevaisuuden unelmapuolisosi?: ömm,

[.: PERHE :.]

[.:077:.] Äitisi nimi: Marianne
[.:078:.] Isäsi nimi: Mika
[.:079:.] Sisarukset: 2 kpl
[.:080:.] Sisarusten nimet: Petra ja Jere
[.:081:.] Sisarpuolia?: 2 siskopuolt ja 1 velipuoli, jos ne simmosiks lasketaa
[.:082:.] Sisarpuolten nimet: Jenna,Emma,Juho
[.:083:.] Onko sinulla äiti- tai isäpuolta?: jos ne simmosiks lasketaa?
[.:084:.] Niiden nimet: Olli ja Päivi
[.:085:.] Lemmikkejä: marsu
[.:086:.] Montako serkkua sinulla on?: öö, 8
[.:087:.] Entä tätejä, setiä ja enoja?: yht. 5
[.:088:.] Ovatko isovanhempasi elossa?: 3 niist
[.:089:.] Onko perheesi ärsyttävä?: joskus.

[.: YSTÄVÄT :.]

[.:090:.] Onko parasta ystävää?: Eip.
[.:091:.] Kuka on paras ystäväsi?: Ei oo yhtä parast. Lille o yks parhaimmist.
[.:092:.] Kenet olet tuntenut pisimpään?: Milla o kai simmone kaveri.
[.:093:.] Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita?: Tarpeeksi.
[.:094:.] Mikä on hulluinta, mitä olette tehneet yhdessä?: kaik.
[.:095:.] Kuka saa sinut helpoiten nauramaan?: Jasu, nanna
[.:096:.] Esitätkö jonkun ystävää, vaikka oikeasti vihaisit häntä?: en.
[.:097:.] Esittääkö joku sinun ystävääsi, vaikka vihaisi sinua?: Ehkä?
[.:098:.] PYYHKISIN VAHINHGOS KYSYMYKSEN POIS.
[.:099:.] Kohteletko ystäviäsi hyvin, huonosti vai hyvin huonosti?: riippuu tilanteesta.
[.:100:.] Oletko salaa kateellinen ystävillesi?: en pahemmin.
[.:101:.] Voisitko antaa elämäsi jonkun ystäväsi käsiin?: en usko.
[.:102:.] Luotatko keneenkään satavarmasti heistä?: nannaan.
[.:103:.] Hulluin: emt. ;oo
[.:104:.] Äänekkäin: mä
[.:105:.] Paras kroppa: marjut`?
[.:106:.] Urheilullisin: Elisa
[.:107:.] Lyhyin: Ida?
[.:108:.] Pisin: öö,. emt.
[.:109:.] Kivoin: kaik.

[.: HARRASTUKSET :.]

[.:110:.] Mitä harrastat?: dataamist
[.:111:.] Onko kiva harrastaa sitä mitä harrastat?: ju
[.:112:.] Kuinka pitkään olet harrastanut?: pari vuotta. joku 3 vuot?
[.:113:.] Onko sinulla ollut muita harrastuksia, jotka olet lopettanut?: ju
[.:114:.] Mitkä?: partio
[.:115:.] Miksi lopetit?: kuka sitä jaksaa?
[.:116:.] Onko seksi harrastuksista paras?: aina.
[.:117:.] Kuinka monesti viikossa sinulla on harjoitukset?: häh
[.:118:.] Onko moottori"urheilu" sinusta urheilua?: o.
[.:119:.] Aiotko harrastaa harrastuksiasi vielä pitkään?: jep.
[.:120:.] Aiotko aloittaa uutta harrastusta lähitulevaisuudessa?: e.
[.:121:.] Oletko todella urheilullinen?: e.
[.:122:.] Oletko hankkinut harrastustesi parissa paljonkin habaa?: e.

[.: KOULU :.]

