IRC-Galleria

[Ei aihetta]Sunnuntai 20.04.2008 13:04

Testaa mikä vuosikymmen sinä olisit.

50-luku
[/] Autot ovat kivoja.
[ ] Asun maalla.
[/] Seuraan urheilua, etenkin olympialaisia.
[ ] Olen lukenut Tuntemattoman sotilaan.
[ ] Chevrolet on paras!
[ ] Jollakin perheestäni on moottoripyörä.
[ ] Minulla on nahkatakki.
[x] Omistan poolopaidan.
[ ] Minulla on koululaukku repun tilalta.
[/] Rock'n roll on parasta!
TOTAL: 2½

60-luku
[x] Mekot ovat ihania.
[/] Pidän paljon mustaa ja valkoista.
[/] Kuviolliset vaatteet ovat hienompia, kuin yksiväriset.
[ ] Käytän hiuspantoja.
[ ] Käytän paljon ripsaria.
[x] Käytän mieluiten matalia kenkiä.
[ ] Levyraati on/oli hyvä ohjelma.
[ ] Lemon on/oli hyvä yhtye.
[ ] Käytän tai olen käyttänyt LSD:tä.
[ ] Olut on hyvää.
TOTAL: 3

70-luku
[x] Omistan pillifarkut.
[ ] Minulla on pitkät hiukset.
[/] Käytän usein urheiluvaatteita arkivaatteina.
[/] Korkeakorkoiset kengät on hot tai jotain sinnepäin..
[ ] Taskustani löytyy aina kampa.
[ ] Omistan Marimekon pallopaidan.
[/] Hiukseni ovat usein kiinni.
[ ] Vakosamettivaatteet ovat suosikkejani.
[ ] Minulla on ollut/ on permanentti.
[x] Omistan/omistin myös todella leveälahkeiset housut.
TOTAL: 3½

80-luku
[ ] Pallokuvio on hienoa.
[x] Kotonani on tietokone.
[x] Olen käynyt kuntosalilla.
[x] Minulla on jotakin seuraavista vaatemerkeistä: Kappa, Lacoste, Levi's, Benetton, Hugo Boss.
[ ] Minulla on/on ollut permanentti.
[x] Pidän värikkäistä vaatteista.
[x] Neonvärit ovat hienoja.
[/] Omistan Michael Jacksonin levyn/vinyylin.
[ ] Olen nähnyt Hohdon.
[x] Olen tilannut pizzaa kotiin.
TOTAL: 6½

90-luku
[ ] Kannatan EU:ta.
[ ] Olen ollut ensiapukurssilla tai luovuttanut verta.
[ ] Olen elänyt laman aikana.
[ ] Pidän Apulannasta.
[/] Pidän Zen Cafesta.
[ ] Läskipohjaiset kengät ovat lähellä sydäntäni
[ ] Omistan jojon.
[x] Olen joskus leikkinyt jojolla.
[ ] Prinsessa Dianan kuolema koskettaa yhä minua.
[x] Kotonani on tietokone ja internet.
TOTAL: 2½

2000-luku
[x] Kuuntelen enimmäkseen rock-musiikkia.
[ ] Haaveilen trimmatusta vartalosta.
[ ] Vaatetyylini vaihtelee usein.
[x] Meikkaan.
[ ] Olen käynyt plastiikkakirurgilla.
[ ] Voisin mennä plastiikkakirurgille.
[ ] Minulla on/on ollut syömishäiriö.
[x] Tilaan kotiini jotakin naistenlehteä.
[ ] Olen sitä mieltä, että lihavuus on itsehillinnän puutetta.
[x] Käyttäydyn yleensä huonosti.
TOTAL: 4

kasaria siis


tänään jäljellä 91 aamuaSunnuntai 13.04.2008 15:27

[Ei aihetta]Sunnuntai 06.04.2008 17:17

1. Mikä on koko nimeni? (3p)
2. Poltanko? (2p)
3. Juonko alkoholijuomia? (2p)
4. Onko minulla sisaruksia? Jos on, kerro heidän nimensä. (3p)
5. Kuinka pitkä olen? (2p)
6. Seurustelenko? Jos, niin kenen kanssa? (3p)
7. Mainitse yksi lempiaineeni koulussa. (2p)
8. Mitkä ovat vanhempieni nimet? (2p)


Oli pakko. (;
yksityisel.

ellen 17/19
tuuli 18/19
taru 13/19
eve 19/19 < se sai kyl vähä apuu mun mutsin nimes. :D
hantta 13/19
ella 13 + 1/19 :D

pingviiniTorstai 20.03.2008 22:15

Oltiinpa Hantan kanssa viime kesänä hänen mammalla, joka on tunnettu älystään ja ymmärtäväisyydestään :

M : Minkäs firman jäätilöö tää mahtaa olla ?
S : Onks se valion ?
H : Se on valion jos siin on se pingviini.
M : Minkäs firman jäätelöö tää on.
H : Kato ny, siin on pingviini, se on valion.
M : Mistäs sen näkee, minkä firman tää on.
H : SE ON VALION KU SIIN ON SE PINGVIINI !
M : No mitäs, tääl on joku pingviini .

