IRC-Galleria

Onko elämän epäreiluutta se, että toiset suhteessa toisiin ihmisiin selviävät elämässä vähemmällä yhteydenpidolla kuin hiljaisina iltoina omissa ajatuksissa sallisi mitenkään päin ymmärtää? Elämän pieniä iloja on viettää aikaa ystävän kanssa, sillä vaikka ikävä jonnekin on läsnä jatkuvasti, pienet shoppailuhetket tai päivä kahvilan meluisissa pöydissä saa mielen harhautumaan hetkeksi siitä, missä se iltaisin viettää aikaa poikkeuksetta tänäänkin. Vaasassa aurinko on paistanut tänään juuri silloin, kun minä olen ollut ulkona sosiaalisessa maailmassani, ja täällä minun sosiaalinen maailmani soimattoman puhelimen ja messengerin lisäksi rajoittuu kämppisystäväni ajoittaiseen seuranpitoon. Jos kukaan vastaantulevista ihmisistä täällä on koskaan yksinäinen, he lähtevät kaupungille harhauttamaan itseään. Niin minä olen elämän ajatellut.

Yksinäisinä iltoina minä ajattelen, että toisten elämässä sosiaalinen maailma on paljon suurempi kuin minun sosiaalinen maailmani koskaan tulee olemaan. Ei se ole heidän vikansa, mutta yksinäisinä iltoina edes tenttiin lukeminen ei saa minua harhautumaan sen enempää kuin suklaalevy tai jääkaapissa vanhenevat ruoat. Tänään minä olen ostanut kengät ja saanut niistä viidentoista prosentin alennuksen. Ne ovat kauniit, ja soluasunnossani valkoisten seinieni kanssa ne ovat minun maailmani keskipiste, sillä ne istuvat punaisessa kenkälaatikossaan keskellä huoneeni lattiaa. Iltaisin minä napsautan sinisen lamppuni valaisemaan huoneeni seiniä, sillä huoneeseen minun sininen lamppuni tuo lämpöä juuri sen verran, että täällä pystyy tukehtumatta istumaan. Toisinaan minä en malta olla lähtemättä pois. Toisinaan, silloin kun minusta tuntuu, että kaikkien muiden sosiaalinen elämä on suuri ja riittävä ja kaunis ilman minuakin, minä ajattelen, että minä voisin olla ja jäädä ja odottaa päivää, jolloin joku minut viimein unohtaa. Kahden päivän yksinolemisen jälkeen soimattoman puhelimen ääressä tuntuu, että joku on jo unohtanut minut kokonaan. Tai sitten jonkun sosiaalinen elämä ilman minua on täysin riittävä pitämään jonkun pysyvästi erossa ajatuksista soittaa tai ilmoittaa, että on ikävä. Yksinäisinä iltoina sen jonkun ilmoitus ikävästä olisi kuitenkin enemmän kuin hengenpelastus minulle, sillä kauniiden kenkieni kanssa täällä minä olen kuitenkin ilman sitä jokua, sitä jokua, jota minä tässä maailmassa kaipaan kaikkein eniten.

Hyvää yötä minun kenkäni ja minun sinisen lamppuni valaisemat valkoiset seinät. Hyvää yötä joku, sinä joku sinä minun jokuni kaukana kotona jossakin.

-Suuse-