IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Tämä ja ottamani kuva on..



Samalla voin sanoa en sinänsä perustele tätä..



Luovina toimina kotonani joita olen tehnyt aina..









Tosin kyllä mikäli tätä pidät jääkiteinä 50 sentiä tai 90 senttiä halkaisija jääkidepalolla leijuu ei putoa katolle..

Huurua se ei ole ympäri pyöreä pallo..

Palloa siis todella hivenen suurentaa valoisuustasoa muuttaa kuva on tarkempi yökuva ilmiölle 4 kuukauden toistuvuus !


Sinertävä ei voi olla punertava tai..
Sain tämän mustavalkoisen paperikuvan ja kirjan 1970 luvulla lapsena käsiini ja ..

Ja käytöstä poistetun siis sen työvälineen ja välineen kirjoituskoneen ja jopa siis sen nipun kirjoituskone paperia värinauhoja..

Sillä tavalla sain aikaan lopulta tuloksiakin..

Kaikki on sitä materiaalia jota jäi kotitalouksissa siis yleensäkin vain aina hyödyntämättä jota on ja oli ihmisillä siis nurkissaan 1980 luvun alussa..

Minun aikana ei ole samalla tavalla siis aidosti tuettu kanustettu sitä sinä todella vain teet omaehtoisesti omaaloitteisesti asioita..

Vammaisena pidetään pitäisi tehdä talon töitä saamatta siintä palkaa tai vastinetta vain siintä velvollisuudesta saamasi huolenpitoa vastaan..

Toteutettuja ajatuskuvia : Joita syntyi 1980 luvulla kuin tyhjästä ?!


Kirjoitin piirsin..

Ja vien niitä siis näkemiäni siis kirjan kuvia sinne siis psykologin toimeen kasvauneuvolan psykologille raaheen psykologiseen tutkintaan asti..

Puhuin elämästä toisssa aurinkokunnissa on planeettoja joilla on elämää siis sitä juuri älyllistä elämää joka on jo vieraillut täällä..

Psykiatriassa 1970 luvulla psykologi ja lääkäri tulkitsi tämän tutkinasa kahtia jakautuneen mielentilan todenteena ?


Psykiatrisen hoidon syy ja perustelu on olin tuonut esille ajatuksia siintä me emme ole ainoa älyllinen elämänmuoto ne on jo vierailleet täällä..

Muita perusteluja syitä ei ole..

Ja jos todella siis olikin ne ei riitä syyksi tähän siis jopa psykiatriseen ja muuhun terveydentilan tutkintaan ja pakkohoitoon

Ei ole ystäviä ihmisystäviä ei ole on vain koti ja ullakkohuone jossa olen yksin ajatuksineneni .......


Yhteiskunta eristi minut lopulta siis sinne kotiini ja ullakko huoneeseeni..



Sama käytäntö koski kehitysvammaisia avustukset ja taloudelliset tulon siirrot ja resursit siirtyivät kotini perheeni siis hyväksi..

Sänky on omani se on ostettu 1970 luvulla samalla tavalla kalusto on sitä samaa kierrätystä ...........


Ja se tapahtui vuoden 1980 jälkeen olin elänyt kotin ullakolla vuoteen 1989 asti nämä siis ikäiseni eristivät minut todella pois joukostaan..

Ja sen siis mekaanisen kirjoituskoneen..


Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Sama on tämä siis työpöytä joka on todella jo ostettu 1960 luvulla joka oli käytössä 197o ja 1980 luvulla..



Nikolai Tesla ohjasi minut siis jopa piirtämään..

Ufon kuvia ja siintä syystä sain osakseni sen siis hoidollisen resursin ei kun voitu laittaa sinne ...

Kehitysvammalaitokseen joka oli jo se ensimäinen tutkintalinja...

Isompana Pakkosterilisoida..

Jotta nämä ei siis lisäänny ja yritettiin todella siis myrkyttää jopa niillä siis lääkeillä kehitystilassa olevat aivot keskushermosto..

Sillä se siis tutkinta alkoi kliiinisen genetiikan laitoksella oulussa..

Ja he siis he löysivät Rodersonin Tarnslaation ja perimä on sitä mutta se ei selitä näitä minun ajatuksiani ongelmiani..

Ja resursien jako tuona aikana koko tässä yhteiskunassa kuin taloudessa minun sukupolveni aikana välineet on oli tätä tasoa ja ne kirjoja..

sama kirjoituspöytä 1970 ja 1980 luvulla ja nyt ...


Minulla oli kasa lastulevyn levyn palasia ja erinlaisia osia ja siis romua...

Mieli on monikeroksinen yhtäaikainen kuva ajasta ja tilasta jossa liikun teen oivalluksia jo 1970 ja 1980 luvulla on ajatus..


Digikuva on aina siis taloudellinen resurssi joka on sama asian tila kuin tämä kuva toinen on taideteos ja toinen on öinen maisema..

Koskapa tämä ilmiö on todellinen sinä voit niitä kuvata ja havaita..

Ei sinun tarvitse selittää niitä siis minun anatamiani siis selityksiäni olen väärässä tai oikeassa..

Ja sillä sinulla välineet todentaa tämä sama ilmiö yökuvausohjelmilla..

Koulutustasosi on todella jopa minua parempi..

Jos on tulos siis osaat kyllä sen tehdä ja todistaa oman teoriasi oikeaksi ottamalla kuvia öisin koko vuoden kierron ajan..

Taideleiri Ruokolahdella 2018.8. keskiviikkona otin nämäkin kuvat huvitilaisuuden aikana joka oli hieno hetki ja säätila...


Kovalevy tai vanerilevy voi olla myös se lastulevy ja maalit ja värit sama asian tila kuin käytettävissä oleva menetelmä tuoda esille ajatuksiani...



