IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Lapsena 1970 luvulla oli jo olemassa parapsykologinen tietoisuus joka on näkemys aikamatkustuksesta on tämä siis telepaatti..

Ja kaukokatsoja!

Ja sinä siinä kertomuksessa ajatuksen tasolla siis lähetät astraalikehosi 4000 vuotta aiempaan aikaan ja tilaan..

Ja tai vuoteen 4600 tuntemamme ajanlakun pohjalta katsoen ja jo toisin sanoen tulevaisuuteen..

Toisen maailmansodan loppupuolella tehtiin kokeita..

Ja ohjata sitä uusinta kuvaputkiteknologiaa käyttävillä laitteilla joka oli syy ja seuraus laiva siirtyi yhtäaikaisesti..

Siinä kokeessa siirtyi menneisyyteen ja tulevaisuuteen osa miehistöstä sulautui laivan metallisiin osiin..

Tämän ohella Yhdysvallat kokosi telepaatteja ja kaukokatsojia kykenee siirtymään tietoisessa tilassa..

Ja astraalikehonsa vaikka nyt siis sille toiselle puolelle planeettaa..

Tieto oli jo lapsena tietoisuutta avaruustutkimus on kehityskulkuna johtava tähän 2020 luvulla me elämme sen edellä !


Aika ja tila on niin omasta ajastasi ajan tilasta silti niin poikkeavaa kaikki tapahtumat ei ole aina..

Siis edes nyt elävän ihmisen ymmärrettävästi jäsenneltävissä suhteessa omaan aikaasi..

Ja selvännäköisyys parapsykologiset ilmiöt..

Mitä kauemmas tulevaisuuteen tai menneisyyteen siirrytkin tulee monia jo aikaan tilaan maailmaan siis sisältyviä..

Aina jopa käsitteellisiä hahmottamisen ongelmia ihminen on yksilö jolla rajallinen kyky käsittää näkemäänsä ja kokemaansa..

Voidaan ohjata kiertoradalle jolla ne louhitaan pieninä kuljetuksina kuuhun raaka ainetta ja siis mineraaleja sekä...


Nyt olen uusinut tietokoneen ohjelmia..

Ja nyt on käytössä vain tämä yksi sivusto ja on syklidisesti on ajan tilan käänteistymänä se jo menee niin on muutama päivä palata asiaan..
Riski hallitsija ei voi joko tietoisessa ajassaan tilassaan sulattaa tai tietää edes sen virheen syytä ja sitä siis sen seurausta!

Ja siis joka on telepaatti ja siis kaukokatsoja joka siis joutuu aina siinä jossakin määrin..

Tosiasiassa jopa siinä tehtävässä jo siis osin umpikujaan...

Jossa on kyse sinä aikana noin 4000 -5000 vuotta aiemmin ihmisen jopa siviilisaattio on silti vielä sillä tietyllä...

Kehityksellisessä tilassa ja siinä siis jopa ajassa vielä sillä silti jopa nähtävissä olevalla ja tietyllä syy seuraus on..

Meille tässä nykyisessä ajassa tilassa silti täysin ymmärettävästä syystä tietyllä tasolla ymmärryksemme näkökulmasta katsoen..

Ja tietoisuus on sillä tasolla..

Me emme vastaavasti täysin edes nyt silti vain todella silti ymmärrä sitä mitä kohtaisimme tulevaisuudessa..

Asteroideja ja proto planeettoja on jopa siirrelty radoille joilla ne on joko sulatettu ohjautettu sulana massanna energiakentän ohjaamana..

Mars on saanut sulaan tilaan massaa protoplaneetan verran siis jopa sinä aikana massaa lisää ja pakkonopeus 12 metriä sekunnissa..

Telepatia ja telepaatti on eräässä mielessä ennustanut tulevia tapahtumia voinut jossakin mielessä vaikuttaa tapahtumiin!


