IRC-Galleria

robotti

robotti

on hörhö.

siivet selkään :<Perjantai 10.04.2009 20:41

viiraako päässä/eveltä!!!Perjantai 10.04.2009 20:06

[1]karannut ikkunasta
[2]esiintynyt jonakuna toisena henkilönä
[3]syönyt jollekulle toiselle määrättyjä reseptilääkkeitä
[4]rikkonut tahallaan jotakin
[5]heitellyt esineitä
[ ]ollut ambulanssin kyydissä
[ ]vaihtanut nimeä koska kyllästyin vanhaan
[ ]rikkonut lasin baarissa
[ ]suudellut ihmistä jonka nimeä en muista
[ ]häiriköinyt suurta tapahtumaa
[6]kulkenut vappupäähine päässä muulloin kuin vappuna
[7]matkustanut pummilla
[ ]ollut velkaa jollekin yli kaksisataa euroa
[8]kävellyt talvella ulkona piikkikoroissa ja minihameessa
[9]shoppaillut tilini tyhjäksi
[10]juonut raakaa vodkaa
[ ]lihonut yli 20kg ja olen silti normaalipainoinen
[11]värjännyt hiukseni kolme kertaa viikon sisällä
[ ]tiedän mikä on mepore
[ ]lukenut tai nähnyt elokuvana Virgin Suicide
[12]ollut päivystyksessä
[ ]soittanut taksin paikkaan josta en tiedä missä se on
[ ]tanssinut pöydillä
[13]valvonut päivän, yön ja seuraavan päivän putkeen
[..14] kiivennyt aikuisena puuhun
[ ]jumittunut baarin vessaan
[15]nukkunut väärinpäin sängyssä
[16]kuvitellut olevani satuhahmo
[17]leikkinyt ruoalla
[18]heittänyt jonkun ulos asunnostani tai tullut heitetyksi ulos asunnosta
[19]elänyt päivän/päiviä pelkällä karkilla
[20]saanut diagnoosin/ diagnooseja
[21]valehdellut ikäni
[ ]saanut sakot
[22]syönyt kolmiolääkkeitä
[23]kuullut tai nähnyt harhoja
[24]pohtinut olenko oikeasti olemassa
[25]suunnitellut hautajaiseni
[26]kuunnellut samaa kappaletta nonstoppina yli tunnin
[27]käyttänyt mustia rajauksia silmien ympärillä
[28]pukeutunut täysmustaan
[29]keksinyt esineille uusia käyttötarkoituksia
[30]koukussa kofeiiniin
[31]soittanut terveysneuvontaan
[32]lähtenyt tuntemattoman mukaan
[ ]tiedän mitä on semper
[33]lukenut yli kolmea kirjaa yhtä aikaa
[34(lähinnä sarkastisesti)]käyttänyt teinisanontoja kuten ihqu tai omg
[35]värjännyt kaverini hiukset väärän värisiksi
[36]kärsinyt oudoista fobioista
[ ]kirjoittanut yli kolmekymmentä päiväkirjaa
[ ]kirjoittanut yleisönosastokirjoituksen
[37]nukkunut ratikassa tai bussissa pysäkin ohi
[ ]pitänyt bileet ilman syytä
[38]hylännyt alkoholijuomia kadunvarteen
[ ]käynyt täysi-ikäisenä useammin kuin kerran kesässä huvipuistossa
[ ]tanssinut napatanssia
[ ]iskenyt jonkun ruokakaupassa
[39]uinut vaatteet päällä
[40]aiheuttanut palohälytyksen
[ ]ostanut useammat kuin yhdet korkokengät saman päivän aikana
[41]laulanut musikaalikappaleita keskikaupungilla
[ ]laulanut täysi-ikäisenä singstaria
[ ]käynyt sing-a-long elokuvissa
[ ]salakuljettanut jotain tullissa
[ ]sammunut ennen jatkoille lähtöä
[42]suunnitellut karkaamista ulkomaille
[ ]käynyt ennustajalla
[ ]kokeillut spiritismiä
[43]kirjoitellut vessan seiniin
[44]korjannut kielioppivirheitä yleisellä ilmoitustaululla olevasta ilmoituksesta
[45]heittänyt avaimet jollekulle ikkunasta
[46]kirjoittanut itselleni kirjeitä kymmenen vuoden päähän
[47]nähnyt enneunia
[48]saanut paniikkikohtauksen
[49]joutunut riitaan tuntemattoman kanssa
[50]eksynyt kotiin mennessäni
[51]avannut ovet ja löytänyt sen takaa poliisit
[ ]asunut yli vuoden jossain muussa paikassa kuin siellä missä olen kirjoilla
[ ]tapellut kelan kanssa
[52]maannut koko päivän peiton alla
[ ]ollut nukutuksessa
[53]lintsannut koulusta yli kolme päivää putkeen
[54]leikannut omia hiuksiani
[55]ottanut lävistyksen jonnekin muualle kuin korviin
[ ]ottanut tatuoinnin tai hennatatuoinnin
[56]sekoittanut todellisuuden ja unen
[57]heittänyt kännykän seinään
[58]paiskannut luurin korvaan monta kertaa peräkkäin samalle henkilölle
[59]riidellyt itseni kanssa
[60]nauranut hysteerisesti ilman mitään syytä
[61(en ole siitä kovin ylpeä)]suudellut varattua henkilöä
[ ]mennyt baariin pukeutuneena 70-luvun vaatteisiin
[62]tunnistin tästä testistä itseni

