IRC-Galleria

ssupersanni

ssupersanni

ɥɔʇıq noʎ ʞɔnɟ

Selaa blogimerkintöjä

-Keskiviikko 05.10.2011 17:33

ALKOHOLI:
[ ] Olen ollut niin kännissä, että sammuin.
[ ] Olen ollut ihan pikkaisessa hiprakassa.
[ ] Olen ollut kännissä.
[ ] Ja muistanut joitakin illan juttuja.
[x] Olen vahtinut/hoitanut sammunutta ihmistä
[ ] Olen potenut myös todella lievää tai todella pahaa krapulaa
[ ] Ja se ei ollut hauskaa.
[ ] Minulla on hyvä viinapää.
[ ] Alkoholilla terästetyt juomat eivät kuulu elämääni millään lailla

TUPAKKA:
[ ]Olen kokeillut tupakkaa
[ ] Olen polttanut tupakkaa.
[ ] Poltan säännöllisesti.
[ ] Enemmän kuin kaksi tupakkaa päivässä.
[ ] Poltan muutaman tupakan viikossa.
[ ] En osaa vetää tupakkaa henkeen.
[ ] Joten poltan poskeen.
[ ] Poltan vain harvoin.
[ ] En polta ollenkaan.
[ ] Olen joskus polttanut, mutta olen lopettanut.
[ ] Poltan kännissä.

IHANNEKUMPPANI:
[x] Timmi, hyvä kroppa on nam.
[ ] Pidän hiukan tukevammista miehistä/naisista.
[ ] Hevarit ovat ihania.
[ ] Mutta emot on ihanempia.
[x] Tykkään taviksista.
[ ] Rillipäiset tytöt on ihania.
[x] Luonne ratkaisee, ei ulkonäkö.
[x] Mutta en silti haluaisi seurustella minkään luolamiehen kanssa. (Tai naisen.)
[x] Pervo saa olla.
[x] Mutta jatkuva lääppiminen ja puristelu on ärsyttävää.

SEKSUAALISUUS:
[ ] Olen homoseksuaali.
[ ] Olen biseksuaali.
[x] Olen heteroseksuaali.
[ ] Mutta voisin seurustella myös samaa sukupuolta edustavan henkilön kanssa.
[ ] Riippuen tietty henkilöstä.
[ ] En voi sietää homoja/lesboja/biseksuaaleja.
[ ] Vain heterot ansaitsevat elää.
[ ] Homot tai lesboparit eivät saa adoptoida lasta.
[x] En vastusta homoja, lesboja enkä biseksuaaleja.

HARRASTUKSET:
[x] Harrastan jotain urheilulajia.
[ ] Jossa voi pahassa tilanteessa olla hengenmeno lähellä.
[ ] Harrastus liittyy jotenkin eläimiin.
[ ] Harrastukseni on jokin pallopeli.
[ ] En harrasta minkäänlaista liikuntaa.
[x] Tykkään lenkkeillä tai käydä punttisalilla.
[ ] Ohjaan pienten lasten liikuntaryhmää.
[x] Harrastan jotain asiaa jossa ei tarvitse tehdä paljon mitään.
[ ] Harrastan jonkin asian keräilyä.
[ ] Tästä ei löydy sopivaa raksitettavaa harrastukseeni liittyen.

OPISKELU:
[ ] Olen ala-asteella.
[ ] Mutta onneksi ensivuonna pääsen ylä-asteelle.
[x] Olen ylä-asteella.
[ ] Olen lukiossa.
[ ] Olen amiksessa.
[ ] Ja kadun syvästi että menin sinne.
[ ] Ja omistan hienon auton.
[ ] Vietän välivuotta.
[ ] Jotain muuta.