Hajoamispisteessä, eikä tilannetta parantanu yhtään Hantan kaljamahainen pappa,
joka tuli siihen terassille pitkät kalsarit jalassa...

:D

[Ei aihetta]Torstai 20.03.2008 21:42

KORVA.

AJATTELE KORVIASI !

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 22:41

YLEISTÄ:
Mitä pelkäät eniten tällä hetkellä? - etten saa vanhemmilt lupaa :D
Missä haluat mennä naimisiin? - ei tiiä viel.
Pitääkö kukaan sinusta? - juu ja toivottavasti :)
Tykkäätkö olla ihmisten kanssa? - juu.
Oletko yksinäinen tällä hetkellä? - eenn.
Laulu joka soi päässäsi tällä hetkellä? - semmonen joku ranskalainen valssi :D
Oletko ollut radiossa/tv:ssä? - enp.
Oletko ikinä pitänyt henkilöstä joka on kohdellut sinua huonosti? - juu.
Mikä laulu muistuttaa sinua ihastuksestasi? - tosi moni.
Mitäs sinulla on päälläsi tällä hetkellä? - sortsit, t-paita
Paljonko sinulla on rahaa tällä hetkellä? - hyyyvin vähän :D pitäis säästää.
Onko sinulla sukat jalassa? - ei...
Onko sinulla kasveja huoneessasi? - jees.
Sattuuko sinua johonkin nyt? - ei :)

MILLOIN VIIMEKSI
Söit?: reilu tunti sitte ?
Nukuit muualla kuin kotona?: viime yö.
Unelmoit opettajastasi?: hahhahaha,
Joit jotain alkoholipitoista?: tänään, mutten paljoa !
Katsoit TV:tä?: .. siit on aikaa :o

HENKILÖISTÄ
Kuka miespuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi?: joel <3
naispuolinen henkilö nukkui viimeksi vieressäsi?: no mira, muttei sillee mun vieres.
Kenen kanssa puhuit viimeksi puhelimessa?: ööö..
Kenelle lähetit viimeksi tekstiviestin?: joel.
Kenet näit viimeksi?: rita.
Kenet tapaat seuraavaksi?: oiskoha äiti, rita, iskä ?
Kenellä olit viimeksi yötä?: mira.
Kuka kävi viimeksi hermoillesi?: ei tiedä.
Kuka kuljetti sinut viimeksi jonnekin?: bussikuski !

KAUPUNGIT
Syntymäkaupunkisi?: perniö, uh
Missä kaupungissa asut tällä hetkellä?: perniö, uh
Missä haluaisit asua?: en osaa sanoo :)
Missä kaikkialla olet asunut?: eri puolil perniöö, uh
Missä et missään nimessä haluaisi asua?: monta, mut ei nyt jaksa luetella ja sillee :D

RANDOM
Onkos ollut hyvä päivä? - jjuh
Millainen mieliala on tällä hetkellä? - hyvä !
Onko sinulla oma TV? - ei >:/
Jos saisit yhden yliluonnollisen kyvyn, mikä se olisi? - taikoo, nii saisin lisää niit kykyi 8D
Näitkö unta viime yönä? Millaista? - juu, en muista.
Seurusteletko? - juu. <3
Jos et, onko sinulla ihastusta? -
Omistatko paljon ystäviä? Entä kavereita? - molempii juu. :)
Onko sinua ikinä petetty (kaverisuhteessa tai seurustelusuhteessa)? - njoo.
Mikä on pahin asia, mitä sinulle on koskaan sanottu? - ei muista.

OLETKO KOSKAANÂ…
Â…istunut katolla? - jees
…nähnyt kuollutta? - jees
Â…soittanut kitaraa? - jees
Â…vilautellut? - jees
…itkenyt itseäsi uneen? - enköhä jees
Â…juonut pillimehua pussista? - ee
Â…istunut koneella 6h putkeen? - eeen usko.

