IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Vaikka aika ja yhteiskunta on todella muuttunut !

Ja jo aika monin syin perustein minun täytyy todentaa tämäkin ne samat perusongelmat vaikuttaa edelleen..

Politiikassa ja taloudessa se päätöksen teko osin elää vielä siis sillä 1900 luvulla mikään päätös ei johda mihinkään siis muutokseen..

Ja resursseja ei haluta myöntää mitään muutoksia ei ole tehty..

Jaettu 1986 - 1994 välillä mäntylammella julkisuuden henkilöille ja keikka autoihin 99 kappaletta oli noin 39 sivua..


Tätä ei kirjata mielenterveysongelmana psyykkisinä häiriöinä tai syinä ja silti suomea johtaa hallitus joka leimaa nuoria ja lapsia samalla tavalla..

Vaikuttaa päätöksentekoon miten palveluja karsitaan rahoituksesta pois ja he tekee haitallisia vahingollisia päätöksiä..

Disco tilaan esille asetettuja piirtämiäni aiheita..


Joilla on negatiivinen kielteinen syvälle käyvä vaikutus tuleviin sukupolviin asti menevinä vaikutuksina..

Ehdollistuu minun sukupolven ennakkoluulot ja käsitykset vaikka pitäisi jo nyt viimeistään siirtää 29 9900 tuhatta sairaseläkkeelle..

Säätää lait he saa verotta tienata eläketurvan sosiaaliturvan ohella..

Noin 990 -1090 euroa kuussa tekemällä suoja työtä..

Vajaatyökykyisiä siinä mitassa tulisi olla vaihtoehtoja ja mahdollisuus ja ehdollistettu lähtökohta hyvään elämään..

Tämä on todella puhdasta sitä siis pahuutta ja ihmisoikeuden ihmisarvon lyömistä lokaan..
Vaikka aika ja yhteiskunta on todella muuttunut aika monin syin perustein minun täytyy todentaa samat perusongelmat vaikuttaa edelleen..

Jaettu 1986 - 1994 välillä mäntylammella julkisuuden henkilöille ja keikka autoihin 99 kappaletta oli noin 39 sivua..


Tätä ei kirjata mielenterveysongelmana psyykkisinä häiriöinä tai syinä ja silti suomea johtaa hallitus joka leimaa nuoria ja lapsia samalla tavalla..

Vaikuttaa päätöksentekoon miten palveluja karsitaan rahoituksesta pois ja he tekee haitallisia vahingollisia päätöksiä..

Disco tilaan esille asetettuja piirtämiäni aiheita..


Joilla on negatiivinen kielteinen syvälle käyvä vaikutus tuleviin sukupolviin asti menevinä vaikutuksina..

Ehdollistuu minun sukupolven ennakkoluulot ja käsitykset vaikka pitäisi jo nyt viimeistään siirtää 29 9900 tuhatta sairaseläkkeelle..

Säätää lait he saa verotta tienata eläketurvan sosiaaliturvan ohella..

Noin 990 -1090 euroa kuussa tekemällä suoja työtä..

Vajaatyökykyisiä siinä mitassa tulisi olla vaihtoehtoja ja mahdollisuus ja ehdollistettu lähtökohta hyvään elämään..

Tämä on todella puhdasta sitä siis pahuutta ja ihmisoikeuden ihmisarvon lyömistä lokaan..
Oli täysin johdonmukaista !

Ja koska ikäiseni ja nuoret aikuiset yleensä vain siis vieroksuu ja todella jopa no hyljeksii vieroksuu monimuotoista erilaisuutta..

Ja huvipaikalla olet yleensä artistin ja keikka auton..

Välillä ja yrität tulla toimeen sosiaalisessa tilanteessa!

Ja joka on pysyvä ja no ohittamaton ongelma nuoren aikuisen ihmisen siis elämässä..

Siinä ajassa tilassa psykologit on enemmistön puolella on harha luulo he on valmiita auttamaan aidosti he todella sitä tule tekemään..

