IRC-Galleria

:'(Torstai 12.10.2006 16:43


1. kuukausi

Äiti, olen vain noin parikymmentä senttiä pitkä, mutta minulla on kaikki elimet. Rakastan ääntäsi. Joka kerta kun kuulen sen, heiluttelen käsiäni ja jalkojani. Sydämesi syke on lempi unilauluni.

2. kuukausi

Äiti, tänään opin imemään peukaloani. Jos näkisit minut, voisit sanoa että olen selvästi vauva. En ole vielä kuitenkaan tarpeeksi iso selviytymään kotini ulkopuolella. Täällä on niin mukavaa ja lämmintä.

3. kuukausi

Arvaa mitä äiti! Minä olen tyttö! Toivottavasti se tekee sinut onnelliseksi. Haluan sinun olevan aina onnellinen. En tykkää siitä kun itket, kuulostat niin surulliselta. Se tekee minut surulliseksi myös ja itken kanssasi vaikket kuulekaan minua.

4. kuukausi

Äiti, hiukseni ovat alkaneet kasvamaan. Ne ovat melko lyhyet ja ohuet, mutta sitä kasvaa vielä paljon enemmän. Käytän paljon aikaani harjoittelemalla. Osaan kääntää päätäni ja heilutella sormiani ja varpaitani ja venytellä käsiäni ja jalkojani. Olen myöskin aika hyvä siinä.

5. kuukausi

Kävit taas lääkärillä. Äiti, hän valehteli sinulle. Hän sanoi etten ole vauva. Minä olen vauva, sinun vauvasi. Ajattelen ja tunnen. Äiti, mikä on abortti?

6. kuukausi

Kuulen taas sen lääkärin äänen. En pidä hänestä, hän vaikuttaa kylmältä ja sydämettömältä. Jotain tunkeutuu kotiini. Lääkäri kutsui sitä neulaksi. Äiti, mikä se on? Se polttaa! Laita hänet lopettamaan! En pääse karkuun siltä! Äiti! Auta minua!!

7. kuukausi

Äiti, olen kunnossa. Olen jumalan sylissä. Hän kertoi minulle abortista. Mikset sinä halunnut minua äiti?

Jokainen abortti on... Yksi pysäytetty sydän enemmän. Kaksi silmää lisää jotka eivät koskaan tule näkemään. Kaksi kättä lisää jotka eivät tule koskaan koskemaan. Kaksi jalkaa lisää jotka eivät koskaan tule juoksemaan. Yksi suu lisää joka ei tule koskaan puhumaan. Ole kiltti, kuka tahansa oletkin joka luet tätä merkintää, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja laita alle nimimerkkisi. Kiitos.

tylsää.. oon aina vaa kipee.. :/Keskiviikko 11.10.2006 15:07

1. Paljonko kello on?: 11.37
2. Etunimet: jaajaa
3. Lempinimet: rebe
4. Syntymäpäivä: 00.00
5. Missä asut?: kotona
6. Mitä koulua käyt?: koulua
7. Sisarukset/veljet?: sini ja karoliina
8. Eläimet?: 2gerbiilii ja 6kissaa ainii ja koira
9. Vasen-/oikeakätinen?: oikea

ULKONÄKÖ:

10. Hiusten väri?: nyt jotkuu ihan oudot
11. Silmien väri?: emt
12. Pituus?: 170
13. Silmälasit/piilolinssit?: silmälasit
14. Lävistykset?: aika paljo
15. Haluaisitko lisää?: khyl.
16. Tatuoinnit?: on yksi :D toinen tulee tässä syksyllä :)
17. Haluaisitko lisää?: totta kai?!
18. Käytätkö sormuksia?: en
19. Millainen on tyylisi?: jaajaa.. miten sen nyt selittää.. mustaa mustaa ja mustaa

VIIME AIKOINA:

21. Millainen olo sinulla on juuri nyt?: sanoin kuvaamaton
22. Mitkä housut sinulla on jalassasi?: mustat samettihousut
23. Mikä paita sinulla on päälläsi?: musta mis lukee jotaa
25. Miltä hiuksesi näyttävät?: märät ku tulin just suihkust
26. Mitä biisiä kuuntelet?: Immortal - One by One
27. Mitä söit viimeeksi?: nami namin
28. Millainen sää siellä on?: kylmä..
29. Viimeisin puhelu?: oisko ollu siskolle?
30. Viimeisin uni, jonka muistat?: en muista
31. Kenelle puhut juuri nyt?: en kellee.
32. Paljonko kello on?: 11.47