Ja koska hän on hallinnolle ja hallitsijalle korvaamaton hän saa sen ehkä anteeksi jopa..

Riski erehtyä joutua halitsijan epäsuosioon siintä syystä halitsija ei aina voi tietää virheen syytä ja seurausta joka on..


Tämä on siinä historiamme taustalla kirjoittamaton siis se historia josta
on jo nyt ydinasesuurvalloilla..

Jo nyt siis jonkinlainen siis pitkäjänteinen ohjelmallinen jo kokemus jo nyt olemassa toiminta tavoista ja menetelmistä..

Tieto oli jo lapsena tietoisuutta avaruustutkimus on kehityskulkuna johtava tähän 2020 luvulla me elämme sen edellä !


Käsitys tieteen ja tutkimuksen kehityslinjoista..

Telepaatti on elinaikansa verran siis kielen ymmärryksen mielensä rajallisuuden kautta tiedostava ja hän tiedostaa...


Joka pitää sisällään muutokset vaihtoehtoiset syyt ja seuraukset siinä nyt olemassa ennakko oletus..

Olen tähän vihjannut 1970 luvulla 7-12 vuotiaana monta kertaa tästä yrittänyt puhua psykologin kanssa jopa !


Mitä ei 4000 - 5000 vuotta aiemmin ole siinä mielessä edes olemassa
ja ei ole käsitettä menetelmää miten käsitteellistetään sinä aikana..
Työntekosi erityisryhmissä on laskutetaan siis eläketulostasi pois työteon kuluina 65 euroa kuukausi..

Maksat tuon summan suojatyökeskukselle ja kuntyhteisölle joka kuukausi..

Eläketulostasi tämä tieto käsitteelistää siis 1980 ja 1990 luvun yksilön tasolla..

Kohtaamiani siis monai käytäntöjä tässä ei ole sitä tietoa..

Tarkka lakisäteinen siis lakiin ja asetuksiin pohjautuva tulkinan varainen tieto tämä on kokemuspohjainen näkemys miten..

Vaikkapa ne siis 60 euroa nykyrahassa..

Ja silloin markkoina erikseen 5-6 euroa siis ruokakassaan per kuukausi ja jos olet ahkera..

On palkkasi on 60 euroa kuussa..

Kuun lopussa olet aina joka kuukausi silti maksanut ne siis 60 euroa jo siintä eläketulostasi suojatyökekukselle..

Ja kunnalle ja kuntayhteisölle työnteostasi tulevat lisäkulut..

Työntekonikin on palvelun kuluttamista en ole palvelun tuottaja ja kuuluu erityisryhmiin minun sukupolvessa tämä on...


Työlläsi ei ole siis mitään taloudelisesti tuottavaa merkitystä on 1980 ja siis 1990 luvulla on historillinen siis se realiteetti..

Firma ja yksityisyrittäjä ei ota sinua mitään tekemään koska teknoratia ja siis se pyrökratia on jo enesimäinen este sille kaikelle muulle..

Koulutusta vastaavaa työtä..

Ja on ollut turhaa siis käydä erityisammattikoulua joka on siis vasta se pohjustava ja siis alaustava..

Osaamista jaksamista ja työkykyä kehittävä ja osaamista kehittävä prosessi..

Pohjustava lähtökohta siis sille jopa työlle aluksi teet ne yksinkertaiset työtehtävät..

Ehtona olisi ollut ei omaa tuotesuunittelua suojatöissä sitä ei tarvita !

Työkekuksella on jo ne siis valmiit mallit mallineet piirrustukset..

Ja mitä on aina on tehtävä tuotteita myyntiin ja se palkatonta työtä sen työ yhteisön ehdoilla..

Tuoteet myydään..

Ja minä en siintä mitään saa lisää eläketulooni..

Ehdolistanut sitä niin olisi omaehtoista osaamiseeni sisältyviä siis töitä voinut asettaa silti siellä myyntiin..