Lapsille ja Nuorille myönnetty taloudellinen se siis näkyvä aito tulonsiirto elikä se resurssi jolla voi ilmaista itseään muille ihmisille..

En puhu siintö minä olen oikeassa tai joku on väärässä..

Luova ihminen on sitä vaikka ottaisi kuvia öisestä ajasta ja tilasta oletko jo yrittänyt saman ilmiön..

Siis kokea ja kohdata kuvata kameralla ja tuleeko se sinun kameraasi yökuvaus ohjelmalla..

Jos on työväline joka minun kameraani todella siis parempi..

Et vain selitä minua minun esille tuomiani siis niitä olevia ajatuksiani on välineet tehdä havaintoja minä teen niitä aina kun vain voi tehdä..

Ja tee se ja et tätä selitä jos tiedät vastaukset jo siis tähän kaikkeen..

Siis tutki sinäkin tätä aitoa olevaa elinpiiriäsi ja luontoa sitä olevaa aitoa elämää elinympäristöäsi talenna ilmiöitä joita tulee esille..

Ja kun on väline se tehdä..



Kasvihuone syntyy niistä resurseista joita muut poistaa jätteenä tai on polttaneet polttopuuna uunissaan..

Ja kun saat vanhan siis peltikourun teet siintä veden siis manuaalisen siis sen siirtojärjestelmän..

Kuva on kuin on siis se taideteos..

Teoksen siis olevaksi tuottamisen väline ja resurssi on jo se lähtökohta kun osaat käyttää tätä nyt käyttämääsi siis digikameraa..

Älypyhelin on väline samoin..

Tablet Tietokoneet ja kuvaa sillä välineellä siis vastaavia siis no yökuvia yökuvaus ohjelmilla käytä resursejasi kaikilla mahdollisilla tavoillasi..

Yritä kuvata liikkuvia kohteita ja siis salamointia ja meteoriitteja..

Saada saman kaltaisia kuvia aikaan siis välineillä joita sinulla on nytkin siis käytettäissä ja sinäkin siis kuvaa öistä taivasta ja maisemaa..

Et tarvitse ohjelmia joissa on keinotekoinen siis se lumetodellisuus tuota aitoja todellisia elämyksiä ehdoilla joita minä olen käyttänyt siis aina..
Olen tietoinen mitä on tiedeuskomus psykiatria on tiedeuskomus kirkon ja uskononon tavoin halinta ja kotrollimenetelmä ja oppijärjestelmä..

Valtaa ja siis vallan käyttöä lailliset ja lailla vahvistetut siis oikeutukset periaatteet lapsen ja nuoren kapina siis tätä kaikkea vastaan...

Traumatisoi lapsen ja nuoren elämän vammauttaa..

Pitänyt puoleni en antanut nujertaa tahtoani olla omaa mieltäni minulta on evätty jopa mielenterveysapu..

turollin tuotantoa 1980-2006 ite-taiteilija


Koskapa en tee yhteistyötä en alistu olen täysin siis tähän siis taipumaton...

Taustalla on ulkorakennus puita valopallo oli äänetön kuvattaessa liikkumaton muutoin kuva ei olisi onnistunut.........


Psykitria ei ketään auta ihmisen mieli ja kokonaiskuva on osoittanut kemia ei korjaa muuta mielen tiloja..

Mutta voi todella siis tuhota ja rapauttaa ihmisen hermostollisia tai aivojen neuroverkkojen toimintoja psykiatria on aina laillistettua uskomustiedettä.

Alkuperäiskuva joka alotti tämän joulun jälkeen valopallo on isokokoisin taustalla rakennuksia ja puita on pimeää.....


Valopallo oli äänetön silmin kameralla nähtävä äänetön..

Minulla ei välineitä kuvata liikkuvia kohteita valojuova tai ei jää kuvaan ja ei ole noin selkeä kuva...

Tämä jos on säätilan tuote johan on luonon tai plasman tuottama loistava ilmentymä ajassa ja tilassa modernia taidetta ?


Telvisio anteenin suhteen jokin kameralla havaittava hieno viriteinen siis purkaus on todella tapahtunut..

Myös näitä näitä tapahtuu vain yökuvaus ohjelma ne näkee..

Raha on resurssi jolla on mahdolista tehdä vaikkapa puutarhaan perunamaata vakuuseläke ei parempaan riitä jos....


Haluan paljastaa ihmisen mielen ajattelutavan tunnekylmyyden älyllisen pyrkimyksen skeptiseen elämän mielen hallintaan joka ei ketään auta...

Tunne älyllä on monimuotoisempi kyky löytää elinpiiristään asioita joita muut ei havaitse ja kiinnitä huomiotaan..

Sillä siis heille sitä ei ole edes nyt olemassa..

Ei huomaisi Anomalioita aikapoikkeamia ajassa ja tilassa pieni häiriö ja sieltä voisi tulla jotakin meille outoa esille..

Tiede ei kehity ellei sitä kyseenalaisteta samalla tavalla..

Kuin uskomuksia ja uskomustietoa siis tiedeuskomuksia ja joka on siis elämän kokonaisuus ja siis kokemustietoa sisältävä maailmankuva..

Minun elämän todellinen siis tehtävä on tätä ylläpitää..

ÄLÄKÄ SÄ HÖPÖTÄ ...................


En elä todellakaan siis harhoissani..

Tämä on sitä mitä on joissakin tapauksissa käytetty jopa harhaisuuden ja psykoosin kitsofrenian tutkinassa 1970 luvulla ?


Olen rikkonut ihmiskeskeisen maailman eetoksen tuomalla siihen tämän näkökulman ihmisen keskeisen aseman pudottamisen pois..

Ja yhtenä alyllisenä elämänmuotona muiden joukossa ..

