IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Ruokolahti 1990 luvulta aina vuoteen 2009 ja sen jälkeen sitä ei tarvita ja olet myös sentehnyt omilla eläkevaroilla..

Ja kukaan ei ehkä herkästi niin tee..

Aika harva on ehkä käsittänyt materiaali on resurssi ja se kotona oleva materiaali on resurssi..

Jätesäiliöistä rakennustyömailta saatava meteriaali on resurssi..

Syrjäytetään syrjäytynyt mikä hyvänsä syy ja seuraamus voi olla sinun syrjäytymisen syynä sitä ei tutkita eikä tarkastella..

Ruokolahden tapahtumien tiedon antoja 2000 luvulta 2009 jonka jälkeen sitä ei ole enään tarvittu ja....


Nyt ei tähän vain ole varaa!

Ja siis ne resurssit menee elämiseeni ja rytmihäiriö ja ja pitää hannkkia itsensä hoitamisen niitä minulle tärkeitä välineitä ja kuluja siinä on..

Jotta voisi ajatella toimivansa samalla tavalla nyt eläkkeen tulisi olla jo noin ollen 1590 euroa kuussa..

Yhteiskunta ja kaikki on muuttunut elinkustannukset ja palvelut on nyt heikommalla tasolla kuin 1980 luvulla..

Tämä on vuoden 1990 -2009 välillä on tehty vastaavia tuotoksia ruokolahdella tapahtumien tielle näkyvä....


Olen varmuudella viestinyt näillä keinoilla siis asiaani tuhansille ihmisille ja vienyt julisteita eripuolille suomea..

Edellyttänyt asioita johin harva ryhtyy tai käsittää mahdoloisuutena tai vain niin menettellee..

Levittänyt 30 000 lappua siis 1980 -89 250 lappua ja 200 tarraa oli siis ikunanpielissä eripuolilla maakuntaa..

Levitetty 1980 luvulla olin taidekoulussa limingassa eripuolille suomea ja ulkomaille asti..

Olin piippolassa entinen kotikoulu ja siis niillä koulun matkoilla levitetty eripuolille suomea julisteita lappuja tarroja..

Kauppojen tuotepakkauksissa..

On diaknoosilla stigmattu on madolllistanut tämän kaiken..

Oli syy miksi siihen ei ole sinä aikana puututtu ja sitä siis vammaista ja kehityksellisesti jälkeen jäänyttä ei sinä aikana rangaista..

Vaikka tuo johtuu siintä elät todella sosiaalisesti taloudelisesti samassa asemassa..

Siis kuin kehitysvammainen ja mielenterveyskuntoutuja..

Koska olet siististi elävä pääosin asiallinen ja siis sosiaalisesti hyvin käyttäytyvä..

Ja naivi ja olet tietävinäsi vaikka et tiedä sinä aikana ei ole sosiaalihallinossa ja koulussa..

Sitä ohjaavaa neuvoa antavaa opastusta miten toimia yhteiskunassa ja miten voit pärjätä teknoratian prökratian ja hallinon kanssa..

Psykologi ei edes vaivaudu kertomaan ja ohjaamaan kertomaan juurta jaksaen..

Siis miksi olet epänormin mukaisesti käyttäytyvä epänormaali koska et tiedosta sitä kuin siltä osin osaat olla asialisesti..

Risiriita jota ei käsitellä edes siellä piippolassa erityikoulussa työvaltainen opintolinja monen tasoisia oppilaita..

Ensimmäisenä vuonna luokanvalvojan opettajan käsissä sitä edes siellä yrittää opetti sen ensimäisen vuoden ajan..

Toisena vuonna opetuksen taso romahti oppilaiden motivaatio romahti koska uusi opettaja ei tahtonut pitää yllä..

Siis niiden oppilaiden opetuksen tasoa jotka siis ei mene ansiotöihin ei maksa veroja menee suojatöihin..

Sanoi hän maksaa veroja nämä saa tehdä ja harrastaa työntekoa kuten minä teen valtion ja veronmaksajan kustanuksella..