Ja niin suojatyökeskus saa osuutensa ja minä oman siintä työstäni..

Piipolassa 1986 - 89 en kuulemma tee puusepän töitä noudata koulun opintoohjelmaa ei kai ne ole puuta ......


Jokainen valmistamani esine tietää sitä menoerää eläketulostani joka on jo se syy miksi se..

Osaamisen tai sen ammattitaidon hankinta verovaroilla..

Jo on täysin siis turha menoerä valtiolle..

Koulussa vaihtui luokan valvoja !

Uusi opettaja alkoi tätäkin siis jopa tuomaan monin tavoin esille ja riiteli siintä minun ja rehtorin kanssa..

Ja minulta kielsi ja yritti kieltää..

Ottaisin koulussa olevat poisheitetyt siis liimalevyn palat..

Tai yleensä ne poisheitetyt materiaalit..

Ja tekisin niistä esineitä tai osia esineisiin..

Koulussa lukio ja ylioppilastasoiset oppilaat..

On silti juuri on tehneet niin he ei välttämättä aina siis silti haaskaa sitä ottamaansa materiaalia..

Minun olisi pitänyt ostaa eläketulollani..

Lautaa ja tavaraa on aina oltava saatavilla kierrätyksenä ei ole varaa sitä ostaa rahalla ...


Otin kaiken pois heitetyn materiaalin!

Ja siis vein sen siis kotiini narulla pakattuina nippuina ja tämä herätti jo närää ja kateutta siinä siis koulussa..

Käsittelin sitä erityisryhmien sosiaalista ja taloudellista yhteiskunallista asemaa vastaus oli tämä onko rikos jos..


Osanhan otin rakennuttajan luvalla rakennustyömailta ja tämä ei siintä laskuta mitään..

Voiko muodostaa: Oman elinpiirin ja poiketa muusta elinpiiristä voiko olla elintapaja jotka on ........


Jos jotakin voisin muuttaa meneisyydestäni ja ottaisin tarkemmin sen ja tekisin sille varaston..

Muuttunut 12 metriä pitkä 7 leveä ulkorkennus johon se soveltuisi..
Asteroidi on metalleja rakenne käsitelty niin päällepäin asteroidi sisällä on rakenne..

Ja sisältä näkee avaruuden ja tähdet päällepäin tämä on vain asteroidi..

Käytin historian tunnilla yhteiskunta opin tunilla tämän kirjailijan tapaa ja näkeystä historiasta ja ihmisen elämänmuodon..

Juuri siis siintä elämästä maapalolla ja lajimme evoluutiosta maapalolla aiemmat siviilisaattiot..

On jo miljoonia vuosia aiemmin on täällä vierailleet..

Siintä on ehkä jossakin aurinkokunassa joitakin arkkifakteja ja jotka on
säilyneet vuosimiljoonia ehjinä tuhoutumatta..

Maapallolla on voinut olla jo aiempi siviilisaattio joka kehitynyt lajina siis evoluution kautta tämä oli ja on liskorotu..

Mutta avaruusvierailut on aina johtaneet tähän !

Vierailu on yleensä tiede ja tutkimus ohjelma joka on yhtä kuin otetaan näyte ja viedään tämä näyte..

Tiedeyhteisön siis avaruus tukikohtaan ja tukikohtana toimivalle palaneetalle..



Tämän liskorodun perimää on viety näytteinä toiseen tähtijärjestelmään ja palanneet tänne..

Liskorotu jäänyt vieraalle planeetalle..

Ja muutama yksilö lajin on karannut tukikohdasta ja he vapauttaneet ne muut yksilöt ja on joutuneet ihmisen toimesta piiloutumaan..

Avaruusasema on jo siintä syystä hylätty primitiivinen elämänmuoto on alkanut sopeutua planeetalle..

Muutkin näytteet kuten ne kasvit ja mikroorgasmit on levinneet aikojan saatossa vieraalle tunetmattomalle siis planeetalle..

