IRC-Galleria

rigefknbanana

rigefknbanana

Does this hairspray make me look fat?

- I need you so much closerMaanantai 23.04.2012 00:41

LIHAVOI KOHDAT JOTKA OVAT TOTTA,
JA KURSIVOI KOHDAT JOTKA OVAT AINAKIN OSITTAIN TOTTA

- ULKONÄKÖ
minulla on pahasti rohtuneet huulet
minulla on siniset silmät
minulla on mustat hiukset
hiukseni ovat oikeasti kiharat mutta suoristan kärsivällisesti
minulla on useita korvalävistyksiä
pidän hiuksistani eniten ulkonäössäni
minulla on pitkät etuhiukset
minulla on paljon arpia käsissä
oikea hiusvärini on blondi

- LUONNE
olen ailahtelevainen
olen aamuisin yleensä äreä
olen masentunut juuri nyt joskaan en näytä sitä
vihaan ulkonäköäni jopa niin paljon etten siksi elä täysillä
haaveilen paljon
nauran helposti
saan ihmiset nauramaan
suutun yhtä helposti kuin minut saa rauhoittumaan
itken paljon, yleensä pari kertaa viikossa, joskus ilman syytä
haluaisin ikävien ihmisten kuolevan
kadehdin laihoja ihmisiä
osaan myös olla kiltti, järkevä, mukava ja luotettava, kun minuun tutustuu paremmin

- VIHANKOHTEET
wannabe-ihmiset
pissikset
liian pirteät
urputtavat ihmiset
aamuherätykset

- TUNNUSTAN ETTÄ OLEN
luntannut kokeessa
ajanut mopolla/autolla/mönkijällä kännissä
katsonut pikku kakkosta tämän vuoden aikana ainakin kerran
jäänyt koukkuun johonkin tv-sarjaan
kiroillut vanhempieni kuullen
saanut arestia
kävellyt päin seinää
kiusannut tarkoituksella
soutanut veneellä
vittuillut
nukahtanut kirkossa
nukahtanut tunnilla
polttanut tupakkaa
valehdellut

- SURU & HENKINEN TUSKA
itkenyt riidellessäsi jonkun kanssa
itkenyt silmäsi turvoksiin
itkenyt pääsi kipeäksi
tuntenut oikeasti henkistä tuskaa
itkenyt kahtena päivänä peräkkäin saman asian takia
itkenyt viikon putkeen joskus
kärsinyt jonkun ihmisen takia hyvin paljon

- VIHA
inhonnut jotakuta
vihannut jotakuta
oikeasti vihannut jotakuta sydämesi pohjasta
haukkunut jotain päin naamaa
hakannut jonkun sairaalakuntoon
pettynyt johonkin ihmiseen
tuntenut vihaa jonkun toisen puolesta
halunnut kostaa

- RAKKAUS
rakastanut jotain koko sydämestäsi
rakastanut eläimiä
itkenyt rakkaudesta/välittämisestä
menettänyt sinulle tärkeän ihmisen
kokenut pieniä sydänsuruja
kokenut isoja ja kamalia sydänsuruja
ja itkenyt niiden takia
ajatellut, ettet pääse ikinä jonkun henkilön yli
mutta pääsit
piilottelen usein ihastumistani
olen seurustellut omaa sukupuolta olevan kanssa
olen sutannut vihon sivulle sydämiä ja leijunut pilvissä

tumblr_m1z9v1Ig9i1r6r6i7o1_500_large.gif

- Someday, I will be your girlKeskiviikko 18.04.2012 01:28

SINÄ
Onko sinulla pitkät hiukset? - eei ole
Onko sinulla kauniit silmät? - nojoo
Entä kauniit kasvot? - en oikee tiiä
Onko lävistyksiä? - on
Näkyvätkö kylkiluusi? - eipä oikee
Näkyykö selkärankasi? - ei pahemmi
Entäpä näkyykö lantioluusi? - näkyy
Paksut kulmakarvat? - eip

PAHEESI
Poltatko tupakkaa? - en
Juotko usein alkoholia? - emmä kovi usei
Oletko aktiivinen lainrikkoja? - meh
Entäpä poliisien vanha tuttu? - enoo
Kiroiletko paljon? - joo aika
Vihaatko ihmisiä? - välillä

IHMISET
Rakastatko ystäviäsi? - tietenki
Rakastatko itseäsi? - eäh en
Seurusteletko? - en
Rakastaako joku sinua enemmän kuin ystävänä? - en usko
Oletko nähnyt idolisi? - en oo
Onko luokallasi paljon ystäviäsi? - jhuu
Entä koulussasi? - joo
Onko joku joskus sanonut rakastavasi sinua, päin naamaa? - on
Onko joku joskus sanonut itkiessään rakastavansa sinua? - öm en oo varma
Onko joku joskus vannonut, että olet hänen koko maailmansa? - on

ELÄMÄSI
Oletko tyytyväinen siihen? - osittai
Mitä muuttaisit? - vähä kaikenlaista
Hallitsetko elämääsi? - jookai jotenki
Oletko usein ongelmissa? - ee

LEMPI
Halauksesi? - semmonen missä voin hautautua sen toisen syliin ja haistella sitä jos se haisee tosi hyvälle hehe
Kaupunkisi? - helsinki on jees
Vuorokaudenaikasi? - ilta
Vuodenaikasi? - kesä
Ruokasi? - kaikki mikä lihottaa

BEFORE
kenellä on samanlainen musiikkimaku, kuin sinulla » ei varmaa kellää
kuka viimeksi nauroi kanssasi » veera
koska söit ruokaa » nyt
koska joit jotakin » ^
oletko lakannut joskus täysin luottamasta johonkin ihmiseen? » jea