LÄVISTYKSET:
[ ] En omista lävistyksiä.
[ ] Mutta haluaisin sellaisen.
[x] Monilla kavereillani on lävistys.
[x] Tai sitten he ottavat sellaisen.
[x] Lävistykseni on yleinen.
[ ] Lävistykseni on hiukan harvinainen, mutta ei kuitenkaan mikään tuntematon.
[ ] Muut eivät pidä lävistyksestäni tai lävistyksistäni.
[ ] Mutta se ei haittaa, koska itse rakastan sitä tai niitä
[ ] Minulla on genitaali tai nännilävistys.
[ ] Minulla on enemmän kuin 5 lävistystä.

HUUMEET:
[ ] Minulle on tarjottu huumeita.
[ ] Tai sitten en tiedä onko tarjottu.
[ ] Käytän huumeita.
[ ] Mutta haluaisin lopettaa.
[ ] Olen joskus kokeillut huumeita.
[ ] Olen käyttänyt huumeita, mutta lopettanut.
[ ] Käytän huumeita jotka pistetään suoneen.
[ ] Käytän nappihuumeita.
[x] Huumeita, ihan tyhmää touhua.
[x] En käytä huumeita.

PERUS ELÄMÄ:
[x] Rakastan syömistä.
[ ] Olen dietillä.
[x........] Vietän koneella liian kauan aikaa päivästä.
[ ] Käyn töissä.
[ ] Olen työtön tai opiskelija.
[ ] Asun omassa asunnossa.
[ ] Minulla on lemmikki tai lemmikkejä.
[x] Minulla ei ole kovin paljoa muttei kovin vähääkään kavereita.

MINÄ ITSE:
[½] Pystyn kertomaan 5 hyvää asiaa itsestäni.
[x] Ja 10 huonoa.
[x] Olen luotettava.
[x] Tosin joskus se saattaa riippua ihmisestä.
[ ] You motafackas... Olen gangsta kovis.

-Maanantai 03.10.2011 00:28

JOS SAAT 0-5, OLET HIKKE
JOS SAAT 6-10, OLET HIEMAN VILLI :)
JOS SAAT 11-15, OLET VILLIINTYNYT
JOS SAAT 16-20, OLET AIKA KOVA HÄIRIKKÖ
JOS SAAT 21-25, OLET HÄIRIKKÖ
JOS SAAT YLI 26, OLET PAHA HÄIRIKKÖ

TUNNILLA OLEN
[1] nauranut
[2] hihitellyt koko tunnin
[3] puhunut kaverille
[4] ...niin että opettaja on joutunut huomauttamaan
[5] kiljunut
[ ] haukkunut opettajaa päin naamaa
[6] riehunut
[7] lähetellyt lappuja
[8] ollut tekemättä tehtäviä, joita olisi pitänyt tehdä
[9] luntannut
[10] ajatellut mukavia
[11] vastannut opettajan kysymykseen ”en tiedä”
[12] vastannut opettajalle ”häh”
[13] saanut jälki-istuntoa
[ ] heitetty ulos luokasta
[14] siirretty takapulpetista eteen häiriköinnin takia
[15] laulanut
[16] viheltänyt/yrittänyt
[17] rummuttanut jaloilla häiritsevästi
[18] kommentoinut opettajan tekemisille
[19] vaeltanut luokassa
[20] repinyt tärkeitä papereita
[21] keikkunut tuolilla
[22] kaatunut tuolilla
[23] piirtänyt pulpettiin
[24] piirtänyt koulukirjaan/vihkoon
[25] kiroillut
[26] näyttänyt kieltä
[27] häirinnyt oppituntia tahallasi
[28] joutunut puhutteluun
[29] häipynyt kesken tunnin ilman lupaa
[30] lukenut saapuneen tekstiviestin
[31] tekstannut
[32] puhunut puhelimessa

?Sunnuntai 02.10.2011 19:52

Katso kännykästäsi 25 saapunutta viestiä. Ota jokaisesta viestistä ensimmäinen sana:

en no hmm hah okei ee hah ihan hihii sinä huomenna aapuuva hei keskustelen haha hmh sinnoot sano ni vieläkös hah ja hihii mutta no