He on yhtä kaikki todella aika ennakkoluuloisia stereotypiat ja ennakkoivat epäluuloiset käsitykset..

He ei edes aidosti omille lapsilleen tai aikuiseksi kasvaneille ole valmiita ohjeistamaan miten suhtautua niihin jotka on kuten minä olen..

Kaiken sen edessä jossa heidän tulisi olla aidosti myötäeläviä ja ottaa ja opastaa minua sosiaalisessa elämän taidoissa niin..

Kohtuullisen asiallinen kohtelu ja vuorovaikutus ja ehdollistaa aidosti sitä olen yksi muista ikäisistäni..

Kollektiivisessa tietoisuudessa joukkotietoisuudessa he toimii täysin silti väärin ohjaa aina paremmin syrjäytymään..

Ympärilläni on monia kielteisiä siis ehdollistuksia joilla syrjäyttävä ja sitä syrjäytymistä ehdollistava sivuvaikutus..

Jaettu 1986 - 1994 välillä mäntylammella julkisuuden henkilöille ja keikka autoihin 99 kappaletta oli noin 39 sivua..


Sama ongelma oli 5-6 mielenterveys toimiston psykologin kanssa jotka ei kykene tarkastelemaan itseään minun näkökulmasta käsin..

Todella sitä ja näiden siis se sisäinen tilansa oli he ei kykene kohtaamaan ihmisiä jotka on tietoisuuden suhteen tasolla joka..

Ei vastaa ennakko käsitystä siis mielenterveysongelmista!

Ja tai siis kuka minä ja mitä minä olen ihmisenä on aina todella kaukana tästä psykologin..

Omasta todellisuus kuplasta ja siis jossa hän elää ja niistä monista ehdollistuksista sisäisistä pelkotiloista minun suhteen..

Kääntää syyn ja sen seurauksen johtuvaksi minun käyttäytymisestä joka johtuu sisäsyntyisistä psyykkisistä syistä..

Puhun selkeästi todellisesta ongelmasta joka on lähtökohtaisesti myös psykologin käytännöistä lähtöisin..

Ja itse asiassa 5- 6 psykologin toimista johtuvia joita lääkärit vahvistaa laillistaa..

Tämä johtaisi tähän jopa sen siis psykologin lapsista voi tulla yliopistossa koulutettuina..

Siis omien vanhempiensa sosiaalisen perimän kautta saman ongelman ehdollistajia ja joka siirtyy seuraavaan sukupolveen..

Tästä syystä minut on syrjäytetty 1990 jälkeen palveluista joita on ne mielenterveyspalvelut..

Koska ensin pitää olla todella jopa vahvoja siis psyykkisiä ongelmia ja
ne vastaa lakisääteisiä palveluja ja ehdollistuksia..

Ja palvelujen suhteen..

En tarvitse lääkityksiä ja koska olen vain syrjäytynyt syrjäytetty ja todella kohdeltu väärin..

Ja työelämästä syrjäytettynä väärillä perusteilla koska ei ole mitään siis terveystietoja niitä ei ole edes kirjattu asiakirjoihini..



Tietoja oli 1999 jälkeen tuhottu aivosähkökäyrät neuropsykiatrinen tieto ja kaikki tieteen kannalta merkittävä tieto on tuhottu..

Uudelleen tutkinta sama tutkimus neuropsykiatrinen tutkimus ja perimän tutkinta samat aivosähkökäyrät..
Kärsivällisempi kuin kukaan muu on minun sukupolven aikana ollut ja aina jokin ohjelmallinen piirre elämässäsi..

Jaettu 1986 - 1994 välillä mäntylammella julkisuuden henkilöille ja keikka autoihin 99 kappaletta oli noin 39 sivua..


Sisältänyt 39 valokopiota sivuina ja lisätty sivuja 1986 -89 välillä joka on ollut yhteensä 299 kappaletta samaa kansikuvaa sisältöä myöten..