Tämä oli ainoa todellinen syy joutua syy ja seuraus psykiatriseen pakko hoitoon sosiaalinen elinpiirini ja ihmiset ei hyväksynyt tätä..



Tämä lapsi ja nuori ajatelee noin esitää noita ajatuksiaan julkisesti siis ihmisille pelottaa mon ia muita ja ja johtaa sosiaaliseen häiriöön..

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Ja psykitria on luonut 1900 luvulla jopa ihmisarvoa ja ihmisoikeutta jopa loukkaavia ja sitä siis kotrollia ja..

Lääketeollisuutta ja sen liikevoittoja tuottavia ja hyödyttäviä ongelmia...
En ole löytänyt vieläkään mihinkään mitään vastausta kukaan ei tule siis minulle edes puolitiessä antamaan tukeaan ja ottamaan vastaan.

Henkisyys ja sen ikuinen uudistumisen kautta itsensä uudistava kasvu ei ehdolista automaattisesti muutosta parempaan..

Ja voi johtaa uudelleen umpikujiin tässä maailmassa on juuri näin..


Kotona odotti hämärä otin yökuvan nuo piirtyivät esiin ohjelman kautta joulukuussa tämä alkoi uutena vuotena 2018...


Ei ole mitään mahdollisuutta muutoksiin..

Ja ei ole tiedostettua todeksi näytettyä syytä miksi on näin tapahtunut..

Ihmisellä on aina tämä on elämän monien toteutumattomien syiden
seurausten mahdollisuuksien ehdoton rajallisuus..

Ja se suhteellisuus ihmisen mielen rajat ehdolistavat sen sinulle ihmisenä.

Negatiivinen ja Positiivinen puoli on yhden saman jatkumon laki on juuri se muutoksen jännite aina ikuisesti vain jatkumossa..

Vaimentavia alumiinisia pintoja : Väliin kuparia ja maalia erikeepperiä ja tasoitetta täyteainetta !?


Pyrämiidille on löydetty tieteessä merkitys..

Tunnettu isoin pyrämiidi siis kokoaa sisälleen radioaaltoja mihin esiisät sitä ominaisuutta on tarvinneet pitäneet yhteyttä jumaliinsa..

TÄMÄ PÄÄKOLLO ON LÖYDETTY ARKEOLOGISISTA KAIVAUKSISTA JA ON MUSEOSSA ?


Radiolla puhuneet siis suoraan otaksumalle jumalalleen ja mikä jumala joka on julma siis tarvitsee radion..

Ihmisuhreja janoava jumaluus on julmuus..

Kaivosyhtiö vieras siviilisaattio ihmisen tavoin hallinut maailmaamme on se siis julmuus mihin me alistamme oman planeetamme moniseliteiselle siis tuholle...

Jokainen teos jota nyt muokkaan uudelleen : On kuin osiensa summana kone tai virtapiiri" kuvaputki " tai .......


Ja ne juuri siis toiset ihmiset alistaa ja tuhoaa toisia ihmisiä..

Pyrämiidin muotoiset vastaanottimet on syntyneet ikivanhasta tiedosta..

Olemme unohtaneet näkyvän kaikeuden elämälle otolliset planeetat jopa ne siviilisaattiot on meitä kehittyneempiä monin tavoin..

turollin tuotantoa 1980-2006 ite-taiteilija


Elämme tällä siis planeetalla luomamme tieteemme ja hyvin monien siis uskontojemme uskomustemme luomassa omassa sisäisessä kuplassa..

Palloa siis todella hivenen suurentaa valoisuustasoa muuttaa kuva on tarkempi yökuva ilmiölle 4 kuukauden toistuvuus !


Ja mutta ei meitä siis edes nyt toedellakan mitenkään parempia ne ovat meidän siis vertaisia...
Syytä tähän en voi tietää kukaan ei ole siis avannut tätä minulle ei minä omaa sitä kykyä jolla tämän sanoma tulkitaan..

Tähteläisyys on jo lapsena joko esille tuleva syy ja seuraus ja sitä ei voi poistaa psykologisin tai psykiatrisin keinoin.

Ja tähteläisyys ei automaattisesti avaa prapsykologiassa määriteltyjä no ominaisuuksia ja kykyjä...

Kotona odotti hämärä otin yökuvan nuo piirtyivät esiin ohjelman kautta joulukuussa tämä alkoi uutena vuotena 2018...


Ne ilmenee tietyllä tavalla tietyn ajan tilan aikana ruokolahdella ei ole siis vielä niin hämärää ne ei niin siis selkeästi vielä siis ilmene..

Punertava pallomainen kohde valon ja yön hämärän pimeän aikana ne alkaa tulla kuvissa esille silmin noita ei näe.....


Ne on edelleen läsnä elämässäni ei ole kenessäkään herättänyt mitää sitä syytä tai seurausta siis tähän asiaan siis sanoa se siis mitä kokee tämän...

Taideleiri Ruokolahdella 2018.8. keskiviikkona otin nämäkin kuvat huvitilaisuuden aikana joka oli hieno hetki ja säätila...


Vaikuttanut moneen asiaan täällä..

Mutta kukaan ei todellakaan siis halua nähdä minua vaikuttajana sitä he ei millään tavalla ilmaise minulle niin..

Tähteläiskokemus lapsena oli siis todella vain siis aito...

Mutta se todella siis aiheuttaa sen kukaan ei ota minua helpolla vastaan en ole kenenkään lähimmäinen en kaveri..

Ja en ole muille millään tavalla merkityksellinen tai tärkeä henkilö..

Sukulaisia poistunut ajasta katkaisee muiden sukulaisten syyn tai edes perusteen pitää mitään yhteyttä joten jään enemmän yksin..

Ruokolahti elokuun 1.8.2018 keskiviikkona huvipaikalla oli tavallinen huvitilaisuus välillä arkipäivinä oli siis taideleiri...