Ja joka oli osin täysin eloton mutta elinkapoinen ja jos siis elämää sinne tuodaan lukuisana joukkona ja näytteinä..

Elämää ylläpitävä tukikohta on jo aikoja sitten hylätty ja palaneetalla on tapahtunut radikaali siis muutos..

Sama oli puhetapa vastata kysymyksillä kysyä vastauksilla kyseen alaistaa valtavirtaa tieteessä jo lapsena koulussa..


Ja minä väitin aurinkokuntamme vierailujen kohde jo vuosimiljoonia tätä väitettä toistin totena psykologille ja psykiatrille..

Väitin täältä on aina viety näytteitä toisiin tähtijärjestelmiin asti..

Nyt ne näytteet alkaa palata tänne ja on jo osin palanneen tai on siis nyt edelleen siis tulossa kotiin päin..

Asteroidi on metalleja se sulatetaan lujaksi rakenteeksi jossa on keinotekoinen elossapitojärjestelmä ja avaruus asema..


Raakaineet on avaruudessa maapallo on siellä on vain muutama kaupunki ja luonon siis kaunis paikka elää ja olla ihmisen kuin elämän kehto..

Tämä näkemys tulevaisuudesta muotoutunut jo 6-9 vuotiaana piirsin sen 10 -12 vuotiaana pysykologille ja seuraus oli..


Tästä olen puhunut raahessa kasvatusneuvolan psykologille sillä seurauksella mikä hoitolähetekin nyt..

Lapsena piirsin näin selkeitä teknisiä yksityiskohtia 10-12 ikävuoden aikana kehityin tälle tasolle piirtäjänä...


Tätä opettamalla opettaja joutui tekemään opetuksessa poikeuksia koska minä opetan nyt mutta samalla..

Salakuuntelin puhuin psykologin kanssa epänormaalista ja sen epänormin mukaisesta poikkeavuudesta..

Siintä syystä kiustaan koulun etupihalla kuten kiusattu sitä siis jälkeen jäänyttä kehitysvamaista lastakin..

Voisin psykiatrisen hoidon kautta olla se normaali jolla on ne normaalin lapsen ajatukset ja puheet kiinostuksen aiheetkin muuttuu..

Saa kavereita ja on normaali joka johtaa tätä ei enään kiusta koulussa tai koulumatkoilla..
Vaihtoehtoiset rinnakkaiset ne siis aikalinjat todellisuudet jo oli sillä siis 1970 luvulla kirjastossa luettu kirjana..

Ja jossa oli parapsykologinen lähtökohta..

Ottanut lukenut kolmen henkilön näkemykset

Koomassa 1900 luvun alussa henkilö joutui siis sairaalaan!

Ja sinä aikana jos se jo siis happinaamari oli harvemman pelastus oletus oli jokin se siis elossa pitävä väline sinä aikana..

Olin lapsi 1970 luvulla kirjastossa oli tiettyjä teoksia..

Lähinnä parapsykologiassa oli käsitelty tiettyjä siihen siis jo aikamatkaan siis sisältyviä jopa käsitteellisiä ymmärrettäviä kuvauksia..

Tieteessä se on teorian tasolla voi olla..

Yhdysvaltojen merivoimat on jopa tehneet kokeita...

Ja sotien välisinä sen jälkeisinä aikoina ne jopa ydinasevaltojen armeijat on yleensä tehneet kokeita..

Ja tietyiltä ne on osittain salaisia osin ei ole salaisia kokeita..

Neuvostoliiton ja Venäjän Kiinan silti minkään muunkaan ydinasevallan osuutta asiaan ei voida tarkoin määritellä..

Kaikista salaisista ohjelmista ei ole mitään virallista siis sitä tietolähdettä olemassa edes nyt..



Aikamatka sotia edeltävänä aikana oli aika vieras siis se käsite ihmiselle jonka tietoisuus heräsi siis siinä todella heräsi 3000 luvulla..