Siintä syystä hän ei halua opettaa minulle lisää erityistaitoja ja ammattitaitoa..

Ja joita firmoissa tarvitaan ja on he saa palkansa ja maksaa veronsa he tekee tuotekehittelyä...

Katsotaan olen kehityksellisestivajaa ja en ole palveluntuottaja..

Ja en tarvitse tuotekehittelyn taitoa vamaiset ei tuota palveluja he niitä kuluttaa olen menoerä taloudessa..

Niitä julisteita joita oli 1990-2003 eripuolilla suomea nähtävissä koska oli aikaa ennen sosiaalista mediaa !


Yhteiskunallista kantaa ottavaa toimintaa..

Postitettu median toimituksiin ja kouluihin eripuolille suomea aina alkaen siis 1980 luvulta kirjekuoria otin..

Ja roskasäilöistä mainos paperia muovia pahvia..

Teipit niitit ja värit maksaa valokopiot maksaa mutta tämä on silti tehty koska syrjäytyminen ja syrjäyttäminen on ollut aina edessäni..

Ja turha yritys ja pyrkimys jäänyt jälkeeni vaikka olen tehnyt mitä olisi se aina kaiken..

Siis toiminan työnteon vaivannäön loputulos..

Tämä juliste uusittuna tuli kuvioon luvun loppupuolella ja siis 1999 -2000 luvun alussa aina 2012 asti...


Paavolan syysmarkkinat on lauantaina ja 3 päivä syyskuuta 2022 joka on siinä kerrottu ihmisille..

Sanoma ihmisille edessämme on muutos joka muuttaa kaiken jopa sen miten tiedostamme ihmiskunnan historian ja..

Me emme ole olleet koskaan yksin maailmankaikeudessa..

Nyt tunnetun ja kirjoitetun historian ajan olemme siis kohdanneet tämän mutta koska ihmisen..

Kehityskulku ja se kielelinen siis ymmärys ja käsitys kieli ja käsitteet on sisältäneet jo sen kokemuksen ja kohtaamisen..



Tämä muutos on siinä ihmiskunan on aika olla siintä tietoinen aika olla osana historiaamme ja kirjoitettua kieltä tieteemme tutkimuksemme..

Kautta elämäämme vaikuttavana sukupolvia koskettavana muutoksena ymmäryksemme käsityksemme on nyt siis muutoksessa..
Tyhmät on siis purkaneet puulla lämpiävät uunit..

Ja olisin jopa hallunnut puuhellan ja pienenmän uunin ja joka olisi siis jo mahdolistanut käytännössä talooni olisi rakenttu pihalla olevan..

Pienemmän ulkorakennuksen tilavuus siihen olisi tullut hella ja pienempi uuni..

Ja keittiö jossa puulla lämpiävä hella ja pieni lämmitysuuni..

Isompi uuni..

Useampi lämmitettävä tulisija ja korvaa sähköä nyt tehokkaasti ja sitä yritin sanoa mutta se joka rakentamisesta päätti sanoi ei..

Kuvitteli olevansa aina oikeassa kaikessa siinä mitä teki ja sanoi..

Ekologinen elämän syy on hoitaa pihamaata rajoja myöten koota roskapuuta uuniin istuttaa tilalle omenapuita tai siis ...


Tyhmät hävitti kellarit ja traktorit ja perunan nostokoneen ja auran koko tyhmyys on pois huoltovarmuudesta..

Ja sekin on osin yksityistetty..

Jo 1989 aloin levittää kriisejä ja uhkakuvia varoituksia siintä maataloutta ei saa supistaa keskittää verottaa ympäristön pilaantuminen johtuu..

Asutuskeskuksissa viemärit pitäisi johtaa kemiantehtaille jossa ravinteet otetaan talteen kemikaalit käsitellään...

Ja sitä lanoitetta peloilla tuotetaan..

Poliittiset päättäjät alkoivat verottaa ja säädellä niin sitä jo maataloutta säädöksillä määräyksillä tilat saatiin tuottamattomiksi...

Ja keskittyy suuremmiksi maatiloiksi..