KUOLEMA
Pelkäätkö kuolemaa? - eeen usko.
Onko kukaan läheisesi kuollut? - joo
Jos katseella voisi tappaa, moniko olisi jo kuollut? - en tiiä :D
Monenko ihmisen puolesta olisit itse valmis kuolemaan? - aika monen
Entä monenko ihmisen käsiin uskoisit henkesi? - aika monen :)
Ajatteletko usein kuolemaa? - een

OLETKO:
Oletko jutellut tänään tytölle/pojalle johon olet ihastunut? - juu
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - juu
Oletko tänään puhunut exälle? - juu
Oletko kaivannut tänään jotakin? - juu

VIIMEISIN HENKILÖ:
Joka makasi sängyssäsi? - mira vai raakel ?
Joka sai sinut itkemään? - forrest gump.
Jonka kanssa menit viimeksi leffaan? - mira !
Jonka kanssa olit shoppailemassa? - mira!
Kenen kanssa olit suihkussa? - yksinäni
Joka sai sinut nauramaan? - nauran kokoajan !
Joka sanoi sinulle rakastan sinua? - joeliini.
Joka laittoi sinulle viestiä keskellä yötä? - marjutti.

MITÄ JOS..
Ihastuksesi suutelisi sinua huomenna? - sitä se tekee joka päivä, aina yhtä mukavaa <3
Voittaisit lotossa miljoonan? - tiputanssin paikka !
Näkisit idolisi kävelevän ohitsesi kadulla? - nno seuraisin sitä niin kauan kunnes uskaltaisin kysyy sen nimmarii :D
Saisit päättää; kuoletko ampumalla vai hukuttamalla. Kumman valitsisit? - pam !
Saisit valita, oletko tyttö vai poika? - tyttö oon ja ihan tyytyväine.

HUOMENNA
Millainen päivä huomenna?: tylsä kai ?
Tavoite?: osata viululäksy ja olla suututtamat liikkamaikkaa ;D
Mistä et pidä huomisessa?: kiire ja tylsät aineet koulus.

[Ei aihetta]Sunnuntai 16.03.2008 16:08

Jos saat yli puolet olet huonotapainen

[x] Saanut jälki-istuntoa
[x] Olet näyttänyt opettajalle keskaria kun hän ei ole katsonut
[x] Syönyt purkkaa tunnilla
[x] Myöhästynyt enemmän kuin 10 kertaa
[x] Olet jättänyt läksyt tekemättä enemmän kuin 5 kertaa
[x] Lintsannut koulusta
[x] Vanhempasi ovat hakeneet sinut koulusta
[x] Tekstannut ihmisille tunnilla
[x] Et ole tehnyt määrättyjä tehtäviä
[x] Olet heitellyt tavaroita luokassa
[x] Olet nauranut opettajalle
[x] Olet kuunnellut soitinta tunnilla
[ ] Olet lyönyt opettajaa kirjalla
[x] Sinut on heitetty luokasta ulos
[x] Olet unohtanut koulutavarasi kotiin
[ ] Et ole mennyt jälki-istuntoon
[x] Kiroillut tunnilla


15/17
hups

-Sunnuntai 09.03.2008 19:56

Valmistaudu PITKÄÄN kärsimykseen. Oletko valmis?
> njoo.

Kummat on söpömpiä blondit vai tummat?
> ei tiiä, tummat ?;)

Pitääkö ihastuksesi/rakkaasi olla pidempi vai lyhyempi kuin sinä?
> ei väliä, kunhan ei ihan tappi muhun verrattuna. (:

Inhoatko ketään tällä hetkellä?
> kai mä.

Rakastatko ketään juuri nyt?
> khyl.

Rakastaako sinua kukaan tällä hetkellä?
> khyl.

Kuka sanoi sinulle viimeksi rakastavansa sinua?
> njoel. <3

Ikävöitkö ketään?
> njoo.

Ketä? (jos vastasit kyllä edelliseen)
> kaikkia niitä, jotka asuu sen verran kaukana, ettei niit näe vapaa-aikan :D

Oletko mustasukkainen?
> en täl hetkel.

Mitä teet v.loppuisin?
> kaikennäköst.

Oletko hyvä koulussa?
> njoo.

Lempiaineesi koulussa?
> englanti, liikka (paitsi nyt ku hiihdetään) yms.

Mitä kouluaineita vihaat?
> fysiikka ja kemia, äikkä , matikka, kässä ym. :)

Oletko koskaan rakastunut ensisilmäyksellä?
> en tiiä, kai ?

Mitä mieltä olet kaukosuhteista?
> een tiiä.

Onko sinua koskaan petetty?
> njoo.

Mitä mieltä olet irc-galleriasta?
> :)

Onko sinulla kuvia ii2?
> ei enää, hyh.

Onko sinulla webkamera?
> juu, ja niin hyvä että.