Kokemuksellinen yksinäisyys puuttuu nyt mutta silti totta edelleenkin ja en ole tärkeä en ole merkityksellinen henkilö en ole tärkeä muille..

Vuonna 1986 - 1989 siis aloittamani tilataidehanke yläparvella lavan tilassa johtanut moniin muihin seurauksiin joista...


Viestivän minulle olen todella edelleen yksin kukaan ei välitä millään sillä tasolla esittäisi jonkin kohtuullisen tulkintansa tästäkään..

Ruokolahdella alkoi joi siis vain hämärtyäja kuviin alkoi tulla noita kohteita joita ei kaikissa kuvissa vain voi olla.......


En osaa ihmisuhteissa toimia niin tämä ei tähän vaikuta erilaisuutta siis kehitysvammaisia on kohdeltu niin minun läsänä olohan ei herätä..

Ystävyyttä ei lähimmäisyyttä synny herää siis automaatisesti tämä ei siis vain tapahdu koskaan..

Ja sama pelko ja jopa joskus ilkeys on seuraus lähimäisyydestäsi..

Ihmisuhteissa mielenterveyskuntoutuja 1980 luvulla yritin ehdottaa sitä parisuhdetta naiselle jolla on lapsi ajoi mopolla kikontapaulin oveen..

Siintä suoraan pusikkoon karkuun minua pelkoineen..

Psykologit ei tätä käsitä ei edes siinä vain minua auta ihmissuhdeoppaat ei hyvät neuvot joita näillä ei ole edes antaa minulle ihmisenä..

Ja tässä maailmassa ajassa tilassa se yhtä tyhjän kanssa..

Ikäiseni vieläkin todella siis vierastaa hyljeksii minua ihmisenä sen siis muoto tapa on toinen miten tämä tapahtuu.

Siintä syystä en muuta enään käytöstäni..

Ja ei se tähän tehoa eikä sitä enään muuta siis toiseksi mahdollisuudeksi ihmisenä jota ei ole olemassa minulle tarjolla..

Sama on perustva siis suhtautuminen sen kohdalla joka ei ole edes siis se ikäiseni....

Ikäiseni on yleensä hedelmätön..

Ja tuntuu mieheltä ei herätä sitä siis hyvää sähköä erotisuuta ei mitään kuin suhtautumiseni on kuin miten olen suhtautunut..

Omaan äitiini..

Tytär ehkä vielä kelpaa ehkä mutta ei tämän siis äiti herätä muuta kuin äitini siis ikävän pois kääntävän neutraalin ehdollistuksen..
Maailman taloudessa tuotannon siis se satotaso romahtaa...

Sitä korvata systeemillä jota ei edes ole ja se siis kotitarveviljely ei riitä on perunakellari ja perunaa..

Ja varavirtalähteet pakasteille valmiina..

Aurinkoenergia riittää siis akuille varavaloille js siis niille jopa pakasteille joissa on ruokaa..

Vaikka kasvihuoneissa on kourut kerätä sadevettä muovisäilöön jolla on merkitystä jos on työtön ja vähävarainen....

Joka on kuivaa kuivuutta torjuva keino...

Kokeilu jatkuu on nyt kasvulaatikko jätös materiaalista alla metalli ritilöitä pahvia sanoma lehtiä ja siis sitä multaa ....


Mutta ei sillä silti pitkälle päästä...

Polttopuuta pitää olla hella leivinuunit valmiina vuoden tarve puuta pitää olla valmius hankkia toisen vuoden tarve polttopuuta..

Riittää vain hetkelliseen yhteiskunan toiminan häiriintymiseen..

Työnteko itsellenikin maksaa jo välineen tai kulkuneuvon ylöpidon omiasta varoista se otetaan jotta voin toimia näin siis !


Jos ei ole tuontia korvaamaan meidän omiakaan siis satotappioita ja tulee pulaa elintarvikkeista polttoaimeesta energiasta väestö alkaa nälkiintyä..

Tarvitaa vaihtoehtoisia työtannollisia välineitä menetelmiä tuottaa ravintoa sitä ei ole saatavilla aikaa aloittaa muutosta ei ole..

Työteko maksaa tekijälleen varusteet työtä tekevä maksaa työnteon kulut raakaaineet näin on talous muodostunut......


Ei voi odottaa vain sitä toista ja seuraavaa satokautta..

Ei ole sitä aikaa valmistautua koskapa ei ole sitä korvaavaa siis systeemiä ei ole kehitetty valmiiksi vain samalla jo otettavaksi käyttöön..

Täysimitaista omavaraista tuotantoa ei voi olla pitäsi olla aurinkoenergialla toimivat pumput manuaalinen käynistys....


Asumalähiöissä ei ole ilman turvakameraa kontrollia olla siis tilaa olla tätä kasvimaata seiellä siis kaikkea tuhotaan ja ...


Elämäntapa ei aina vain voi siirtyä asumlähiöön jossa pitää olla aina se turvakamra ja kontrolli jotta visi näin elää ja toimia..

Elämän laatu ja tila on niissä rauhaton sitä ei ole mahdolista olla näin...

Työtön ja vähävarainen ei voi kohentaa elämänlaatua talous ja muut siis syyt sen estää pakottu elämään juuri siis sen ehdoilla..

Suomi allekirjoitti osia siis ihmosoikeus sitoumuksistaan..

Ja samalla niiden elämän taloudellisia ja todella sosiaalisia ehtoj heti on heikennetty monin siis jopa talouspolliittisin perustein..

Sitoumukset ei voi nytkään siis toteutua ei ole resurseja niitä toteuttaa..
Monet on sen tiedostaneet 1890 luvulla on jo suuniteltu perusta sähkölle jopa sähkömagneettiselle garavitaatiomoottorille.