NOW
saanut viimeisen viikon sisällä rahaa vanhemmiltasi » en kai
tappaisitko jonkun jos äitisi tai isäsi pyytäisi » en
inhoatko ketään tällä hetkellä » nojuu
keneltä haluaisit pyytää anteeksi nyt » en keneltäkää
miksi olet koneella nyt » en tosiaa tiiäää
paljonko kello on » 22:29
tunnetko tyttöä, joka tietää lähes kaiken sinusta? » juu
tunnetko poikaa, joka tietää lähes kaiken sinusta? » mjoo melkee kaiken
mitä teit viime yönä? » nukuin

ONKO
Tatuoitu mies seksikäs? - ohoonnn
Pitkät hiukset miehellä okei? - riippuu
Jääkaapissasi mitä? - ruokaa
Joku ahdistellut sinua? - hm
Mielessäsi alkoholipitoinen viikonloppu? - eei

YLEISTÄ
Mihin haluaisit nyt? - nukkuaaaaa
Haluatko mennä naimisiin? - jees
Montako lasta haluat saada? - 2-3
Lempijäätelö? - suklaa
Pitääkö kukaan sinusta ? - hope so
Kenet haluaisit nähdä tällä hetkellä? - en oikeestaa ketää just nyt

RAKKAUS/SUHTEET
Oletko koskaan ihastunut varattuihin? - en oo varma
Oletko himoinnut kaverin kumppania? - en
Pussannut serkkuasi? - en
Oletko ikinä herännyt väärästä sängystä? - en

VIIMEISIN
Henkilö jonka puheluun et vastannut? - veera
Henkilö jonka näit? - veera
Asia jota mietit? - että mun kitalakee kutittaa:((((

TIETOJA MINUSTA
(x) olen tyttö
( ) olen poika
(x) olen yli 13 vuotias
( ) olen tyytyväinen elämääni
( ) harrastan jotakin

YSTÄVÄT
(x) mielestäni ystävillä ja kavereilla on selvä ero
(x) minulla on paljon kavereita
( ) minulla on vähän kavereita
(x) minulla on sopivasti kavereita
( ) omistan parhaan ystävän
(x) omistan useamman parhaan ystävän
(x) olen tuntenut jonkin ystävistäni yli viisi vuotta
( ) riitelen ystävieni kanssa usein
(x) minulla on mennyt joskus välit poikki ystäväni kanssa
(x) ...mutta olemme saaneet korjattua asian
(x) olen joskus ollut ihastunut ystävääni
(x) olen alkanut seurustelemaan jonkun ystäväni kanssa
( ) olen kertonut joskus ystävälleni tunteistani mutta hän ei ole tuntenut samoin
(/) näen ystäviäni useamman kerran viikossa vapaa-ajalla
(x) minulla on (myös) muilta paikkakunnilta ystäviä
( ) haluaisin enemmän ystäviä
(x) ystävät on minulle tärkeimpiä
(x) joku ystävistäni on joskus hylännyt minut
( ) minulla ei ole lainkaan ystäviä vaan pelkkiä kavereita
( ) minulla ei ole ystäviä eikä kavereita

PERHE
(x) minulla on äiti
(x) minulla on isä
(x) minulla on veli
(x) minulla on sisko
(x) asun vielä vanhempieni/vanhempani luona
(x) olen hyvissä väleissä perheeseeni
(x) joku perheenjäsenistäni on paras ystäväni
( ) olen riidoissa jonkun perheenjäseneni kanssa
( ) inhoan todella jotakuta perheestäni
( ) olen menettänyt jonkun perheenjäseneni
(x) olen isosisko/veli
(x) olen pikkusisko/veli
(x) tunnen olevani rakastettu perheessäni
( ) minulla on oma lapsi

VASTAA LAUSEILLA/SANALLA, jätä vastaamatta, jos ei koske sinua
Lemmikit
1. Onko sinulla lemmikkieläintä/-eläimiä?
- jep
2. Mikä sen/niiden nimi on?
- Nita
3. Mikä/mitä eläin/eläimiä se/ne on?
- koiruli
4. Kuinka vanha/vanhoja se/ne on?
- öö, jotai 7kk?
5. Onko se/ne yksin sinun?
- ei

Seurustelu
6. Serusteletko?
- e
7. Hänen nimensä?
-
8. Kauan olette olleet yhdessä?
-
9. Rakastatko häntä?
-
10. Asutteko yhdessä?
-
11. Uskotko, että olette koko loppuelämänne yhdessä?
-

Ihastus
12. Jos et seurustele, haluaisitko?
- mjoo ehkä
13. Oletko ihastunut?
- oon
14. Hänen nimensä?
- ehehhh
15. Tietääkö hän tunteistasi?
- jos se ei oo vitun tyhmä nii sit joo
16. Luuletko, että hän on ihastunut sinuun myös?
- psh tuskin ..
17. Näettekö säännöllisesti?
- j
18. Minkä ikäinen hän on?
- e kerro ehhehhehehehehe

Mieltymykset
19. Mitä musiikkia kuuntelet?
- hyvää
20. Mitä katsot TV:stä?
- merlin, glee, terra nova, kosto ainaski
21. Lempielokuvasi?
- en mä osaa sanoo
22. Lempiruokasi ja juomasi?
- kokis ja kaikki mikä lihottaa