Onko sinulla ollut kuvia kauankin galleriassa?
> no melko.

Onko sinulla vip?
> ilman muuta !

Mitä vihaat itsessäsi?
> emt.

Asuisitko mielellään maalla vai kaupungissa?
> eeeen tiiä. :p

Lempieläimesi?
> tykkään kaikist juu.

Mitä eläintä itse muistutat eniten?
> sotanorsu <69

Lempinumerosi?
> 2, 4, 77 ?

Onko sinulla yhtään sellaista salaisuutta mitä ei kukaan muu tiedä kun sinä?
> juu kai.

Mitä harrastat?
> eeen tiiä. :)

Kuinka aikasin menet yleensä nukkumaan?
> vaihtelee ja sillee.

Kirjotatko runoja?
> nne.

Lempivärisi?
> kaikki menee.

Oletko matkustanut laivalla/minne?
> laival vaa johonki ruotsii. :D

Horoskooppisi?
> vaaka.

Millainen luonne sinulla on?
> ei tiiä.

Millasista elokuvista tykkäät?
> kkaaikist, trilleri, romanttine, kauhu, draama yms. :D

Oletko koskaan liftannu?
> joo, mut ei kukaa ottanu mua kyytii. :'(

Omistatko mitään kulkuneuvoa?
> joku pyörä ?:D

Onko sinulla saldo puhelimessa?
> nöy.

Jos ei, mikä on suurin laskusi?
> en tiiä, ei paljoo :D

Viimeisin viesti minkä olet saanut?
> puhelin jossain, en hae.

Onko puhelimessasi turhia numeroita?
> joo

Mitä sinulla on päälläsi juuri nyt?
> t-paita, sortsit.

Mitä kaikkea yleensä teet kun oot koneella?
> mese, galleria, musiikkki <3

Onko sinulla meseä? Jos on niin osoite?
> juu.

Mitä ajattelet juuri nyt?
> vastauksii näihi. :D

Paljonko kello on juuri nyt?
> 17:27

Ootko tehnyt montakin yhteisöä tähän mennessä?
> pari.

Kuka soitti sinulle viimeksi?
> ritva ?

OLEN:

[]Ala-asteella
[x]Yläasteella
[ ]Lukiossa
[ ]Amiksessa
[ ]Jossain muussa

[ ]Blondi
[/]Brunette
[ ]Punapää
[ ]Jokin muu

[ ]Alle 150 cm
[ ]150-160 cm
[ ]160-170 cm
[x]Yli 170 cm

[ ]Pitkähiuksinen
[x]Lyhythiuksinen
[ ]Puolipitkähiuksinen
[ ]Lievä Kiharahiuksinen
[x]Suorahiuksinen


OMISTAN:

[x]Nokian kännykän
[ ]Siemensin kännykän
[ ]Samsungin kännykän

[x]Poikaystävän
[ ]Tyttöystävän
[ ]Pikkuveljen
[ ]Pikkusiskon
[ ]Isoveljen
[x]Isosiskon
[ ]Äitipuolen
[ ]Kaksoissisaren
[x]Bestiksen
[ ]Oman asunnon
[ ]Oman tietokoneen
[ ]Oman teeveen


PIDÄN:

[x]Lapsista
[ ]Keväästä
[ ]Talvesta
[x]Syksystä
[x]Kesästä
[ ]Hiihtämisestä
[x]Lentopallosta
[ ]Luistelusta
[x]Jalkapallosta
[ ]Kilpajuoksusta
[ ]Pituushypystä
[x]Laulamisesta
[x]Tanssimisesta
[x]Lukemisesta
[/]Pianonsoitosta
[/]Kirjoittamisesta
[/]Piirtämisestä


MIELESTÄNI:

[ ]Paris Hilton on kauneuden perikuva
[x] Ei, vaan rumuuden
[ ]Green Dayn laulaja on söpö
[ ]Natasha Bedingfield on hyvä
[x]Britney Spearsilla menee jo vähän yli
[/]Suomessa on ihana asua
[/]Ranska on kaunis maa ja kieli
[ ]Lontoo on mahtava kaupunki
[x]Englannin kieli on helppoa
[ ]Ruotsi on hyvä maa
[ ]Ruotsalaiset on ärsyttäviä
[ ]Musta väri vaatteissa tekee ihmisestä synkän ja surullisen näköisen
[x]Keltainen on ihanan pirteä väri
[ ]Punainen on kaunein väri
[ ]Sininen väri antaa rauhallisen olon
[ ]Harmaa on ruma väri
[ ]Oranssi on kaikein hienoin väri


LUONTEELTANI OLEN:

[x]Puhelias
[ ]Ujo
[x]Itsenäinen
[x]Seurallinen
[.]Tulinen
[ ]Rauhallinen


TÄLLÄ HETKELLÄ OLEN:

[x]Ihastunut
[x]Rakastunut
[ ]Sinkku
[x]Varattu


VASTAAN VAI PUOLESTA?