33. Puhelinnumerosi neljä viimeistä numeroa?: 3817
34. Jos olisit puukynä, minkä värinen olisit?: musta.
35. Oletko koskaan melkein kuollut?: kai.
36. Pidätkö siitä henkilöstä jolta sait tämän kyselyn?: en kai pöllin tän joltaa jota en ees tunne
37. Miten syödään domino?: jokainen kai syö niiku ite haluaa xD
38. Mikä saa sinut iloiseksi?: ei mikää :D
39. Minkä levyn aiot ostaa seuraavaksi?: emt.
40. Paras sinulle annettu neuvo?: käy koulu loppuun!
41. Oletko koskaan voittanut palkintoa?: juu.
42. Tulevaisuutesi?: ei mul ookkaa sellast.
43. Tykkäätkö tanssista?: eh!
45. Tyhmin juttu, jonka olet tehnyt?: vaikka mitä.
46. Mikä on lempimuistosi?: ööh..
47. Jos voisit vaihtaa jonkun asian itsessäsi, mikä se olisi?: sen et en asuis tääl mis nyt asun.
48. Missä shoppailet eniten?: en missää
49. Mitä kuuntelet nyt?: en nyt mitää..
50. Lempipojan nimi?: öö.. ei sellast ookkaa.
51. Tytön?: monta
52. Maryjane vai crack?: hmm.
53. Juotko?: hmm.. kai?
54. Mitä shampoota käytät?: sitä mitä sattuu olee
55. Mitä urheilua vihaat eniten?: en kai mitää?
56. Mitä pelkäät eniten?: ??
57. Kuinka monta tv:tä talossasi on?: 3
58. Omistatko oman puhelinlinjan/kännykän?: kyl.
59. Millaisen?: nokian 6101
60. Oletko koskaan katkonut luitasi?: en.
61. Mistä unelmoit?: et must tulis joskus lävistäjä xD
62. Entä mitä kuuntelet nyt?: en mitää
63. Kuka on mölyisin kaverisi?: öö..
64. Kuka on hiljaisin kaverisi?: öö..
65. Onko cheerleading mielestäsi urheilua?: ei!
66. Kuinka monella nuolaisulla pääsee tikkarin sisään?: vitustako minä tiiän

RAKKAUS:

67. Uskotko rakkauteen?: ehkäpä..
68. Oletko vapaa vai varattu?: vapaa.
69. Onko sinulla ihastusta?: eip.
71. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä?: no öö..
73. Minkä laulun omistaisit rakkaallesi?: öö..
74. Minkä asian huomaat ensiksi vastakkaisessa sukupuolessa?: silmät <3
75. Pisin ihastus?: riku xD
76. Oletko ujo pyytämään treffeille?: hmm..
77. Oletko omistavainen vai välinpitämätön?: omistavainen
78. Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu?: ei sellasii kohteliaisuuksii mulle sanota.
79. Ovatko muut kehuneet kauneuttasi?: joskus joku..

KUMPI ON PAHEMPAA:

81. Marilyn Mansonin vai Rob Zombien suuteleminen?: ei kummankaa
82. Nälkäkuolema vai jäätymiskuolema?: aika sama

MIELIPITEESI POJILLA:

83. Pitkät vai lyhyet housut?: pitkät.
84. Pitkät vai lyhyet hiukset?: pitkät.
85. Kiharat vai suorat hiukset?: suorat ja kiharat :)
86. Pitkä vai lyhyt?: pitkä.
87. Lihaksia vai ei?: lihaksikas<3


MIELIPITEESI TYTÖILLÄ:

88. Hameet vai housut?: aika sama.
89. Hiukset auki vai kiinni?: auki :)
90. Pitkä vai lyhyt?: aika sama
91. Rintaliivien olkaimet näkyvissä vai ei: ei oo mun asia.