Sekalaista
23. Oletko huomannut vielä yhtään kirjoitusvirhettä?
- en oo ainakaa kiinnittäny huomiota
24. Onko tämä huono gallub?
- emätiä
25. Toivoisitko tämän loppuvan pian?
- ehkä
26. Kuunteletko musiikkia samalla? Mitä?
- ai se eu te pego
27. Suurin murheesi tällä hetkellä?
- öääm en tiiä :D
28. Milloin olet viimeksi syönyt?
- pari tuntia sit
29. Onko nälkä?
- ei
30. Käytätkö paljon/vähän/koskaan hymiöitä?
- entiiä aika paljo
31. Lempihymiösi?
- :=)
32. Onko xD/XD sinusta kauhea hymiö?
-yhh on
33. Käytätkö koskaan sanaa lol oikeassa elämässä?
- käytän :D
34. Kuinka monta tuntia päivästäsi vietät koneella?
- riippuu päivästä
35. Valehtelitko edellisessä?
- en
36. Kuinka monta tekstiviestiä olet tänään lähettänyt?
- muutaman
37. Oletko tänään käynyt suihkussa?
- en
38. Miten hoidat ihoasi?
- kasvovesi, kuorinta, kasvonaamio, kasvorasva eheh
39. Meikkaatko?
- juu
40. Minkä väriset hiukset sinulla on?
- mustat ja sinine etujeejee
41. Mitä aiot tehdä vielä tänään?
- datata
42. Millainen soittoääni sinulla on?
- hyvä

►SUKUPUOLI JOHON OLET MIELTYNYT (VAIKO SITTENKIN MOLEMMAT?)
[ ] Tyttöihin/naisiin päin
[x] Poikiin/miehiin päin
[ ] ihmisiin päin

►IHANNE SEURUSTELUKUMPPANIN IKÄ
[ ] Alle 13 vuotta
[ ] 13-15 vuotta
[x] 15-21 vuotta
[ ] 21-25 vuotta
[ ] Yli 25 vuotta
[ ] Iällä ei ole merkitystä
[ ] Ei väliä, kunhan olen vanhempi
[ ] Ei väliä, kunhan olen nuorempi
[x] Saa heittää muutamalla vuodella suuntaan tai toiseen
[ ] Saman ikäinen kun minä

►SINUA MIELLYTTÄVIN TYYLI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?
[ ] Hevari
[ ] Punkkari
[x] Skeittari
[x] Emo
[ ] Gootti
[ ] Pissis
[x] Fruittari
[ ] Peikkis
[ ] Rokkari
[ ] Hoppari
[ ] Japaniernu
[ ] Glamrokkari
[ ] Grunge
[ ] Manganörtti
[ ] Tietokonenörtti
[ ] Negative-teini (myös Lovex, Uniklubi jne.)
[ ] Lolita
[ ] Jäkis
[ ] mikä vain käy, kunhan se ei ole ylikorostettua
[x] Pidän myös sellaisista, ketkä eivät omista erityistä tyyliä
[x] Minulla ei ole varsinaisia tyylikriteereitä

►MITÄ LÄVISTYKSIÄ SIETÄISIT/SIEDÄT SEURUSTELUKUMPPANILLASI?
[ ] Genitaalialueen lävistykset
[x] Kulmalävistykset
[x] Suun sisäpuolella olevat lävistykset (kieli, smile..)
[x] Huulilävistykset
[x] Nenäkorut (myös bridge)
[x] Nännilävistykset
[x] Lävistykset muualla naamassa (poski jne.)
[x] Lävistykset muualla kehossa (niska, käsivarsi,napa)
[ ] En voi sietää lävistyksiä
[ ] Kaikki käy
[ ] Kaikki käy ja mielellään
[x] Siedän hyvin lävistyksiä, mutta kohtuuden rajoissa

►SINUA MIELLYTTÄVIN HIUSTYYLI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?
[ ] Kalju
[ ] Siili
[x] Normaalinmittainen tai hieman lyhyempi
[x] Jonkin verran normaalia pidempi
[ ] Heviletti
[ ] Rastat
[ ] Irokeesi
[/] Kihara, enemmän tai vähemmän
[ ] Afro
[ ] Tuuhea
[ ] Glamrock-tyylinen
[ ] Ei erityistä mieltymystä

►SINUA MIELLYTTÄVIN HIUSVÄRI SUKUPUOLELLA, JOHON OLET MIELTYNYT?
[x] Blondi
[ ] Likaisenvaalea
[ ] Vaaleanruskea
[ ] Perusruskea
[x] Tummanruskea
[x] Musta
[ ] Punainen
[ ] Oranssi
[/] Jokin shokkiväri

►MIHIN ULKONÄKÖSEIKKOIHIN KIINNITÄT HUOMIOTA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT?
[x] Kasvot
[x] Silmät
[x] Hiukset
[x] Nenä
[x] Huulet
[x] Pituus
[x] Tyyli
[ ] Kulmakarvat
[x] Kroppa
[x] Perse
[x] Kokonaisuus
[ ] En kiinnitä huomiota ulkonäköön

►JOS OLISI TILAISUUS, PETTÄISITKÖ KUMPPANIASI JUMALOIMASI JULKKIKSEN KANSSA?
[x] En
[ ] Kyllä
[ ] En jumaloi ketään julkkista

►MITÄ PIIRTEITÄ OLISI MAHDOTON SIETÄÄ KUMPPANISSA?
[x] Epäluotettavuus
[x] Epämiellyttävä ulkonäkö
[ ] Itsepäisyys
[/] Itserakkaus
[ ] Köyhyys
[/] Mielenterveysongelma
[ ] Nörtteys
[ ] Työttömyys
[ ] Uskonnollisuus
[x] Voimakkaasti erilaiset poliittiset näkemykset
[x] Yksinkertaisuus
[x] Ylimielisyys

►TATUOISITKO KUMPPANISI NIMEN ITSEESI?
[ ] Kyllä
[x] En
[ ] En osaa sanoa..