. Hyväksikäyttö: vastaan.
. Itsemurha: vastaan.
. Ihmisten tappaminen: vastaan.
. Teinitupakointi: sama mulle.
. Rattijuopumus: vastaan.
. Homo- ja lesbosuhteet: puolesta.
. Saippuasarjat: vastaan.


KUINKA MONTA...

. ...kertaa sydämesi on särkynyt? > een muista/tiiä.
. ...sydäntä olet särkenyt? > en tiiä.
. ...ihmistä luokittelisit sellaisiksi tosiystäviksi, joiden käsiin voisit uskoa elämäsi? > on niit aika monta :)
. ...kertaa olet niellyt heliumia? > pari.
. ...kertaa nimesi on ollut sanomalehdessä? > monta.
. ...arpea on kehossasi? > muutama.
. ...pakkomiellettä sinulla on? > muutama.
. ...kertaa olet kadottanut rahojasi? > muutama.
. ...kertaa olet ollut onnettomuudessa? > en kertaakaa ?

HENKILÖ, JOKA VIIMEKSI...

. Nukkui sängyssäsi? > en muista ;o
. Näki sinun itkevän? > tuuli tai joel .
. Sai sinut itkemään? > forrest gump. :D
. Vei sinut ostoksille? > bussikuski.
. Tarjosi sinulle leivoksen? > mutsi.
. Huusi sinulle? > en muista.
. Lähetti sinulle sähköpostia? > michael ?
. Antoi sinulle poskisuudelman? > een tiiä ?
. Lainasi jotain vaatekappalettasi? > ellen ?

OLETKO KOSKAAN...

. Sanonut "rakastan sinua" ja tarkoittanut sitä? > khyl.
. Oletko ollut julkisella paikalle yöpuvussa? > joo :D
. Pitänyt jonkun salaisuuden? > joo
. Itkenyt elokuvan aikana? > joo
. Suunnitellut murhaa? > joo >:D
. Ollut esiintymislavalla? > joo
. Toivonut olevasi vastakkaista sukupuolta? > kai pienenä. :D
. Kokenut sydänsuruja? > en tiiä ?
. Ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? > enn kai ?
. Valehdellut vanhemmillesi? > joo
. Jutellut syvällisiä? > joo
. Halannut ketään? > joo
. Koskaan itkenyt tytön vuoksi? > joo
. Koskaan itkenyt pojan vuoksi? > joo
. Koskaan ollut nyrkkitappelussa? > eeen.

[.] Soittanut hätänumeroon
[x] Nukkunut pommiin
[ ] Syönyt muurahaisen
[x] Värjännyt hiukset
[ ] Ollut blondi
[x] Haistatellut vitut
[x] Tehnyt läksyt kunnolla
[ ] Saanut 4:n
[x] Viskonut omenoita
[x] Ratsastanut
[x] Lävistellyt
[ ] Ollut putkassa
[ ] Nukkunut roskiksessa
[x] Paiskonut tavaroita
[x] Kuunnellut Himiä
[x] Värjännyt hiukset yli 20 kertaa
[x] Lintsannut
[ ] Juonut kusta
[ ] Nukkunut tunnilla
[ ] Käyttänyt huumeita
[x] Kuunnellut Antti Tuiskua
[x] ollut lentokoneessa
[x] Muuttanut
[x] Tilannut tuotteita netistä
[ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkä laskun
[ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
[x] Ollut haastattelussa
[x] Saanut turpiinsa
[x] Soittanut kitaraa
[ ] Varastanut posteja laatikosta
[x] Lyönyt vetoa
[ ] Poseeranut alasti
[x] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
[x] Yöpynyt hotellissa
[x] Oksentanut matolle
[x] Lukenut seiskaa
[x] Pelannut Harry Potteria
[x] Vittuillut vanhemmille
[ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
[x] Juossut pakoon ampiaisia
[x] Pyytänyt anteeksi
[ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
[x] Soittanut pilapuheluja
[x] Vihannut räppäreitä
[x] Soittanut väärään numeroon
[x] Nukkunut sohvalla
[x] Nukkunut puun alla
[x] Ollut sairaalassa
[x] Valvonut koko yön
[x] Juossut alasti ulkona
[x] Käynyt avannossa
[x] Hypännyt ikkunasta ulos
[ ] Paskonu housuihin yli 10v.
[ ] Pudonnut hevosen selästä
[ ] Omistanut hämähäkin
[x] Saanut 10:n kokeesta
[x] Leikannut hiuksiansa
[x] Kiroillut ruokapöydässä
[x] Polttanut levyjä
[x] Harrastanut liikuntaa
[ ] Seurustellut yli 20-vuotiaan kanssa
[ ] Karannut kotoa
[x] Näytellyt
[x] Nukkunut päivällä
[x] Käynyt ulkohuusissa
[ ] Ostanut tupakkaa
[ ] Polttanut talon/pientalon
[x] Grillannut
[ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
[x] Ollut Linnanmäellä
[x] Uskonut horoskooppeihin
[x] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
[ ] Käyttänyt vanhempien korttia
[x] Ajanut autoa
[ ] Syönyt matoja
[ ] Raiskannut
[x] Hyppinyt katolla
[x] Eksynyt ostoksilla
[x] Matkustanut junalla
[ ] Nukkunut bussissa
[ ] Tekstannut mtv3 chattiin
[x] Itkenyt uneen
[ ] Ratsastanut aasilla
[ ] Oksentanut lautaselle
[x] Käyttänyt sukkahousuja
[x] Selaillut kaupan lehtiä
[ ] Katkaissut luita
[x] Lukenut siskon/veljen viestit
[ ] Ostanut huumeita
[ ] Vaihtanut vauvan vaipat
[x] Imenyt verta
[ ] Pyörtynyt
[x] Pelotellut ihmisiä
[ ] Nukahtanut tietokoneen ääreen
[x] Harrastanut tanssia
[x] Ollut vesirokossa
[x] Perustanut bändin
[x] Käynyt Puuhamaassa
[x] Tanssinut napatanssia
[x] Juonut Hyla-maitoa