Tuotannollisia yksiköitä keskitettiin..

Paavolan meijäri ja luohuan meijärit on siis lakautettu ja maisemassa on keskittämispolitiikan muistomerkki..

Nyt todelisessa kriitilassa suomen väestö on aliravitsemustilassa ja elää äärirajalla koska energiapula ja ruokapula..

Keskitetty varmuusvarastointi...

Ja energiaa ei ole kuljettaa sitä tarvitseville voi olla ei ole mitä jakaa ja vaikka kuinka on yritetty..

Nyt siis esittää jo siis tätä mahdolista kriisitilaa totena..

Vaiettu ja siintä ei puhuta julkisesti ja poliitiset pättäjät ei siintä julkisesti keskustele..

Ja mediassa on vääristynyt väärä turvallisuuden tunne vallalla..

Tuulivoimalat aurinkovoima ei takaa energiaa on riitävästi ja poltoainetta ja tarvikkeita voidaan jakaa..

Ja tai on sitä mitä voidaan jakaa ihmisille..

Yksi ydinvoimala lisää ei riitä korvaamaan tänä aikana muuta energian tuotantoa..

Tämä juliste uusittuna tuli kuvioon luvun loppupuolella ja siis 1999 -2000 luvun alussa aina 2012 asti...


Paavolan markkinat 3 syyskuuta syysmarkkinat on nyt 2022 lauantaina
ja olen siihen vaikuttanut niin tuo on ollut tuhansien nähtävissä..

Ja alkoi se hulluus ajatuksettomuus kuljettaa jalostettavaksi ulkomaille asti ja kuljettaa paikalliseen kyläkauppaan takasin tuoteina..

Yksi kyläkauppa ei riitä toimimaan varmuusvarastona alueella on sama ruokapula saatavuus ongelma..

Hajautettu elintarviketuotanto purettu pois vaikka teknologia sallisi sen toimia hyvin tehokkaasti vastaisuudessa tätä......


Ja vasta kun tapahtuu tosiasiallinen 1900 luvulla salattu yritetty salata seuraavat historialliset tapahtumat ihmiset ei niitä totena koe ja näe..



Jos sitä ei olisi salattu yritetty pitää historiakirjoista pois niin ihmiset sitä koe totena tai puhu tapahtuneena siis totena..

Meillä olisi nyt teknologia joka olisi johtanut siihen energian hinta olisi jo ajanut öljyteolisuuden konkurssiin...

Ja kivihiili olisi jäänyt tuleville sukupolville..

Tämä tietoinen kokemus syntyi 1990 luvun alussa siintä mitä tapahtuu lähiidässä mistä tämä kaikki saa alkunsa on kyse ?


Uhkaava ruokapula ja elintarvike ja energiapula kriisi ajattelu sen siis jo esille tuova kirjallinen ja kuvallinen ja oppimiskykyä kehittävä..

Mekaaninen kirjoituskone ja siintä se alkoi piti yrittää kirjoittaa..

Tarkkaavaisuus ja hamotushäiriö..

Alkoi hamottua venäjän tuleva kehityskulku ja nyt tapahtunut oli siintä tietyt sisäiset tuntemukset aavistukset olemassa..
Koska nyt on yksi syklidinen käänne yhdellä matkalla poriin ja en ottanut siintä systä kuvia koska olin nukkunut huonosti..

Ja on aika ja tila..

Palaan olevaan aineistoon siis niitä kuvia ja materiaalia jossa on jossakin vaiheessa hankittava välineitä paperikuvien digitalisoimiseksi ja..

Näitä olen puhunut 1980 luvulla psykologin toimessa selkeitä perusteluja miksi teen niin kuin teen kaiken mitä tehnyt..


Harkita mkiten jatkaa syklidisesti palauttamalla hetkellisesti menetelmä
joka on satunnaisempi kuin sosiaalinen media on valtavirtaa..

Hajautettu elintarviketuotanto purettu pois vaikka teknologia sallisi sen toimia hyvin tehokkaasti vastaisuudessa tätä......


