IRC-Galleria

Kuinka tyhmä olen?Tiistai 13.02.2007 23:04

[x] Olen kävellyt lasiovea päin.
[ ] Olen kompastunut kengännauhaani ja kaatunut naamalleni.
[ ] Olen tukehtunut omaan sylkeeni.
[ ] Olen nähnyt Matrixin useaan kertaan, mutta en silti tajua sitä.
[ ] Kirjoitan vain etusormillani.
[x] Olen vahingossa sytyttänyt jotain tuleen.
[ ] Olen käskenyt kyttiä häipymään ja joutunut kuseen sen takia.
[ ] Yritin imeä pillistä, mutta se meni enemmän nenääni kuin suuhuni.
[x] Joskus kun ajattelen jotain hassua ja nauran kovaan ääneen, ihmiset katsovat minua kummeksuen.
[x] Olen yllättänyt itseni kuolaamasta.
[ ] Olen vahingossa aiheuttanut räjähdyksen.
[x] Jos joku sanoo sanan "pieru", en voi olla nauramatta.
[ ] Olen kääntynyt väärään suuntaan yhden suunnan tielle monta kertaa.
[x] Joskus vain lopetan ajattelun ja tuijotan kauas.
[ ] On mahdollista nuolla kyynärpäätään.
[ ] Yritin juuri nuolla kyynärpäätäni.
[x] Ihmiset usein ravistavat päätään ja kävelevät pois luotani.
[ ] Ihmiset usein käskevät minun kuunnella "sisäistä ääntäni".
[x] Purukumi on tippunut suustani puhuessani.
[x] Olen käyttänyt sormiani laskiessani helppoa matikkaa.
[x] Olen hypännyt ulos liikkuvasta ajoneuvosta.
[ ] Olen syönyt ötökän 5€ tai vähemmästä.
[x] Teen tätä testiä kun minun pitäisi tehdä jotain tärkeämpää.
[ ] Välitän ketjukirjeitä koska pelkään uhkien käyvän toteen
[ ] Olen tehnyt jotain tyhmiä asioita kännissä.
[ ] Olen juossut ympäri alasti kännissä.
[ ] Olen juossut golfkärryn rengästä päin kännissä.
[x] Olen etsinyt jotain esinettä joka paikasta ja vasta sitten tajunnut sen olleen koko ajan kädessäni.
[ ] Rikon vahingossa paljon tavaroita.
[x] Ystäväni tietävät olla käyttämättä isoja sanoja seurassani.
[x] Ystäväni pitävät minusta koska olen hauska naurun kohde.
[ ] Kallistan päätäni sivulle kun olen hämmentynyt.
[x] Alan joskus selittää tarinaa ja yhtäkkiä unohdan mitä olin kertomassa.
[x] Olen tippunut tuoliltani ennen.
[ ] Kun makaan selälläni sängylläni, tuijotan kattoa ja etsin siitä kuvia ja tekstejä

:F

:/Sunnuntai 11.02.2007 20:28

nämä ovat ikuisia hetkiä
aina lyhyitä välähdyksiä
kun hän mittaa kattoa katseellaan
kääntyy jälleen vuoteellaan
hän laskee sekunteja suunnilleen
hän laskee yönsä aamuvarhaiseen

ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatukset seuraa toisiaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

hämärässä hiljaisuuden ääniä
kuuntelee hän kirja kädessään
joka päivä on yötä rakkaampi
joka aamu iltaa kauniimpi
ja hän huomaa, vaikkei niin tahtoiskaan
hän huomaa: tähän alkaa jo tottua

ei yksinäinen unta saa
vaan valvoo vuoteellaan
hän kellon käyntiin koittaa viimein nukahtaa
ei yksinäinen unta saa
vaan ajatukset seuraa toisiaan
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa
kunnes aamu jälleen silmiin sarastaa

[Ei aihetta]Lauantai 10.02.2007 16:53

huoh.

tylsää.

leivoin pullaa. nam.

homo vois tulla jo takasin perseestä.
ei mua saa hylätä tällee.
:(

<3

just remember till
you're home again
you belong to me

oh I'll be so alone without you
maybe you'll be lonesome too

hitsi ku oon julkkis.Tiistai 06.02.2007 14:36

www.sapa.partio.fi

--

oisin saanu nukkuu tänä aamuna pitkää.