[.:123:.] Käytkö koulua?: Juu
[.:124:.] Mitä? (ala-aste, yläaste, lukio yms.): yläastet, mut seki loppuu lauantai
[.:125:.] Lempiaineesi?: kotsa
[.:126:.] -opettajasi?: öö, sini,helenius, tiia
[.:127:.] Inhokki aineesi?: kemia,fysiikka,yhteiskuntaoppi
[.:128:.] -opettajasi?: öö, emt
[.:129:.] Oletko hyvä koulussa?: kohtalaisen
[.:130:.] Viime kokeen numero?: öö, 8 ½
[.:131:.] Viime todistuksen keskiarvo?: joku 8.3
[.:132:.] Jos saisit päättää uuden kouluaineen, mikä se olisi?: emt.
[.:133:.] Mikä oppiaine on turhin?: yhteiskuntaoppi
[.:134:.] Entä mistä hyötyy eniten?: matikast?
[.:135:.] Jos saisit poistaa yhden oppiaineen listoilta, mikä se olisi?: ömm, kemia
[.:136:.] Kuinka pitkään välituntien pitäisi kestää?: 30 min-
[.:137:.] Mitä teet yleensäkin välitunnilla?: istun ja nauran
[.:138:.] Onko koulupäivät liian pitkiä?: ju.

[.: MIELIPITEET :.]

[.: tämä vai tuo? :.]

[.:139:.] Suklaa vai salmiakki?: suklaa.
[.:140:.] Omena vai banaani?: banaani.
[.:141:.] Hedelmä vai vihannes?: hedelmä
[.:142:.] Sänky vai sohva?: sänky
[.:143:.] Tietokone vai tv?: tietokone
[.:144:.] Puhelin vai tietokone?: ömm, en osaa päättää. ;o
[.:145:.] Käteinen vai kortti?: käteinen
[.:146:.] Sisko vai veli?: veli ja sisko
[.:147;.] teille vai meille?: teille
[.:148:.] Suomi vai Ruotsi?: Suomi
[.:149:.] Kiltti vai tuhma?: kumpiki
[.:150:.] Villi vai rauhallinen?: villi
[.:151:.] Kahvi vai tee?: tee ja kahvi
[.:152:.] ii2.org vai irc-galleria?: galleria
[.:153:.] Hali vai pusu?: pusu + hali
[.:154:.] Kielari vai suudelma?: suudelma ja kielari
[.:155:.] Suihku, sauna vai kylpy?: suihku/kylpy
[.:156:.] Meikkiä vai ei?: meikkiä
[.:157:.] Päivä vai yö?: yö
[.:158:.] Aamu vai ilta?: ilta
[.:159:.] Haluatko lapsia vai etkö?: ehkä
[.:160:.] Seksiä vai ei?: joo
[.:161:.] Tatuoinnit vai lävistykset: molemmat.

[.: vastaan/puolesta :.]

[.:162:.] Hyväksikäyttö: vastaan
[.:163:.] Tappaminen: vastaan
[.:164:.] Homo- ja lesbosuhteet: puolesta.
[.:165:.] Kuolemantuomio: vastaan
[.:166:.] Abortti: riippuu
[.:167:.] Terrorismi: vastaan
[.:168:.] Rasismi: vastaan
[.:169:.] Valehtelu: vastaan.
[.:170:.] Poliisi: vastaan
[.:171:.] Hemmottelu: puolesta
[.:172:.] Tappelu: vastaan

[.: uskotko..? :.]

[.:173:.] Uskotko Jumalaan?: e
[.:174:.] Uskotko Jeesukseen?: eh
[.:175:.] Uskotko enkeleihin?: njaaa.
[.:176:.] Uskotko ufoihin?: joo!
[.:177:.] Uskotko joulupukkiin?: joo. ;o
[.:178:.] Uskotko kuoleman jälkeiseen elämään?: jep
[.:179:.] Uskotko karmaan?: joo kai
[.:180:.] Oletko taikauskoinen?: tosi
[.:181:.] Uskotko parempaan huomiseen?: joskus
[.:182:.] Uskotko ystäviisi?: uskon
[.:183:.] Uskotko, että ranteet voi viiltää auki viivoittimella?: tarpeen vaatiessa
[.:184:.] Uskotko opettajia?: en aina
[.:185:.] Uskotko olevasi muita parempi?: KYLLÄ! nnoei.