Ja vieraassa kehossa ja tulevaisuudessa ja sairaalassa!

Ja sen siis toisen tietoisuus heräsi siirtymällä ne 1900 luvun alkupuolelle ja heräsi siinä siis toisen vieraan ihmisen kehossa..

Toisen ihmisen kehossa herääminen..

Telepatia ja telepaatti on eräässä mielessä ennustanut tulevia tapahtumia voinut jossakin mielessä vaikuttaa tapahtumiin!


Toinen henkilö eli 3000 luvulla heräsi 1900 luvun alkupuolella..

Vaihto lopulta käänteistyi heräsi opettajana ja omassa kehossa ja sinä aikana hän teki siis muistiin panoja..

Ne jäi eräälle henkilölle tämän kuoltua..

Kopioinut ne ja niistä siis tuli se julkaistu kirja ja siis jonka käsitteet ja juuri oletetusta siis aikamatkasta..

Tämä esitettynä 1920 - 30 luvulla olisi vieras käsite näkemys vuodesta 2022..

Olen tähän vihjannut 1970 luvulla 7-12 vuotiaana monta kertaa tästä yrittänyt puhua psykologin kanssa jopa !


Ne käsiteet sitä sinä aikana ei tunneta yleisesti juuri käsitettä ja siis nyt jossa on aikamatkustusta kuvailevat käsitteet on monille vieraita..

Ja koska muuta ei ole saatavilla..

Muutama kirjallinen teos aihepiiristä..

Nämä oli lähinnä sinä aikana niitä tietolähteitä ja joista moni ehkä sinä aikana ammensi omat näkemyksensä..

Jälkeeni syntyneet sukupolvet on osin aika ylimielisiä sen suhteen heitä ei edes ehkä kiinnosta ne kysymykset jotka ohittaa..

Yksilön narsistisen ja siis todsella sen siis siis itsekkään sitä omaa etuaan hamuvan välipitämättömyyden..



Laiva ja mielikuva yhdysvaltojen merivoimat sodan ohella siis tehdyistä kokeista



Kummassakin vihjataan suomen tulevaan kohtaloon tuhoutua !

Ja todella oli karsea järkytys ja se kokemus miltä tämä todella voi silti tuntua ihmisestä siis niin ajatella ja kokea..

Lapsena 7-10 ikävuoden välillä piirsin näin pysykologin toimessa psykologinen tutkinta tehtiin myös piirustuksillani..


Lapsena minulla jo siis oli jo omakin näkemys ihmiskunan kehityksestä ja siintä tulevaisuudesta..

Interneettiä ja nykyistä ei ole..

Ja jo siis lapsen on kyettävä mielensä ajatustensa tasolla hamottamaan lukemaansa siintä syntynyttä näkemystä ja mielikuvia..
Henkilö on elänyt 1900 luvun alussa ja tämä kertoo meille paranomaali ja telepaattinen kyky jota muilla ei ole..

Kykenet ajassa ja tilassa jossa elät olet olemassa !

Aika ja yhteiskunta sosiaaline nasemasi ja koulutustasosi ymmärryksesi ja kykeekö tietoisuutesi paikantamaan tulevia tapahtumia..

Niissä on vuosiluku ja kuukausi ja aika paikka..



Toteutumattomat tapahtumat on silti vain joko sitä olet jo siinä vaihtoehtoisessa aikalinjassa..

Tarkoittaa sitä suomessa nyt siis 2020 luvulla henkilön joka on jo tunnettu julkisuudessa ei voisi ehkä puhua hänen tavalla..

Tuotantoyhtiö ei ehkä katso tätä hyvällä..

Ja pakko puhua sitä toista totta ja joka nyt siis on silti niin positiivista..

Suomen tuleva vaihtoehtoinen kohtalo ?

Toisen yhtä siis merkitykselisen selvinäkijän näkemänä tämä sillti siis tapahtuisi vasta 4000 luvulla..