Vaikuttamista sosiaalisen median kautta joka on 2003 jälkeen johtanut jo tähän...

Käyn osin lävitse ne sivustojen toimijat ja operaattorit ohjelmat joita nyt voin ja todella siis osaan käyttää mukana nyt..

Olen sitä sukupolvea joka elänyt yhteisöllisessä maailmassa ja ajassa joka on vaikea käsitellä tyhjentävästi nyt..

Ja koska tämä jo sisältää siis valtavasti tietoisuutta ja monia moniarvoisia moniselitteisiä näkökulmia..

Valmistettu 1990 luvun alussa toinen jaettu kyseiselle henkilölle mantylamella sinä aikana jona olin...


Ja osahan kohtaamistani ihmisistä on huvipaikoilla kohdattuja ja..

On kollektiivinen tietoisuus joka ei sisällä käsitystesi mukaista koulussa opittuja käsitteitä ja olet silti aina hyvin tietoinen sisäisellä tasollasi..

Tästä syystä jos olisin todella vain tiennyt kaiken siis tekemisen tulevan kannalta katsoen siis merkityksen..

Harkitusti tehnyt ne 10 vastaavaa teosta artisteille joita oli sinä aikana
jo monia merkitystä nyt olevan kannalta katsoen..

Lyhyt näköistä hakkeroida ja urkkia ja ei käsitä sitä hyvin harva sillä on mitään saanut aikaan elämäsään..

Vaikka nämä on ehkä sitä myöten!

Siis ennemmin tai myöhemmin todella jo vaikeuksissa sen kanssa ja..

Vastaava osaaminen on jos sitä käyttää järkevästi ?

Ja laatii monia siis ohjelmia ehkä enemmin tai myöhemmin yhtä kuin se
työura ja työpaikka..

Yhteisöllisyys näkyy siinä yritän kommunikoida ja käyttää kielenkääntöohjelmia työvälineenä..

Ja siis samalla sivumennen ja tullen välittänyt ulkomaille..

Kulttuurin sen monimuotoisen elämän suhteen..

Ja mikä on todennäköisin syin ilmaiseksi tehtyä epäkaupallista talkoon työnä tehtyä markkinointia..

Nuorisoseurassa jo on järjestötoiminnan periaatteet..
Miksi siis tämä joka murtautuu ohjelmiin ?

Ja hän ei ota tästä siis opikseen voi jos on taitoja joita ei minulla ole ei tarvitse hakkeroida pystyy..

Todella minun taidot ei yllä samalle tasolle tietoverkossa ja paremminkin sanoen..

Ei käsitä tätä siis edes nyt vaihtoehtona sille mikä ei mihinkään johda..



Lopulta saavuttamaan tämän ja tuon hyväksi havaitun siis sen aseman toisen elämässä..

Ja jos on vain järkevämpi johdonmukaisempi kuin minä olen..

Yltää jo kykenee todella tätäkin siis pitemmälle..

Lopulta on todellisen henkilön nähtävänä operaattorit kokoaa ne yhteen ja koostaa tästä hänelle kuvasarjan..

Ja kielikäännöksiä..

Yritin neuvoa pohjoismaissa ja suomessa on töitä ja...


Käymällä vain minun sivulla operaattorit ja avustajat lopulta myös hänen huomionsa kiinnittyy siihen mitä minä olen esittänyt..

Alkuperäisteos 1988 - 89 välillä ruokolahdella tanssilavan yläperveke tilataidetilassa 1986 -89 välillä ........


Jos on kotoisin toisaalta kokee kaiken mitä on nähnyt näin jotakin joka on mielenkiintoista samalla..

Ja siis hän ei sitä näe taidemuseossa ja taide näyttelyssä..

Avautuu toinen näkökulma elämään ihmisenä on taipumus etsiä ja hakea jotakin joka on merkityksellistä ja kokee voimaa antavana ja..
Elämän tilanne on edelleen täysin sitä samaa resursseja ei ole muutoksiin ja ikääntyminen ja terveys ensisijalla tämä on nyt vain yksi monista..