[.: kyllä vai ei :.]

[.:186:.] Oletko vegetaristi: en
[.:187:.] Oletko narttu: emt ? kertokaa te.
[.:188:.] Oletko taiteilija: en
[.:189:.] Kirjoitatko runoja: en
[.:190:.] Oletko nopea juoksija: en
[.:191:.] Osaatko hiihtää: en
[.:192:.] Oletko hetero: kyllä
[.:193:.] Oletko vammainen: en
[.:194:.] Oletko lihava: joo
[.:195:.] Oletko laiha: en
[.:196:.] Oletko lyhyt: e
[.:197:.] Oletko pitkä: en
[.:198:.] Omistatko vaaleanpunaisen paidan: joo

[.: ajatteletko olevasi...? :.]

[.:199:.] Kaunis?: en
[.:200:.] Ruma?: kyl
[.:201:.] Muita parempi?: njaaa
[.:202:.] Hyvä luonteinen?: yleensä
[.:203:.] Suloinen?: en
[.:204:.] Ihastuttava?: en
[.:205:.] Mies-/naismagneetti?: en
[.:206:.] Ärsyttävä tyyppi?: JEOP

[.: suosikki... :.]

[.:207:.] Numero: 7
[.:208:.] Vaatemerkki: ei oo
[.:209:.] Kenkämerkki: ei oo
[.:210:.] Kengät: emmt. tennarit
[.:211:.] TV-ohjelma: teoria miehistä! salkkarit, sinkkuelämää
[.:212:.] TV-kanava: 3,4,subi
[.:213:.] Urheilulaji: öö.
[.:214:.] Vihannes: emmt.
[.:215:.] Hedelmä: omena
[.:216:.] Elokuva: monii, en jaks kirjottaa
[.:217:.] Lehti: cosmo, demi
[.:218:.] Karkki: suklaa
[.:219:.] Tuoksu: emmt
[.:220:.] Jäätelömaku: mm.
[.:221:.] Väri: musta,punainen,harmaa,valkonen..
[.:222:.] Vuodenaika: kesä
[.:223:.] Loma: kesäloma
[.:224:.] Yhtye: öö.
[.:225:.] Artisti: Antti Tuisku, Ari Koivunen
[.:226:.] Musiikin laji: kaik menee
[.:227:.] Asia huoneessasi: sänky,tv
[.:228:.] Paikka, jossa olla: sänky. vinkkilä
[.:229:.] Radioasema: nrj
[.:230:.] Roskaruoka: hesen ruoka,kebab
[.:231:.] Ruoka yleensä: monii
[.:232:.] Ravintola: emmietiiä
[.:233:.] Vuorokaudenaika: ilta
[.:234:.] Valtio: Suomi
[.:235:.] Pojan nimet: öö
[.:236:.] Tytön nimet: Jenni
[.:237:.] Ostoskeskus: emt, hesas ol iha kivoi kamppi ja forum
[.:238:.] Videopeli: öö
[.:239:.] Lautapeli: öö
[.:240:.] Tietokonepeli: öööö
[.:241:.] Auto: öö
[.:242:.] Kirosana: vittu
[.:243:.] Kuukausi: elo,touko, kesä heinä
[.:244:.] Sarjakuvahahmo: öö,
[.:245:.] Kauhuelokuva: ne on kaikki ihania
[.:246:.] Joukkue: öö, tps
[.:247:.] Ominaisuus: emt.

[.: ENSIMMÄINEN :.]

