IRC-Galleria

susa123

susa123

Live♥ Love♥ Yoga♥

Selaa blogimerkintöjä

AivotuksiaPerjantai 13.11.2015 21:02



Tuletko paremmin toimeen tyttöjen vai poikien kanssa? Mistä luulet sen johtuvan?
: Oon aina ajatellut, et miehet on mun juttu, kun ajatellaan sosiaalista kanssakäymistä (siis ihan platonista kanssakäymistä tällä kertaa) mut nyt joudun kyllä pyörtämään puheeni sillä mietin tätä tässä eräänä päivänä ja nyt olen taas askelta viisaampi ja valaistuneempi. Ihan totta on edelleenkin se, että naiset on (nyt seuraa rankkaa yleistystä, varoitus herkkähermoiset!) epäloogisia, sekopäisen ylidramaattisia ja oikeasti tosi ärsyttäviä ja aika tylsiä.

Mutta nyt oon tullut siihen tulokseen, et miehet on (yleistys jatkuu!) ihan yhtä saakelin tylsiä ja ärsyttäviä ja kaiken komeuden kukkuraksi ihan uskomattoman yksinkertaisia.
Joten kyse ei olekaan siitä sukupuolesta vaan siitä, että minä en ihan tosi vaan kestä tyhmiä ja yksinkertaisia laumasieluisia ihmiskuoria, joilla ei syystä tai toisesta ole mitään annettavaa ja, jotka halua edes lähteä millään tavalla kehittämään itseään tai sit ei vaan uskalleta antaa sen oman persoonan näkyä läpi, sillä onhan se nyt kauheaa erottua joukosta (öö.. not).

Joten lopputuloksena ja vastauksena itse kysymykseen siis, että ei ole väliä onko mies vai nainen. Minä tykkään valtavan paljon sellaisista ihmisistä, jotka uskaltavat olla omia itsejään ja antaa sen hurmaavan persoonallisuutensa näkyä läpi ja läikkyä ympäriinsä. Ei tarvitse olla ihmeellinen tai kummallinen tai millään tavalla erikoinen, 'oma itse' on enemmän kuin tarpeeksi! Kunhan ei ole mitäänsanomaton lauman perässä kulkeva ihmiskuori, jonka päässä tapahdu mitään muuta kuin satunnaisia sahanpurun pöllähdyksiä.

Osaatko käyttää alkoholia kohtuudella?
: Osaan mutta yleensä en halua :)

Milloin olet tyytyväisimmilläsi?
: Saaneena :D

Milloin viimeksi ajattelit olevasi onnellinen?
: Nyt. Mä sitten tykkään mun tyypeistä ja koko hela huikeesta elämästä niin paljon! Ja erityisen paljon siitä yhdestä erityishuipusta tyypistä, josta hurmaannun joka ikinen päivä vaan enemmän♥

Mitä hajuvettä laitoit ihollesi viimeksi?
: Jotain omenanhajuista? En tiedä sen nimeä :D

Soitatko joskus kavereillesi kysyäksesi, mitä he pukevat päällensä kun lähdette juhliin?
: Haha, no en. Mitä minä sillä tiedolla teen?

Mitä hyviä puolia keksit sinkkuudessa?
: Ei tarvii sheivata niin usein :D

Onko kotikaupungissasi/paikkakunnallasi paljon liikunnanharrastusmahdollisuuksia? Hyödynnätkö itse niitä?
: Oon aika varma, et joo. Lenkkipolkuja hyödynnän mut muuten en. Kotona joogaaminen kalsarit jalassa on parasta.

Onko vanhemmilla mielestäsi oikeus puuttua lapsensa seksielämään? Miksi?
: Riippuu iästä.

Oletko koskaan polttanut tupakkaa siksi, että joku tarjosi sinulle?
: Monesti.

Pystyisitkö elämään ilman suklaata?
: Joo

Jos joku on sanonut vaatettasi rumaksi, oletko silti jatkanut sen käyttämistä?
: Tottakai. En minä välitä muiden mielipiteistä.

Mistä syystä vanhempasi hermostuvat sinulle useimmin?
: Öö. Me varmaan hermostutaan puolin ja toisin toisillemme minun hippeilystä, joka jatkaa kasvamistaan . Minä en käsitä niitä ja ne ei minua :D

Mistä pahasta tavastasi haluaisit päästä eroon?
: En mistään, olen täydellisen epätäydellinen. Tai no välillä voisin olla vähän vähemmän laiska mut toisaalta laiskottelu on ihan terveellistä, joten olkoot.

Mihin tv-sarjaan et usko jääväsi koukkuun? Miksi?
: Saippuasarjoihin. Täytyykö tätä edes selittää?

Mainitse joku tämänhetkinen pieni haaveesi?
: Et ens viikon alun suunnitelmat menis putkeen :) Ja, et saisin sen työn, jota hain!