Omenat vai banaanit?: molemmat
Sininen vai punainen: molemmat
Kevät vai syksy?: syksy
Mitä aiot tehdä tämän jälkeen?: ei tietoaa.
Minkä aterian söit viimeksi: lounas. risottoa.
Lukio vai yliopisto?: ei tiiä.
Oletko tylsistynyt?: khyl.
Minkä äänen kuulit viimeksi?: Kaiser Chiefs - Ruby
Mistä haaveilet tällä hetkellä?: takasin perjantaihin.
Missä kulkee pettämisen raja?: ei tiedä.
Oletko herännyt ikinä "väärästä sängystä''?: eeeeeen tiiä.
Lempisyntisi?: syö niin paljon et lihoo.
Jos saisit valita haluaisitko lapsesi olevan tyttö vai poika?: ei tiedä.
Mistä elämässäsi pidät vähiten?: tällä hetkellä meijän talon tietyistä jutuista. bilsan läksyt.
Mistä elämässäsi pidät eniten?: pitkä lista. kärjes kaikki tyttökaverit ja sit joel ja paljon muit juttui. :)
Mistä elämässäsi tunnet suurinta kiitollisuutta?: en kerro. :D

MITEN..

miten pussataan?: sillee.
miten syödään domino?: avataan suukki ja sillee.
miten avataan pullo?: kiertämäl tai korkinavaajal :D
miten pysäytetään bussi?: juostaan kiljuen sen eteen.
miten syödään kiinalaista ruokaa?: kiljuen.


KUKA..

kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti?: ei tiiä. ;o
kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysisesti?: aika moni. :D
kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi?: me ihan kaikki.
kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut?: ei tiiä.
kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava?: kaikki <3 :)

MIKSI...

miksi olet olemassa?: selitänkö alusta loppuun ?
miksi teet tätä testiä?: olen tylsistynyt.
miksi taivas on sininen?: hassu se ois keltasena.
miksi et ole ulkona?: likane letti, huono ilma ja oon muutenki kipee :D

MILLOIN...

milloin viimeksi nauroit?: eilen, ellen sitten tänään. :D
milloin olit viimeksi autossa?: eilen.
milloin olet viimeksi syönyt leipää?: tänään.
milloin olet viimeksi opiskellut?: tänään. ;s
milloin olet viimeksi pelännyt pimeää?: en tiiä/muista.

ONKO...

onko sinulla mp3?: joo, mut kuuntelen kännykäst nykysi.
onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen jäsen/ystävä)?: juu :)
onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa?: Coldplay - Speed of sound.
onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä?: en usko.

OLISIKO...

olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä?: eeei.
olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta?: eeei.
olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta?: eeei.
olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän?: eeei.
olisiko maailma parempi ilman sotia?: khyl.