Valitse joku sinulle todella tärkeä ihminen
- Kuinka paljon hän tietää sinusta? - melkeenpä kaiken
- Luotatko häneen? - kyllä
- Onko hän ikinä pettänyt luottamustasi? - ei
- Viihdytkö hänen kanssaan? - kyllä!
- Kuinka tärkeä hän on sinulle asteikolla 1-10? - 20
- Kuinka kauan olette tunteneet? - vähä alle 3 vuotta
- Rakastatko häntä? - kyllä
- Kuvaile häntä kahdella adjektiivilla? - tyhmä ja paras
- Jos hän kuolisi, niin mitä tekisit? - en tosiaa tiiä
- Jos hän lukee tämän muistiinpanon, tunnistaako hän itsensä siitä? - en tiiä, ehkä
- Tietääkö hän kuinka paljon merkitsee sinulle? - kyyllä se taitaa
- Oletko omaitsesti hänen seurassaan? - kyllä
- Onko hän mahdollisesti tärkein ihminen elämässäsi? - yksi niistä
- Onko hän vaikuttanut elämäsi tapahtumiin? - joihinki joo

Ihminen johon olet pettynyt
- Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
- Oletko hänen kanssaan hyvissä väleissä? - en enää
- Itkisitkö, jos hän kuolisi? - eääh en varmaa
- Kuinka paljon välität hänestä asteikolla 1-10? - 1
- Oletko koskaan ollut ihastunut häneen? - en
- Millainen hän on mielestäsi? - kaksnaamane vittupää lortto
- Oletko koskaan halannut häntä? - joo
- Jos hän soittaisi sinulle keskellä yötä, mitä hänellä luultavammin olisi asiaa? - en tiiä, en jaksais vastata

Yksi parhaista kavereista
- Mistä tunnette? - koulusta
- Kuinka kauan olette tunteneet toisenne? - neloselta
- Mitä yhteistä teillä on? - miesmaku aikalailla :DD ja onha vähä vaikka mitä
- Onko teitä joskus luultu sisaruksiksi? - ei
- Koska viimeksi näit hänet? - eilen
- Luotatko häneen? - kyllä
- Onko asioita joista et ole koskaan puhunut hänelle? - en oo varma
- Kadehtiiko hän sinua? - eääh tuskin
- Mikä teitä yhdistää? - en mä tiiä :D
- Onko hän sinulle tärkeä? - on!
- Jos häntä ei olisi olemassa, vaikuttaisiko se jotenkin elämääsi?
- jos se katoais nyt ni tottakai se on vaikuttanu, mut jos sitä ei ois koskaa ollukaa nii tuskin se mua ois muuttanu. Mut ois ollu vitun tylsä elämä haha
- Mikä kappale muistuttaa hänestä? - three days grace - lost in you ainaski

Kuudenneksi viimeisen tekstiviestin lähettäjä
- Pidätkö hänestä? - joo
- Oletko joskus ollut ihastunut häneen? - oon
- Oletko koskaan halannut häntä? - jees
- Oletko koskaan antanut hänelle lahjaa? - öm en kai
- Onko hän sinulle tärkeä? - njoo
- Mistä pidät hänessä eniten? - ehehhe
- Mainitse jotain huonoa hänestä - vittuilu
- Onko teillä paljon yhteisiä kavereita? - jees
- Tuletko toimeen hänen kanssaan hyvin? - nojoo
- Luotatko häneen? - tietyissä asioissa joo
- Oletko sukua hänelle? - en
- Mikä kappale muistuttaa hänestä? - aika moni
- Miltä hän näyttää? - en kerrrro se on näkymätön
- Oletko koskaan suudellut häntä? - oon

Ensimmäinen ihminen joka tulee mieleesi
- Onko hän tyttö vai poika? - poika
- Oletko joskus seurustellut hänen kanssaan? - en
- Voisitko seurustella hänen kanssaan? - entiiä
- Koska viimeksi näit hänet? - eile
- Pidätkö hänen luonteestaan? - joo
- Millainen musiikkimaku hänellä on? - hyvä
- Onko hän sinkku vai varattu? - sinkku
- Millä kirjaimella hänen nimensä alkaa? - j
- Oletko koskaan nähnyt hänen itkevän? - joo
- Onko hänellä hyvä huumorintaju? - kyyllä
- Mikä teitä yhdistää? - en mä oo iha varma oikeestaa:D
- Miksi hän tuli ensimmäisenä mieleesi? - en tiiä

Ihminen joka on samanlainen kuin sinä
- Kauanko olet tuntenut hänet? - 15 vuotta
- Kuinka tutustuitte? - äitin ja isin vika
- Viihdytkö hänen kanssaan? - jees yleensä
- Oletko käynyt hänen luonaan? - koko aja
- Mikä on parasta hänessä? - en tiiä oikeestaa :DD
- Oletko iloinen että tunnet hänet? - kyllää
- Mistä hänessä et pidä? - siitä ku se vittuilee ja luulee olevansa nii vitusti parempi ku mä, ja onha niitäki juttuja :DDD
- Onko hänellä hyvä musiikkimaku? - onn
- Oletko koskaan halannut häntä? - joo
- Onko hän nähnyt sinun itkevän? - joo
- Jos saisit valita 15 ihmistä autiollesaarelle kanssasi, olisiko hän yksi niistä? - olisiolisi
- Onko hänellä sisaruksia? - löytyy
- Oletko ihastunut häneen? - en
- Onko hän koskaa lyönyt sinua? - kyllä
- Kuka hän on? - veera