MIELIPITEESI IHMISILLÄ YLEENSÄ:

92. Söpö vai seksikäs?: jaa-a
93. Tummat vai vaaleat hiukset?: tummat.
94. Pitkä vai lyhyt?: aika sama
95. Kiharat vai suorat hiukset?: ihan sama
96. Silmien väri?: jaa-a
97. Pitkät vai lyhyet kynnet?: ei mun asia
98. Hattu vai ei?: no ei!
99. Hyvä vai paha?: jaa-a
100. Hiukset ylhäällä vai alhaalla?: alhaal
101. Koruja vai ei?: jokaisen oma asia
102. Kiva vai tylsä?: kiva!
103. Aksentti vai ei?: jaa-a
104. Metalhead vai hoppari?: metalhead
105. Rusketusrajat vai ei?: jaa-a
106. Lasit?: jaa-a
107. Koti- vai ulkoihminen?: no ulkoihminen
109. Ujo vai ylivilkas?: ylivilkas xD
110. Hauska vai cool?: sekäettä
111. Puhelias vai vaitonainen?: puhelias tietty :)
112. Kuka on kaunein/komein kaverisi?: en minä tiiä xD

TÄMÄ VAI TUO:

113. Valot päällä/pois?: ei valoja.
114. Lumi, aurinko vai sade?: aika sama.
115. McDonalds vai Burger King?: ei kiitos
116. Komediat vai kauhuelokuvat: kauhut tietty
117. Backstreet Boys vai NSYNC: joo mut ei kiitos
119. Kivi, sakset vai paperi?: öö..
120. Makkara vai pepperoni?: yök
121. Kesä vai talvi?: kumpaki
122. Makea vai kitkerä?: kitkerä
123. Suklaamaito vai valkoinen maito?: ei kumpakaa
124. Kalja vai Dr. Pepper?: kalja.
125. Puolityhjä vai puolitäysi lasi?: puolitäysi.
126. CD vai kasetti?: CD
127. Video vai DVD?: dVD
128. Kissat vai koirat?: kummatki
129. Muta- vai kivipaini?: öö..
130. Vanilja- vai mansikkajäätelö?: vanilja <3
131. Murtomaahiihto vai lumilautailu?: lumilautailu
132. Yö vai päivä?: yö<3
133. Kakku vai piiras?: kakku
134. Hopea vai kulta?: hopea.
135. Timantit vai helmet?: timantit.
136. Auringonlasku vai -nousu?: Lasku

LEMPI-

137. Väri?: musta
138. Ruoka?: no se mitä nyt sattuu olee
139. Pikaruoka?: pizza
140. Karkki?: ei ole
141. Juoma?: kyl mulle kelpas nyt kossu :)
142. Jäätelö?: vanilja
143. Urheilu?: no..
144. Eläin?: kisu <3
145. Musiikkityyli?: miltä näyttää?
146. Radiokanava?: Radio City
147. Laulu?: monia
148. Bändi/artisti?: Dimmu Borgir
149. Numero? 666
152. Kuukausi?: jaa
153. TV-ohjelma?: salkkarit
154. Kauppa?: Morticia
155. Tuoksu?: jaajaa
156. Opettaja?: maarit xD
157. Peli?: jaajaa
158. Sana?: Helvetti

OLETKO KOSKAAN..:

159. Rakastanut ketään niin paljon, että itkettää?: kai?
160. Polttanut?: kyllä
161. Juonut alkoholia?: kai
162. Joutunut petetyksi?: kyl
163. Rikkonut lakia?: joo
164. Juossut poliiseja pakoon?: jep
165. Varastanut jotakin?: jep.
166. Yrittänyt tappaa itsesi?: en
167. Yrittänyt oksentaa pakolla?: juu
168. Huijannut vanhaa miestä?: juu
169. Itkenyt, jotta pääsisit helpolla?: juu

ELOKUVAT:

170. Ensimmäinen elokuva, jonka näit teatterissa?: en muista
171. Lempielokuvasi pienenä?: ei oo
172. Elokuva, jonka olet nähnyt useimmin?: niit on paljo
173. Lempinäyttelijäsi pienenä?: samuli edelman
174. Lempielokuvasi 80-luvulta?: en tiiä
175. Lempilaulu musikaalista?: ??
176. Lempidraamasi?: ??
177. Lempikauhuelokuvasi?: jaajaa
178. Lempi-ihmissuhde/romantiikkaelokuva?: ??
179. Lempiscifielokuva?: ??
180. Lempimusikaali/musiikkielokuva?: ??
181. Lempikomedia?: ??
182. Lempiactionelokuva: ??
183. Elokuva, jota pelkäsit pienenä?: ??
184. Elokuva, jossa itket joka kerta?: ??
185. Huonoin näkemäsi elokuva?: ?
186. Elokuva, josta häivyit kesken esityksen?: en oo häipyn
187. Seksuaalisin leffa (ei pornoa), jonka olet nähnyt?: ?
188. Häiritsevin elokuva, jonka olet nähnyt?: öö..

tää se vast tylsä oliki xD

hah! :>Tiistai 10.10.2006 13:02


Kirjoita kymmenen kaverisi nimet, ja käy kysymässä ORAAKKELILTA
http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kuka on ___?