Poikkea paavolassa täällä on niin tavallista..

Niin vähän mitään epätavallista ja itsessään on rauhallisuus vaikka olisi etätyöpiste ja asunto täällä..

Kirkokylälle pitäsi muuttaa 190 perhettä pysvästi jotta väestöllinen elinvoima toimeliaisuus olisi totta joka on tätä aikaa..


Ja..

Paavolan markkinat on lauantaina 3 syyskuuta 2022..

Tämä juliste uusittuna tuli kuvioon luvun loppupuolella ja siis 1999 -2000 luvun alussa aina 2012 asti...


Paavolan markkinat on 2022 syyskuussa ensi siis lauantaina 3 päivä ja on tämä 1999 -2000 luvulla tehty..



Maailmassa on tapahtunut pieni käänne josta ei ole julkisesti puhuttu
ja mediat on sen osin ohittaneet.

Voi olla teknologiaa ja joka muuttaisi maailman talousjärjestelmän ja lähes kaikessa elämässäsi siis olisi muutoksia..

Ja energian hinta olisi lähes olematon nykyinen teknologia olisi museo kamaa..
Koska on koko 1900 luku yritetty ylläpitää mielikuvaa siintä me olemme ja etsimme oman tieteemme menetelmin..

Yleensä vain sitä elämää planeetamme ulkopuolelta..

Tämä ei kuitenkaan vielä johda mihinkään koska tähän on tultu mutta
se on edelleen siinä mielessä vasta lähtökohta..

Tiedeyhteisössä siintä tulee ristiriitoja..

Olisi kyse elämänmuodosta joka kommunikoi telepaattisesti joka jo on itsessään ongelmallista monille ihmisille..

Maailma on muutoksessa on pakko yrittää hivenen raottaa sitä mitä on 1900 luvun ajan yritetty salata ettei sitä kukaan..


Toisen maailmansodan voittaja valtiot..

Yhdysvallat ja Neuvostoliitto oli sopineet keskenään on asioita joihin tiede ja tutkimus ei voi siiviilipuolella kajota..

Ja siis ne ei tule yliopistoihin tai historian kirjoihin joka jahtaisi siihen sen sisältämät yritykset sitä ongelmaa tutkia..

Johtaisi moniin ristiriitoihin tiedeyhteisössä jolla ei ole yhtenäistä sitä
näkemystä siintä ongelmasta ja miten sitä pitäisi tutkia..



Teknologinen siis se tieto ja hyvin siis tutkimustulokset ja näyteet olisi nyt kaikkien valtioiden..

Julkisten valtioiden ja yksityisten tutkimusohjelmien ja tiede ja tutkimuslaitosten vapaassa siis käytössä..

Nyt kriiseistä sodista riippumatta on teknologia on kehittynyt niin monin tavoin..

Lähettää se rodotti jopa tällä ihmisen asuttamalla maapalolla paikkoihin joihin ihminen ei voisi mennä turvallisesti...

Siis sitä sieltä hakemaan näytteitä ja saamme käsiimme tietoa näyttöä..

Merissä on siis laajoja alueita jotka oli mantereen osia jotka geologisen muutos siis prosessin..

Ja muutosten seurauksena nyt meren pohjaa..

Muuttaa käsitystämme ihmiskunan historiasta..

Ja samalla nyt voidaan monitieteelisillä menetelmillä jopa jo varmentaa tutkimustulosten toden pitävyys..

Jotakin on salattu johtanut umpikujaan itsessään jo talousjärjestelmä ei rahoita tutkimusta..

Ja joka ei tuota selkeää tieteellistä tulosta..

Uhkana sitä ei voida esittää koska sillä olisi haitallisempi vaikutus mikäli teknologiaa halutaan kehittää..

On oltava julkinen näyttö siintä tuloksia on saatu aikaan..

Nyt umpikuja on jo siis niin monimutkainen ja sitä kukaan enään täysin voisi siis hallita 1900 luku aikaa..