Millainen on olosi nyt? > nenä tukos, vähän kylmä, kurkku kipee ;p

Mikä biisi soi tällä hetkellä? > edelleen speed of sound :D

Paljon kello on? > 17:52

MONTAKO...

a) ...suklaapatukkaa olet syönyt viimeisten 3 päivän aikana? > none.
b) ...tekstiviestiä olet saanut viimeisen vuorokauden aikana? > ei tiiä.
c) ...kertaa olet itkenyt viimeisen viikon aikana? > pari, katoin leffaa. :D
d) ...kertaa olet uinut viimeisen viikon aikana? > en kertaakaa.
e) ...tupakkia olet polttanut viimeisen päivän aikana? > none.

SINÄ...

Lempinimet: niit on muutama, kaikki iha outoi :D
Nimesi alkukirjaimet: s, m, m
Kuinka vanhalta näytät?: vanhemmalt ku oon.
Kuinka vanhan ihmisen tavoin käyttäydyt?: vanhemman ku oon ::::)
Mikä saa sinut noloksi?: ei tiiä.
Mikä saa sinut onnelliseksi: aika moni juttu. :)
Mikä saa sinut surulliseksi: aika moni juttu, mutten aattele niit :)
käytkö suihkussa joka päivä: joo.
Onko sinulla tatuointeja: nej.
Kärsitkö matkapahoinvoinnista: 24/7. :'(

[Ei aihetta]Keskiviikko 05.03.2008 20:01


Jos saat yli 120, olet kokenut jo ihan tarpeeksi!