Aikana jona ei puhuta multiuniaversumista ja niistä siis jo rinnakaisista todelisuuksista..

Sota luonnovaroista turhaa kuluttaa resursseja luononvaroja sotiin jotka tuhoaa palaneettamme elämää ja elinolot...


Me elämme kaupallisessa mielessä kaikki on mediassa siis jo kauppalista jonkun tuotantoyhtiön etujen mukaista olla sitä kertomatta..

Ei karkoita ihmisiä ohjelmien parista pois ja tee tuotanolista tappoita..

Tämä aika ja yhteiskunnalinen todellisuus ei ole syvällinen henkinen tai mitenkään sille moniuloteiselle tietoisuudelle otolinen..

Ja toteuttaisi sitä täysin sisäisen tietoisen tilansa kautta..

Tuotantoyhtiö saattaa hyllyttää ohjelmasi jos se sisältää tämän henkilön näkemyksen kansalisesta kohtalostamme..
Nuorena aikuisena en ole voinut käytännön tasolla kehittyä !

ja siis edes kehittää sitä sosiaalista siis elämäntaitoa ja siis juuri se ei ole käytännössä mahdolista minulle ihmisenä..

Yhteiskunta ja ihmiset ei ole siis minun sallineet seurustella ikäiseni kanssa joka on kaikelle sosiaaliselle elämälle haitalista..

Jokainen huoneen esine tuolia lukuun ottamatta on olemassa edelleenkin oli siisti järkevä eläjä ja jopa taloudellinen ...


Pakostakin jäät kehitykselliseti sosiaalisesti 16-20 vuotiaan tasolle koska ikäiset nuoret aikuiset vieroksuu ja hyljeksii sinua ihmisenä..

Kotona heidän ne sukulaisensa tai ne ja isänsä ja äitinsä isovanhemmat
ei salli sitä seurustelua..

Sama on kohtelu vammais ja erityisryhmissä olen tiedostunut ja tietoinen siintä kohtelu tietyltä osin täysin sama kohtalo..

Ensimmäinen vuosi koulussa 7 kehtoa ryhmätyönä opettaja joka lähti ouluun opettamaan oli motivoiva tekijä koulussa !


Käsi ja taideteollisuus oppilaitoksessa ensimäisen vuoden ryhmätyö oli tuo kehto opettaja oli oppimiselle todella myötämielinen..

Opettaja vaihtui lähti ouluun erityiskouluun opettamaan ryhmä oppimis tulos romahti osalla oppilaita täysin..

Opettaja sanoi nämä nuo tapaukset menee suojatöihin he ei ei maksa veroja ja eikä tarvitse taidepuusepän taitoja...

Ja he he harrastaa työntekoa..

Hän opettajana ansitsee ja maksaa veroja tekee ammatti työtä ja jotta nämä saa harrastaa työntekoa..



Tämän kaltaista jo oli ne todella siis jopa vastuullisten ihmisten asenteet kaikkea erilaisuutta kohtaan..

Koulussa jossa olin jo ne oppilaat oli niitä kohtaan jotka ei alistuneet sen siis koulun sisällä auktoriteettiin..

Otin resurssina koulussa kaiken materiaalin jonka muut heitti pois..

Käyttökelpoisen pois heitetyn materiaalin jota vaihtunut luokanvalvoja ei sulattanut..

Ja se yksi oppilas pilkkoi sitä materiaalia vanne sahalla..

Istui höyläpenkillä vuoli puusta aidan seipään tappeja!

Ja teki lumitöitä JA ei enään tehnyt mitään muuta kahtena vuonna siinä koulussa ja siis erityisopetus ryhmässä..

Rehtori ja luokan valvoja oli yhden kuvaamataidon opettajan kimpussa koska tämä salli oppilaan..

Työskenellä ja kehittyä tämän omasta lähtökohdasta olla omaaloiteinen ja osaava ja luova tekijä..