-Sunnuntai 02.10.2011 00:21

TUNNETKO/TIEDÄTKÖ TÄMÄN NIMISIÄ IHMISIÄ? Kerro heistä jotakin.
TYTÖT
1. Emma » serkku
2. Ella » sannen pikkusisko, tosi hyvä kaveli
3. Sara » öö kaverin pikkusisko
4. Venla » moku
5. Veera » samalla luokalla:)
6. Aino » ex kaverin serkku
7. Iida » aadan isosisko
8. Anne » alinan ja iinan äiti, assuu kaukana
9. Emmi » oton eukko
10. Sanna » hannan kaveri
11. Helmi » öö
12. Tina »öö
POJAT
1. Veeti » aadan pikkuveli
2. Elias » rikun kaveri
3. Aleksi » tosi hyvä kaveli :)
4. Joona » jonttu, assuu pielaveellä
5. Lauri » paras isone!:D
6. Tomi » ex-luokkalaine:(
7. Matias » öö
8. Marko » ex-ala-asteelaine
9. Rasmus » haukkuu muita homoiks:)

SUKUNIMET (10 yleisintä)
1. Virtanen » - tulee mielee vaa GRAND VIRTANEN:D:D:
2. Korhonen » aleksi
4. Mäkinen » tommi
5. Mäkelä » miika
6. Hämäläinen » - johanna
7. Laine » sebastian
8. Koskinen » sauli
9. Vettenranta » tota
10. Koivunen » ari

-Sunnuntai 02.10.2011 00:13

[] Sinulla on tyttöystävä/poikaystävä
[1] Omistat kännykän
[2] omistat läppärin
[3] Vanhempasi ovat edelleen yhdessä
[4] Sinulla on enemmän kuin 1 hyvä ystävä
[5] Teillä on takapihalla uima-allas/poreamme/trampoliini
[5] Pukeudut niin kuin haluat
[6] Hengaat kavereidesi kanssa enemmän kuin kerran viikossa
[7] Sinulla on omassa huoneessasi tv
[8] Saat kuunnella musiikkia mistä pidät
[9] Huoneesi on tarpeeksi iso sinulle
[10] Sinulla on huoneesi lisäksi vaatehuone
[] Sinulla on enemmän kuin 50 kaveria IRC-Galleriassa
[11] Sinulla on kuvia IRC-Galleriassa
[12] Et toivo että olisit joku muu
[13] Harrastat jotain/urheilet
[14] Teet jotain koulun jälkeen
[15] Et yleensä riitele äitisi kanssa
[] Sinulla ei ole huonoja koenumeroita koulussa
[16] Sinulla on ystäviä
[17] Tiedät mitä maailmassa tapahtuu
[18] Välität monesta ihmisestä
[19] Osaat puhua enemmän kuin yhtä kieltä
[20] Olet käynyt ulkomailla
[21♥] Olet jonkun sinulle tärkeän henkilön kanssa tällä hetkellä
[22] Olet iloinen tällä hetkellä

Kerro tulos 4 jolloin saat onnellisuus prosenttisi = 88%

-Sunnuntai 02.10.2011 00:09

POIKA, JOKA ON MIELESSÄSI JUURI NYT
1. Onko kiva , ihana vai ärsyttävä? - ärsyttävä
2. Seurusteletko hänen kanssaan? - en!:D
3. Haluaisitko?- EN
4. Muistuttaako jokin biisi hänestä? -pmmp - pikkuveli

PARAS NAISPUOLINEN YSTÄVÄSI
1. Onko hän tyttö vai poika? - ööö no tyttö
2. Oletko joskus vihannut häntä? - NOUUU
3. Annatko hänelle kaiken anteeksi? - kyllä :)
4. Miten paljon rakastat häntä? - paljon ja paljo enemmän ♥
5. Tiedätkö paljon hänen asioistaan? - ööö kaipa minä jonnii verran :)