0758: teemu: "onko sulla ne sisäpelikengät täällä? eiku ei mitää, ne onki mulla."

terttuli tulee tänää kotii.

onpas noulaiffii.

...

[Ei aihetta]Maanantai 05.02.2007 18:04

voi muna.
bilsan koe meni ihan homosti.

en tienny mitää.
ja kirsi ja jånttu vaa hikuili.

mut ah, koeviikko loppu.
huomenna ei ollenkaa koulua ja keskiviikkona vaa tanssit. tyhmää tosin sen takii vaa mennä salpakankaalle. mut huomen saa nukkuu pitkää. eli siis herään puol kasi. :$

näin viime yönä ihanaa unta. jatkuispa se ens yönä. <3
meillä oli siinä vauva. tyttövauva. <3
<3

tekee mieli siivota.
tai ehkä sittenkin luen kosmoa ja syön teinirusinat pois.

[Ei aihetta]Sunnuntai 04.02.2007 19:57

perjantaina enkun koe. meni. joko hyvin tai sit huonosti. hope so menee läpi. en jaksa alkaa uusii joskus melkein toukokuussa.
bilsan pohje meni hiiiitaaastiii. enkä osaa mitää. :/

ku pääsin kotii ni aloin siivoo. !!
kannoin kaikki petivaatteet ja kaikki ulos. pesin jopa lattiat. kummaa. ei ois tarvinu ees lukee.
koko päivän ootin et pääsen siivoo. naiset!

sit kai tuli. <3 tehtii öö ei mitää. katottii scary muuvii mut sit alko unettaa. mentii nukkuu...
(hyihyi. ei saa aatella mitää)

lauantaina heräsin Aikasin. ku en tienny et pitääx mun mennä suihkuu vai ei. ku oltii ehkä menossa helsinkii gayn porukoitten kaa. menin sit. ja sain tietää et lähetää. siis en oo ikinä lähteny tällee vaa hesaa shoppaa. jännää!

kierreltii sit siel. en löytäny mitää ostettavaa vaik kerranki ois ollu rahaa. sit tuli nälkä ja löydettii ravintola. kampista. joku kreikkalai.
tilasin kanasalaatin.

tarjoilija täti kanto sitä pöytää, kädessää toinenki lautanen, ni iso kana pala tippu siitä lattialle: mun hihan kautta.
olin siin sit ihan oumaikaad, mun Zaran paita.
no ei vaa. pari rasva tahraa.
mut se tarjoilija alko melkein itkee. se alkaa pyyhkii sitä mun hihaa ihan raivolla. hinkkaili sitä siinä tovin.
ja kyseli monee kertaa et onx kaikki varmasti nyt hyvin.

sit syötii ja haluttii lasku.

tarjoilijatäti: "siis totta kai me korvataa pesulakustannukset!! viette vaa paidan pesulaa ja tuotte laskun tänne. tietenkin me maksetaa kaikki! mä olen todella pahoillani."
kain äiti: "siis eihän toi mitää haittaa, vahinkoja sattuu."
tt: "siis totta kai me maksetaa kaikki. tuotte vaa pesulalaskun tänne"
kä: "no me ei olla paikkakuntalaisia. että laskua on vaikea tuoda tänne."
tt: "se pesulalasku taitaa olla jotain 30. jos mä annan sen käteisenä."

lähin selsinkii shoppaa.
päivän saldo:
30€ - kolme pirtelöö, 9€
=
+21 €

ei ehkä kovin huono.
voisin lähtee toistekki.

