IRC-Galleria

Joh. 17: 3Sunnuntai 12.08.2012 01:30

Ja ikuinen elämä on sitä, että he tuntevat sinut, ainoan todellisen Jumalan, ja hänet, jonka olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.

Matt. 11:28Torstai 09.08.2012 01:19

Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.

UnetSunnuntai 05.08.2012 23:26

Näin unta, että katsoin uutisia telkkarista. Suomessa oli ollut kansanäänestys ja Suomi oli eronnut eurosta. Tulevasta valuutasta ei ollut mitään tietoa. Sen jälkeen kuvaan tuli tuomiopäivän kello. En yleensä näe poliittisia unia, joten ihmettelen mistä tuollanen tuli.

IhanneyhteiskuntaSunnuntai 05.08.2012 19:26

Monet ihmiset, eritoten poliittiset vaikuttajat haluavat rakentaa jonkinlaisen ihanneyhteiskunnan. Hieno ajatus sinänsä. Tosiasiassa ihanneyhteiskuntaa ei rakenneta ulkoisia asioita muuttamalla. Muutoksen täytyy lähteä ihmisen sisältä. Kun Jeesus muuttaa ihmisen kivisydämen rakkaudellaan, muutos näkyy myös ulospäin. Kun vihainen, yksinäinen, masentunut ja katkeroitunut ihminen järjestää verilöylyn jossakin, ongelma ei hoidu sillä, että otetaanpa ase siltä pois. Ongelma on tämän yhteiskunnan rakkaudettomuus. Kaikki rakkaus on Jumalasta, sillä Jumala on rakkaus.

Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Joh.3:16

Joka ei rakasta, se ei tunne Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. 1. Joh. 4:8

Siinä on rakkaus-ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. 1. Joh. 4:10

Ilm. 7:13-17Keskiviikko 25.07.2012 23:40

13 Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14 Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.
15 Sentähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
16 Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,
17 sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

Jumala ei rajoita vaan vapauttaaTiistai 24.07.2012 21:24

Monilla ei-uskovilla on käsitys, että Jumala kieltää kaikki mukavat asiat ja on tylsä tyyppi, mikäli Häntä on olemassa lainkaan. Asia on todellisuudessa ihan päinvastoin. Jumala antaa vapauden tehdä ihania asioita. Ilman Häntä en voisi tehdä mitään. En olisi edes olemassa. Jumala on antanut minulle elämän. Hän on antanut minulle ystäviä. Hän on antanut minulle mielenkiinnon kohteita. Jumala rakastaa minua ja haluaa, että minulla on hauskaa.

Ef. 1:17-19Tiistai 24.07.2012 01:21

17 anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden Isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen Hengen hänen tuntemisessaan
18 ja valaisisi teidän sydämenne silmät, että tietäisitte, mikä on se toivo, johon hän on teidät kutsunut, kuinka suuri hänen perintönsä kirkkaus hänen pyhissään
19 ja mikä hänen voimansa ylenpalttinen suuruus meitä kohtaan, jotka uskomme-sen hänen väkevyytensä voiman vaikutuksen mukaan,

Jeesus pelasti minutPerjantai 20.07.2012 01:44

Jeesus sinä kuolit puolestani. Kärsit rangaistuksen, joka olisi kuulunut minulle. Maksoit koko syntivelkani ristillä. Satsasit minuun enemmän kuin olisi ollut viisasta. Vuodatit veresi puolestani. Naulat eivät olisi kyenneet pitämään Sinua ristillä. Ainoa asia, mikä sai Sinut pysymään ristillä oli rakkaus luomaasi ihmistä kohtaan.

Ef. 4:32Sunnuntai 01.07.2012 15:40

Olkaa sen sijaan toisianne kohtaan ystävällisiä, hyväsydämisiä, anteeksiantavaisia toinen toisellenne, niinkuin Jumalakin on Kristuksessa teille anteeksi antanut.

Fil. 3:13-14Perjantai 22.06.2012 14:23

13 Veljet, minä en vielä katso sitä voittaneeni; mutta yhden minä teen: unhottaen sen, mikä on takana, ja kurottautuen sitä kohti, mikä on edessäpäin,
14 minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.