HENKILÖ, JOTA HALASIT VIIMEKSI
1. Onko hän tyttö vai poika? - tyttö & poika :D:D:D
2. Onko hän sinulle tärkeä? - minna joo, henri o veli
3. Voitko kertoa hänelle ihan kaiken? - minnalle joo henrille en:D:D:D
4. Hauska muisto hänen kanssaan?- kaikki :D:Dd
5. Oletko koskaan ollut ihastunut häneen ? - en kumpaankaa:)

HENKILÖ, JOKA LÄHETTI SINULLE VIIMEKSI VIESTIN
1. Onko hän tyttö vai poika? - poika
2. Mitä asiaa hänellä oli? - jottai jutusteltii (::
3. Pidätkö hänestä? - kavelina kyyl
4. Onko hän sinulle tärkeä? - perus

PUHELUTIEDOT
Kuka on viimeksi soittanut sinulle? - minna
Milloin kyseinen henkilö soitti sinulle? - tännää joskus en muista
Kenelle olet viimeksi soittanut? - ÖÖÖ tommille eilen!:D:D
Soittoäänesi? - party rock anthem
Kenen kanssa tekstailet eniten? - toni tai sami
Kuka maksaa puhelinlaskusi - mamma betalar;)

-Lauantai 01.10.2011 19:41

MITÄ
» kuuluu? - iha jees, vähän lunssa!
» kuuntelet? - HH! - kuule minua
» söit viimeksi? - suklaata
» joit viimeksi? - mehu

PAIKKA
» jossa olet nyt? - kotona
» jossa haluaisit olla nyt? - niinno (;
» jonne menet seuraavaksi? - oon tässä
» josta viimeksi tulit? - kyliltä
» jossa viimeksi nauroit? - STEISSONILLA! :DDDDDDDDDD hahah, oliko edes hauskaaaaaaaaa........... not
» jota et unohda koskaan? - monia !
» jonne aiot huomenna mennä? - räisälä
» jonne et halua koskaan mennä? - joku kauhee paikka

HENKILÖ
» joka pussasi sinua viimeksi ? - :)
» joka piti viimeksi sinua kädestä kiinni? - toni tai jesse:D
» jolle kerroit murheistasi? - ömm, toni?
» joka saa sinut aina nauramaan? - minna, reetta, tapio, aku, toni :) eli nää parhaimmat !
» joka viimeksi halasi sinua? - hmm, liekkö kouulussa eilen joku?o;
» joka viimeksi sai sinut iloiseksi? - toni, tommi ja henri
» joka sai sinut viimeksi itkemään? - kalle-salmiakki!:DDDDD perkele
» jonka kanssa on parhaimmat muistosi? - MONIEN, mutta minnan ehket suurimmaks osaks;>
» jonka seurassa voit olla oma itsesi? - lähes kaikkie
» joka viimeksi suuttui sinulle? - öööhm , en ossaa sannoo :o henri tänä aamuna 8)
» jolta haluaisit pyytää anteeksi? - enkeltäää
» joka merkitsee sinulle eniten? - minna, reetta, tapio, aku, toni, tommi,+perhe ja läheiset
» jonka sylissä istuit viimeksi? - tommi

OLETKO
» saanut ketään itkemään? - juuuu
» nähnyt jonkun kuolevan? - een
» itkenyt kavereidesi edessä? - juuup
» nauranut kun joku on kaatunut? - eheheh, kyllä!:D eile henri esim
» ollut poliisiauton kyydissä? - enn, minnoon kiltti;)
» entäs ambulanssin? - en
» suudellut tuntematonta? - en
» sytyttänyt tahallisesti tulipaloa? - öäää, en
» soittanut pilapuheluita? - juujuu
» kontannut keskellä koulun lattiaa? - jhuuuuuuuu...