Nyt tuo alkaa muutoinkin jo olla niin ongelmallista yrittää sitä kovin siis vahvasti kiistää tai salata..
Vielä 1980 ja 1990 sekä 2000 luvulla oli varaa tehdä muuta kuin olla siis kotona ja mahdollisuutta ei ole minulle annettu ei ole resursseja..

Suomi on tyly kielteinen yhteiskunta niille jotka vähäosiaisia..

Nyt 2022 on nähtävissä mihin kehityskulku on johtanut..

Ja ei mihinkään ja mitään todellista sitä sis tulevaisuutta ei ole nyt siis edes nähtävissä..



Jos nyt saisin 500 euron avustuksen se menisi sähkölaskuihin..

Ja jotta voisi olla luova minun pitäsi saada 9999900 euroa matalan riskin sijoitus tilille jotta voisin olla luova palauttaa joitakin taitojani takaisin..

Raha ja talous sanelee vapaan sielullisen tahtosikin pois..

Tätä lehteä valokopioista koottua juttua on tehty 200 - 299 kappaletta siinä on 10 -39 kasipuolista valokopiota per kokoonpano ....


Vielä 1990 luvulla oli mahdolista valmistaa 200 -300 kappaleen valokopioitu omakustanne..

Kokonaisuutena suomen kolektiivinen karma on negatiivisempi kuin mitä se vielä 1980 luvulla oli positiivisempin suhteessa nyt olevaan..
Jos voisin siirtää itselleni vaikka innormaatiota 1990 luvulle.

Tai 1980 luvulle..

Muuttaisi sen ihmiset edes hetken olisi joutuneet kokemaan olen siis no muutakin kuin menoerä valtion veronmaksajan taloudessa..

Vammaisuus ja ne sisäiset omaksutut stereotypiat ei pidä aina
paikaansa..

Ja vaikuttaisi niin kuvassa on se seinä maalattuna ja olen vain ostanut sen verran lautaa lisää..

Tuota levyseinää ei ole kuvassa nyt..

Toisaalta oli pakko toimia juuri siis näin ja eläkevaroillani en siis kyennyt parempaan ei ole resursseja..

Siirto erityisryhmiin on elämä sosiaaliturvan eläketurvan varassa.

Ja sain ne pienet rahalliset lisät ajoin nurmikon sain 25 -35 siis markkaa siintä ja jos haluan olla aikaansaava..

Johtanut nyt tähän ei oleisi edes tuohon varaa ryhtyä omilla eläkevaroilla on se realiteetti nyt..

Olen kaiken tehnyt saamatta enään mistään mitään lisää ja ei ole varaa matkustella tai siis tehdä mitään..

Kaiken olen tehnyt olen vain tehnyt enään ei en voi mitään tehdä ei ole riittävää resurssia..

Ja yksin elinkustannukset jo sen syö kaiken pois..

Kuvassa on 1990 luvulta aina vuoteen 2003 asti oli näin ja...


Etuseinä on kokonaisuutena lautaseinää ja olen hankkinut telineen joka ei heilu ja joka antaa mahdollisuuden työskennellä..

Lautaa ei tarvita kuin tietty määrä nauloja tietty määrä..

Ja rimaa tietty määrä..

Ja sitä siis punamultaa elikä keittomaalia ämpäri siinä mielssä olisin voinut jotakin muuttaa jo 1986 -89 välillä..

Tälläisiä postitin telvisioohjelmien toimituksiin 1980 luvulla ja 1990 luvulla aina 2005 asti olen toiminut noin !


Tai tuo rakennus olisi nyt 12 metriä 50 senttiä pitkä 6 metriä 30 leveä nyt seinä on siinä alla tuulensuojalevy lattia on..

Eristetty tila on kesäkuusta - elokuuhun työtilana..

Tämä juliste uusittuna tuli kuvioon luvun loppupuolella ja siis 1999 -2000 luvun alussa aina 2012 asti...


Muuta en voisi muuttaa koska kokonaisuus on aina sama 1990 luvulla
ja siinä on kaiken suhteellisuus..

