IRC-Galleria

turol

turol

ari matti teräväinen Universumin sanan saattaja : Universumi mukana matkalla ! Vastaus salaisuuteen : ite - taiteilija universumista !

Selaa blogimerkintöjä

Blogi

- Vanhemmat »
Tässä on alkuperäiset syyt joutua vaikeuksiin !

Ja minun jo sukupolveni aikana jo todella monia syitä ja miksi niin tulee olemaan jos on erilainen ja muista poikkeavaa..

Ikäisesi ei sinua hyväksy joukkoonsa kaveripiiriinsä pahinta on oli todella suvaitsevaisuutta henkivä vieroksunta ja syrjintä hyljeksintä..

Ja siis jossa aina perusteltu tämä syy ja seuraus..

Vaikutin siihen nimi muuttui kulttuuriopistoksi olin näkyvä hahmo 1986 -89 siinä koulussa joka oli sinä aikana..


En kuulu porukkaan !

Ja koska en kuulun tiettyyn siis vertaisryhmään ja selitys ja perustelu on akateemisen perheen tuella muodostettu tietoinen arvovalinta miksi..

Ne jotka on lueteltu vertaisryhmään pelkää minun erilaisuutta koska he ei ole sitä sanan varsinaisessa mielessä he ei ymmärrä tätä syytä..

Miksi minä yritän tulla heidän porukkaansa...

Lapsena 7-10 ikävuoden välillä piirsin näin pysykologin toimessa psykologinen tutkinta tehtiin myös piirustuksillani..


Vaikka olisit todistanut siis siinä mitä todeksi vaikka millä tavalla sen siis psykologin toimessa lääkäri olisi kirjannut sinut niin..

Neuvontaa ja ohjausta ei ole olet kotona elät eritäytynyttä elämää.. Mutta mitään siis sitä syytä ei tähän silti edes nyt käsitellä..

Ja koska olen poikkeava epänormaali epänormin mukaisesti elävä ja siis toimiva lapsi tai siis nuori aikuinen ihminen..

Minun elämä Lapsena on ja pojan suhde valta tai alistussuhde minua on alistanut terapeutti joka on siis se Nainen....


Ohjataan lopulta pois ryhmästä ohjaajan pelko ja psykologin ahdistustila ja keskeinen kommunikointi johtaa tähän päätökseen..

Eläminen avaruus ja ufomaailmassa tarkoittanut tätä..

Esineitä ja siis piirustuksia..



Tietoisuuden evoluutio ja teknologinen evoluutio on sen siis biologisen evoluution siis jälkeinen tuleva kehityskulku..




TUROL TARROJA OLI : 4999 KAPPALETTA LAPPUTARROJA 4000 KAPPALETTA !


Työkykyä ja oppimiskykyä ei tutkita olussa erityisammattikoulussa sitä resurssia ei joko ole sitä ei myönnetä..

Tutkinta oli ne aivosähkökäyrät neurpsykiatrinen suppea tutkinta..

Psykologinen tutkinta tieto ei mihinkään johda johtaa syrjäyttää työelämästä ja yhteiskunnasta kotiisi notkumaan..

Sittemmin viralinen tutkintatieto on tietämäni mukaan hävitetty sitä ei ole voitu siintä minulle siirtää senlakimuutoksen jälkeen..

Kun ei ole sitä tutkinta tietoa on turha yrittää kirjoittaa anomuksia..


Avaruuslennot kehittyy aina 2020 luvulle asti !
Jo siis sillä toimivalla ja olevalla teknologialla joka siviilipuolelle siis siirrettyä teknologiaa..

Nikolai Telsan aloittama siis se 1900 tapahtunut siis kehityskulku joka jäi armeijan ja sotilasteknologian käsiin 1900 luvulla..

Ja jo siis nyt 2020 luvulla siirretään siviilipuolelle..

Siltä osin salailu päättyy vuonna 2020 ja sen ohella siintä alkaa...