Valmistaminen ja siis se materiaali ja välineet on nyt 2020 luvulla kuukauden eläketulosta tähän !


Myöskään kela sen koulun jälkeen ei enään rahoita ja tue elämääni ja koska suojatyökeskuksiin...

Ei minua ei oteta suojatöihinkään 1990 luvulla..

Suojatöissä ei ole oikeaa palkkaa nykyrahassa 5-6 euroa ruokakassaan ja 60 euroa eläketulostasi se maksetaan suojatyökeskukselle..

Joka kuukausi ehkä palautetaan palkkana jos ei ole muita kuluja...

Työkyvyn tasoltaan työkykyinen ja kehitysvammainen tuli siis tietoiseksi tästä purnasi siintä..

Ja se ohjaaja yritti edelleen tälle valehdella..

Tuottamat käsityöt ja siis jo niiden myyminen oli suhteessa yhtä saman kaltaista työtä kuin..

Sen ammattimaisen ompelijan työn jälki..

Motivoitunut vasta vanhana sen työnteosn siis lopetti..

Ja oli siis elänyt eläketurvan ja siis avustusten varassa ja oli siintä hyvin katkera ihminen..

Käsittelin sitä erityisryhmien sosiaalista ja taloudellista yhteiskunallista asemaa vastaus oli tämä onko rikos jos..


Vastaavaa olen saanut kuulla lankapuhelimen kautta yrittäjä ravintolassa vietetyn ilan jälkeen soittaa haukku minut..

Työnvieroksuja sosiaalielätti joka ei viitsi töitä tehdä..

Vammainen ei enään siis hänystele tätä hänen tytärtään koska tämä ei seurustele sen vajakin kanssa..

Ulkomaalaisia oli sinä aikana vähän omia marginaaleja sai tällä tavalla kohdella..

Ja julkisella paikalla huudella siintä tämä on vammainen..

Erona tähän aikaan on isäni ja äitini ikehotti olemaan poissa ja kotona koska näin on kohdeltu..

Ja oli häpeällistä sanoa kylällä näille mitään siis siintä olla tätä asenetta vastaan vastaavasti psykologi siintä syytti syylisti minua itseäni..

Olen epänormali epänormin mukaisesti sen aiheuttanut käytökselläni !

Ja en noudata normeja ja siis sääntöjä jotka on laadittu minun hyväksi...

En tunne aidosti myötämielisiä tai aidosti minua tukevai psykologeja ja psykiatreja ohjaa neuvoo..

Elämän hallinassa ja pyrökratiassa ja ohjastaa anomusten täytämisessä minua jos sitä kysyn..
Mars asemat on rakennettu näin ensimäiset asemat on tehty resurssien ja ohjelman rajoissa 2000 - 2020 luvulla laskeutuu..

Monia siis täysin automaattisia ohjelmia..

Mars tai kuuasemat ne osin pinnan alla oleva verkosto ja pitemmässä ajan juoksussa ne on rakennettu näin....


Kriisin ohella joita tulee ja menee on jo niin avaruusohjelmia on jo todella aika monia yhtäaikaisia ohjelmia..

Yksi ohjelma irottautuu muista ohjelmista..

Ja todella siis ennen aikaistaa suunitelman ja siis avaruusohjelmansa sekä koeohjelmansa niin..

Ensimmäinen asema on rodotti ja automaattinen ohjelma..

Kehityskulku tieteessä teknologiassa jo 1980 luvun alussa sisälsi tämän näkemyksen 2020 luvulla on tultu tähän !


Ohjelmassa on monta rodottia jotka jopa nyt silti kykenee rakentamaan osista ohjelmien pinalle jäämästä romusta..

Kokeellisen suojan olosuhteilta siis automaatisille ohjelmille upottamaan kaapelia pinnan alle..
On täysin turhaa sotia niistä siis luonnonvaroista resursseista sota tuhoaa planeettamme elintärkeää luonnonvaraa elikä elämää..