[.:248:.] Bestani: milla tai jenna
[.:249:.] Lemmikkini: koira
[.:250:.] Kotini: rautilas
[.:251:.] Puhelimeni: joku nokia.
[.:252:.] Kouluni: irjalankoulu.
[.:253:.] Leluni: joku pehmolelu
[.:254:.] Kuvani, jonka pistin galleriaan: haha,yöks
[.:255:.] Koulureppuni: ei muista
[.:256:.] Koruni: emt
[.:257:.] Serkkuni: heidi?
[.:258:.] Huoneeni: emt
[.:259:.] Huonekaluni: pinnasänky?
[.:260:.] Oma asuntoni: ei olee
[.:261:.] Känni: seiskal
[.:262:.] Tupakka: seiskal
[.:263:.] Harrastus: öö
[.:264:.] Oma ostokseni: öö
[.:265:.] Sanani: eöö
[.:266:.] Kirosanani: vittu ?
[.:267:.] Meikki jonka omistin: ehk joku huulikiilto tai luomiväri?
[.:268:.] Ihastukseni: monii

[.: ...VIIMEKSI :.]

[.: kuka :.]

[.:269:.] Nukkui sängyssäsi?: minä
[.:270:.] Pussasi sinua?: Sulo
[.:271:.] Sanoi rakastavansa sinua?: emt, kai sit sulo joskus aikoi sitte. :<<
[.:272:.] Huusi sinulle?: äiti
[.:273:.] Löi sinua?: emt
[.:274:.] Ihaili sinua?: emt
[.:275:.] Nauroi kanssasi?: saija?
[.:276:.] Halusi sinua?: öö? toi naapurist kai.
[.:277:.] Halasi sinua?: petra tai naapurinpoika
[.:278:.] Lohdutti sinua?: öö
[.:279:.] Antoi sinulle jotain?: öö, salla.
[.:280:.] Sai sinulta jotain?: mm.
[.:281:.] Juopotteli kanssasi?: aika moniki

[.: missä :.]

[.:282:.] Missä viimeksi kävit lomalla?: espanja
[.:283:.] Missä viimeksi ryyppäsit?: jonnal
[.:284:.] Missä viimeksi poltit tupakan?: ulkona varmaan
[.:285:.] Missä viimeksi kävit ostoksilla?: myllys
[.:286:.] Missä viimeksi itkit?: öhh
[.:287:.] Missä viimeksi purit vihaasi?: kotona?
[.:288:.] Missä viimeksi uit?: uimahallis+
[.:289:.] Missä viimeksi lauloit yleisön edessä?: emt
[.:290:.] Missä viimeksi pissasit?: kotona?
[.:291:.] Missä viimeksi oksensit?: koton ämpärii

[.: VIIMEISIN :.]

[.:292:.] Asia, jonka söit: sipsi
[.:293:.] Asia, jota joit: mehua
[.:294:.] Asia, jonka puit päällesi: paita
[.:295:.] Paikka, jonne menit: koti
[.:296:.] Paikka, jonka lävistytit/tatuoit: nenä
[.:297:.] Henkilö, jonka näit: salla
[.:298:.] Henkilö, jota suutelit: sulo
[.:299:.] Henkilö, jolle puhuit: salla
[.:300:.] Biisi, jonka kuulit: emt

[.: NYT :.]

[.:301:.] Mitä syöt: en mitään
[.:302:.] Mitä juot: en mitään
[.:303:.] Mitä on päälläsi: verkkarit, toppi,paita
[.:304:.] Kengät, jotka ovat jaloissasi: ei oo nyt
[.:305:.] Hiukset: kii
[.:306:.] Kuuntelet: Chamillionaire - Ridin'
[.:307:.] Mieliala: väsy
[.:308:.] Ajatus: loppuis jo

[.: SEURAAVA :.]

[.:309:.] Suudelma: emt,
[.:310:.] Pusu: emt
[.:311:.] Halaus: emt vaik tänää
[.:312:.] Juoma: mehua
[.:313:.] Ruoka: perunat ja jauhelihakastike
[.:314:.] Itku: mm..
[.:315:.] Ihastus: emt.
[.:316:.] Rakkaus: öö..
[.:317:.] Välttämätön paha teko: juominen lauantain. :D
[.:318:.] Tekeminen: perunat kiehumaa
[.:319:.] Myöhästyminen: emmt.
[.:320:.] Nolostuminen: öö
[.:321:.] Surun aihe: emt.
[.:322:.] Päivä: keskiviikko
[.:323:.] Vuosi: 2008
[.:324:.] Kuukausi: kesäkuu =)

[.: MITÄ TEIT :.]