Olen:
1. [1] halannut tyttöä
2. [2] halannut poikaa
3. [3] tanssinut pojan kanssa valssia
4. [4] tanssinut pojan kanssa hitaita
5. [5] tanssinut tytön kanssa hitaita
6. [ ] jäänyt melkein junan alle
7. [6] jäänyt melkein mopon alle
8. [7] jäänyt melkein auton alle
9. [8] ollut ihastunut
10. [9] vihannut jotakuta
11. [10] ollut mustasukkainen
12. [kypros] ollut kreikassa/kreetalla
13. [11] ollut ruotsissa
14. [12] ollut venäjällä
15. [ ] ollut espanjassa
16. [13] ollut metsässä
17. [14] uinut järvessä
18. [15] uinut meressä
19. [16] ollut saunassa
20. [17] ollut höyrysaunassa
21. [18] ollut porealtaassa
22. [19] uima-altaassa
23. [ ] ollut tekemässä kamalia uimahyppyjä
24. [20] tyttö jolla on sisko
25. [ ] tyttö jolla on veli
26. [21] tyttö jonka vanhemmat EIVÄT ole eronneet
27. [ ] tyttö jolla on poneja/Hevosia
28. [ ] tyttö jolla on kissa
29. [ ] tyttö jolla on koira
30. [22] tyttö joka tykkää eläimistä
31. [ ] tyttö joka tykkää autoista
32. [23] tyttö joka tykkää shopata
33. [24] ostanut kaupasta litran maitoa
34. [ ] käynyt Ankkarockissa
35. [25] lakannut varpaankynnet
36. [26] ajanut mopolla ojaan
37. [27] omistanut kauluspaidan
38. [28] ollut vesirokossa
39. [29] heittänyt jotakuta lumipallolla päähän
40. [30] kaatunut lasketteluhissijonossa
41. [31] nauranut toisen epäonnistumiselle
42. [32] lyönyt jotakuta turpaan
43. [33] katsonut Kauniita ja Rohkeita
44. [34] pelannut jalkapalloa
45. [ ] tehnyt kokonaisen piruetin
46. [ ] antanut poikien meikata itseni
47. [35] uinut alasti
48. [ ] kirjoittanut sanomalehden yleisöpalstalle
49. [36] tiputtanut roskia ventovieraiden postilaatikkoon
50. [37] lukenut salaa jonkun toisen tekstiviestit
51. [ ] leikannut itseltäni otsahiukset pois kokonaan
52. [38] polttanut selkäni auringossa
53. [39] hypännyt talon katolta
54. [ ] lyönyt pesäpallo mailalla jotakuta päähän
55. [40] ajanut pyörällä, jossa ei ole jarruja
56. [41] laskenut pulkalla hiekkatiellä
57. [42] kaivertanut puuhun tekstin
58. [43] tehnyt juhannustaikoja
59. [44] leiponut omenapiirakan
60. [ ] syönyt simpukoita
61. [45] esittäytynyt toiseksi ihmiseksi
62. [ ] ostanut yli satasen maksavat farkut
63. [46] ratsastanut hevosella
64. [47] tanssinut keskellä tietä
65. [48] polttanut sormiani tulitikkuun
66. [49] räjäyttänyt ilotulitteita
67. [ ] pelannut pokeria rahapanoksella
68. [50] pudonnut laiturilta järveen, toisen tönäisemänä
69. [51] halannut äitiä
70. [52] ostanut jotain kirpputorilta
71. [53] juonut kahvia
72. [ ] laittanut neon valoa silmiini
73. [54] ollut laivalla
74. [55] laulanut karaokea
75. [56] käynyt Särkänniemessä
76. [ ] ollut yksin lentokoneessa
77. [57] potkaissut seinään
78. [ ] vittuillut kirjaston tädille
79. [58] laulanut suihkussa
80. [59] valehdellut ikäni saavuttaakseni jotain
81. [ ] opiskellut saksaa
82. [ ] rahastanut mummoilta omaan pussiin
83. [60] potenut jostain syystä koti-ikävää
84. [61] kontannut keskellä tietä
85. [62] vuorannut huoneeni seinät julisteilla
86. [63] neulonut villapaidan-tai villapaitaA
87. [64] antanut jollekulle joululahjan
88. [65] tehnyt lumiukon keskelle pihaa
89. [66] pelannut Monopolia
90. [ ] jäänyt kiinni tupakan poltosta
91. [67] tiskannut
92. [68] itkenyt itseään uneen
93. [69] vittuuntunut virtalähteen pitämään ininään
94. [70] Soittanut hätänumeroon
95. [71] Nukkunut pommiin
96. [ ] Syönyt muurahaisen
97. [72] Värjännyt hiukset
98. [ ] Ollut blondi
99. [73] Tehnyt läksyt kunnolla
100. [ ] Saanut 4:sen kokeesta
101. [74] Viskonut omenoita
102. [ ] Ollut putkassa
103. [ ] nukkunut roskiksessa
104. [75] Tehnyt rikoksen
105. [76] Paiskonut tavaroita
106. [77] Kuunnellut Himiä
107. [78] Värjännyt hiukset yli 10 kertaa
108. [79] Lintsannut
109. [ ] Juonut kusta
110. [ ] Nukkunut tunnilla
111. [80] Saanut jälki-istuntoa
112. [81] Ollut lentokoneessa
113. [82] Muuttanut
114. [83] Tilannut tuotteita netistä
115. [ ] Tehnyt yli 100:n euron kännykkälaskun
116. [ ] Seonnut Marilyn Mansoniin
117. [84] Ollut haastattelussa
118. [85] Saanut turpiin
119. [86] Soittanut kitaraa
120. [ ] Varastanut posteja laatikosta
121. [87] Lyönyt vetoa
122. [ ] Poseerannut alasti
123. [88] Leikkinyt aidoilla hämähäkeillä
124. [89] Yöpynyt hotellissa
125. [90] oksentanut matolle
126. [91] Lukenut seiskaa
127. [92] Pelannut Harry Potteria
128. [ ] Väärentänyt kokeeseen nimen
129. [93] Juossut pakoon ampiaisia
130. [94] Pyytänyt anteeksi
131. [ ] Istunut koneella jopa 14h putkeen
132. [95] Soittanut pilapuheluja
133. [96] Vihannut räppäreitä
134. [97] Soittanut väärään numeroon
135. [98] Nukkunut sohvalla
136. [99] Nukkunut puun alla
137. [100] Ollut sairaalassa
138. [101] Valvonut koko yön
139. [102] Juossut alasti ulkona
140. [103] Käynyt avannossa
141. [104] Hypännyt ikkunasta ulos
142. [ ] Paskonu housuihin yli 10v.
143. [ ] Pudonnut hevosen selästä
144. [105] Saanut 10:n kokeesta
145. [106] Leikannut hiuksia
146. [107] Kiroillut ruokapöydässä
147. [108] Polttanut levyjä
148. [109] Harrastanut liikuntaa
149. [ ] Karannut kotoa
150. [110] Näytellyt
151. [111] Nukkunut päivällä
152. [112] Käynyt ulkohuusissa
153. [ ] Ostanut tupakkaa
154. [113] Polttanut tupakkaa
155. [114] Grillannut
156. [ ] Nähnyt teurastettuja sikoja
157. [115] Ollut Linnanmäellä
158. [116] Uskonut horoskooppeihin
159. [117] Tuhlannut yli 50 euroa rahaa samalla kertaa
160. [ ] Käyttänyt vanhempien korttia
161. [118] Ajanut autoa
162. [ ] Syönyt matoja
163. [ ] Raiskannut
164. [119] Hyppinyt katoilta
165. [120] Eksynyt ostoksilla
166. [121] Matkustanut junalla
167. [ ] Nukkunut bussissa

uh, 121.