Ennen aikainen mars ohjalma..

Joka on yksityinen yritys joka vie siis koelauksen mars planeetalle joka ohella sinne siirretään pintakulkijoita ja monia uusia ohjelmia..

sama kirjoituspöytä 1970 ja 1980 luvulla ja nyt ...


Käyttööni sain tämän välineen koska se on ylijäämää kirjoituskonen ei mitään maksa mutta siihen sisältyvät tarvikkeet minä maksan itse...

Koulutukseen pääsy on anomusten ja halinnon käytäntöjen takia vaikea ja pitkällinen anominen 1979 - 86 asti..

Erityisryhmien koulutuslinja ei takaa työelämään pääsyä..



Ja taidekouluun pääsin 1983-85 kahden vuoden opintojakso sitä sillä jo halinto kieltäytyi siintä anomuksesta..

Ja erityisammattikouluun ei pääse ouluun sitä resurssia ei myönnetä..

Perustelu oli tämä suullinnen perustelu jota ei kirjata asiakirjoihin..

Mitä minun koulutus siis nyt maksaa yhteiskunalle..

Ja työteko ei johda työelämään ja niissä suojatöissä ei ole palkaa elikä toimeentuloa..

En maksa siintä veroja ja todella sistä siis yhteiskunan verovaroilla teetettyä tuottamatonta ja siis palkatonta työtä..
Ihmissuhteissa syrjäytymiseen vaikuttanut 1980 luvulla kollektiivinen ja ihmisiin..

Sukupolvien sosiaalisena perimänä..

Ja ehdollistamana ja hyvin syvälle iskostuneena ja ehdolistunut suhtautuminen mitä koettu epänormaalina ja poikkeavana...

Toisin sanoen niin sanottuun erilaisuuteen..

Palkaton työ on diaknoosin ohella yksi hallinollinen yleinen siis tämä perusteltu jo se oleva tuleva menettely...


Ehdollistunut pararajana ja paradigmana ja diagnoosina..

Ja stigmana.. ja joka on hallinnollinen laissa asetettu säädetty näennäinen tutkinta ja tulkinallinen menettely..

Ja tutkinta on ennakolta määritelty..

Tulos on ennakolta laissa ja asetuksissa määritelty enakko ehtona on jo perusteltu syy ja seuraus..

Resurssia ei ole et matkusta ja kohtaa lähimmäistäsi on realiteetti säätelee elämääsi tänä aikana on näin kuin on ?



KULTTUURIA !?!

Koulutelvisio opetusohjelmat ja tiedeohjelmat ottaa tehtäväkseen tuoda esille ihmiskohtaloita ja marginaalissa eläviä ihmiskohtaloita..

Ja taiteelisesti lahjakkaita ihmisiä joilta puuttuu mahdollisuudet menestyä..

Nuorille tekijöille ja ikääntyneille ja vanhemmille tekijöille tulisi näkyä ja mahdollisuus tulla kuulluksi..

Ajatus on 1980 luvun alusta saanut lähtökohdan tulla siihen mitä olin jo 1986 -89 tehnyt mahdollistunut juuri siis sinä aikana..



Ja ohjelma antaa aina puolituntia per yksi siis henkilö aikaa nyt esittätyä..

Ja samalla käsitellään asiaa opetus ohjelmana
nuorille..


Suomessa on meitä ite-taiteilijoita ja persoonallisuuksia,ja flosofeja joilla sanottavaa ja annettavaa..

Yhteiskunnan ongelmiin ja kuin myös talouselämän käyttöön soveltuvia voimavaroja!

Suomessa omat tuntemattomat elämäntapaansa ja maailmankuvaansa ilmentävät luovat voimavarat lähes kokonaan unohtuneet !?!

Rauni Leena Luukkasia..

Tapani Kunigas Rajatietoa ja maailmankatsomuksellisia arvoja ja
siintä syntynyttä taiteellista luovuutta !?!