(paita makso 12 euroo...)

tänää kellittii. !!!!!!!
:D
käytii lumikenkäilee. kirjotettii salaviesti helikoptereille.
bilsan kirjaa en oo avannukkaa.
okei. mitoosin opettelin kain kaa.
leivottii suneporin kakkuja. tai niitä.
pelattii jaakko pupua ja katottii salkkarin uusintoja.

paras viikonloppu. <3


nyt pitäis mennä lukee bilsaa. monta kertaa pitäny alottaa se jo. mutta nyt.

kai tulee!!!!!!!!!!Perjantai 02.02.2007 20:11

kohta. <3

[Ei aihetta]Tiistai 30.01.2007 20:42

ojjoj. koeviikko.
huomenna pitä heretä himoaikasin.

oon ollu tänää tosi ahkera. siivosin ja tein ruokaa ja leivoin ja tein matikkaa.
ja sain kaikki äikän jutut tehtyy! paitsi pitää kirjottaa kaikki vielä puhtaaks, mut muuten. ainii se mainos. no se ei oo ehkä kovin suurtöinen.
ja kerkesin nukkuu päikkäritki. <3
pääsispä aina yheltä...

mussutin äsken tohveleita.
namnam. <3

äitin ja iskän hopea hääpäivä.
annettii niille maailman hienoin lahjakortti.

kohta lähen hikoilee gymsticin kanssa.
jee?
kuluu toivottavasti namnam vohvelit pois. :)

pukuuki pitäis ommella...
ja lukee bilsaa...
ja matikkaa...

voihan caramba, miten lie kirjotetaa.

peeäs. osaan espanjaa

"no se...te kiero...
CARAMBA! EL TORO!!!"

("en tiedä...rakastan sinua...
HITTO! HÄRKÄ!!!")

[Ei aihetta]Maanantai 29.01.2007 19:59

1. tytöt saa muuttaa mieltä

2. tytöt saa viedä poikaystävien aikaa niin paljon kun haluaa

3. tytöt saa päättää mitä tehdään

4. tytöt saa käskyttää esim. ostamaan karkkia

5. tyttöjä pitää hemmotella

6. tytöillä on oikeus saada karkkia millon ne haluaa

7. tytöt määrää että poikien pitää totella

8. tytöt määrää mitä pojat tekee

9. tytöille pitää ostaa tulaisia aina kun käy jossain

10. tyttöjen laukut pitää kantaa

11. tytöille pitää ostaa pizzaa kun ne haluaa

12. tyttöjä ei saa sääliä

13. tyttöjen käskyä pitää noudattaa

14. tyttöjä pitää silittää niinkuin kissoja

15. tytöille pitää tuoda aamiainen sänkyyn

16. tyttöjä pitää kehua kauniiksi yms.

17. tyttöjä pitää kyydittää pyörän tarakalla

18. tyttöjen hameiden alle ei saa kurkkia

19. tytöille pitää ostaa ihania joululahjoja

20. tyttöjä pitää sanoa söpöiksi

21. tytöt pitää kantaa kynnyksen yli

22. tyttöjen mielipiteitä täytyy kuunnella

23. tyttöjen kanssa pitää mennä ulkoilemaan ja talvisin pulkkamäkeen

24. tytöille pitää puhua sopivalla kielellä eikä saa kysellä sopimattomia

25. tytöt saa siis tehdä mitä haluaa

26. tyttöjä ei saa nipistää pepusta ellei ne itse käske

27.tyttöjen sänkyä ei saa vallata

28. tyttöjä ei saa kiusata

29. tytöille ei saa puhua irstaita juttuja

30. tyttöjä pitää palvoa

31. tyttöjä ei saa nimitellä

32. tyttöjä saa kutsua ainoastaan hellittely nimillä

33. jos tyttö sanoo miau, sitä pitää pussata (kissakeskustelut on erikseen)

34. tyttöä pitää lohduttaa ja ostaa sille suklaata

35. tyttöjen tärkeitä päiviä esim synttäreitä tai nimipäivää ei saa unohtaa, silloinkin pitää ostaa ainakin suklaata