Jokainen jos voisi tekisi niin korjaisi vähäiset virheensä pois ei muuta muuhun ei ole mahdolista vaikuttaa muu ei siinä muutu..

Muutos tuntuisi nyt 2020 luvulla ei sinä aikana..

Nyt 2020 luvulla ei ole resursseja siihen mihin niitä oli 1986 - 89 ja sen jälkeen aina 1990 luvulle asti..

Nyt en ota kiitosta vastaan tyhjä sana vailla sisältöä merkitystä..

Minulla ei enään ole mitä antaa pois..

Ja mistä luovuttaa mitään enään siis pois ollut varaa käydä tanssilavalla..

Yhtenä iltana satuin olemaan siellä olin tilaisuus loppui siinä jonkun tiellä tämä käski minun luovuttaa olen häiriö ja tiellä muiden haittana..

Ihminen on heikossa asemassa suomi on tämä kohtalo monelle..

Muut antaa tyhjiä lupauksia tyhjää positiivista energiaa joka ei merkitse mitään hyvää sille toiselle..

Ja sen jälkee he unohtaa sinut täysin..

Suomi haaskaa resursseja voimavaroja siis ihmisinä ja syrjäyttää ihmisiä työelämästä ja korvaa nämä rodottien avulla..

Automaatit rodotit ei sinua elätä työllään..

Sivistyksen moniliitti 1980 luvulta tähän aikaan ja tilaan on siinä moraalisen tilan käymisen kierron sisältöjä on....


Olen neutraali en koe siintä sisäistä tuskaa...

Ja koska se ei mitään muuta enään ikäännyn ja ei ihmiset minusta tai ongelmistani välitä millään tasolla..

Yksi tuli sillä sisäisellä asenteella pelkoineen..

Siis oulusta sanomaan sen mitä en ota vastaan enään hän pelkää vaikka asuisi luohualla..

Pelkäsi susia ja siis satunaisia ohitsekulkijoita..
Jos tuon tekisi jokin henkilö joka on ammattitaiteilija !

Ja tai joku siis kuuluisa henkilö saisi siintä lisää uralleen potkua tuhannet on hänet nähneet sen kanssa liikkeellä..

Jos tuon tekisi kuuluisa ammattitaiteilija tuhannet sen näkee siintä saisi lisää uralleen potkua asemia mutta minä en..


Asemasi yhteiskunassa määritellään silti edelleen samalla tavalla kuin siiis vielä 1980 luvulla..

Kuka tekee tämän sillä on suurempi merkitys kuin mitä on tehnyt..

Mitä minä olen tehnyt on kolektiivisessa yhteiskunan tietoisuudessa osin ohitettu ikään kunin sitä ei olisi tapahtunut !


Suomi on eriarvoisesti ehdolistettu yhteiskunta!

Ja jossa jo siis hallinto ja se lain ja asetusten tulkinta ehdolistaa sosiaalista taloudellista koulutukselista eriarvoisuutta..



Mutosta tähän ei ole ja ei tapahdu siis ennen kuin elämme siinä ajassa ja maailmassa jossa kaikki on muuttunut..

Elämme toisella tietoisuuden tasolla ja..
Tiede lopulta tutkimus ohjelmat avaa uudelleen !

Historian kokonaiskuva jo nyt vähitellen muuttuu ja argeologian kautta kokonaiskuvan uudella teknologialla menetelmillä..

Maapallon geologinen muutos merien alle lähetetyt rodotit ohjelmat on jo tuoneet näytteitä..

Ja joka on nyt ja siis käyttää moniteteellistä menetelmää..

Yritetään luoda mielikuva !

Vaikka me emme ole yksin maailmankaikeudessa..

Sitten siihen tulee tämä käänne ja mutta ne on siellä me olemme täällä silti yksin me täällä olemme ongelminemme..

Vierailuja on tapahtunut aurinkokuntaamme satojen miljoonien vuosien aikana ja täältä on viety näytteitä..

Tuhansien vuosien aikajaksoina on täällä vierailtu ja viety näyteitä siinä tapahtuu muutosta..