1. Pia: Militaristisika.

2: Mitro: Venäläinen vakooja, vaikka muitakin mahdollisuuksia olisi.

3. Johanna: Atleettivartaloinen juntti.

4. Noora ;): Alkuperäisasukas.

5. Jenna: Jumittuks sulla toi päälle vai? Sä sanoit sen jo.

6. Teija: Joku peelo vaan.

7. Emma: Se iso poika koulun nurkalla.

8. Suvi: Lauri.

9. Jani: Vanamo.

10. Aki: Se joka sinun mielessäsi nyt on.

:oTiistai 10.10.2006 12:59


Laita listaan 5 kaverisi nimet ja käy katsomassa mitä tapahtuu kun lähdet kyseisen kaverisi kanssa viihteelle.

http://www.pelkotilat.org/?Viihde_Ryyppykaverilaskuri


rebekka - neea: 2%
Eihän tästä nyt tule yhtään mitään.
Pelkoguru suosittelee juomaksi: marianne

rebekka - johanna: 95%

Rebekka saa molemmille kutsun juhliin, joissa viina ei lopu eikä maksa mitään.
Pelkoguru suosittelee juomaksi: pontikka


rebekka - noora;): 14%
Noora teloo päissään kompuroidessaan naamansa baarin vessassa ja lentää pihalle. Rebekka kantaa hänet taksiin, mutta kuski ei suostu ottamaan veren tahrimaa parivaljakkoa kyytiin. Lopulta poliisi korjaa molemmat talteen.
Pelkoguru suosittelee juomaksi: olut jäillä


rebekka - teija: 92%
Hulvaton meininki! Muut katselevat kateellisina, kun Teija ja Rebekka juhlivat aivonsa narikkaan.
Pelkoguru suosittelee juomaksi: tumma olut


rebekka - jenna: 35%
Huonomminkin voisi olla, mutta ainakin rähinän vaara on mitä ilmeisin, kun Rebekka saa nauttimistaan väkevistä känkkäränkkähumalan.
Pelkoguru suosittelee juomaksi: pontikka


mikäköhän oon?Perjantai 06.10.2006 12:35

FRUITTARI

[ ] Onko sinulla Lacosten kenkiä tai muita lacosten vaatteita?
[ ] Entä burperrya?
[ ] Käytätkö kaulahuivia?
[ ] Onko sinulla koulurepun sijasta laukku?
[ ] Käytätkö raitapaitoja?
[ ] Kääritkö yleensä farkkujesi lahkeet rullalle polvien kohdalle tai laitat ne sukkien sisään?
[ ] Kuunteletko amispoppia ja räppiä?
[x] Onko sinulla korvakoru/koruja?

total: 1

PISSIS

[ ] Shoppailetko usein?
[ ] ... ja teetkö ostoksesi One Wayssa, Jack & Jonesissa tai Vero Modassa?
[ ] Käytätkö usein lausahduksia "niinku" tai "ou mai gaad"?
[ ] Oletko helium?
[ ] Onko sinulla suhiseva ässä?
[ ] Oletko blondi?
[ ] Onko sinulla siniset silmät?
[ ] Kuunteletko purkkapoppia? (Esim. Pussycat dolls, Rihanna, Darin)

Total: 0

HEVARI

[x] Onko sinulla pitkät hiukset?
[x] ... ja ovatko ne mustat?
[ ] Käytätkö maasto- ja/tai nahkahousuja?
[x] Entä nahkatakkeja?
[ ] Roikkuuko housuissasi paljon kettinkejä?
[ ] Onko Alexi Laiho mielestäsi maailman paras kitaransoittaja
[x] Onko ranteessasi nahasta/kankaasta tehtyjä rannakkeita?
[x] ... ja onko niissä niittejä ja/tai bändien logoja?
[x] Käytätkö paljon bändien fani-vaatteita?
[x] Kuunteletko heviä?
[ ] Oletko menossa marraskuussa Unholy Allianceen?
[x] Käytkö Tuska-festareilla useasti?