Joku jolle puhuit viimeksi huolistasi
- Onko hän tyttö vai poika? - tyttö
- Ymmärtääkö hän sinua? - kyllä
- Tietääkö hän sinusta kaiken? - aikalailla joo
- Oletko itkenyt hänen kanssaan? - oon
- Rakastatko häntä? - kyllä
- Luotatko häneen 100%? - 110%
- Voitko puhua hänelle aivan kaikesta? - kyllä
- Oletko käynyt hänen luonaan? - olen
- Oletko koskaan riidellyt hänen kanssaan? - oon
- Tietääkö hän sinusta asioita, joista muut eivät tiedä? - joo

mitä jos..
huomaisit olevasi raskaana - joku on varmaa raiskannu mut ilman et oon huomannu
saisit korjata kolme asiaa - ehee
ihastuksesi suutelisi sinua - asdfghjk,l.
luokanvalvojasi suutelisi sinua - mmmmetääh
sinut potkittaisiin nyt ulos kodistasi - voi ny vittu laura tuun teile

viimeisin..
lukemasi koulukirja - yhteiskuntaoppi kai luulavasti
ostamasi tavara - en oo varma
halaamasi ihminen - ei tule mieleen
sanomasi lause - "MIKÄ PELI SULLE PITÄÄ LAITTAA"
polttamasi tupakka - seiskala lolo
katsomasi leffa - just my luck
ihminen, jonka kanssa nauroit - en muista

muita juttuja..
oletko koskaan salannut jotain tärkeää vanhemmiltasi - en kai?
oletko koskaan ollut sanoinkuvaamattoman onnellinen - mm
miltä sinusta tuntuu juuri nyt - ei oikee miltää
mitä kappaletta kuuntelet nyt - Redrama - F.R.E.E
oletko koskaan menettänyt ketään, jota et voi saada koskaan takaisin - mjoo
onko sydämesi koskaan särkynyt - vähä
missä olet tällä hetkellä - kotona
missä haluaisit olla - en tiiä en oikee missää
entäs kenen kanssa - en tiä
kaunein kuulemasi kappale - en osaa sanoo vaa yhtä
paistaako ulkona aurinko - ei
juotko kahvia - en
teetä - en
kaakaota - sillo tällö
alkoholipitoisia juomia - joskus
käytätkö itseruskettavia aineita - en
rusketutko kesällä helposti - sen jälkee ko oon vähä palanu:D:D
mitä vasemmassa taskussasi on, entä oikeassa - ei oo taskuja
kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin - mika
kuka lähetti sinulle viimeksi tekstiviestin - ^
kuka soitti sinulle viimeeksi - mari
haluaisiko kukaan muu olla sinä - en oikeestaa

kulunut viikko..
kenen kanssa tuli vietettyä aikaa - vähä kaikkien
kenen kanssa tuli tekstattua eniten - varmaa mika tai emppu
kenelle kavereista puhuit eniten puhelimessa - en kellekää oikeestaa :D
miten meni viikonloppu - hyvi tähä asti
paljon meni rahaa - ei yhtää
opiskelitko ahkerasti - en
teitkö jotain mikä kaduttaa nyt jälkeenpäin - en
joitko alkoholia yhtään - en

Totally honestly
Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi halunnut lähteä? - hm, hiihtolomalla
Tietääkö ihastuksesi että tykkäät hänestä? - jos se on tosi tyhmä niin ei
Milloin näet hänet seuraavaksi? - nään sen kuvan koko ajan ehehehe
Oletko onnellinen? - enn oikeestaa
Entä surullinen? - en nyt ainakaa

The latest
Viimeisin pitkä automatka? - ouluun on aika pitkä matka
Viimeisin nähty elokuva? - Madhouse
Viimeisin soitettu biisi? - ed sheeran - lego house

Who
Kuka suuteli sinua viimeksi? - mika
Kuka soitti sinulle viimeksi? -äiti
Kuka nauroi viimeksi kanssasi? - riku
Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? - emppu
Kuka viimeksi piti sinua kädestä? -öääh, en muista

Love
Oletko sinkku? - forever and always
Miksi näin? - naamaraja
Haluaisitko seurustella? - ehkä joo
Onko joku ihastunut sinuun? - en osaa kuvitella että olis
Onko kukaan saanut sinulta 'jalat alta'? - itseasiassa kyllä on.

Life
Haluaisitko halata jotain tiettyä henkilöä juuri nyt? - jeesp kelpais
Kuka viimeksi puri sinua? - nita. Mun kädet näyttää iha ku oisin viillelly
Onko krapula? - ei

Looks
Onko sinulla kavereita, jotka eivät ole nähneet oikeaa hiusväriäsi? - on
Onko sinulla lävistyksiä? - on
Entäpä tatuointeja? - ei vielä
Onko sinulla enemmän arpia kehosi oikealla vai vasemmalla puolella? - tällä hetkellä oikealla:D
Paras asia ulkonäössäsi? - emmätiiä ehkä silmät
Saatko paljon kehuja ulkonäöstäsi? - joo saan lol

F r i e n d s
Onko kukaan ystäväsi kosketellut sinua lähennelläkseen? - joo vittu koko ajan
Saatko tukea ystäviltäsi kun heitä eniten tarvitset? - kyyl kai
Onko ystäväpiireissäsi eniten poikia vai tyttöjä? - piireissäsi? lol mulla on tasan yks piiri ja se on piiri. eiku
Onko teillä paljon salaisuuksia? - jonku verra ehkä en tiiä:D
Teettekö te omituisia asioita, joita ei ehkä heti uskoisi? -tehään me joo
Oletko oma itsesi ystäviesi kanssa? - jeesp
Onko sinulla oma ystäväporukka? - onon