Ja tiede tutkimus kehittää menetelmän löytää ne sen mihin vierailijat on aurinkokuntaamme jättäneet käyntinsä tiedostot..

Myös 1900 luvulla palaneettaamme on tarkailtu ja tutkittu aiempaa siis tiiviimmässä aikataulussa..

Valtajärjestelmä ja valitseva siis se talousjärjestelmä ei halua ihmisille olisi tästä konkreettisia todisteita..

Mutta koska ne on jo argeologiassa nähtävissä ja todella jopa aika siis ristiriitaisina löydöksinä eripuolilla planeettaa..

Teknologia on kehittynyt ja siis tutkimus on koko ajan edennyt niihin siis kohteisiin joissa on odotettavissa löydöksiä..

Jo 1980 luvulla oivalsin enään tämä siis tutkimus ei vaadi kovin siis jopa suurta resurssia..

Ja koska teknologia toiminta varmaa..

Mars kulkijan teknologiset siis oheistuoteet teknologiat voidaan soveltaa planeetan merien alaisten kohteiden tutkimuksiin..

Osin täysin väärä mielikuva !

Ja siis siintä mikä nyt antaa valitsevilla siis valtarakenteille nyt vähän lisää valtaa ja aikaa jatkaa sitä mielettömyyttä..

Ja sitä sodan ja pelon kontrollia..

Maailmankuvamme on käymässä läpi monia ennalta arvaamattoimia siis muutoksia..

Ja siis joista osahan nyt silti koskee historiaa...

Ja siis argeologiaa ja ne jo luonontieteelliset siis löydökset pitää nyt silti uudelleen arvioida ja tutkia..

Aika ja tila jossa tulee ilmi me emme koskaan ole yksin maailmankaikkeudessa on todella tämä vuosikymmen jossa on..


Kiina ei voi pysyä nykymuodossa hallintona ja valtiona siis koossa koska monimutkainen historiallinen ja sisäinen kehityskulku..

Nyt lopulta johtaa umpikujaan..

Hallinto ja valtion johto nyt siis yrittää ohittaa ihmisoikeuksien riiston ja sen ohella sen..

Länsimainen talous ja siis se yhteiskunta ei toimisi niin..

Ja siis jos ei ole sanan ja mielipiteen siis sen ilmaisun vapautta ja se on silti nyt olemassa silti tutkimuksessa ja tieteessä..

Ja voidaan olla nyt edistyksellisiä silti tietyyn rajaan asti..

Intia on tieteessä ja avaruusohjelmassa vahva tekijä ja koska muutos
on jo nyt siis nähtävissä..

Päättyy kehityskulku johon ei voi enään palata muutos on tapahtumassa riippumatta siintä syystä kuinka yritetään sitä kontrolloida..



Ne ei hyväksy enään sitäkään että siis me käyttäisimme ydinaseita koko syy ja seuraus on siinä..

He ne todella tarvitsee tämän siis planeetamme elämää ja he on tehneet virheitä erehtyneet sitä he yrittää korjata nytkin..

Äärimmäisen monikutkainen syy ja seuraus miksi on näin nyt..
Mars asemalla otetaan talteen ihmisen ulosteet !

Virtsan ravinteet ja vesi ja joka on keino jolla elämää yllä pidetään..



Ensimäisestä laskeutumisesta alkaen näin...

Asutaan elämä on aina joko pinnan alla ja luolissa tai suojatuissa tiloissa..

Tuosta 2020 luvulla toteutuneesta historialisesta kehityskulusta 1980 luvulla kirjannut sitä ennakoivia määritelmiä !


Tämä alkaa tällä vuosikymmenellä ja johtuu tilanteesta josta puhuin 1980 luvulla kriisitilasta jos toisesta antaa tälle muutokselle vauhtia nyt..

Teknologiat on riippumattomia taloudesta kun on viety sinne perille asti ja otettu käyttöön paikanpäällä..

Ja näin se menee tänä aikana !Torstai 11.08.2022 17:14

Heikentämällä siis siinä sosiaalisessa ja taloudellisessa asemmassa elävän elinoloja..