AIKAANSA EDELLÄ OLEVAN LAPSEN JA NUOREN KOHTALO 1970 LUVULLA OLI NÄISSÄ KUVISSA KERROTTUNA !


Yrityksistä vaikuttaa elämän suuntaan !

Ja kohtalooni sen kautta kaikkeen siihen muuhun mitä on ei pidä luulla ja olettaa mitään muuta kuin miten asiat on nyt..

Olisi epäjohdonmukaista tai todella tyhjäpäisyyttä olettaa paikaliset tulee aidosti kiittämään tästä siis mitä olen tehnyt..

Lautaa ja tavaraa on aina oltava saatavilla kierrätyksenä ei ole varaa sitä ostaa rahalla ...


Voinut olla osin kierrätysmateriaalin avulla ja kokoamalla materiaali olisin voinut tehdä paremman tuloksen 1980 - 89 välillä jo..

Mutta koska sinä aikana nuorisoseura oli tilanteessa kukaan ei halua ottaa mitään sitä hoitaakseen..

Ja niitä siis jopa avustuksia oli riittävästi sitä varten saatavilla..

Tanssilavan takaovihan on minun tekemänä..

Ja itseni jo kustantamana voinut olla jo
mallina korjata koko seinä..

Ja siis takapihalta listoittaa seinä vahvalla rimalla punamultamaalilla olisi voinut siistiä..

Ja yläparvella on ikkunat muovilasista..

Ja siinä siis välissä rimarakenne kestää on siis jo se laadullinen muutos olevaan tulevaan taidetilaan..

Katon alla vanerista rakenne joka on maalattuna tilan laadun kannalta katsoen jopa aivan siis hyvä menettely..

Tekemällä olisi voinut olla kotona ei tätä ymmärretä oikein..

En ole kuten ne muut tee kotona hyödyllisiä töitä palkatta tosin koska se ei ole enään sitä aikaa näin on ehdollistettu tätä asiaa..

Lähinnä alitajuisesti häpeällistä olla muista poikkeava ja erityslaatuinen sinusta ei olla todella edes ylpeitä...

Nuorempi sukupolvi ei käsitä tätä olin todella aikaan aina edellä kaikessa..

Minä oivallan ja todella jotakin siis osaan ja teen asioita todeksi...

Tämä ei olisi riittänyt ihmiset muuttaa suhtautumistaan jo siis siinä olisin saanut kuulla kielteisiä lausuntoja..

Ja arvioita toimistani myöhemmin..

Tuskin muut olisi sitä tiedostaneet ulkoisen ilmeen muutos toisi paikalle iltamiin yleisöä ja lisäisi lippujen myyntiä..

Korjasin seinän rakensin takaoven sinä aikana olisin nyt olevan tiedolla tehnyt ennemmänkin kuin mitä olin tehnyt ?


Kierrätysmateriaali olisi siis pitänyt kuljettaa polkupyörällä tien reunan suuntaisesti 2 kilometriä ja kaksi lautaa keralla..

Ja muu tavara ostamalla se paikalliselta yrittäjältä lautaa rimaa..

Ja siis nauloja ja alumiini tikkaat ja rakentaa teline lankuista ja siis jota siirtämällä korjata seinät ja rimoittaa ne asentaa yläparvelle..

Muovilasista ikkunat ja vahvalla rimalla se välirakenne vahva ikkuna joka kestää aikaa ja kolhuja..

Tämä teline on tehty tumistani materiaaleista jotka on sinne jääneet 2000 luvulla..


Ostaa säänkestävää vaneri levyä ja rakentaa kyltti telineet..

Ruokolahti 1997-2003 välillä aika jona olen tehnyt monia julisteita omakustanteina ja pohjustanut muutoksia...


Ennakoitu jo 1982 -84 välillä tulevaa monin tavoin koska tehty työ kyllä vakuuttaa sen he ehkä olisi uusineet peltikaton joka vuotaa..


