IRC-Galleria

!Sunnuntai 13.06.2010 15:05

Kun silmiimme joutuu shampoota Head and Shoulders tai PanteneProV, huuhtelemme äkkiä tuon pienen pisaran pois, koska se tuntuu epämiellyttävältä. Mutta tuo sama shampoo aiheutti aikaisemmin kipua toisellekin eliölle, tosin kipu oli paljon voimakkaampaa. Silmiinne joutui
vain pieni pisara, sen sijaan albiino-kanin silmälle sitä kaadettiin teelusikallisen verran. Te huuhtelitte sen pois, mutta kanilla ei ollut mahdollisuutta hieroa tämän kirvelevän tahmeaa ainetta pois: ensinnäkin kanilta puuttuu kyynelnesteen eritys ja toisteksi hänen liikkumisensa on
estetty. Kun silmää kirvelee, minuuttikin tuntuu ikuisuudelta. Shampoo pidetään kanin silmässä kolmen viikon ajan. Joiltakin eläimiltä katkeaa selkäranka ja kaula, kun ne yrittävät päästä karkuun.
Mainokset kertovat meille jatkuvasti, että ihmiset jotka eivät käytä astianpesuainetta nimeltä Fairy, menettävät hyvin paljon (aikaa, mahdollisuuden pitää hauskaa, rahaa jne). Mutta ehkäpä juuri nämä ''epäsivistyneet'' ihmiset, heidän tietämättään, toimivat koe-eläinten parhaaksi: he eivät osta Fairyä ja sillä tavalla eivät kannata rottien ja marsujen pakollista ruokintaa astianpesuaineilla. Kun olette syönyt liikaa raskasta ruokaa, tunnette olonne todella pahaksi ja raskaaksi, joskus joudutte ottamaan lääkkeitä, jotka parantavat ruoansulatusta. Mutta kuvitelkaapa, jos teidän mahalaukkuunne viedään putken kautta litra Fairya!
Ariel -pesuaineen pakkauksessa lukee, että sitä on käytettävää suojakäsineet käsissä, koska se syövyttää käsien ihoa. Jo pelkästään tämä aiheuttaa epämiellyttävää tunnetta ja kipua. Mutta kuvitelkaapa, miltä tuntuu marsuilta, kaneilta, koirilta, kissoilta ja muilta koe-eläimiltä, kun niiltä poistetaan ylempi ihokerros hiekkapaperia apuna käyttäen ja hierotaan paljaaseen kohtaan pesuainetta. Muistelkaamme lapsuutemme, kun kaaduimme asfaltille ja vahingoitimme polvemme. Tosin silloin kukaan ei hieronut haavaan syövyttävää pesuainetta.
Vuonna 2001 Euroopan Unioni suuntasi kulkunsa tuotteiden testauksen eläimillä vähentämiseen ja vähitellen sen kokonaan lopettamiseen. Vuoteen 2013 mennessä suurin osa eläinkoemenetelmistä kielletään.
Suomessa myytäviä kosmetiikkasarjoja, jotka eivät testaa tuotteitaan eläimillä ovat esimerkiksi kuuluisa The Body Shop ja Joe Blasco. Suomen johtavimmista sarjoista Lumene, Nivea, Herbina ja Anytime käyttävät vaihtoehtoisia testausmenetelmiä eivätkä myöskään testaa tuotteitaan eläimillä. Kuuluisat Yves Rocher, Chanel, Clarins, IsaDora sekä Revlon eivät myöskään kannata eläinkokeita, eivätkä myöskään testaa tuotteitaan koe-eläimillä. Tämän vuoksi edellämainittuja merkkejä kannattaa suosia.
Sen sijaan yritykset, jotka yhä käyttävät eläimiä tuotteiden testauksessa, ovat esimerkiksi kuuluisat Braun (Gillette Company), Procter and Gamble, Colgate-Palmolive (Ajax, Hill's Pet Nutrition, Mennen, Palmolive), Coty (Calvin Klein, Rimmel), Gillette, Johnson and Johnson, L'oréal, MaxFactor, Oral-B, Pantene ja moni muu.
Muistakaa: joka ikinen ostamanne pakkaus pesuainetta Ariel tai Tide, jokainen tuubi Oral-B:tä, jokainen Pantenen hiustenhoitoaine, kaikki Palmoliven käsisaippuat tai L'oréalin meikkivoiteet ovat turhien ja julmien eläinkokeiden rahoittamista. Jos ostatte eläinkokeita hyväksyvien yrityksen tuotteita, hyväksytte vapaaehtoisesti julmien eläinkokeiden käytön. Sen sijaan jos hankitte vaihtoehtoisia ja inhimillisiä testeusmenetelmiä käyttävien yritysten tuotteita, autatte vähentämään hirveää julmuutta.
Kopioi tämä päiväkirjaasi ja laita nimi alle jos olet eläinkokeita vastaan :
n0nn4, ssaimi, [Randa], Likasukka, palikka, Arielle, ^tokyo^, Suuuviii, evomoi,-jennn-, -låurr , Iyashii_Hito,werkku^^, ppiiq`, LUONNEHÄRÖ , mmmm``,Ir^^, cammm-,Hänna`, äliis, ^Isshi^, Chakra^^, jässuu , MMILLAMILLA, SSSESSI, try, idz, Eltsy, RRONJAU, we-, ronjAu`, muiqq-, nikkeW, LINNEÅ,roosam`,nori-, ma-rie,hhli_, Sissipi, erikää`, viiviviv , HANTTAx, nniinajAu`,
, Anni^Tatti , jonnahh , REMPPAREISKA , JoNNaHoMo``,-juhh, Putte``, jonnak1ng1_ , TATTIRAWR, jjossuC, Inkaprinssi`, -tuulikinGi` , senjäsi , jasuninjA- , elssukroko , -SaMpPa__ ,iipöö-,^Tuulii^, sannasupermiEs,embambo,SuskuGrauh- ^jennyh _roosasi,[jughotin] ssarkkuw ellujAu` Ainopöö` irAws` mEllups` essiee Sväks Lottuska^^ jjuuliäö HIPSU`` tanjamoi` roowsa juliagrau` Sanegrr juhopa -sanniD44
-janinag pErusdini JaniMään- HHansku` SuviPullah-