Aikamatkustamisen siis ajassa murtumia ja anomalioiden se periaate on olemassa valmiina ja itseasiassa valmiina.

Ja siinä kaikessa mitä on tiede ja monet siis asian tutkijat on sen jo aika moneen otteeseen havainneet tapahtuneena siis totena..

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Nikolai Tesla otti siinä lähtökohtaisen riskin joutua valtaapitävien tai ajan ihmisen käsitysten aiheuttamaan siis sosiaaliseen poliittiseen ristituleen..

En ole elänyt edes siinä harhaisessa todellisuudessa en ole ollut mielisairas siintä syystä..

Psykologin ja Lääkärin on vaikea kyetä hyväksymään lapsen tai nuoren jo selkeitä talouteen ja yhteiskuntaan sisältyviä toisinajattelun piirteitä..

Hoidon perustelu on tämä sitä seuraavat 30 vuotta pohjautuu tähän syyhyn joka on näin määritelty joka ei ole totta edes.


Yhdistelty monintavoin tietoa kirjojen antamia vihjeitä siintä mitä on syytä ottaa huomioon siinä tapauksessa..



Yhdysvaltojen ja Venäjän armeija sotilastiedemiehet on jo onnistuneet jo kehittämään..

Tämän siis sähkömagneetisen niin sanotun gavitaation siis periaatteella tomivia aluksia..

Galaktinen Valoliitto ei tähän puutu..

Ydinaseet on se mihin he puutuvat jos on pakko johonkin siis todella nyt puuttua..

Mutta silti me voimme tämän siis aurikokunan alueella....

Tämä on sitä mitä on joissakin tapauksissa käytetty jopa harhaisuuden ja psykoosin kitsofrenian tutkinassa 1970 luvulla ?


Vapaasti siis matkustella laskeutua planeetoille kunhan toimet on vain todella rauhanomaisia..

Ja kuuluvat juuri siis tämän kehitystason siviilisaattion siis kehitystason mukaisiin kehityksellisiin siis perustaviin siis pyrkimyksiin kehittyä..

Tämän päätelmän takana on 39 vuoden mietimistyö sitä ei ole helpolla saattu kootua tiedonmurusista..

Ja alkaen 1970 luvulta olin jolloin minä lapsi..

Taustalla on ulkorakennus puita valopallo oli äänetön kuvattaessa liikkumaton muutoin kuva ei olisi onnistunut.........


Valopallo ja vierailut muurahaispesillä oli hoitoon joutumisen peruste ei mikään muu olin tutkinut kuin muut lapset muurahaisten elämää..

Julkinen käsittely koulussa kylällä johti tähän kaikeen kielteiseen mihin se vain voi johtaa siintä syystä kukaan ei tahtonut olla samaa mieltä....

Ainoa lapseuudenkaverikin siintä syystä hylkäsi minut ikäiseni ei ole sen jälkeen vaikka on kulunut 39 vuotta muuttaneet sitä käytäntöä..

Aniharvoissa tapauksissa olen aidosti voinut rakentaa rikasta sosiaalista elämää...

Kehityksellinen siis se vajaatyökykyisyys sosiaaliset puutteet heikoudet ja elämän rajallisuus ja vahva kehityshäiriö..

Ja mikä siintä on koitunut ikäiseni ei ole minun elämäni oleva eikä edes se tuleva sosiaalinen oleva verkosto..

Tämä suhtautuminen on yhtäläisen sama..

Pysyy aina samana vaikka tekisin sille jotakin se ei ole korjautunut siintä muuksi muutunut koskaan..

kohtalo nytkin

Alkuperäiskuva joka alotti tämän joulun jälkeen valopallo on isokokoisin taustalla rakennuksia ja puita on pimeää.....


Aniharva uskaltaa ottaa sitä esille minun sukupolvena aikana..

Perustelu on jo miten muut suhtautuu tähän pohdiskeluun koko koulu ja opettajat kylän väki saa siintä tietää ja kuulla..

Paavolan Alasteella tämä johti koulussa vaikeuksiin kiusaamiseen ja jopa psykologisiin ja psykiatrisiin hoitoihin..

Ja vain siintä syystä olin niin siintä todella puhunut ihmisille avomielisesti..
Asumalähiöissä ei voi olla samaa sitä siis omaaloitteisuutta asemakkaavan ulkoreunalla on mahdolista olla vieläkin olemassa..

Ilman kotrollia ja valvontakemeroita ruukin jo se..

Minkki tarha on todella aitoa kehittyvää yleimaailmallista slummia ja jossa on rapistunut ja slumille ominaiset puitteet jo olemassa..

Jokainen taloudellinen ja poliittinen päättäjä voisi kehua tämä on pysyvin vahvaa siis jatkuvuutta omaavin..

Hanke jo siis sen 39 - 40 vuotta jatkunut perinne..

Suomen valitsevassa hyväksytyssä siinä jo siis talous ja sosiaalipolitiikassa..

Vahva ja todella siis se aina vain uudistuva jopa poliittinen taloudellinen ja jopa sosiaalinen prosessi..

Ja jo sukupolvia jatkunut vahva kehityslinja miellä tässä maassa..

Olemme todella siis onnistuneet nyt siinä todella siis hyvin jopa luomaan tasokkaan ja todella siis slummiutuvan asuinalueen aina uudelleen..

Voisi pyörittää Kiinalaisia ja Intiasta tulevia turisteja kehittää esimerkillisen slummin..

Ja jossa taka metsään pystytetty pontikkaa myyvä pannu...

Ja näenäisesti laiton Kannadisviljelmä lääkekasveja ja muita yrttejä ja talon päädyssä on kujan komea alma jonne jono miehiä kylään..

Jossa sosiaalit ja poliisit tekee iskuja joka viikko..

Asumalähiöissä ei ole ilman turvakameraa kontrollia olla siis tilaa olla tätä kasvimaata seiellä siis kaikkea tuhotaan ja ...