TOTAL: 62


Arvosteluasteikko:

Alle 20: Olet tylsä tavis. Voiko joku todella olla näin järkevä…
yli 21: Sinulla on elämä hallussa, pidä siitä kiinni.
yli 30: Keskivertotapaus. Ei tarvitse vielä huolestua.
yli 50: Riskirajoilla ollaan. Olithan rehellinen?
yli 60: No, hulluillahan on aina hauskempaaÂ…
yli 70: Suosittelemme ottamaan yhteyttä psykiatriin.
yli 85 Onnittelut

..no ehkä kannattaa olla nainen :DTorstai 09.04.2009 00:30



– Naiset elävät keskimäärin miehiä pidempään.

– Naiset voivat peittää ihovirheitä 10 senttiä paksulla meikkikerroksella ja näyttää hyvälle. Miehet joutuvat kulkemaan pää painuksissa, jottei kukkiva naamataulu näkyisi kilometrien päähän.

– Naisten ei tarvitse seisoa ravintoloiden vessoissa pisuaarin äärellä sukuelin kourassa muiden miesten mittaillessa miehisyytesi kokoa.

– Naiset aikuistuvat miehiä nopeammin. Osa miehistä ei aikuistu koskaan.

– Ainoastaan naiset tietävät totuuden miehiä alati kalvavaan kysymykseen siitä, onko sen koolla merkitystä.

– Naisten tarvitsee harvemmin maksaa saadakseen seksiä. Vain mies on niin tyhmä, että on valmis avaamaan lompakkonsa nyörejä saadakseen seksiä, joka kestää hänellä kuitenkin alle kaksi minuuttia.

– Naisen orgasmi kestää pidempään kuin miehen orgasmi. Nainen saa myös miestä helpommin sarjaorgasmeja.

– Nainen voi ajaa autolla ilman, että hänen täytyy jokaisessa liikennevalossa osoittaa olevansa kulmakunnan nopein lähtijä.

– Naisen ei tarvitse ajaa sataa kilometriä harhaan kysyäkseen tietä. Hän ymmärtää kysyä tietä heti, kun epäilee olevansa hivenenkin eksyksissä.

– Naisen juopuvat nopeammin ja halvemmalla kuin miehet. Rahaa siis säästyy muuhunkin.

– Laivan upotessa naiset ja lapset pääsevät ensimmäisinä pelastusveneisiin. Miehet saavat tyytyä pelastusrenkaaseen ja uida jäätävässä vedessä omin avuin lähimpään rantaan.

– Naiset selviävät ylinopeussakosta vuodattamalla pari tekokyyneltä miespuoliselle konstaapelille. Miehet saavat vastaavasta yrityksestä lisäsakon.

– Naiset näkevät, kuulevat ja tuntevat miehiä enemmän. Sen vuoksi naisten elämä on miesten elämää värikkäämpää.

– Naiset tietävät ilman DNA-testiä, ketkä ovat hänen todellisia lapsiaan.

– Naisten ei tarvitse pelätä, että vetoketjun väliin jää jotain hyvin arvokasta.

– Naisten ei koskaan tarvitse hävetä sitä, että he ovat fyysisesti liian lyhyitä. Heille on nimittäin keksitty korkokengät.
Banshee Rhesus sanoo:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/200802117229311_uu.shtml

miiku sanoo:
no jaa-a

miiku sanoo:
:D

Banshee Rhesus sanoo:
hajosin XD

miiku sanoo:
vittu täytyyks mu alkaa tuijottaa toiste tissei

miiku sanoo:
tosi kiva hei

Banshee Rhesus sanoo:
....XDDDDDDDDE

Banshee Rhesus sanoo:
ihana oot miiku XD <3

miiku sanoo:
NO

miiku sanoo:
XDD

miiku sanoo:
ite oooot höppänä XD <3

Banshee Rhesus sanoo:
XD

JUMALAUTA.Tiistai 07.04.2009 22:49

ALKAA KEITTÄÄ NUO MAAHANMUUTTAJAT! PYSYSIVÄT EDES EROSSA.

"yeah yeah could u now fuck off?"
"wha? fuck off? that girl said to me to fuck off!"
"YEAH fuck of!"
"perkele..!"

sitte vielä seuraavat ja yrittävät perseelle läpsiä ja vislaavat perään ja voi vittu saatana .....

np: Olavi Uusivirta~ Niin kuin eilenkinTiistai 07.04.2009 00:56

älä laita sanoja mun suuhun.

vituttaa.Maanantai 06.04.2009 23:54

Hei seireeni rivo enkeli, syli kuin sana palava pääkallotulipallo
Yli vihan ja kivun hämärien lakien karuille loruille liekkiä hakien
Hei seireeni siro demoni, syli kuin riimi sointuva aurinkosadetanssi
Yli nautinnon ja himon kuivuneiden metsien rujoille runoille ravintoa etsien

[Ei aihetta]Sunnuntai 05.04.2009 16:19

noni syö vittu ite pääs.

[Ei aihetta]Lauantai 04.04.2009 22:34

mitää vitun intoo vittu missään joo-o moi.