Ei sitä vuotamatonta huopakattoa ja olisi kuiva tila se..

DISCO..

Tila jossa toimisi taidetila vuoden 2003 jälkeen yläparveke oiisi se sama tila...

Ja jo aikana 1986 -89 olisin alun alkaen tehnyt sinne joitakin teoksia esille..

Laadulliset korjaukset olisi vaikuttaneet ulkopuolisiin joitakin siis lippuja enemmän myyty jos sillä syyllä..

Paikallisilla ei ole kollektiivista halua ja tahtoa tätä tiedostaa korjaukset olisi tehty ja tämä olisi todettu osaanhan minä tehdä sen..

Mutta olisi vakuuttanut vain paikalla olevan ohjelmapalvelun ja joka olisi ehkä vielä 1990 vuokrannut tilan..
Olen operaattoreille kertonut ja siis avustajille tämän siis meillä täällä suomessa fanipalvelu..

Ei toimi nyt vain sen siis sosiaalisen median kautta ?

Hänen on siis ja oltava täällä siis suomessa ja lähestyttävä ihmisiä täällä jopa paikan päällä..

Ja kohdata ihmisiä..

Ei olla turvapalvelun siis suojelemana ja on oltava sen edessä toimitaan maan tavalla ja ehdoilla..

Yritin neuvoa pohjoismaissa ja suomessa on töitä ja...


Käynnissä petkuttamisen ja huijarit on tehneet sen tämä ei aivan niin nyt mene näyttelijälle on töitä ja asua täällä ottaa selville..

Esitin hänelle sitä kautta paria elokuvaohjaajaa jotka on tunnettuja siellä päin maailmaa..

Tuolla tavalla voi olla täällä mahdotonta kait käsittää tätä kiitollisuuden ja sen kautta..

Aika lailla tietämättömiä tästä mitä täällä on..

Osain olla yleisön väärällä puolella miten tämä on minulle luvallinen temppu kun se ei ole sitä kaikille muille ?


Fanittamisen perinne on vielä osin ihmiseltä ihmiselle sosiaalinen tilanne josta jää ihmisen muistiin jälkiä ja valokuvia..

Kirsi oli matkalla kohti itsemurhaan minulla oli ongelma myydä jotakin jostakin saisi rahaa joka mahdollistaa ?


Jos suomessa puhuu noin tulkiten sanojen muotoja ?

On mukana pari avustajaa.. Ja mutta tietoverkossa..

Fanittaminen on ongelma tästä ei jää sitä näkyvää muistoa ja valokuvia ja mitään sitä..

Mikä on vielä suomessa totta..

Kättelee minä toimisin noin minua kumasteltaisiin miksi minä yritän olla täydellisen hienotunteinen sillä tavalla .........


Nuori ja kokematon näyttelijänä ei tiedä tuossa on tietty merkitys arvo ja kukaan ei maksa tietoverkon kautta mitään..

Suomeen tullaan postin ja kirjatun kirjepaketin kautta ei näin ?

Ja jos operaattorit ja avustajat on omien tapojensa vuoksi ehdollistaneet tämän..

Tämä henkilö on jo tavoitettu omalla läppärillä sosiaalisessa mediassa ja ohjelmalla jossa ei ole estoa kuka hyvänsä voi puhutella..

Kuvilla ja selkeillä tavoilla toimimalla..

Ei suojattu tilanne olla sosiaalisessa mediassa ?

Tuossa jo on uutisankan riski jo nyt olemassa..

Ja monet toimittajat on sosiaalisessa mediassa..

Selkeästi kertonut tästä suomessa on siis huvipaikkoja ja ne on muualta tulleille elämys ja kokemus josta voi maksaa..

Nämä luulee minä olen ihailija fani jolle pitää noin siis jopa puhua ?

Jos suomessa on tietoverkko..