Total: 8

RÄPPÄRI

[ ] Onko sinulla pitkiä kaulakoruja?
[ ] Käytätkö liian isoja T-paitoja, farkkuja ja/tai collegehousuja? Himas :)
[ ] Heilutatko käsiäsi kun puhut?
[ ] Aina jos kaverisi tulee vastaan, sanotko hänelle "What's up my brother?" ja läimäytätte
kätenne yhteen? RÄPTÖÖT
[ ] Onko sinulla rastat?
[ ] Käytätkö skeittikenkiä?
[ ] Tuletko skeittilaudalla joka paikkaan?
[ ] Käytätkö NY-lippiksiä/pipoja tai muita NY-vaatteita?
[ ] Harrastatko dirttiä?
[ ] Oletko tummaihoinen?

Total: 0


GOOTTI

[x] Käytätkö mustaa kajaalia?
[x] Entä meikkaatko kasvosi vitivalkoisiksi?
[x] Onko sinulla mustat hiukset?
[x] Poltatko tupakkaa?
[x] Käytätkö korsettia?
[x] Onko sinulla vaatteita joissa palvotaan saatanaa?
[x] Vihaako Jumala mielestäsi sinua?
[x] Ajatteletko kuolemaa?
[x] Kuunteletko black- ja deathmetallia?
[x] Onko sinulla paljon niittikamaa ja ketjuja?

Total: 10

NÖRTTI

[x] Onko sinulla silmälasit?
[ ] Tykkäätkö olla koulussa?
[ ] Puhutko usein opettajien kanssa?
[ ] Oletko paljon koneella?
[ ] Onko CS tai WoW vienyt elämäsi?
[ ] Saatko hyviä arvosanoja?
[ ] Entä tuleeko sinulle tippa linssiin jos saat alle ysin kokeesta?
[ ] Äitisi päättää vaatetuksestasi?
[ ] Käytätkö pitkiä kalsareita?
[ ] Ovatko housusi navan yläpuolella?
[ ] Pidätkö avainnauhaa näkyvillä?
[ ] Onko yleisin vaatetuksesi tällainen: Verkkarit, jotka vaivoin ylettyvät nilkkaan asti, kuluneet
lenkkarit, T-paita ja vanha lippis?

Total: 1

Mä oon: goottihevari xD

tylsää..Perjantai 06.10.2006 12:25


Saapuneet viestit
1. Keneltä on puhelimessasi oleva vanhin viesti?: antilta
2. Millä sanalla alkaa puhelimesi toinen viesti?: onks
3. Rakastatko 7. viestin lähettäjää?: ystävänä ;)
4. Mihin sanoihin päättyy 10. viesti?: muuta..
5. Montako saapunutta viestiä sinulla on?: 41

Mene lähetettyihin viesteihin.
1. Montako viestiä lähetetyissä on?: 24
2. Millä sanalla alkaa ensimmäinen lähetetty viesti?: en
3. Kenelle on lähetetty 9. viesti?: litille
4. Kenelle on lähetetty 2. viesti?: akille
5. Milloin viimeisin viesti on lähetetty?: 4.10


Mene vastaamattomiin puheiluihin.
1. Onko vastaamaton 1. sinun paras ystäväsi?: ei
2. Onko vastaamaton 4. sinulle sukua?: ei


Mene uudestaan saapuneisiin viesteihin.
Vastaa kysymyksiin kertoen toisen viestin lähettäjästä. Älä kuitenkaan paljasta hänen nimeään!

