Tuijotti ovea pieni kissa, oli aivan hädissään.
Minä se täällä, avatkaa ovi, onhan jo pimeää.
On nälkä ja jano, unikin jo, minua paleltaa.
Tuo metsäkin huokuu pelottavasti, on jo kuurassa
maa.
Ovi aukeni silloin, kun mansikat
tuoksui, säteili taivas ja maa.
Ilo kaikui kallion kupeelta, sirkat
soitteli viuluaan.
Aurinko hitsasi ahjossaan, lintujen kuoro soi.
Kelli kissa nurmella selällään ja onnen maljasta
joi.
Nyt pysyy ovi suljettuna, nukkuu portailla
vainaja.
Sillä jäätynyt pisara poskellaan ja silmät
suljettuna.
Se pisara hyljätyn kyynel on, se itkunsa itkenyt
on.
Vain yksi ovi armahti hyljätyn, pääsi lämpöön ja
valohon.
Nyt kissojen taivaassa hyljätty, siellä kyynel on
pyyhitty pois.
Saa nukkua helmassa armahtajan, mikä parempi olla
vois.
Via dolorosa oli viimeinen polku kesäisen
lemmikin.
Muistele lähditkö mökiltä Sinä puhtain sydämin.