[.:325:.] Viime syntymäpäivänäsi: Olin Junniloil, vaikkei oltu yhes sillo
[.:326:.] Eilen: Myllys.
[.:327:.] Viime viikonloppuna: öö, olin koto.
[.:328:.] Viime jouluna: koto
[.:329:.] Uuden vuoden aattona: junniloil, join.
[.:330:.] Viime pääsiäisenä: öö.
[.:331:.] Viime ystävänpäivänä: öö. kai junniloil.
[.:332:.] Viime kesälomalla: olin onnellinen.
[.:333:.] Viime hiihtolomalla: espanjas.
[.:334:.] Viime syyslomalla: aresti tuli. känniss'.
[.:335:.] Viime joululomalla: emt, olin sulon kaa paljon.

[.: OLETKO KOSKAAN :.]

[.:336:.] Ollut joskus todella turhautunut: joo
[.:337:.] Heittänyt jotain lumipallolla päähän: juup.
[.:338:.] Rikkonut kaljapullon: juu.
[.:339:.] Mennyt baariin alaikäisenä: e
[.:340:.] Suudellut jotakuta samaa sukupuolta olevaa: oon
[.:341:.] Mennyt ajelulle: oon
[.:342:.] Mennyt lomalle ilman aikuisen valvontaa: e
[.:343:.] Ollut konsertissa: oon
[.:344:.] Ollut toisessa maassa: oon
[.:345:.] Puhunut aikuiselle takaisin: joo?
[.:346:.] Ollut auto-onnettomuudessa: e
[.:347:.] Antanut rahaa kodittomalle: e
[.:348:.] Yrittänyt tappaa itsesi: no en
[.:349:.] Itkenyt päästäksesi ongelmasta ulos: juup
[.:350:.] Suudellut ystävän siskoa tai veljeä: öö, joo kai.
[.:351:.] Ollut poliisiauton kyydissä: e
[.:352:.] Ollut putkassa: e
[.:353:.] Rikkonut lakia: e
[.:354:.] Mennyt vankilaan/tms: en
[.:355:.] Juossut poliisia karkuun: ju.tai sillei
[.:356:.] Varastanut mitään: e
[.:357:.] Valehdellut poliisille: e kai
[.:358:.] Ollut kuulusteltavana: e

[.: VOISITKO KOSKAAN :.]

[.:359:.] Hypätä benjiä?: ky
[.:360:.] Laskuvarjohyppyä?: ky
[.:361:.] Urheilusukeltaa: mitä?
[.:362:.] Kääntää selkääsi ystävillesi henkilökohtaisen saavutuksen vuoksi: en.
[.:363:.] Varastaa ystäväsi tyttö-/poikaystävää: EN IKINÄ.
[.:364:.] Valehdella poliisille: juu.
[.:365:.] Juosta poliiseilta pakoon: mikä ettei.
[.:366:.] Valehdella vanhemmillesi: aina vähäsen
[.:367:.] Kävellä tuntemattoman luokse ja suudella häntä: ehk kännis,
[.:368:.] Olla eksoottinen tanssija: en
[.:369:.] Kävellä ravintolasta ulos maksamatta: jeå
[.:370:.] Murhata jotakuta: en
[.:371:.] Palkata palkkamurhaajan murhaamaan jonkun puolestasi: jep

[.: VIIMEISET SANAT :.]