36. tyttöjen puolesta pitää pelata pelottavia pleikkari pelejä esim. silent hill, jos ne ei ite uskalla

37. tyttöjä täytyy viedä romanttisille kuutamo kävelyille

38. tyttöjä pitää silittää jos ne meinaa nukkua päiväunet, että ne saa paremmin unta

39. tyttöjä pitää pussailla

40. tytöille pitää ostaa paljon namia, ja ruokkia niitä

41. tyttöjä täytyy kutittaa hellästi, ei liikaa ettei ne suutu

42. tyttöjä ei saa suututtaa

43. tytöt pitää aina ensin ottaa huomioon

44. tytöille pitää laulaa unilaulu. ainaki puhelimessa.

45. ja poikien täytyy pleikkaripeleissä mennä myös vaikeet kohat jos tytöt ei pääse niitä.

46. poikien pitää tuoda tytöille ruokaa kun ne tahtoo, ainakin sohvalle

47. tyttöjen kanssa pitää kävellä käsi kädessä jos ne tahtoo

48. tytöille pitää tuoda mehua jos ne herää painajaisiin keskellä yötä

49. tyttöjä täytyy pitää kainalossa ja lämmittää kun katsotaan elokuvaa

50. tyttöjen kanssa pitää makoilla sängyllä kynttilän valossa iltaisin

51. kaikki säännöt ovat sovellettavissa jos tyttö niin tahtoo

52. eikä sääntöjä saa koskaan käyttää tyttöjä vastaan

53. tytöille täytyy selvästi osoittaa se että välittää

54. tytöille pitää ostaa sydänsuklaarasia ja ruusuja, vähintäänkin

55. tytöt saa suuttua ilman syytä jos ne haluaa (oikeesti tytöillä on aina syy jota pojat ei hoksaa)

56. tyttöjä pitää lepytellä

57. tyttöjä täytyy lämmittää kylmässä ilmassa

58. tyttöjen kanssa täytyy mennä vaatekauppoihin eikä saa hikeentyä

59. tytöille täytyy olla lempeä ja hellä

60. tytöille ei saa vitsailla sopimattomia

61. tyttöjen kanssa täytyy vaihtaa järjestystä

62. ja joulun alla leipoa pipareita ja torttuja

63. tyttöjen masuja täytyy silittää jos masuihin koskee

64. talvella tytöt täytyy heti laittaa huovan sisään kun tullaan ulkoa ja tuoda kuumaa kaakauta

65. tyttöjä täytyy pitää kädestä pelottavissa elokuvissa ja muissakin jutuissa

66. tyttöjä ei saa pelotella, ainakaan hämähäkeillä

67. talvella poikien pitää kävellä eellä lumihangessa ettei tyttöjen kenkii mee lunta

68. tyttöjä tulee rakastaa koko sydämestä

69. tyttöjä ei saa vetää letistä

70. tyttöjen pitää saada valita nukkuuko seinän vieressä vai reunapaikalla sängyssä

71. pitää myös pyyhkiä tyttöjen kengistä lumet.

72. tytöille pitää antaa tarpeeksi peittoa jos nukkuu saman peiton alla

73. jos tyttö pitää käsiään pojan rinnalla kuin tassuja, sitä pitää kutsua kisuks, ja muutenkin

74. kun saunotaan, ei saa heittää niin kovia löylyjä että tyttöä polttaa

75. tyttöjä pitää pusuttaa aina kun tavataan, niin ne ilostuu

76. kun nukkuu tytön kanssa, ei saa kuorsata niin kovaa että tytöltä menee yöunet

[Ei aihetta]Sunnuntai 21.01.2007 16:10

voihan håmå.

EI KYSYTTY PAPEREITA!!
oon niin pettyny.

"oho, mä katoin et toi kuusi on otettu pois ja sen tilalle on laitettu tälläi valotolppa. mut ei me oltukkaa keskellä toria."

peeäs. ei kannata oottaa 8toista vee syndei. täs ei oo mitä hianoo.
MÄ EN HALUU OLLA AIKUINEN!