Työnteko itsellenikin maksaa jo välineen tai kulkuneuvon ylöpidon omiasta varoista se otetaan jotta voin toimia näin siis !


Raha on resurssi jolla on mahdolista tehdä vaikkapa puutarhaan perunamaata vakuuseläke ei parempaan riitä jos....


Olen kirkuva huono siis se no esimerkki miten ei saa tässä maassa elää jos on kahdenvakuuseläke se ei saa tähän johtaa..

Valopallot ja ilmiöt kiertyy tämän kautta ihmisten tietoon niitä on siis no olemassa tietoisuuden tai sielujen kavanttiajurit on ilmentyneet..

Tämä on julistautunut..

Tähteläiseksi..

Ja omakin tontti on..

Galaktisen Valoliiton aluetta ja tässä maailmassa sisäinen levollisuus on aina ulkoista levottomuutta asioiden suhteen..

Palloa siis todella hivenen suurentaa valoisuustasoa muuttaa kuva on tarkempi yökuva ilmiölle 4 kuukauden toistuvuus !


Jos on muita kuin sen hallinon määrittelemiä siis aktiviteetteja luokiteltu jopa mielenterveydellisesti ongelmaksi jota pitää lääkitä..

Normaalin ulkopuolella monin tavoin kontrollin ja säätelyn tuolla puolella oleva tapaus kehottaa samaan muitakin ryhtymään nyt..

Tunnetusti tässä maassa ne joita tämä koskettaa pelkää sitä itseään..

Ja eikä siis uskalla tätä edes nyt tehdä julkisesti olla vastavirtaan aidosti ja selkeästi muistakin siis nyt poikeavampi tapaus..

Mikään ei tosin siis ole muutunut suhtautumistapa ei ole sitä tehnyt..

Olin nuori nuoret ei minua sisällyttäneet kaveripiiriinsä..

Nyt sama se suhtautumistapa..

Ja kaiken ikäiset ei sitä edes siis yritä tehdä saan olla yksin ja rauhassa siltäkin kukaan ei sitä edes yritä..

Mitään aitoa muutosta ei ole tapahtunut..

Ihmiskunan tulevaisuus on hyvä mutta Suomen tulevaisuus ei ole ehkä sitä pieni syy voi tuhota kokonaisen kansan elämän..

Maapallon ravinnontuotanto romahtaa..

Ja varmuusvarastoja ei ole yhteen satokauteen väetö nälkiintyy ja taudit tappaa tai kuolee nälkään..

Ylikansoitusta ei ole eikä tule siis nytkään edes olemaan totena tiede ja tutkimus kumoaa ongelman juuri tällä tavalla..

Kyvyttömyys ennakoida haluttomuus ennakoida tulevat vaikeudet..

Rajaton lupaus kasvusta ja talouskasvusta..

Se tuhosi kokonaisia kansoja kulttuureja ja valtiot hajosivat ja ihmiset kuolivat nälkään tauteihin..

Ja se on tutkittua argeologista ja tieteelistä tietoa..

Ja jopa aina sitä siis todella ajankohtaista ja siis todella ainasitä siis nyt vielä olevaa elämääsi siis koksevaa ja merkitsevää tietoa..

Ydinaaseita ei käytetä laajamitaisesti..

Ja kehitys jatkuu tuhon jälkeisenä aikana kun tiedemiesten ilmaalus on laskeutunut..

Suomen alueelle laskeutunut retkikunta ja ne muutama tuhat siis vain villintynyttä ihmistä löytyy aina..

Jäänteenä kansasta jota ei ole enään edes olemassa..

Sukulinjani katoaa siis kirkkomaahan sen mukana katoaa tämän kansan tulevaisuus katoaa siintä kohtaan jossa piti olla lapsia ja lastenlapsia..

Turhaan odotin elämän ajattelun yhteiskunan siis muutosta johon ei ole ryhdytty tässä maassa ja ajassa.

Teknologiaisia taloudellisia pinnallisia muutoksia on tapahtunut aina sitä mitä pitäsi tapahtua ei ole vieläkään tapahtunut..

Ihmiset tekee muutoksen ei sitä ihmisen puolesta kukaan tule tekemään yksilöt on aina yhtä heikkoja tai vahvoja sekä rajallisia tekijöitä..
Tähteläisyys on muille sitä siis erilaisuutta..

Ja koulussa siis ihmislaumassa on aina susilauman syvä ja päällekäyvä ikleä siis muiden paine sinut ympäröi kiusaaminen saa alkaa..

Historiaa 1970 luvulta jona kohtelu oli tuota vaikka ajat on muuttuneet monet asiat on toisin silti monia asia on sitä samaa..

Auktoriteetit poistaa minut koulusta laitokseen jossa on sama reaktio..

Ja joka on lääkärin hyväksymä pimeä kääntöpuoli laitoksissa elokuvassa yksi lensi ylitse käenpesän..

Olen komerossa kahden tuulikomeron ovilevyn välissä...

Ja se pieni happireikä ja psykologi ottaa aikaa jona tajuntani taso laskee lehelle tiedottomuutta..

Psykologisia menetelmiä tuona aikan..

Ja tällä tavalla niistä asioita puhuminen ja laitoksen sisäisiin siis asioihin sekaantuminen 10- 11 vuotiaana näillä keinoilla siis lopetetaan.

Tämä on sitä mitä on joissakin tapauksissa käytetty jopa harhaisuuden ja psykoosin kitsofrenian tutkinassa 1970 luvulla ?


Tähteläisyys ei ole hyväksyttävää sitä yritetän pois kitkeä asetetaan jo maksimaalinen henkinen paine päälle..

Sressitila psyykisesti katsoen lapsen sietokyvyn suhteen monikertainen keino muokata persoonaani väkipakolla..