Ottanut kuvan pallo jossa on kyljessä monisärmiö ulkokehä ja sisäskehä siinä on särmiö sisällä ja tämä täthän sisältyy ?


Euroopan ja Suomen koulutelvision opetusohjelmien käyttöön soveltuvia persoonallisuuksia !

Tiede ja kulttuuri ohjelmien käyttöön soveltuvaa materiaalia on!

TIETONA 1970-75 TAPAHTUI !?!

Minä oletin olin 6-7 vuotias ufot ja avaruusolennot tieto planeettamme ulkopuolisesta elämästä !?!

Minulla oli tietoinen ja tiedostamaton kyky koota tietoa pienimmästäkin vihjeestä,yhdistellätietolähteitä siintä syntyi teoria..

Ja ne ydinasevallat salaavat tietoa planeettamme ulkopuolisesta
älyllisestä elämästä !?!

Tämä johti oletin psykolokin ottavan minut vakavasti jos kertoisin oletuksistani avoimesti tämä käynti kasvatusneuvolassa..

Ja psykoloki teki rutiini tarkistuksia henkisestä älyllisestä kehitystasostani.

Oppimisvaikeus ongelmia ja puutteita oppimiskyvyssäni,nämä puheet johtivat tutkimuksiinsain kokea mitä siintä seuraisi!

Minut leimattiin mielisairaaksi psykoloki konsuktoi lääkäriä joka teki siintä johtopäätökset ne olivat..

Tämäkin lapsi mieleltään häiriintynyt ja harhainen.


Tästä seurasi psykolokinen tutkimus ja hoitomäärittelyt olin lapsi ja täysin siis se puolustuskyvytönaikuisten mielivallan edessä.

Tämä johti minua kohdeltiin mielisairaana ja mieleeni iskostettiin sairaus jota minussa ei ollut ja siintä tehtiin peruste hoitoon saattamiseen..

Koulukiusaamisen ja uskovien pelottelun kestin vielä joten kuten sain kärsiä olemattomastamieleeni iskotetusta...

Siis psyykkisestä sairaudesta sai minut kuulemma.

Kokemaan ja näkemään ufoja ja avaruusolentoja,joilta sain käskyjä pelastaa ihmiskunta tuholta.

Ne oireet jotka olivat todellisia jäivät huomioimatta kiusaaminen ja erilaisuus,minua hyljeksitttiin siintä syystä..

Minä olin erilainen poikkeuksellinen lapsi.

Ajatukseni poikkesivat muistasamoin ne asiat joista yritin kertoa ihmisille

Varoitin Ihmisen tuhoavan planeettamme vuosisadassa ja mikäli minua ei uskota !

Sain maksaa kovan hinnan siintä olin erilainen siintä syystä psykiatria tuhosi työkykyni ja se että..

Jo siintä syystä oppimiskykyni suoriutumiseni tehtävistä koulussa annettiin heikkeni huomattavasti.

Tämä kaikki mikä tapahtui heikensi suorituskykyäni koulussa ja yläasteella moraalini romahti tiesin tulevan kohtaloni ennalta ja selkeästi huonoksi!

Nyt noin30 vuotta myöhemmin psykiatri ja lääkäri myönsi tämän tapahtuneeksi,siirsi minut neurolokiseen tutkimukseen..

Siis oletuksella olen adhd tai aspergerin synbroma tapaus !

Tämä on tieteellisesti mahdollista tarvitaan neurolokisia poikkemia,syntyy ominaisuuksia ja joista..

Siis kehittyy taiteellisesti lahjakkaita Ihmisiä joita voi kiusata siintä syystä !

Nämä ovat erilaisia sosiaalisesti kömpelöitä töksähtelevä käytös,älykkäät aivot ja kykyäkoota ja hahmottaa tietoa..

Ja koko Ihmiskuntaa koskevista asioista !

Neurolokinen vamma erilaisuus lievästi autistinen tai jotakin muuta kuin psykiatrinen tapaus!