Ja jokainen voi edistää siis uraansa jos minä vain kerron ilman sitä siis mitään taloudellista hyötyä nämä huvipaikat..

Olen yhteisöllisyyden kollektiivien tietoisuuden kokontumana ihminen ja toimin niin mikä on siis tietoisuuden kokonaiskenttä..

Minulle myös hän on vain ihminen ei mitään muuta..
Jokainen teos on tehty osista !

Ja joka on resurssi kysymys olisin voinut myös opetella sen siis kameran käyttöä..

Ja mäntylammella ottaa voinut todella ottaa valokuvia..

Oli maksullinen säilytystila arvotavaroille ja kameroille ja tavaroille joita nuoret kuljetti sinne mukanaan..

Teos oli tanssilavan yläparvekkeella 1988 siikajoki paavolankirkonkylä ja ruokolahti...


Artisteja ja nuori jotka fanittaa artisteja tehdä tauluja ja kuvista myydä ne näille nuorille..

Itselleni jättää valokuvan negatiivit ja toisen kuvan..

Ja UV suojattu lasi ja valokuva säilyy hyvin tuolla ei ole suurta taloudellista merkitystä..

Kustantanut osan niitä hankintoja ja tällä ei voi tehdä suuria taloudellisia siirtoja koska hallinto ei tätä valvo..

Joko olet sairaseläkkeellä tai työelämässä ?

Välivaihtoehtoja ei ole mutta koska hallinto ei tätä valvo koska ei ole kyse suuresta tulon siirrosta joka on pois verotettava..

Asuminen ullakko huoneessa avustuksilla korjattu asuin kotona 1980-93 asti yleinen asumisen muoto sinä aikana...


Laissa ja asetuksissa olen oikeutettu suoja työhön en ansiotyöhön joka on olet palvelun kuluttaja et tuottaja..

Kierrätystavaran ja resurssin kokoamisen olisin voinut viedä pitemmälle koska kotona kaikki huonekalut ja se..

TV vastaanotin on kilpailusta saatu..

Ja se toinen oli sama asian tila..

Palkinto kaksi TV vastaanotinta on juuri siis kaikki on tietoista sitä ja on aina mahdollista siirtää säästöjä tililtä toiselle laillisesti..

Maksettu veroja ja korjattu yläkertaan asuin tiloja..

Eläketurvani sosiaali avustukseni on tervetullut lisä tähän kuluja menoja on voitu säädellä asumalla ullakolla ja kotona..

Näennäinen lisä resurssi on korkoja ja rahan arvon muutoksia on..

Mahdollista säädellä ja..

Tätä ei käsitellä psykologin vastaanotolla kotona ei välitetä mitä siellä on puhuttu ja jos tämä mikäli se johtaa avustuksia...

Puoltavaan ratkaisuun..
Kun elää tämän niin kuin olen sen elänytkin ja pakostakin joutuu elämään kuin olen elänyt tämän..

Ja olet joko nyt siis neutraali ja seesteinen tai sitten katkera ja onneton..

Vaikka olisin tehnyt kaiken paremmin olisin kohdannut samat vaikeudet ja kohtelun koska aika ja yhteiskunta sosiaalinen perimä ehdollistuu niin.

Paikalliset syyt ja ne seuraukset ja ne siis jo ihmiset ehdollistaa...

Juuri siis tätä syytä koska sama kohtelu olisi koskettanut toista ja joka olisi sama asian tila kuin minä olin..

Pienillä persoonallisilla syillä eroavuuksilla olemalla tai olla olematta siis se mitä on ihmisenä ei ole merkitystä tässä asiassani..

Joka ei ole elänyt 62 syntyneen elämää on tietämätön tästä kaikesta..

Pahinta olisi ihmisenä kiitollisuus ja parempi olla täysin kiittämätön sitä kiitosta joka on tyhjä sana..

Ja joka ei muuta mitään..



Teet kaiken !