Minä vuonna henkilö on syntynyt?: -91
Onko hänellä ollut jo syntymäpäivä tänä vuonna?: kai se on ollu
Ovatko hänen vanhempansa eronneet?: kyl kai jos oikein muistan
Voiko hän luottaa sinuun?: tuskin on mitää luottamisen aihetta :D
Luottaako hän?: en tiiä :D
Oletko seurustellut kyseisen henkilön kanssa?: en, sori vaa..
Onko hän sukua sinulle?: Ei
Missä tapasitte?: koulussa :D
Onko hänellä kuvia galleriassa?: eips
Onko sinulla yhtäkään hänelle omistettua kuvaa?: ei.
Onko hänellä sisaruksia?: On
Haastoiko hän sinut tekemään tämän kyselyn?: Ei

jeij :D se loppu liika pian xD

:PTorstai 05.10.2006 13:19



Älä lue tätä..
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä lue enempää..*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
* nyt sä teet pahan virheen!**
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*älä sit sano et en varoittanu*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
* noni...*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
*
Sinä joka luet tätä, jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi niin kuolet ensi viikon torstaina

varastin iinalta ;)Torstai 05.10.2006 13:15


Olen:
[ ] Gallerian VIP
[x] työtön
[ ] rappiolla
[x] ihkudaa
[ ] syönyt multaa
[x] pelannut spritismiä
[x] ollut lavatansseissa
[x] syrjäytynyt
[ ] kinesteettinen
[x] vähän outo
[x] täyttänyt tälläisiä ainakin sata
[ ] katsonut uutiset tänään
[x] lukenut Aku Ankkaa kuukauden sisällä
[x] häiriintynyt
[ ] onnellinen
[x] hypännyt katolta
[x] ajanut volkkarilla
[ ] ollut pokemessuilla
[ ] täysi-ikäinen
[ ] juonut lasillisen ruokaöljyä
[ ] osallistunut Canon-kilpailuun
[x] tyhmä
[x] ostanut jotain kallista, mitä et tarvitse
[ ] masokisti
[ ] viherpiipertäjä
[ ] vasenkätinen
[ ] mökkihöperö
[ ] haastanut riitaa grilli/taksijonossa
[x] lentänyt baarista
[x] jutellut pulsujen kanssa
[x] ruokkinut lintuja
[ ] syönyt mustekalaa
[x] leikannut varpaankynsiä
[ ] juossut juoksumatolla
[ ] kerännyt autojen rekisterinumeroita
[x] laulanut karaokea
[ ] käynyt Zoolandiassa
[x] heittänyt puhelimen seinään


Tällä hetkellä...
[x] on nälkä
[x] väsyttää
[ ] on krapula
[x] musiikki soi
[ ] tv on päällä
[ ] joku puhuu
[x] huoneessa on jokin eläin
[ ] joku tiirikoi varmaan ovea...
[ ] on viikonloppu
[ ] olen pirteä kuin peipponen
[ ] on kylmä
[ ] on kuuma
[x] joku asia ärsyttää
[x] olet yksin
[ ] olet yleisellä koneella


Pitäisi...
[ ] siivota
[ ] laittaa ruokaa
[ ] käydä kaupassa
[ ] katsastaa auto
[ ] maksaa laskuja
[x] hankkia elämä
[x] päästä rantakuntoon
[ ] heittää kannat kattoon
[ ] lukea jokin kirja loppuun
[ ] lähettää sähköpostia
[x] laittaa uusia kuvia galleriaan
[x] ostaa kissanhiekkaa
[ ] viedä koira lenkille
[ ] mennä nukkumaan
[ ] vähentää koneella istuskelua
[ ] tehdä remonttia
[ ] mennä parturiin
[x] hyppiä tasajalkaa


Kotonasi/Sinulla on...
[ ] vaal.pun vaatteita
[x] julkkisten nimikirjoituksia
[ ] Kirkan levy
[ ] Kaj Stenvallin tauluja
[ ] ruoska
[x] leipää
[ ] sähkölasku maksettu
[x] käsiraudat
[x] epämääräisiä esineitä
[x] nahkatakki
[x] sohvakalusto
[x] Arabian astioita
[x] kummilusikka
[x] hiirimatto
[ ] Nalle Puh-pehmo
[x] pakkomielteitä
[x] suuret suunnitelmat
[x] komeat näköalat
[ ] kaakaoriippuvuus
[x] fanipaita
[ ] todella iso ego
[ ] digikamera
[x] koira
[ ] äiti
[x] rumat verhot
[ ] tölkkikokoelma
[ ] murtunut joskus käsi/jalka
[ ] poistettu alimmat kylkiluut
[ ] BC-ajokortti
[ ] pupukorvat
[ ] jättiarskat
[ ] hulluja sukulaisia
[x] järjettömiä ideoita
[x] suklaata
[x] kirves
[x] aapinen
[ ] makuuhuonekarsastus
[ ] säkkituoli
[ ] muki, jossa on nimesi
[ ] pitkät päällä