Kaikki tapahtunut viittaa tähän kapealla alalla lahjakas,toisaalta minulla tietoa keskivertoaihmistä enemmän..

Ja en ole opiskellut peruskoulun jälkeen yliopistotasoisissa siis kouluissa...

Oireet viittaavat neurolokiseen poikkeamaan jolla on tieteellinen selitys on neurolokian puolella...

Ja lääketieteellinen selitys ja keinot välineet kartoittaa ongelmaa nyt !?!

Tutkimukset paljastaneet yhtä sun toista sen suuntaista testattua tutkimustietoa !

Työkykyni on mennyttä johtuu vanhoista hoitomenetelmistä sanoi neuropsykiatri...

Ja siis olin lapsi ja en kyennyt ymmärtämään niin monialaista tietoa olisin kyennyt ohittamaan seuraukset.

Kaikki perustuu tietoon kuten lapsena tekemäni johto päätökset asioistanija siintä millä onmerkitystä elämässäni..

Kohtasivat pilkkaa ja vastusta niin kotonani kuin kuolussa jo
1970 luvulta alkaen.

Isäni ja äitini ei kyenneet ymmärtämään minua tai hahmottamaan minua,he kasvattivat minua samalla periaatteella kehitysvammaista jolla ei ole kykenevyttä huolehtia omaistaasioista !

Siintä syystä elämäni tonttini ja taloni äitini suunitelma,isäni kuoli 1988 keuhkosyöpään ja äitini jatkoi vain siintä riippumatta holhoamistaan.

Minulla ei ole työkykyä eikä ansioita ja sairaseläkkeellä olevana,en ole voinut kieltäytyä ottamasta apua vastaan.

Ja toisaalta muita ei ole koskaan kiinostanut tarpeeni ja tahtoni huomioiminen..

Aikuisena kohtelua ei ole ilmentynyt oikestaan koskaan siintä syystä on nuorekas jäänyt jopa osin 16 - 24 vuotiaan nuoren ja aikuisen nuoren tasolle..
Olin kuin olisin se nuori ja aikuinen samassa tilassa aina olevana hyvin monitahoinen ristiriitainen asiantila.

Monet ei todella minua hahmota.

Ja koskapa ei he sitä halua perus ominaisuus löytää ne puutteet virheet ja ominaisuudet joista ei haluta yleensä puhua rakentavasti !

******** Turollin tuotantoa ********************

UNIVERSUMIN SANAN SAATTAJA!
Vihannissa markkinoilla tienvarsilla ja yleisön suhteen aina esillä kamera ja kuvaaminen kuului asiaan sinä aikana..


UNIVERSUMI MUKANA MATKALLA..

KULTTUURI JA ITE-TAITEILIJAN PÄIVÄKIRJA,OLEN VAIKUTTANUTMONIIN IHMISIIN ELÄMÄNI AIKANA....
**********************************************************

OULUN NUORISO-JA KULTTUURIKESKUS NUKUN KELLARISTA LÖYTYNEEESTÄ KANSIOSTA,TULEVIEN

MAAILMANKAUSIEN PERUSKIRJASTA !

PORTISTA MAAILMANKAIKKEUDEN RAJALLE...

JA RUUKKI ROCK-88- DANTEROLLEISTA,KOSMISESSA PÖLYSSÄ LEIJUVAT PIENEN IHMISEN TULEVAISUUS...

SUOMENMANNEKIINI-KOULUN OPPILAITA SEKÄ LAKEUKSIEN LAULAJA-TIEDOTUSVÄLINEISTÄ TUTTU.

PEKKA HIMANKA YHTYEINEEN !

*********************************************************
NAPUTA UNIVERSUMIN SANANSAATTAJA HAKUOHJELMAAN !?! GOOKLE TIETÄÄ HAKEE KAIKKI SILTÄ

HAKUSANALTA ! *************************
TUROLLIN TUOTANTOA 2000 LUVULTA ! *******

YHTEISKUNTA JA TALOUS JA POLIITTINEN ILMAPIIRI SUOMESSA.