KERRO TYTÖSTÄ, JOTA VIIMEKSI AJATTELIT
» Oletko nähnyt hänet tänään ? - en vielä, mutta jossaki vaiheessa varmasti kyllä :)
» Voisitko halata häntä ? - tietysti !
» Millon viimeksi huusit hänelle ? - hmm ;o
» Milloin näitte ensimmäisen kerran ? - liekkö 1996;)
» Mitä mietit kun näit hänet ekan kerran ? - ei voi muistaaa:D:D liekkö oon edes tajunnu!
» Oletteko katsoneet elokuvia yhdessä ? - ollaa
» Oletko vihannut häntä joskus ? - en!
» Oletko ostanut hänelle joululahjan ? - oon:)
» Oletko itkenyt hänen takiaan ? - kyllä!
» Entä oletko itkenyt niin että hän näkee/onko hän itkenyt niin että sinä näät? - juujuu

KERRO POJASTA, JOTA VIIMEKSI AJATTELIT
» Oletko itkenyt niin että hän näkee ? - kyllä
» Onko hän sinulle todella tärkeä ? - on , yks tärkeimmistä
» Pidätkö hänestä ? - jepp
» Onko hän mukava ? - on!:D ihme tonttu
» Onko hän komea / kaunis /söpö? - kaunis ja söpö <: taisin monesti sen sille eilen sannookki... :Dd
» Pukeutuuko hän huonosti ? - normi
» Mitä hän miettii sinusta ? - öööööä, kysy sitä siltä :Dd
» Onko hän suosittu ? - perus
» Onko hänellä hyvä musiikkimaku ? - EMPPULIPEMPPULI, eli joo ihan:):)
» Onko hän sinua vanhempi vai nuorempi ? - NUOREMPI, hahha;)

OLETKO
» Nukkunut jonkun toisen sängyssä ? - jhuuu
» Suudellut kotonasi jonkun tytön kanssa ? - öö en oo kotona
» Suudellut kahden eri ihmisen kanssa samana iltana ? - öö jooo tai no pussannuuuuuuuu
» Koskaan rakastunut ? - jep
» Makoillut vastakkaisen sukupuolen kanssa sängyssä tekemättä mitään ? - nojoo-o
» Ollut saunassa yli kolmen vastakkaista sukupuolta olevan kanssa ?- ööö, KYLLÄ

RAKKAUSELÄMÄSTÄ
» Oletko nyt rakastunut? - enn
» Uskotko rakkauteen ? - kyllä
» Oletko koskaan särkenyt kenenkään sydäntä ? - kaipa minä oon
» Onko kukaan särkenyt sinun sydäntä ? - eiole
» Tuntuuko rakkaus sinusta turhalta ? - joskus...
» Uskotko rakkauteen ensi silmäyksellä ? - ee
» Pelkäätkö sitoutumista ? - silleee, mut en silleee
» Onko sinulla koskaan ollut salainen ihailija ? - no enpähän tuota tiijjä

FRENDIT
• Onko sinulla kavereita? - onn
• Entä parastaystävää? - on, viiski♥
• Mitä teette ystäviesi kanssa? - kaikkee tyhmää ja hassua ja jännää ja niin ääliötä ettei mittää rajjaa<3:D riippuu myös aina ystävästä!
• Shoppailetteko? - joskus silloin tällöin(:
• Luotatko kavereihisi? - noihi viitee ainaki
• Onko sinulla mennyt kaverisuhteita poikki? - juuu.
• Onko sinulla mies- vai naisystäviä enemmän? - mies8)

TÄNÄÄN
• Mitä teet? - oon tässä
• Mitä syöt? - en tällähetkellä mitään
• Näätkö ystäviäsi? - toivon mukkaan
• Oletko kotona? - juuuu
• Ostatko jotain? - en oo ainakaa vielä ostanu
• Odotatko huomista? - mm, en

