Mut pelasti muinoin enkeli.
Ei taivaast, vaan täält maanpäällisest helvetist.
Toisin ku kuvis, sil oli tumma tukka.
Tavallisten joukos tää kummallisten kukka.
Ei ollu valkost kaapuu, eikä siipii seläs.
Sädekehä, kuosin takii ei muistikuvaa enää.
Mut muisto siit, et muisti, sehän riittää.
Tyyni ku hylätty puisto, ja mieli kiittää.
Pikkupirut mesoaa ja huutaa.
Palvon maata enkelin alla nyt, enkä mä haluu mitään muuta.
Osa hajoo, jos en saa olla sun kans.
Ajautuu niinku ajatus sust jonku muun kans.
Yritän ohjaa sua, mut hyväl tavalla.
Mä luulen, että se toimii, mut vaan ainoastaan ajalla.
Mä annan sulle nyt kaiken, kaiken.
Huuda, kun tarviit mua.
Ja mä lupaan sulle, etten mä tarvi ketään
muuta ku sua.
Ja lupaan, etten mä suutele ku sun
suuta, wuoo.
En olis uskonu, että mä tekisin tälläsen biisin.
Huuda, kun tarviit mua.
Mä huudan, kun mä tarvitsen sua.
Mut pelasti muinoin enkeli.
Ei taivaast, vaan täält maanpäällisest helvetist.
Toisin ku kuvis, sil oli tumma tukka.
Tavallisten joukos tää kummallisten kukka.
Olin epävarma ja mietin illoin,
mut tiedän sen nyt, ja mä tiesin sen silloin.
Kun ekan kerran silmämme kohtas.
Mihin nää kaksi täysin eri tietä johtas?
Tässä nyt ollaan.
Jos ei oltais törmätty, varmaan ei olis kestäny polla.
Olin rikki ja sä keräsit osat.
Heitit kylmää vettä naamalle ja herätit pojan.
Allikosta ojaan ja siitä takas tielle.
Mulla taitaa olla suhun pieni pakkomielle.
Mä annan sulle nyt kaiken.