Valitseva ajattelutapa minä tunnen jatkunut 30 vuotta..
Ja vaikka laki ja asetukset on muuttuneet jo sillä välillä monta kertaa.

Suomessa ei rahoiteta yksilöllistä kuntoutusta kykyjesi lahjojesi mukaista koulutusta ei tueta ja kannusteta riittävästi.

Piipolassa 1986 -89 jopa se tietoinen huumorin ja sen paikkakunan elämään vaikuttamisen menettely sinä aikana...


**********************************************************
ON AINA VIHAA KATKERUUTTA RIKKAIDEN PAREMMIN TOIMEENTULEVIEN JA KÖYHIEN VÄLILLÄ.

Sille on syynsä sitä ei voi poistaa..

Ja uskolla tai henkisillä syvällisillä arvoilla,vastaavat ongelmat on olemassa kaikkialla johtavat lopulta sotiin....

Ja katkeriin välien selvittelyihin...
****************************

Planeettaamme on aina ihmisen toimesta tuhouttu taistelussa jossa kyse luonnon varoista...

Siis öljystä ja vedestä viljelymaasta..

Yhdysvallat aloitti sodan joka tuhoaa planeettaamme ja lopulta johtaa tuhoon 2039 mennessä.

Venäjällä ja Yhdysvalloilla uudet Plasma ydinaseet ei ydinsäteilyä...
Ja syttyy sota tuhoaa..

Venäjän ja Yhdysvallat..

Kiinasta ja Intiasta tulee supervaltojen yhteenliittymä.

Eurooppa yhdistyy ottaa Yhdysvaltojen ja Venäjän aseman sota tuhoaa samoin saastuminen..

Kokonaisen sukupolven verran planeettaamme.

*********************************************** turollin tuotantoa ***************
Tämä esine on toisinto 1980 luvun alun esineistä osin alkuperäisen siis idean kautta tehtyjä esineitä 2010 luvulla..



Vaikka tämä esine olisi tehty aikasiirtona vuonna 1986 siihen olivat siis jo ne välineet olemassa se ei mitään silti muuta elämässäni..




Jokainen on mahdollisuus johonkin joka ei ole..

Jos elän vanhaksi palaan tähän uusi on aimemmin ollut joka on nyt siis edessäni oleva asiantila...



Uutta sinänsä ei näin voi olla vaikka se on niin määriteltykin aina kautta ihmisen historian..


Vuonna 1979 vieraassa aurikokunassa kuissa on elämää supermaalolla on elämää joka on erinlaisat elämää kuin tämä .....


Jokainen muutos on syklidinen on kyse näistä esineistä piirustuksista ja siintä mitä se todella on nyt..


Piipolassa 1986 - 89 en kuulemma tee puusepän töitä noudata koulun opintoohjelmaa ei kai ne ole puuta ......



KURJA AJATUS !?!
en osaa sanoa mitä tarkoittaa tämä idea ryhtyä käyttämään tätä sivustoa,jossa on paljon
uutta henkilölle joka ei käyttänyt tietokonetta kuin muutaman vuoden verran.

Olin koulukiusattu 1970-75 tuolloin ei kiusaamista noteerattu miksikään ongelmaksi,täytyi olla
vakavampaa kuin kiusaaminen oli yleensä. Väkivaltaa ja mukiloimista käsiteltiin tekona josta
seurasi kurinpalutus.

Ei kiusaamisesta pihaluutuna ja ojanpohjaluutuna,saattoi nuohota koulun etupihaa talvella:
ja ojanpohjaa syksyisin tai seuraavan kevääntullen !?!

Ei jäänyt jälkiä kehoon eikä mustelmia ja todistaisivat tapahtuneen tosiasiat,voisi toimia niin
kiusattu ei voi todistaa mitään tapahtuneen... Opettajat syyttivät juoruilusta panettulusta,
kiusattua ei autettu eikä tuettu !?!