Tänään olet...
[x] herännyt
[ ] saanut jotain aikaiseksi
[ ] käynyt kaupassa
[x] nähnyt äidin tai isän
[ ] nähnyt kaverisi
[ ] ryypännyt
[x] tervannut keuhkojasi
[ ] syönyt salaattia
[ ] ajanut ylinopeutta
[ ] hajottanut jotain
[ ] KONKELOINUT!
[ ] ollut jossain juhlissa/menossa sellaisiin
[ ] korjannut jotain
[x] puhunut yksiksesi
[x] kiroillut
[x] käynyt ulkona

Oletko koskaan?

[x] ihastunut?
[x] seurustellut?
[x] kiljunut julkisella paikalla?
[x] uinut uima-altaassa?
[x] uinut järvessä?
[x] uinut meressä?
[x] uinut alasti?
[x] halannut?
[x] oksentanut?
[x] ollut humalassa?
[x] tupakoinut?
[ ] ollut karkkilakossa
[x] suudellut samaa sukupuolta olevaa henkilöä?
[x] omistanut lemmikkiä?
[x] ollut allerginen jollekin?
[x] värjännyt hiuksia?
[x] riidellyt ystäväsi kanssa?
[x] lentänyt lentokoneella ulkomaille?
[ ] ollut Amerikassa?
[x] muuttanut?
[ ] vaihtanut koulua?
[x] käyttänyt yli 150 euroa yhdellä ostoskerralla?
[x] ollut konsertissa tai festarilla?
[x] varastanut?
[x] lyönyt ketään?
[x] kiroillut vanhempien kuullen?
[x] katsonut Lostia tv:stä?
[ ] pelännyt pimeää?
[x] syönyt hattaraa?
[x] hävittänyt avaimesi?
[x] nolannut itseäsi julkisella paikalla?
[ ] harrastanut tanssia?
[ ] harrastanut jalkapalloa?
[ ] itkenyt hautajaisissa?
[x] nauranut kirkossa?
[x] vihannut opettajaasi?
[x] laulanut luokan/koulun edessä?
[x] soittanut pianoa?
[x] ollut leirillä?
[x] saanut 10 matikan kokeessa?
[x] saanut uutta kännykkää?
[ ] asunut yksin omassa asunnossa?
[x] ollut velkaa jollekin?
[x] sylkenyt jonkun kengille?
[ ] murtanut jotain osaa kehostasi?
[x] ajanut autoa?

loppuks tää jo :O?

varastin ;PTiistai 03.10.2006 12:08



1. Olisit pelaamassa perheesi kanssa aliasta ja sinun pitäisi selittää isällesi sana orgasmi?
- kai mä sit selittäisin ku ei muutakaa mahollisuutta olis xD

2. Tekisit koetta ja vilkaisisit opettajaasi joka tölläisi sinua ja kun hän huomaisi, että vilkaisit häntä, hän hymyilisi ja iskisi silmää?
- sanoisin sille et mitää vittuu mulkkaat?

3. Saisit tietää että sinut on luvattu avioliittoon Jone Nikulan kanssa kun täytät 18 vuotta?
- ei kiitos.

4. Saisit sähköiskun etkä muistaisi enää kuka olet tai mitään muutakaan itsestäsi?
- no sille ei voi sit minkää

5. Sinun pitäisi pitää yksin esitelmä koko koululle ja puhua mikrofooniin, mutta sinua jännittäisi niin paljon ettei puheestasi saisi mitään selvää ja mikrofooniin kuuluisi pelkkää huohotusta ja läähätystä ja saisit tietää asian vasta kun katsoisit sitä isäsi kuvaamalta videolta?
- en kehtais enää mennä kouluu

6. Olisit odottanut bussia jo puoli tuntia ja kun se lopulta tulisi 500 kiloinen mies edelläsi jäisi kiinni oviaukkoon ja sinun pitäisi työntää häntä eteenpäin?
- mikäs siin xD en kyl varmaan sais sit liikkumaa mihinkää suuntaa xD

7. Heräisit huomenaamuna 50 vuotiaana?
- tappaisin itteni

8. Joutuisit suljetulle osastolle koko loppuelämäksesi koska äitisi olisi valehdellut sinusta kaikkea sinne?
- mikäs siin