KERRO IHMISESTÄ JOKA ALKAA KIRJAIMELLA
A - yks parhaimmista, huippu, höntti, ihana ♥
E - sisko
H - veli
M - yks parhaimmista, BFF, rakas, tärkee, ihana, höntti ♥
P - ex-luokkalainen
R - yks parhaimmmista, hölmö, huono kuski ♥
N - -
S - söpö
K - sisko
T - kuuluu parhaimpii, ossoovat aina piristää, ihania, hassuja ♥
V - vois nähä useemmi

ULKONÄÖSTÄ
Kuinka pitkä olet? - 162,6cm
Minkä väriset silmät? - siniset
Käytätkö talvisin pipoa? - kyllä

-Lauantai 01.10.2011 13:01

♥ Oletko koskaan joutunut valitsemaan kahden pojan välillä?
- mm joo
♥ Onko olemassa poikaa, jolle voit kertoa kaiken?
- on (:
♥ Oletko koskaan menettänyt ystävää?
- juuu
♥ Kadutko joitain asioita?
- kyllä
♥ Haluatko hautajaisiisi sen ihmisen joka on vaikuttanut elämääsi eniten?
- kyllää
♥ Ikävöitkö ketään joka ei koskaan palaa?
- jep:<
♥ Riiteletkö mieluummin tekstiviestein vai soittamalla toiselle?
- kasvotusten
♥ Onko sinulla ja/tai jollain perheenjäsenelläsi ollut masennusta?
- eei
♥ Uskotko avioliittoon? Toivotko sitä itsellesi?
- uskon? ja en tiiä, en tiiä haluanko naimisiin
♥ Kumpi on hankalampaa: jättää se jota eniten rakastaa, vai ottaa takaisin se joka on loukannut sinua pahiten?
- jättää se jota eniten rakastaa
♥ Oletko koskaan harkinnut itsemurhaa sydänsurujen takia?
- en oo vielä kerinny vajota niin alas
♥ Oletko ikinä itkenyt puhelun aikana?
- oooon......
♥ Mikä oli viimeisin katsomasi kauhuelokuva?
- hmmmmm
♥ Käytkö usein kävelyillä?
- silloin tällöin
♥ Jos poikaystäväsi pettäisi sinua parhaan ystäväsi kanssa, kummalle heistä olisi vaikeampi antaa anteeksi?
- parhaalle ystävälle.
♥ Ovatko sanat "minä rakastan sinua" yksi yleisimmistä valheista? Onko ne helppo valehdella?
- joidenki osalla juu, ite en koskaan oo valehellu nuilla
♥ Oletko mukava kaikille? Miksi olet/miksi et?
- ennooo
♥ Oletko koskaan saanut todella pitkää anteeksipyyntöä?
- oon mie jonniilaise
♥ Saako pusu paremmalle mielelle?
-juu
♥ Ärsyttääkö jokin asia sinua juuri nyt?
- jep!
♥ Voisitko elää ilman kännykkääsi?
- eee
♥ Pystyisitkö rakastamaan jotakuta jota kaikki ystäväsi vihaisivat?
- kyllä
♥ Haluatko hyväpalkkaisen ammatin, vai sellaisen josta pidät?
- sellasen mistä pidän
♥ Jos joku katsoisi sänkyysi, mitä hän löytäisi?
- hmm, peiton, tyynyn, toisen peiton
♥ Kesä tulee, oletko valmis?
- kyllähän se talven jälkeen tullee , enköhän mie sillo valmis ooo
♥ Mikä on merkittävintä mitä sinulle on tapahtunut tänään?
- heräsin
♥ Miltä sinusta tuntuu juuri tällä hetkellä?
- väsyttääääää
♥ Mitä aiot tehdä tänään?
- kohta siiliiiiin ja sitte jottaiii ja sitte minna tullee meille vissiin illalla :>
♥ Onko kanssasi helppo tulla toimeen?
- ei aina
♥ Onko sinulla ikinä ollut poikaa parhaana ystävänä?
- tälläki hetkellä on muutama ♥
♥ Kumpi kuulostaa paremmalta: Irlantilainen- vai Brittiaksentti
- brittiaksentti
♥ Uskotko että asiat muuttuvat seuraavina kuukausina?
- en usko
♥ Onko mielessäsi nyt joku jonka ei pitäisi olla?
- juuu ehkä
♥ Haluaisitko sanoa jotain jollekin, muttet voi?
- kyllä!
♥ Onko maailmassa poikaa jonka vuoksi tekisit mitä tahansa?
- kyllä♥
♥ Onko söpöä jos poika punastuu?
- on:)! ainakii joittennii osalla
♥ Pidätkö tummista vai vaaleista farkuista?
- molemmista
♥ Keneen olit ihastunut viime vuonna tähän aikaan?
- :)
♥ Onko kukaan sanonut sinulle "aina ja ikuisesti" mutta kuitenkin jättänyt sinut?
- on sanonu, mutta ei oo jättäny, ku minä jätin..
♥ Miten ihmeessä jaksoit tehdä tämän loppuun asti?
- perus

