IRC-Galleria

rautarukki

rautarukki

KARIQ ON IHANA<33 ja {wild-child} koska sil on paras PERSE <333 onha puuropojalki iha kiva;)

[Ei aihetta]Perjantai 20.08.2010 18:34

Hallitus on asettanut tupakkalain uudeksi tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen Suomessa. Suomi on ensimmäinen maa, jossa tupakoinnin loppuminen on kirjattu lain päämäräksi.

Hallitus esitti lain vahvistamista keskiviikkona ja tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina.

Lain avulla pyritään rajoittamaan tupakkatuotteiden markkinointia ja tarjontaa erityisesti lasten arkielämässä. Tupakkatuotteiden myyminen ja luovuttaminen alle 18-vuotiaalle kielletään kauppojen lisäksi myös yksityishenkilöiltä.

Lain mukaan yhdenkin savukkeen myyminen tai savukeaskin hakeminen kaupasta alaikäiselle on tupakan myyntirikos, josta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kuusi kuukautta vankeutta. Myös tupakan tarjoaminen ilmaiseksi alaikäiselle on lain mukaan kiellettyä, mutta ei rangaistavaa.

Alle 18-vuotiailta kielletään tupakkatuotteiden maahantuonti ja hallussapito. Maahantuonnista voidaan tuomita sakkorangaistus, mutta hallussapidosta ei ole säädetty rangaistusta. Myös tupakkatuotteiden myyjän on jatkossa oltava vähintään 18-vuotias.

Nuuskan myynti on jatkossa Suomessa kokonaan kielletty, kun maahantuonti- ja myyntikielto laajenee koskemaan myös yksityishenkilöitä. Samoin nuuskan tilaaminen esimerkiksi internetin kautta kielletään kokonaan. Nuuskaa saa kuitenkin tuoda omaan henkilökohtaiseen käyttöön enintään 30 kappaletta 50 gramman rasioita. Lahjaksi nuuskaa ei saa jatkossa tuoda.

Tupakointikieltoja muun muassa lasten ja nuorten käytössä olevissa tiloissa, asuinkiinteistöjen yhteisissä tiloissa, ulkona järjestettävissä tilaisuuksissa ja hotellihuoneissa laajennetaan.

Jatkossa tupakkatuotteita tai niiden tavaramerkkejä ei saa pitää myyntipaikoissa näkyvillä. Asiakkaalle voidaan pyynnöstä näyttää kuvasto tai antaa mukaan hinnasto myynnissä olevista tuotteista. Lisäksi kielletään tupakkatuotteiden myynti automaatista.

Laki tulee voimaan jo 1. lokakuuta. Tupakkatuotteiden esilläpitoa koskeva kielto samoin kuin hotellihuoneiden tupakointirajoitukset tulevat voimaan vuoden 2012 alusta. Tupakka-automaatit kielletään vuoden 2015 alusta.

18.8.2010

[Ei aihetta]Maanantai 09.08.2010 01:39

ainii juha, oot mulkku

juha = tai > mulkkuMaanantai 09.08.2010 01:32

juha oot mulkku, tehääkö ep? mulkku lukis jo tän vitu mulkku juha = mulkku

ainii pitää äänittää pokerface uuellee verikansan ja suomi on sun lisäsks, haluutko muuta jos piettäius sessiot josssaivaihees? vitu mulkku

billie jeanMaanantai 09.08.2010 01:14

mulkku!

rakastan sua.Lauantai 07.08.2010 03:50

Millainen kesä oli? - emt
Kenen kanssa vietit aikaa eniten? - varmaa kamon ja jerpadin
Missä olit eniten?- himas
Jäikö jotain tekemättä, mitä olisit halunnut vielä kokea? - ofc
Nauroitko vai itkitkö useammin? - jaa-a:D nzuroin d44
Uitko usein? - riparil
Söitkö paljon jäätelöä? - liikaa
Entä mansikoita? - liikaa
Olitko humalassa? - liia vähä
Montako tupakkaa poltit? - lähellä 2000
Karkasitko kotoa? - kyllä
ihastuititko? - kokoaja ollu kait se lasketaa =D
Entä rakastuitko? - noe
Särkyikö sydämesi? - kyllää
Aloititko seurustelun? - en
Tapasitko uusia ihmisiä? - kaith
Jouduitko pettymään johonkin - kyllä
Parhaat kesän tapahtumat? - himas olo yksi angstaus sit pelaamine
Pitäisikö loman jatkua pidempään vai onko hyvä, että se loppuu pian?- ä vaa rupee tympii
Mikä oli kesän 2010 paras muisto? - jaa-a
Entä huonoin? - kaikki kesä = kissa kusine vittu

[Ei aihetta]Lauantai 07.08.2010 03:04

tumman vanhan miehen silimät tuijottaa, eiku HÄ

juha o mulkku

my little pony<3 ammuin vahingosssa hevoseni

vittu kiinnostiko?

vituttaako?Keskiviikko 04.08.2010 16:09

vois mennä kaataa kakstahtiöljyy hörön anaalii

[Ei aihetta]Tiistai 03.08.2010 12:24

mul on taas ovi.

[Ei aihetta]Maanantai 02.08.2010 21:10

mul ei oo ovee.

[Ei aihetta]Perjantai 30.07.2010 23:15

Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa, joten lisää kuva joka sopii kunkin päivän kohdalle !
day 01 jokin asia/ihminen/esine johon uskoit lapsena
day 02 mitä mieltä olet jumalasta ja uskonnosta
day 03 konsertti jossa toivoisit että olisit käynyt/haluaisit käydä
day 04 2 hetkeä jotka muuttivat elämääsi
day 05 jotakin joka saa sinut hymyilemään
day 06 joku joka tekee sinut todella onnelliseksi
day 07 jotakin joka kiihottaa sinua
day 08 lempihedelmä
day 09 jokin jota odotat todella kovasti
day 10 jotain jota haluat elämältäsi
day 11 jokin kirja jonka aijot lukea seuraavaksi
en lue sori
day 12 lempi vaatekappale

day 13 kappale joka kuvaa sinun tämän hetkisiä tunteitasi
day 14 suosikkikirjasi
day 15 elokuva joka sai sinut itkemään
day 16 jokin asia jonka tekemistä olet siirtänyt
day 17 asia josta vihaat että sinulta kysytää
day 18 päivittäinen rituaaali
day 19 asia josta pidät itsestäsi
day 20 esieneitä/asioita joita sängyssäsi on
day 21 jotain mitä ajattelet joka päivä
day 22 todella vanha kuva itsestäsi
day 23 3 asiaa joita haluat tehdä ennen kuin kuolet
day 24 tuorein sinusta otettu kuva
day 25 lempikohtasi itsestäsi
day 26 kuva yhdestä arvistasi
day 27 tyhmin kuva jota olet ikinä nähnyt
day 28 2 asiaa joita olet hävittänyt ja haluaisit takaisin
day 29 ihmeellisin asia jonka olet oppinut tällä viikolla
day 30 kauneinta mitä joku on sinulle sanonut
day 31 lempisana
day 32 kuva 3 sinulle tärkeimmästä ihmisestä
day 33 mitä kertoisit 7 vuotiaalle itsellesi jos voisit
day 34 millaiset häät haluaisit
day 35 jotain mitä pelkäät