Facts
Milloin täytät vuosia? - marraskuussa ..
Mikä on siis horoskooppimerkkisi? - jousimies
Entä kengännumerosi? - 39-40
Kuinka pitkä olet? - 169cm
Minkä väriset hiukset sinulla on alunperin? - jotku vaaleenruskeet kai
Entä minkä väriset silmät sinulla on? - siniset

- I'm a thinker not a talkerTiistai 10.04.2012 21:06

ENSIMMÄINEN TYTTÖ & POIKA, JOTKA TULEE MIELEESI:

Ensimmäinen tyttö ::
♀ Millon viimeksi huusit hänelle : äsken
♀ Oletteko olleet saunassa yhdessä: juu
♀ Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä: juu
♀ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: oon
♀ Oletko vihannut häntä joskus: oon
♀ Oletko ostanut hänelle lahjan: jees
♀ Oletko itkenyt hänen takiaan: jepaaa
♀ Oletko itkenyt niin että hän näkee: joo
♀ Onko hän sinulle todella tärkeä: onononono
♀ Pukeutuuko hän huonosti: ei
♀ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: jees
♀ Oletteko kokeneet paljon yhdessä: ollaaan
♀ Juoko hän paljon alkoholia: miten sen nyt ottaa:D
♀ Onko hänellä ärsyttävä äiti: joskus ehkä
♀ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: kattoo telkkaria

Ensimmäinen poika ::
♂ Oletko nähnyt hänet tänään: öö en kai
♂ Millon viimeksi huusit hänelle: en tiiä
♂ Oletteko olleet saunassa yhdessä: eii
♂ Oletteko olleet leikkipuistossa yhdessä: ei?
♂ Oletko käynyt jossain huvipuistossa hänen kanssaan: en
♂ Oletko vihannut häntä joskus: en
♂ Oletko itkenyt hänen takiaan: oon
♂ Oletko itkenyt niin että hän näkee: en oo varma
♂ Onko hän sinulle todella tärkeä: onnn
♂ Pidätkö hänestä: jees
♂ Onko hänellä hyvä musiikkimaku: njoo
♂ Oletteko kokeneet paljon yhdessä: aika paljon joo
♂ Tiedätkö mitä hän tekee juuri nyt: emmätiä se on varmaa nuokkareilla:D
♂ Voisitko kuvitella seurustelevasi hänen kanssaan: eää entiiä

ALUKSI
Miten rakkauselämäsi sujuu? - ei kehumista
Kuinka monta ihmistä olet suudellut/pussannut vuoden 2012 aikana? - öö. 2?
Kuinka monta ystävää sinulla on? - sopivasti
Entäs kaveria? - sopivasti
Ikävöitkö ketään? - joo
Oletko suututtanut ketään kaveriasi lähipäivinä? - oon

MINÄ
Mitä haluaisit juuri nyt? - sopia tän paskan nyt heti.
Oletko mustasukkainen? - joskus joo
Inhottavin tunne? - menettämisen pelko, ja se ku tuntuu ettei riitä mihinkää eikä kellekään
Oletko tyytyväinen ulkonäköösi? - njoo joskus
Kuinka pitkä olet? - 169cm

TULEVAISUUS
Mitä teet huomenna? - kouluu ainaki
Haluatko joskus lapsia? - joo
Montako? - 1-3
Unelma-ammattisi? - en tosiaa tiiä

KENEN
Vieressä viimeksi nukuit? - yksin
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa? - äitin
Kenen kanssa katsoit viimeksi tv:tä? - veeran?
Kanssa olet viettänyt ihanimmat hetkesi? - vammaisperhee ainaski
Kenen kanssa sinulla lentää jos jonkinlaista juttua? - ^

EILINEN
Olitko tietokoneella? - joo
Käytitko jotain päihdettä? - en
Teitkö yhtään urheilusuoritusta? - teinkai en oo varma
Monelta aloit nukkumaan? - joskus kahetoista aikaa kai

JOTAIN
Kuinka paljon salaisuuksia sinulla on? - jonki verran
Mitä teit viime yönä? - nukuin
Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa J:lla? - öö en

RAKKAUS
Kaipaatko ketään? - jees
Viimeksi halaamasi henkilö? - en muista
Tykkääkö kukaan sinusta? - toivottavasti ees joku
Tykkäätkö sinä kenestäkään - tykkään
Tahtoisitko halata jotain tiettyä ihmistä? - jep

OLETKO VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA
Juonut alkoholia? - joo
Soittanut jollekkin? - joo
Saanut viestiä vastakkaisesta sukupuolelta? - joo
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - joo

POJAT TAI TYTÖT
Ihastutko helposti? - en
Oletko opettanut ketään polttamaan? - en
Puhutko tunteistasi helposti? - eä en
Oletko menettänyt rakkaitasi? - njoo
Oletko menettänyt perheenjäseniäsi? -en oo

SINÄ
♥ oletko varattu vai vapaa? - vapaa
♥ miksi olet vapaa? - koska sillä on naamaraja
♥ oletko onnellinen tällä hetkellä? - en
♥ haluaisitko itkeä vai nauraa? - itken jo nii nauru ois kyl iha jees
♥ minkä värinen paita sinulla on päällä nyt - punamustavalkone
♥ entäpä housut? - harmaa
♥ minkä väriset silmät sinulla on? - siniset