9. Olisit valitsemassa irtokarkkeja ja joku poika tulisi viereesi ja sanoisi: "Kannattais vähän rajottaa läskiperse"
- sanoisin et katoppas peiliin poika

10. Koulusi rumin poika olisi kyylännyt sinua ja jokaista askeltasi koko vuoden ja lopulta hän keräisi rohkeutensa ja antaisi limaa ja räkää roiskuvan suudelman sinulle keskellä koulun käytävää ja hän haisisi niin kamalalta että melkein pyörtyisit?
- sanoisin et painuis nyt sinne mist on tullukki :D

11. Ihastuksesi tulisi sinua vastaan kadulla ja kun hän näkisi sinut hän alkaisi esittää vammaista ja osoittelisi sinua?
- kysyisin: voisitko lopettaa kenties?

12. Perheesi ilmoittaisi muuttavansa huomenna arabiaan ja sinut pakotettaisiin mukaan?
- karkaisin jonnee kauas ettei tarvis lähtee..

13. Ovesi taakse tulisi lehtimyyjä myymään pornolehtiä?
- sanoisin et mikäs siin kuhan haen ton paris kunnan tuolta sängyn puolelta xD

14. Leikkisit koiraa ja konttaisit maassa ja sinulla olisi kaulapanta ja remmi ja ystäväsi taluttaisi sinua ja ihastuksesi tulisi vastaan ja katsoisi sinua kuin häiriintynyttä?
- kysyisin: tuutko mukaan lenkille xD

15. Viettäisit ylioppilasjuhliasi ja sinulla olisi valkoinen kokomekko ja ihmiset naureskelisivat vähän sinulle mutta et ajattelisi sen olevan mitään erikoista, mutta yhtäkkiä mummosi kiljaisi: " Herranjestas sentään (nimesi) sinullahan tulee kuukautiset mekon läpi!" Ja kaikkien katseet kääntyisivät sinuun kuin salama?
- muuttuisin varmaan punaseks kun paloauto ja painuisin maan alle.

16. Olisit ihastuksesi kanssa katsomassa tähtitaivasta ja ajattelisit ettei voi olla enää romanttisempaa ja yhtäkkiä ihastuksesi röyhtäisi ja alkaisi nauraa sille ja pieraisi kun nauraisi niin paljon?
- alkaisin varmaan nauraa..

17. Sinusta levitettäisiin koulussa huhua että aiot vaihtaa sukupuolta heti kun saat huoraamalla rahat kokoon ja saisit tietää vasta kun huhut kantautuisivat sinunkin korviisi?
- ja mitä vielä?

18. Joutuisit yhtäkkiä elämään sarjakuviin Hessu Hopona?
- jeh?

19. Olisit isäsi kanssa kahdestaan autossa ja yhtäkkiä alkaisi soida täysillä: "TAHDON RAKASTELLA SINUA, TAHDOOTKO SINÄ MINUAA."
- mitä sit, on monta kertaa tullukki :D

jejee..Tiistai 03.10.2006 11:57

eilee en ollu edes koulussa kerta en huvittan ja piti viedä kissa lääkärille. se nimittäin jäi iskän auton alle torstai iltan joskus klo 22.20. sit sen piti viiä se lääkärii jo perjantaina mut sit se saatanan riekale läks ulos ja tuli vast koti lauantai iltan. Lääkäri sano karvisen tassust et se uloin varvas on tulehtun ja et jotaa pitää suihkutella ja syöttää lääkkeitä xD mitenköhän noi onnistuu sen kanssa? ja jos se ei onnistu pitää joka päivä viedä karvinen mar-vet:iin hoidettavaksi. jos toi sen tassu ei parane ja veren kierto palaisi normaaliksi sen tassun uloin varvas täytyisi amputoida.. xD tulis taas iskälle kalliiks. nyt eilinen käynti maksoi kaikkineen 113€ mitäköhän se amputointi sitten maksaa ei mitään hajua. ensi maanantaina sitten nähdään mitä tassulle pitää tehdä xD tänää pitäs antaa sille kissalle lääkkeet sun muut koulun jälkee koulu onneks loppuu jo klo 1 en aijo kyl tänne mitää kasvei jäädä heippiksen kans kerää vaik pitäs xD