Psyykkinen kipu ylittää kaikena aiemman silti pysyn koossa..

Kun olen normalisoitunut ja saanut palkintoja vapaa kulku ulos ja Oulun kaupunki avautuu 1970 luvulla..

Osastolla olen kiusannut jotta minua ei kiusata halvenneta yhtä tyttöä...

Saan mutoksistani siis psykologin ja lääkärin vahvaa siis suosintaa..

Ja on siis normaalia vain härnätä ja kiusata ei puolustaa tätä 10 vuotista tyttöä..

Ja en enään puhu valon olennoista jotka viestii ei pidä näin toimia..

Hoidon perustelu on tämä sitä seuraavat 30 vuotta pohjautuu tähän syyhyn joka on näin määritelty joka ei ole totta edes.


Olen yhtä kuin muut paskiaiset..

Minäkin pääsen pois olen todella siis normalisoitunut ei ole harhoja eikä hyväntahtoisia ojaavia käskyjä olla olematta kuten ne muut on..

Henkinen moraalinen koodi on murskattu korvattu sairauden tunnolla se on parnatunut täysin pääsen kotiin..

Palautuminen tästä vie jo vuosia aikaa jätän lääkkeet kipu ja tuska palaa alan tuntea tuntoja vahvoja traumoja..

Taustalla on ulkorakennus puita valopallo oli äänetön kuvattaessa liikkumaton muutoin kuva ei olisi onnistunut.........


Siintä tähän päivään minut poistetaan aina tietyin välein ei ihmiset halua kuulla ja nähdä todellisuutena..

Työelämään ei oteta ei edes suojatöihin en pääse 1980 luvulla en muutu ihmiset ei ota vastaan työyhteisöihinkään olen kotiini eristettynä..

Vuodesta 1980 aina vuoteen 1993 asti tämä ajan jälkeen eritystila on jo tämä talo ja tontti jonka omistan nyt..

Kahden vakuseläkkeen ja ihmisen koti nyt..



Paikalliset nuoret ehkä no siis luulee on tuloksellista kiusata yrittää tätä asiaa käyttää kiusaamisen keinona..

Tiettty joukko on sitä vieläkin ei käsitä olen jo niin monia kertoja elänyt kokenut ne hankaludet vastoinkäymiset elämäni aikana..

Muutama luulee nuo orbit joko toisesta ulottuvuudesta tai..

Ne on havaittu talven ja kevään aikana moneen kertaan on jotkin jota on syy johonkin naurettavaan käytökseen itsessään jo..

Alkuperäiskuva joka alotti tämän joulun jälkeen valopallo on isokokoisin taustalla rakennuksia ja puita on pimeää.....


Ja siis todella sitä oikeaa ja todellista syytä miksi minä olen syrjäytynyt työelämästä..

Yksikään psykologi ja psykiatri ja neuropsykiatri ei halua käsitellä kirjata
se ei ole vieläkään totta..

Tätä on tehty niin monille ihmisille näitä tulee vastaan nytkin...

Psykiatrian väärikäyttöä ja ihmisoikeusrikkomuksia ei käsitellä niitä ei ole virallisesti tapahtunut tässä maassa..

Enään en mene toisten kotiin kylään tiedän minulle käy niin olen tietyn ajan sisälle ei toivottu henkilö saan saman kokea aina uudelleen..

Samaa kokee..

Kehitysvammaiset ja Mielelenterveyskuntoutujat joille on astettu eteen käyttäytymisen opas jota he ei millään tasolla täytä..

Rangaistuksia on perusteltu sillä ne häiritsee..

Minä häiritsen joten minä olen se häiriö joka puolella häiriö kun en alistu
en opi alistumaan olemaan aina hiljaa tai pysymään poissa..

Näissä tapauksissa ohjaajat on yhtä sama asiantila kuin ulkopuolisetkin ei suhtautumistapa ole siintä miksikään muuttunut..

Rangaistaan aina ei kykene olemaan normaalisti kuin ne muut on...

Tulee kulun olemisen rajoittamista jossa ei mmutoksia palkita oppimista tai muuttumista ei edes ole tarve palkita ottaa vastaan..

Ja mikään ei muutu..

Sama on kohtelu sen jälkeen kuin sitä ennenkin se olisi sitä samaa..

Siintä syystä en enään yritä mitään muuttaa sillä ei ole mahdolista edes mitään muuttaa siintä ei se elämäni aikana muutu yhtään..

Suomi on yhteikunta joka ei salli muutosta jota se vaatii kaikilta...

Vaatii mutta ei anna sille mahdollisuutta olla totta kuin poikkeustapauksissa..
Suomi on samalla tavalla riippuvainen maataloudesta maailmassa on siis vielä sama ongelma..

Maailmantalouden yhtääkkinen siis se romahdus ja tuotannon ja siis sen maatalouden satotason romahdus tuhoaa valtion ja kansa hajoaa.

Samana päivänä kun tämä tapahtuu on oltava huoltovarmuus viljaa siis 5-10 vuoden hätävara ja työhevosia ja korvaavia systeemejä..

Elintaso ja kaikki nyt oleva poliittinen yhteiskunnallinen toiminta on vain sitä luvataan omille kaikkea siis hyvää..

Ja vieraille ulkopuolisille sitä huonoa kohtelua tämä on luonut jopa meille

Afrikan kokoisen ongelman aseita vievät sinne kaikki tahot..

Romahdus ja se..

Paha tahto on valta ja talousjärjestelmän luoma tuleva sota ja tuhoavat vaikutukset on euroopassa nähtävissä jo nyt..

Tästä olen puhunut ja jos siis tiedostunut jo 1980 luvun alussa..

Huolen aihe se ei ole silti se tiedostumista olen siintä tietoinen ollut koko ajan sen tiedostumisen muoto vaihtelevaa..