-Lauantai 01.10.2011 01:29

Tyttö
oli menossa kouluun, häntä vastaan tuli valkoinen paketti auto. Tyttö
ei tiennyt että mies aikoi ottaa hänet kyytiinsä. Tyttö vain käveli
kunnes hän pysähtyi ja jäi katsomaan, mies joka oli ohjannut autoa nousi
ylös ja otti tytön mukaansa.
... ... ... ... ... ... Tytön opettaja,ystävät ja poikaystävä
oli huolissaan hänestä. Miksi hän ei ollut tullut kouluun? Tytöltä oli
tippunut paperilappu taskusta, paperissa luki
''Minä rakastan sinua!♥ Ethän ikinä jätä minua?''. Kun tytön
poikaystävä ja tytön ystävät olivat kävelemässä kotiin koulusta, he
huomasivat paperi lappusen ja lukivat sen.¨
Tytön poikaystävä
soitti tytölle, tyttö vastasi itkien ''Auta minua, minua
pellottaa....''. Poika kysyi ''Missä sinä olet?'' tyttö vastasi ''Minä
en tiedä!Minut otettiin kytiin koulu matkalla...'' Poika jäljitti tytön
puhelin singaalin ja lähti etsimään häntä isoin joukoin..!
Poika ja
suuret joukot löysivät tytön vanhasta vajasta. Tytöllä oli kädet auki.
Tyttö oli pahoin pidelty!. Hetikun tyttö näki poikaystävänsä, hän juoksi
ja halasi häntä. Sitten hän sanoi ''Kiitos rakas pelastit minut.''
Poika vastasi hänelle ''Tietenkin pelastin. Hyvä että olet kunnossa.
tyttö sanoi '' Minä rakastan sinua♥!"
Kopioi tämä itsellesi jos rakastat ystäviäsi!♥ Jos et kopioi tätä Tärkein ihminen sinulle kuolee tnään 24.00! ♥

!Perjantai 30.09.2011 00:59

Toiset puukottaa selkään, niin mä pelkään
En voi luottaa kehenkään, yhä selvemmin taas sen nään
Aina yli rajan mennään, pikku puheet alkaa kasvaa
Vituttaa niin paljon, musta kuulee kaikkee paskaa
Nii kliseistä, joka päivä kelaan kuka on mun äijä
Voinko rullata sun kanssa, ilman huolen häivää
Venaan sitä päivää, että vihdoin ollaa sujut
Mutta tuskin tullaan oleen jos mut feidaa monet tutut
Monet jutut lähtee liikkeelle, mä olen kusipää
Sitten tullaan paiskaa kättä, hah, ei tuu mitää
Voinko luottaa kehenkää ku aina pettymys on taattu
Piilotellaan tunteita, vitut silti aina sattuu
Sitä sattuu, mutta vielä luotan mun ystävii
Niit on enää pari ja ne ei mun sydämmestä hävii