Uskallatko jutella tuntemattomille ihmisille helpommin otettuasi alkoholia?
: Joo. Tosin en käy kyllä kännipäissänikään jututtamassa tuntemattomia muuten vaan ainakaan kovin usein. Jos tuun juttelemaan, ni yleisin syy on, et haluan pummata röökin ja haluan olla kohtelias enkä vaan sanoa, et 'anna rööki' :D

Oletko koskaan pyytänyt jotain henkilöä kanssasi treffeille?
: En kai :D Tai määritelkääs ne 'treffit' eka. Mulle tulee ekana mieleen joku illallinen ja leffa. Mut on ehkä katsonut vaan liikaa jenkkilän hömppäleffoja.

Kenelle kuiskasit viimeksi jotakin?
: En minä muista :D En kauheesti kuiskuttele.

Käytätkö rannekelloa?
: En

Mikä kappale soi viimeksi päässäsi?
: "Ne sanoo mä oon keijukainen
Ne sanoo mä en totta oo
mä oon joku outo tulokas uusi asukas, niin ne puhuvat
Ne sanoo mä oon menninkäinen
En lihaa enkä verta oo
Mul on vähän noidan kykyjä, velhonäkijä, niin ne puhuvat"

Johanna Kurkelan 'Kuolevainen' siis.

Haluaisitko koulupuvut Suomeen? Miksi?
: No toisaalta joo. Loppuisi ainakin koulukiusaaminen vaatteiden takia..

Ketä fiktiivistä henkilöä/hahmoa muistutat luonteeltasi? Miksi?
: Tein eilen Muumi-testin. Sen mukaan muistutan Nuuskamuikkusta. Joten sitä. En muista sitä selitystä. Jotain erakoista ja omasta rauhasta, ajattelusta, fiilistelystä ja ulkona seikkailemisesta.

Kerrotko paljon kaksimielisiä juttuja kavereillesi?
: En. Ne on ihan suoraan härskejä ja pervoja eikä minkään kaksimielisyyden taakse piilotettuja :D

Onko sinulla parempi kasvo- vai nimimuisti?
: Tasavertaisesti molempia

Mikä oli parhaimman todistuksesi keskiarvo? Milloin sait sen?
: Amiksen todistus. Ei sieltä voi varmaan edes kovin paskoilla arvosanoilla valmistua?

Mitä teet viikonloppuisin?
: Mitä huvittaa. Juon viiniä, tuijotan liikaa leffoja, seikkailen metsissä koiran kanssa, siivoan vimmatusti, olen vaan tekemättä mitään, töitä, katson formuloita tai mäkihyppyä, leivon, tms.

Mitä sinulla oli päälläsi 10 tuntia sitten?
: Työvaatteet

Miten pidät huolta hampaistasi?
: Pesemällä ja syömällä purkkaa

Oletko koskaan ajanut autolla? Jos et, haluaisitko?
: Joo, oon.

Saako sinut helposti innostumaan uusista jutuista?
: Riippuu jutusta.

Haluaisitko vaihtaa etu- tai sukunimesi? Miksi muuttaisit sen?
: Nääh.

Oletko koskaan istunut jälki-istunnossa?
: En.

Minkä tavaran kadotit viimeksi?
: En oo hukannut mitään aikoihin. Varmaan viimeisin on puhelin ja siitäkin on jo reilu vuosi.

Mitä teit ennen näihin kysymyksiin vastaamista?
: Katoin Jokimonstereita ja kuolasin Jeremy Wadea.

Stressaako?
: En enää osaa :) Stressaaminen on yhtä turhaa, ku ne hedelmäpussit.

Mitä suosittua lemmikkieläintä et missään nimessä haluaisi?
: Jyrsijää

Oliko juuri ajattelemasi asia jokin, joka huolestuttaa sinua?
: Ei. Ajattelin jostain syystä allogaattoreita :D

Mikä tekisi sinut nyt iloiseksi?
: Oon iloinen :) Väsynyt kylläkin, ku oon herännyt neljän jälkeen joka aamu tällä viikolla ja huomenna sama rumba jatkuu.

Pidätkö shoppailusta?
: En enää, koska piheily♥

Tuntuuko yleensä, että valinnanvaraa on liian vähän?
: No ei! Valinnanvaraahan on oikeastaan ihan lähes rajattomasti.

Ovatko vanhemmat mielestäsi liian tiukkoja?
: :D

Miltä nyt tuntuu?
: Väsyttää!!

Tekisikö mielesi ajella autolla?
: Ei kiitos. Meen mielummin suihkuun ja nukkuu. Some friday night, eh? :D

Tekisikö mielesi käydä kaupassa?
: Ei. Edelleen se uni houkuttaa enempi. Nam.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.