Ja jonka elämä on jo siinä taloudellisessa asemassa siis elävän elinoloja myöten tarkasteltuna siinä jamassa..

Työkykynsä ja koulutuksensa ei sovellu työpaikkoihin joita on tarjolla ja ei siintä syystä voi ottaa vastaan työpaikkaa..

ja siis kiusata juuri siis tästäkin syystä tätä siis teettämällä tätä..

Aivan siis turhaa ja tyhjää pyrökratiaa..

Ei tule työllistymään koska ei ottaa vastaan työtä johon hän ei sovellu ja ei ole siihen mitään siis koulutusta..



Jos saat 20 euroa lisää leikattu pois toimeentulostasi 40 euroa työnteko ei kohenna muuta elinolojasi..

Erityisryhmissä työnteon merkitys ja jopa arvo katsottu menoeräksi josta tulee työn tehneen tulee maksaa jotta saa tehdä töitä..

Meillä ei ohjata kouluteta ihmisiä tekemään työtä syrjäytetään eläke ja siis sosiaaliturvan varaan..

Jäi kesken nyt siis pitäisi ottaa lainaa korolla jotta voisi tuonkin tehdä valmiiksi esineeksi kun on jo ikääntynyt ja alkaa ..


Yritys hankkia ammattitaitoa johti uudelleen syrjäytämiseen ja kukaan ei ota minua mihinkään firmaan ja suojatöihinkään en pääse..

Suojatyökeskus ei minua ota koska en riittävästi ole kehitysvammainen ja kuulu sinne 1989 jälkeen vain syrjäytetään uudelleen..

Normiin ja siis määritelmään ei mahdu ja ei voi luokitella tai siis lokeroita johinkin käsitteeliseen karsinaan..

Ja siis niin voisi sinne edes nyt siis sijoittaa..

Läsnäoloni olisi niin sen koulun tai siis työyhteisön yleinen leimaava ja näkyvä yhteiskunnallinen muutos vaatimus ja sen paineen julkikuva..

Ja sen merkitsee sitä mutosta johon ei olla valmiita..

Vuosien 1986 -90 välillä yritin irrota lokeroinnista luokittelusta joka sulkee mahdollisuuksia pois elämästäni ja siintä !


En voi olla edes palvelun tuottaja jo siis on syy miksi yhteisö ei halua minua muistaa minulla on sama sosiaalinen asema...

Ja eläketurva sosiaaliturva joka on kehitysvammaisella..

Palkkaa tai ansioita ei siis voi olla ja en voi edes ansioitua ja en sijoittaa resursseja siinä mitassa kertyisi pääomia..

Erityisryhmissä elät eläke ja sosiaaliturvan varassa asut kotona siinä on etuna se on jonkin verra resurssejakin !


Psykologin istunnoissa tätä ei voida käsitellä ei tätä psykologia edes nyt kiinostaisi sitä miettiä saati antaa sille merkitystä..

Tämä tekee jo koulutuksesta kysymyksen mitä merkitystä sillä on jos on näin..

Ja ei kerry säästöjä ansioita enkä maksa veroja työstäni..

Tätä ei haluta siinä siis koulussa johtokunass ja opettajakunassa rehtorin toimessa ottaa esille..

Koulutus on jo se haaskattu resurssi uusi luokanvalvoja ei halua haaskata omaa koulutuksensa resurssia tähän..

Hän tietää nämä useinmiten menee suojatöihin ja se on lähes aina juuri sitä siis palkatonta suojatyötä..

Suomessa koulutus ei silti vielä edes merkitse sijoittautumista työtehtäviin joihin todella soveltuu..

Eikä ole tutkintaa joka mittaa tökykyä ja osaamista..

Ensimmäisenä vuonna oli opettaja jolla oli tähän valmius ja tahtotila hän kertoi tämän ja siis osaisi motivoida sitä siis opiskelua..

Tätä hän ei uskaltanut kertoa aiheutuisi motivaation romahdus jos saisi tietää todennäköisimmän kohtalonsa ennakolta käsin..