Erillisinä ikäkausinani todella muotoa muuttavaa..

Olen siintä puhunut siintä syystä minua on toisinaan poistettu paikoista ja ihmiset ei halua sitä kuulla tai siintä välittää...

Toisaalta erilaisuutta ei silti olla valmiita ottamaan vastaan siintä syystä minua on aina rangaistu ja jo jopa lapsena psykiatrisella hoidolla..

Vuoden 1990 aikana syntynyt näkemys taloudesta vallasta elämästä tällä planeetalla johon ei ole paljonkaan lisäämistä !


Sotateknologia köyhien maiden käsissä epätoivo ja sodat on käyty tähän asti rajat suljetaan viha epätoivo rajojen takana kasvaa..

Kokeilu jatkuu on nyt kasvulaatikko jätös materiaalista alla metalli ritilöitä pahvia sanoma lehtiä ja siis sitä multaa ....


Sama voi tapahtua ei ole riittävää varmuusvaratointia..

Ja sitä siis no kykyä irrottautua tuonti energiasta samana päivänä kun on tapahtunut..

Rakentaminen siintä kaikesta mitä muut yleensä on polttaneet pois aina josta on tehty puutarhaan sopivia ratkaisuja ?


Se katasrofi oltava valmius jatkaa yhteiskunan toimintoja..

Sitä ei ole suuniteltu sitä ei ole niin tehty vuosi ja väestöllinen tuho ja se et enään selviydy elossa ja sinä siis vain kuolet nälkään...

Kokonaisuus on alkanut muovautua voidaan laittaa veden kokoamiskourut aikanaan kunhan ne löytyy jostakin ja siis....


Silti ihmiskunan tulevaisuus voi olla hyvä ja vain me ja monet kansat on poissa valtioiota ei enään ole..

Helsingin paikalla on silti siis tulevaisuus jossa ei ole enään muuta kuin aikakapselin tieto oli kansa nimeltä..

Suomalaiset joita ei enään ole sitä kieltä ei enään puhuta suljimme vain rajamme euroopan rajat oli suljettu..

Tulevaisuus 1979 näkökulmasta hajoavia valtarakenteita uusia syntyy myös tulevina aikoina tätä olen ajatellut aina näin ...


Siintä olin jo lapsena ja nuorena tiedostunut sodista ja muutoksista siis joita tiesin tapahtuvan monia tulevina aikoina..

Afirikassa oli sotia kriisejä joita pohjoinen pallonpuolisko aseisti varusti ja asekauppa kukoisti..

Miksi minä muistasin väärin asioita olen kirjoittanut vihjeet perustelut aina vihkoihin joissa säilyy perustieto mitä ja .....


Lapsena jo 7 ikävuoden jälkeen aloin kokea ongelmana tämän ei ole sitä avaruusalusta aloin ja todella kokea tuskallisena tämän elämäni täällä..

Tämä on sitä mitä on joissakin tapauksissa käytetty jopa harhaisuuden ja psykoosin kitsofrenian tutkinassa 1970 luvulla ?


Haluan täältä pois en halua sitoutua tänne..

Psykiatri ja Psykologi yritti psykiatrien keinoin kiskoa minusta pois minun sisään rakennettua..

Tähteläiskokemusta pois psyykkinen kipu oli todella satakertainen jota ei ihminen voi kestää murentumatta..

Minä kestin sen murentumatta yritti minua murentaa psyykisesti voisivat korvata tuon kokemuksen..

Psykiatria on rangaistus Lapselle ja Nuorelle joka ei Auktoriteettia kunnioita ja totele syvin kokemus siintä mitä on .......


Normaalin ihmisen siis sillä elämän kokemuksella ja siis sairaudentunnolla tehdä minusta normaalin ihmisen..

Olisi pitänyt selvitä 1980 luvulla on kyse Traumasta jota ei haluta löytää ja nähdä totena siintä syystä ei sitä ei tehty......


Ja tämä ei täällä ole siis oikein sitä kohtaloa en halua itselleni enkä muille täällä..

Politiikka ei ole syy eikä motiivi tähän olin jo lapsena esittänyt monia jo aikuiselle vaikeita kysymyksiä joisy edes psykologi ei käsitä oikein..

Yrittää irottaa minua siintä en kanna sitä vastuuta ihmiskunan muiden ihmisten siis ongelmista en välitä kuin itsestäni..

Yrittää poistaa noita valoolentojen määritelmiä siintä mihin minun pitää sitoutua mihin ei täällä..

En saa kokea tai nähdä mitään mikä on...

Lääkäri piti normaalina minä kiusaan itseäni hekompia katsoi tämän siis olevan parantumisen merkin kun minä olin siinä laitoksessa...

Poistaa nuo valonolennot opastajat psyykkisenä sairautena uskovat jopa pitivät niitä sielunvihollisena paholaisena..

Alkuperäiskuva joka alotti tämän joulun jälkeen valopallo on isokokoisin taustalla rakennuksia ja puita on pimeää.....


Enkeleitä ei saa edes kokea ne on demoneja minun pitää alistua heidän valtaansa pitää uskoa ei nähdä eikä kokea sitä en saa..

Peloteltiin luopumaan niistä tulemaan uskoon..

Toinen taho joka siis yritti psykiatrisin keinoin poistaa tätä elämästäni ja olin äärirjoilla lähellä elämäni romahtamista..

Sain lopulta otteen elämästäni uudelleen..



Tämä juolahti mieleeni jo 1980 luvulla...

Alkoi sota jossa epätoivoiset ihmiset hyökkäsivät euroopan rajoilla sota joka johti eurooppa oli kuin..

Nyt syyria on hajoava valtio tai kuin nyt irak hajonnut keskenään sotiva tuhoalue valtion rakenteet alkaa murentua..