YSTÄVÄT
♥ luotatko ystäviisi? - joo
♥ ovatko ystäväsi aina tukemassa sinua? - hope so
♥ omistatko yhtään hiljaista kaveria? - mä oon se hiljanen kaveri
♥ annatko ystävillesi lempinimiä? - riippuu:D
♥ mikä on pahin riitasi jonkun ystäväsi kanssa? - entiiä
♥ mitä mieltä olet rakkaudesta? - paskaapaskaapaskaa
♥ oletko ihastunut ? - joo
♥ haluaisitko rakastua huomenna? - samperin tyhmä kysymys
♥ oletko koskaan rikkonut kenenkään sydäntä? - oon
♥ onko kukaan rikkonut sinun sydäntäsi? - vähä
♥ pystyykö ilman rakkautta elämään? - ei
♥ kuinka usein olet surullinen? - riippuu vähä
♥ oletko ollut surullinen lähiaikoina? - oon
♥ tappaako suru? - ei
♥ tekeekö itkeminen oikeasti hyvää? - joo
♥ mitä joit viimeksi? - enmuista
♥ entä mitä söit viimeksi? - tomaattia lol
♥ milloin itkit viimeksi? - äske
♥ milloin viimeksi rikoit jotakin/minkä? - öääh
♥ onko sinusta kiva haukkua ihmisiä? - riippuu ihmisestä
♥ keneltä on uusin viestisi? - johannes
♥ mitä teet juuri nyt? - syön munkkia silmät punaisina ja meikit poskilla, onpa säälittävää haha
♥ mitä haluaisit eniten? - en itseasiassa tiiä

© oletko varattu ? - en
© oletko tehnyt jotain mitä olet katunut ? - oonjoo
© oletko kuullut tällä viikolla jotain ihanaa ? - jos viimeviikko otetaa ku nyt on vasta maanantai ni mjoo
© oletko tyytyväinen elämääsi ? - eääh entiiä
© Millaisia ystäviä sinulla on? - tyhmiä
© Ikävöitkö jotain henkilöä nyt? - vähäc
© Onko sinulla parasta ystävää? - ei yhtä
© Hyväksyvätkö kaikki ystäväsi/kaverisi sinut sellaisenaan? - toivottavasti ainaki
© Milloin viimeksi itkit? - viikonloppuna, oiskoha ollu perjantai
© Milloin viimeksi nauroit todella paljon? - öää lauantai?
© Milloin viimeksi unelmoit ja mistä? - eile ja enkerro
© Milloin viimeksi satutit itseäsi vahingossa? - en muista

♥ oletko ihastunut? - oon
♥ entäpä rakastunut ? - en
♥ seurusteletko? - en
♥ miksi? - sillä on naamaraja
♥ ihastuksesi alkukirjain? - en kerrrro lolo

✔ välitätkö ystävistäsi ? - jebou
✔ onko sinulla paljon ystäviä ? - ystäviä muutama
✔ onko sinun helppo saada uusia kavereita ? - eioo

♣ mikä on lempivärisi? - musta ja pinkki on kyllä iha jees
♣ minkälainen puhelin sinulla on ? - apple iphone4
♣ pidätkö koulun käynnistä? - eääh en erityisemmi

♫ mistä musiikista pidät? - kaikesta hyvästä
♫ kuunteletko paljon musiikkia? - joo
♫ mikä biisi soi nyt? - parachute - forever and always

° Ensimmäinen nimesi? - riikka
° Ensimmäinen paras ystävä? - varmaa kaisa
° Ensimmäinen harrastus? - muskari
° Ensimmäinen kappale jonka kuuntelit tänää ? - öää kai Carly rae jepsen - call me maybe
° Viimeisin itkusi? - edellee viikonloppuna
° Viimeisin kappale joka soi ? - vieläki se parachute
° Viimeisin ostos ? - en muista
° Viimeisin henkilö jonka näit? - veera
° Viimeisin naurunaiheesi? - en oo iha varma

° Milloin viimeksi nukuit jonkun vieressä? - hm, en muista
° Milloin viimeksi joit alkoholia ? - perjantai
° Milloin oli elämäsi paras päivä? - öääh liikaa. mut tositosi kivoja oli maaliskuussa 2011, viime marraskuussa, hiihtolomalla jajajaj onha nuita
° Millon haluaisit muuttaa omillesi? - sen näkee sitte

° Kuka on saanut sinut onnelliseksi viimeksi? - niii tosiaan
° Ketä haluaisit halata nyt? - öääh
° Kuka on se henkilö, kenelle kerrot murheesi? - emppu ja laura varmaa
° Kuka osaa lohduttaa parhaiten? - entiä
° Kuka tuntee sinut parhaiten? - minä
° Kenen kanssa naurat eniten ? - vammasten
° Kellä / Keillä on kaunein hymy jonka olet nähnyt ? - monila
° Ketä kadehdit? - melkein kaikissa jotain tiettyä piirrettä ...

1 Mitä mies/naiselämääsi kuuluu..? » aika hiljasta
2 Milloin suutelit viimeksi, kenen kanssa ja missä? » öää mikaa hiihtomolalla marilla
4 Ajattelet jotakuta, eikö niin? » jeesp
5 Onko parempi, että tunnet henkilön jonka kanssa aloitat seurustelun? » samperin tyhmä kysymys
6 Onko joku ihastunut sinuun? » psh jotenki mä en vaa osaa kuvitella että olis
7 Suutelisitko henkilöä, jolle puhuit viimeisimpänä? » en
8 Luotatko helposti ihmisiin? » en tiiä
9 Onko sinulla parasta ystävää? » ei edelleenkää yhtä
10 Onko hän niin luotettava, että voisit kertoa hänelle kaiken ? »