[.:372:.] Mitä haluaisit tehdä vielä joskus elämässäsi?: kaikkee kivaa =)
[.:373:.] Olisiko pitänyt olla lyhyempi?: ei
[.:374:.] Pitempi?: ei
[.:375:.] Luetko paljon?: telkkarin tekstejä
[.:376:.] Vietätkö tietokoneen ääressä liikaa aikaa?: joskus
[.:377:.] Kuunteletko usein musiikkia?: njoo
[.:378:.] Onks maailmassa paljonkin turhaa?: on
[.:379:.] Jos olisit eläin, mikä eläin olisit?: morsu
[.:380:.] Miksi?: hei ?
[.:381:.] Muistatko uniasi: joskus
[.:382:.] Ovatko unesi värillisiä vai mustavalkoisia: värillisiä
[.:383:.] Mikä on suurin pelkosi: varmaa menettää kaikista rakkaimmat.
[.:384:.] Puhutko paljon: liikaa. xD
[.:385:.] Osaatko ajaa: mitä?
[.:386:.] Oletko hemmoteltu piloille: en
[.:387:.] Oletko epäsosiaalinen: enolee
[.:388:.] Paljonko kello on nyt? 14:30
[.:389:.] Paljonko kulutit aikaa tämän tekemiseen?: melkee puol h.
[.:390:.] Kannattiko?: iha sama
[.:391:.] Miks ees teit koko gallubin?: oli tylsää.
[.:392:.] Onko viimeisiä sanoja: meen laittaa perunat kiehuu.

[Ei aihetta]Tiistai 29.05.2007 00:19

1. Syntyikö parhaat alasti?
- no ei.

2. Saako sua halata?
- ain mua saa halata. kaik halaamaa. <3

3. Ajatteletko kaiken kaksimielisesti?
- heh, kaiken? no ainakin melkein kaiken.

4. Onko pervoilla aina hauskempaa?
- jep. =D

5. Pidentääkö nauru ikää?
- No jossei kuole nauruun.

6. Oliko se vaan läppä?
- Ei?

7. Onko veljet apinoita?
- öö, sit oisin apinan sukulainen?

8. Etkö saa yhtä ihmistä mielestäsi?
- Montakaan ihmistä en saa mielestä.

9. Pannaanko menemään vai mennäänkö panemaan?
- Hei, tottakai jälkimmäinen? ;oo

10. Puhutko unissasi?
- Kuulemma. Pertta kertoi mulle.

11. Oletko matemaattisesti lahjaton?
- en täysin.

12. Tappaako tupakka?
- Kaikki tappaa.

13. Onko vittuilu taitolaji?
- no ei kaik sitä osaa.

14. Oletko tupakan viaton uhri?
- En?

15. Odottaako kirves kaapissa?
- Joo, siel se o.

16. Laulatko suihkussa?
- joskus jos oon yksin koton.

17. Kuittaako kuolema univelat?
- Nöyp.

18. Onko rokkipojat lääh?
- öhm?

19. Dokaatko, mutta et ole kännikala?
- Minä, dokaisin? NEVER.

20. Tekeekö pitkä letti miehen?
- NO EI.

21. Eikö räppi ole musiikkia?
- on se.

22. Onko koulu perseestä?
- No ei oikeestaa. ;) loppu koht.

23. Tietääkö äitisi, ettet ole ihan normaali lapsi?
- Kuka ei tietäisi ?

24. Onko sinulla ongelmia?
- On, paljonkin.

25. Pelastiko musiikki sinut urheilulta?
- jo?

26. Ajaako batman ladalla?
- sill o mersu, no emt :P

27. Amisko se vaan tienaa enemmän?
- Amis se vaan on paras. Toivotaa etten joudu lukioo. x>

28. Pelastaako jeesusteippi?
- Joka tapauksessa kyllä.

29. Jeesus tulee, otatko kopin?
- en tod.

30. Oletko angstinen taiteilijapaska?
- angstinen joo, en taiteilijapaska.

31. Lyötkö?
- Liikaa

32. Elätkö vain kuollaksesi?
- Eh.

33. Sitten kun rumat on in, oletko kuumaa kamaa?
- Mä oon aina in !

34. Onko nukkuminen kivaa?
- rakastan sitä. <3

35. Raiskaatko mieluusti veitsellä?
- miekalla.

36. Onko maailma paha?
- Jep,

37. Meikkaako pojatkin?
- Jotkut.

38. Oletko 100% hetero?
- Luulisin.

39. Onko sinulla aina nälkä?
- Ei ihan aina.