Ja elät kuten olen elänyt teet kyllä jos voit vielä paljon mutta ainoa mitä koet huoltoasemalla olevien puheet ja kansan parlamentin puheet..

Kaikenlaisia se valtio elättää..

Ja sitä vielä lisää sitä samaa kollektiivista sitä..

Ja saat et yhtään siis mitään muuta kokea elämäsi on siinä ja se jotta se olisi voinut olla enemmän oli kysymys..

Resurssista ja jos olisinkin siis tehnyt sen niin paljon silti vielä paremmin suhteessa aikaan ja yhteiskuntaan..

Ja juuri siis niillä omilla resursseillani..

Vuotamaton katto uusittu joen puoleinen kattopelti 1980 luvun alussa ja tämä siis jo..

Disco tila olisi voinut olla luova ennakoivasti sitä..

Disco tilassa 1990 luvulla oli näin..


Ja muussa tapauksessa se olisi kateutta...

Ja siis nyt se on vähentää sinua itseään alemaksi ja saa tästä jopa sitä siis iloa elämäänsä..

Disco tilaan esille asetettuja piirtämiäni aiheita..


Piirtämiäni tuotoksia oli jo 9-12 ikävuoden välillä ja siis vain värittämällä ne tulisi jo siis 1980 luvun alussa..

Valokopioina..

Siistittyyn...

Disco tilaan..

Yksinkertaisia teoksia ja akryyliväriä maalia ja väriä maalia ja Disco tilan ilme olisi toinen kertomus sinä aikana..


Laittamalla päälle muovilasin ruuvaamalla sen päälle ne pysyisivät siinä vuosia paikallaan..

Tarvitaan jonkin verran lastulevyä ja rimaa ja maalia ja värejä..
Kun elää tämän ja jo pakostakin joutuu elämään kuin olen elänyt tämän olet joko neutraali ja seesteinen...

Ja tai sitten katkera ja onneton..

Korjaamisen olisin voinut toteuttaa 1981 -84 välillä joka ei olisi silti vain muuttanut kollektiivipsykologisia asenteita..

Pakko todella ottaa tämä tehtävä luvallistamalla se ja ostaa tarvikkeet jo omasta eläketulosta..

Ottamalla ne resurssit koska muut ei usko minun kykenevän edes tähän ja toteuttamalla tämä..

Olisi ehkä uskoneet ja korjanneet katon vuotavan puolen purkamalla sen vuotavan katto pellin pois..

Disco tilan korjaaminen olisi ollut ensimmäinen selkeä..

Muutos joka pätee aina vuoteen 2003 ati..



Teet kaiken ja elät kuten olen elänyt teet kyllä jos voit vielä paljon mutta ainoa mitä koet huoltoasemalla olevien kansan parlamentin puheet..

Kaikenlaisia se valtio elättää..

Ja sitä vielä lisää sitä samaa kollektiivista sitä saat et yhtään siis mitään muuta kokea elämäsi on siinä se..

Ja muussa tapauksessa se olisi kateutta !

Ja nyt se on niin se vähentää sinua itseään alemaksi ja saa tästä jopa sitä siis iloa muut saa siihen omaan elämäänsä..

Kuvassa on 1990 luvulta aina vuoteen 2003 asti oli näin ja...


Korjaamalla seinät !

Lautaa nauloja ja siis vahvaa rimaa joka ei ajassa käperry ja menetä sitä seinän lujaan työn jälkeen ja ulkonäköön...

Ottamalla 9-12 vuotiaana piirtämiäni juttuja ja siis värittämällä ne rajaamalla ne piirtämilläni siis kehyksillä ?


Disco tilassa olisin voinut siistiä tilaa ja rakenteita ja asettamalla esille ne piirtämäni sinne valokopioina..

Ja värittämällä ne ensin hyvin..

Siis vaikuttavaa laadullista arvoa..

Tekemällä telineen joka siirtyy koko seinä on korjattu..

Ja hyvin listoitettu maalattu ja riittää punamulta maalila tehty lopputyö ja..