1 Mitä teet parin tunnin päästä? » varmaan dataan tai sit oon nukkumassa
2 Mitä teet vielä tänään? » datailua ja nukkumaa
3 Antaisitko toisen mahdollisuuden ihmiselle, joka on pettänyt luottamuksesi? » ehkä
4 Oletko sitä mieltä, että asiat on hyvään tarkoitukseen ? » hm?
5 Toivoisitko, että elämäsi olisi erilaista kuin nyt? » joiltaki osin joo
6 Mitä teet, jos kuulet ystäväsi kumppanin pettävän häntä? » oon vihane ja kerron varmaa sille ystävälle tai jotai
7 Haluaisitko hautajaisiisi sen henkilön, joka on eniten vaikuttanut elämääsi? » riippuu
8 Teko, jota et uskaltanut tai uskalla tunnustaa äidillesi kuin vasta vanhempana? » rikottii alinan ja veeran kans se yks peili.. :D:DD ja onha nuita
9 Menisitkö naimisiin sen henkilön kanssa, ketä ajattelit ensimmäisenä herätessäsi tänään? » enn

1 Mikä kappale soi? » he is we - all about us
2 Mitä sinulla on päälläsi? »yökkärit
3 Miten hiuksesi ovat? » sdfghjklö
4 Millainen olotila? » entiiä, vähä sekava
5 Mitä ajattelet? » että mun silmään sattuu

1 Joit alkoholia? » perjantai
2 Söit pitsaa? » hm tänää
3 Oksensit? » hiihtoloma
4 Suutuit ihan tosissasi? » lauantai
5 Nauroit niin, että meinasit tukehtua? » en muista
6 Mille nauroit? »
7 Sait kokeesta kiitettävän? » öää en muista
8 Ikävöit jotain ihmistä liikaa? » vähä aikaa sit
9 Itkit? » perjantai luultavastii
10 Huolestuit jostain ihmisestä? » hm

1 Kuka puhui sinulle viimeksi kasvotusten? » äiti
2 Kuka soitti sinulle viimeksi? » äiti
3 Kenelle soitit viimeksi? » ^
4 Kuka sai sinut viimeksi nauramaan? » en oo varma
5 Keneen ärsyynnyt useimmiten? » EHEHE niin
6 Kenelle viimeksi kerroit murheistasi? » emppu varmaan?
7 Kenelle viimeksi annoit tai lainasit rahaa? » mm, ei tule mieleen
8 Ketä kaveria ikävöit eniten tällä hetkellä? » nii

KOTONA
Oletko kotona? - jea
Minkä värinen on hammasharjasi? - pinkki
Mikä on todennäköisin syy, jos et saa yöllä nukuttua? - jotku paskat asiat pyörii mielessä tai sit joku paskapää valvottaa mua ... eheh
Montako tyynyä on sängyssäsi? - 3
Käytätkö fööniä hiusten kuivaamiseen? - jees
Onko vaatekaappisi siisti? - eioo :D
Kauanko olet yleensä suihkussa? - 10 - 15min
Miten hiuksesi ovat nyt? - päi vittua
Mitkä vaatteet sinulla on nyt päällä? - yökkärit

HUOMINEN & TULEVAISUUS
Missä olet kahden tunnin päästä? - toivottavasti nukkumassa
Mitä ovat tämän illan suunnitelmat? - dataus ja nukkumaa
Mitä aiot tehdä huomenna? - en tosiaa tiiä
Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä? - njaa
Aiotko aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt? - no e
Menisitkö mielummin telttailemaan vai viiden tähden hotelliin? - hotelliin
Viimeisin ostamasi asia? - öääh en muista
Seuraava ulkomaanmatkasi? - vähä alle kuukauden päästä jejeje
Mitä aiot tehdä seuraavaksi? - syödä suklaata
Jos sinulle annettaisiin 50 euroa, mitä ostaisit? - jotai siistiä:):):)
Oletko matkustanut laivalla/minne? - ruottista tanskaa

YSTÄVÄT
Mitä teet ystäviesi kanssa? - kaikkee jännää
Selosta ystäviä ketkä ovat aina melkein kanssasi? - johannes laura emppu, ja sit mari ja essi etc
Miksi pidät ystävistäsi? - koska ne on jotenki semmosia et tykkään niistä
Tykkäätkö ystävistäsi? - no vittu en
Onko sinulla parasta ystävää? - muutama
Onko sinulla paljon ystäviä/kavereita? - tarpeeks
Onko joku ystävistäsi pettänyt sinut joskus? - njoo
Riiteletkö usein kavereidesi kanssa? - en. paitsi nyt meillä on tosi iso riita facebookin plimputusäänestä
Tuletko toimeen vanhempiesi kanssa? - tuun joo

SYVÄLLISEMMIN
Oletko tyytyväinen elämäntilanteesi? - eäääääh en tiiä
Onko sinulla salaisuuksia joita kukaan muu ei tiedä? - jees
Viimeisin mokailusi? - efghj en oo varma
Oletko herkkä? - mjoo kai
Oletko pitkävihainen? - en
Kadutko mitään? - kadun
Onko sinulla ketään ikävä? - on
Osaatko olla hiljaa oikeissa paikoissa? - jees
Miksi olit viimeksi surullinen? - en kerro
Milloin viimeksi nauroit? - tänää
Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? - aina
Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois? - onon
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - njaa en oo varma
Oletko kaivannut tänään jotakin? - nojoo

- lololololololoLauantai 07.04.2012 02:57

mulla on laskuhumala.
ja musta tuntuu etten mä riitä kellekään.
varsinkaan sille.
ja musta tuntuu myös et ehkä kaikkien pitäs ignoorata tää blogimerkintö.
koska oon iha perseestä.
lol.