[Ei aihetta]Sunnuntai 13.06.2010 14:53

I need you right here
Next to me
'Cause there ain't nobody
Would love me the way you do
That's why I'm over here
On my knees
Hey boy I wish
You don't leave me

still friends ;)Sunnuntai 13.06.2010 01:47



miksi rakkaus ei voi riittää
vaan siihen pitää ongelmia liittää
sydän särkyy tässä pelissä
on niin vaikeeta poistua ja kiittää

...Lauantai 12.06.2010 23:49



I dont know where Im at
Im standing at the back
And Im tired of waiting
Waiting here in line, hoping that Ill find what Ive been chasing.

I shot for the sky
Im stuck on the ground
So why do I try, I know Im gonna to fall down
I thought I could fly, so why did I drown?
Never know why its coming down, down, down.

Not ready to let go
Cause then I'd never know
What I could be missing
But Im missing way too much
So when do I give up what Ive been wishing for.

I shot for the sky
Im stuck on the ground
So why do I try, I know Im gonna to fall down
I thought I could fly, so why did I drown?
Never know why its coming down, down, down.
Oh I am going down, down, down
Cant find another way around
And I dont want to hear the sound, of losing what I never found.

I shot for the sky
Im stuck on the ground
So why do I try, I know Im gonna to fall down
I thought I could fly, so why did I drown?
I never know why its coming down, down, down.

I shot for the sky
Im stuck on the ground
So why do I try, I know Im gonna to fall down
I thought I could fly, so why did I drown?
Oh its coming down, down, down.

[Ei aihetta]Perjantai 11.06.2010 21:07

Kuka pölli keltaisen pyörän Mynämäen linja-autoasemalta tiistai aamupäivän jälkee? Se on MUN pyörä kiitos. ps. löysin sen jo koska oli ihanasti parkkeerattu kerrostalon pihalle pyörätelineeseen.
Perjantai 4.6.2010 klo 10.19
Raivon valtaan joutunut nainen sai reilun kahden vuoden vankilatuomion.
Amanda Monti, 24, raivostui, kun Geoffrey Jones, 37, kieltäytyi hänen lähentely-yrityksistään kotibileissä viime vuonna.

Monti tarttui miestä jalkoväleistä, repäisi kiveksen irti ja yritti niellä sen. Hän kuitenkin sylkäisi kiveksen käteensä, josta sivullinen sen nappasi ja antoi takaisin Jonesille.

- Tämä on sinun, hän sanoi.

Lääkärit eivät onnistuneet kiinnittämään kivestä takaisin.

Monti ja Jones olivat olleet avoimessa suhteessa, joka oli kuitenkin jo ohi. Tapahtumapaikkana oli Jonesin asunto Liverpoolissa Isossa-Britanniassa, jossa oli paikalla myös muita henkilöitä.

- Hän veti kovaa. Kalsarini lähtivät irti ja huomasin olevani täysin alasti ja tunsin musertavaa tuskaa, Jones sanoi lausunnossaan oikeudessa BBC:n mukaan.

Kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan tuomittu Monti on pahoillaan teosta.

- Tarkoitukseni ei missään vaiheessa ollut vahingoittaa Geoffia. Tieto siitä, että vahingoitin häntä, elää kanssani iäti. En ole millään tapaa väkivaltainen ihminen, Monti kirjoitti oikeudelle lähettämässään kirjeessä.


hei sairasta!

toimiskiKeskiviikko 02.06.2010 01:42

Lisää tämä blogiisi 00:00 mennessä niin ens viikonlopustasi tulee todella ihana & sinulle tapahtuu jotain uskomatonta!

[Ei aihetta]Tiistai 01.06.2010 01:48

Aion olla rehellinen 24 tuntia . Voit kysyä minulta mitä vaan.
Vastaan totuuden mukaisesti.
Haastan sinut tekemään, saman itse ja katsomaan mitä saat kysymyksiin!, Kopioi ja liitä blogiisi.

[Ei aihetta]Maanantai 31.05.2010 18:47

mä lähden uimaa babulin kaa et paipai~ ♥

[Ei aihetta]Maanantai 31.05.2010 18:13

muistaks sillo ku luvattii ettei tapella enää ?
muistaks ku sanoit ettet jättäs mua koskaa yksi ?
muistaks sen ku sillo kerra nähtii ja sillo ku meist tuli erottamattomat ?
muistaks kaikki ne kerrat ku oon sanonu et rakastan sua ?
muistaks ku tehtii melkei kaikki yhes ?
muistaks ku suunniteltii kesää ?
muistaks ku suunniteltii et oltais aina yhessä ?
muistaks ku pidit kädestä kii ja lupasit ettei mitää pahaa tapahdu ?
muistaks ne illat kun soitit mulle ?
muistaks sen ku sanoit mulle et rakastat mua ?
muistaks ne kaikki hetket ku oltiin yhessä ?
muistaks ku piti keksii selityksii et mis oltii ?
muistaks ku halattiin aina ku nähtii ?
muistaks sä oikeesti mitää musta ?


kopioi tämä blogiisi jos haluaisit jotkut ajat takasin