Elämä on monin tavoin luononvara ihminen itsessään tuottaa ravinteita ja sitä millä tuotetaan maataloudessa puutarha viljelmissä elintarvikkeita..

Sota luonnovaroista turhaa kuluttaa resursseja luononvaroja sotiin jotka tuhoaa palaneettamme elämää ja elinolot...


Turhaa pakottaa ihmiset taistelemaan ja kamppailemaan resursseista..

Jokainen sota aiheuttaa tuhon jonka korjaamiseen käytetään resursseja
ja luononvaroja haaskataan sotiin..

Kyse on resursista kierrätysmateriaali on resurssi jos ei ole rahaa on kerätty ja kierrätetty resursseja materiaalina..


Jos sinulla on jokin diaknoosi merkitsee sitä ei välttämättä ole edes sitä henkilökohtaista terveystietoa..

Laillistettu peruste määritellä vain sinun sosiaalinen status ja taloudellinen asemasi.

Käsittelin sitä erityisryhmien sosiaalista ja taloudellista yhteiskunallista asemaa vastaus oli tämä onko rikos jos..


Kaventaa sinun sitä ihmisarvoa ja ihmisoikeutta kontrolli ja vallankäyttö järjestelmä..

Ei ole olemassa järjestelmää joka on laissa ja asetuksissa määritelty jo se sinun työkykysi resurssisi kartoitetaan..

Ja siis se soveltuvuus oleviin määriteltyihin siis työtehtäviin..

Syrjintä syrjäyttämis menettely siintä syystä minun sukupolven aikana on syystäkin vieroksuttu ja kartettu mielenterveysapua..

Ja ihmisiä vieroksuttu ja hyljeksitty kartettu jotka on katsottu vaikkapa lieväkehitysvammaisiksi..

Kaventaa muiden omaa sosiaalista ja taloudellista asemaa olla henkilön sosiaalisen verkoston ostekijä ja olla vaikkapa hänen puolisonsa..

Seurustelu ja ihmisuhteet ei voi kehittää sosiaalisia elämän taitoja olla saman vertainen ihmisenä kuin ne muut on..

Käsittelin sitä erityisryhmien sosiaalista ja taloudellista yhteiskunallista asemaa vastaus oli tämä onko rikos jos..


Pakko taistella resursseista !

Ja siintä on turha kampailla koska se ei edes johda siihen sosiaalinen ja taloudellinen asemasi muuttuisi siintä..

On niin kuin nyt on..Tiistai 04.10.2022 21:27

Enään en sisäisesti ole muuta kuin siis neutraali !

Ja koska en enää oleta olisi jokin mahdollisuus menestyä ansioitua niin voisn jatkaa..

Sitä minulle ominaista luovuutta vapaan tahdon mukaisesti..

Valmistaminen ja siis se materiaali ja välineet on nyt 2020 luvulla kuukauden eläketulosta tähän !


En oleta kukaan tai mikään on niin kuin vielä oletin sen olevan!

Ja koska en ole henkilö jolla on merkitystä on kohdattu siintä aiheen siis saanut henkilö joka esittin sitä myöten siintä johtuen..

Hävittää ajallisen muistoni tästä maailmasta !

Ja psykologinen älykäs siis sosiopaatti juuri tekisi niin pohjustaa tuon siis toisen heikoksi katsomaansa kohtaan..

Ei kiinnitä huomiota minun sosiaaliseen taloudelliseen asemaani..

Suomi on historiallisesti katsoen jo aiheuttanut niin monille tuon minkä minä elän nyt todeksi..

On lottovoitto jos on osunut kohdalle lottovoitto onnellisuutta se ei lisää mutta olsi mahdolistanut muutoksen..

Mitään siis muuta ei ole eikä voi olla..

Jos positiivinen olisi kaikessa mahdolistava tekijä niin olisi jo tapahtunut minusta riippumatta..