Paavolan alaaste oli paras paikka kiusata koulun valvotulla etupihalla,opettajan huoneen ik-
kunan alla kiusaamiselle myös hyvät edellytykset joukkovoimalla toimien ja rinkinä.

Opettaja joka valvoi välitunti rauhaa ei ottanut mitään kantaa valituksiini,lopulta toimitettiin
kasvatusneuvolaan psykoloki tutki asiaa toimitti minut 3 kuukauden psykiatrinen hoitojakso
ja dialnoosissa luki psykoositila !?!

Ksymys miksi minulla ei ole sairaudentuntoa !?!


Kiusaaminen jatkui 1980 luvulla panetteluna ja jotkut levittivät minusta tietoja,jotka olivat
perättömiä ja katteettomia joissa oli ainoana tarkoituksena mustamaalata minua !?!

Nämä tiedot siintä syystä julkisia jos joku haluaa tietää mistä on kyse,julkisuus on paras
puolustus jossa mukana ne tiedot joilla muodostaa oikean kuvan asioista ja Ihmisestä
sivuston takana !?!

TRAUMA PSYKOLOKIA !?!

Erinlaisuus menin kouluun oppimaan ja oppimiskykyni joissakin asioissa,ajatuksen nopeus ja
opin muutamassa kuukaudessa kaiken osatakseni lukea kirjoja !?!

Kirjoittaminen ja matematiikka oli vaikeaa siinä jäin jälkeen,toisissa asioissa osasin opettaa
opettajia avaruustutkimus ja tiedeaineet !?!

Opetin jos se määrä kasvihuonekaasuja lasketaan marssin kaasukehään,mitä ihminen on
polttanut sadassa vuodessa maapallolla:planeetalle palautetaan sähkömagneettinen
kenttä !?!

Napajäät sulavat planeetalla syntyy meriä ja järviä jokia ja ilmasto,pinnassa happea ja
ruostetta jossa happea irrottaa syntyy ilmakehä !?!

Maapallolla tämä katasrofitila joka tuhoaa siviilisaattion,aiheuttaa ilmastonmuutoksen ja
nälänhädän....

Seuraava tieto olisi mielikuvituksellinen ajatus ufojen ja avaruusolentojen teknolokian,avul-
la voisimme asuttaa planeettoja ja pelastaa planeettamme tuholta !?!

Mutta ydinasevallat salaavat arvokasta tietoa ja aiheuttavat ydintuhoja,ja saastuttavat pla-
neettamme elämämme sadassa vuodessa planeettamme elinkelvoton paikka !?!

Psykoloki luuli minulla aistiharhoja ja harhainen mieli,sain käskyjä avaruusolennoilta lisäsi
hoitojaksoja ja mielisairaana kohtelua.

Tämä tapahtui 1970 luvun kuluessa sai ja alkunsa kiusaamisesta koulussa !?! Ajatuksia mi-
nulla oli aivan elämäni alussa 6-7 vuotiaana aloin ajatella näin maailmasta ...........

KIUSAAMISEEN VOI VAIKUTTAA !?!

TARVITAAN KOLME HENKILÖÄ JOTKA ITSE NUORIA ,SOSIAALISESTI TAITAVIA ÄLYKKÄITÄ TYY-
LIKKÄITÄ IHMISIÄ.

Tyylikkäät hienot nuoret hyvä ulkonäkö erinäisiä elämän taitoja
Voivat olla kiusatun kavereita ,tämä saattaa potea siintä johtuen huonoa itsetuntoa ei ole
ulkonäöltään hyvännäköinen tai kovin edustava nuori. Ulkonäkö turhan tärkeä asia nuorille,
sillä perusteella ei ystäviä löydä !?!

Monilla niin sanottuja
vääriä ystäviä jos kaikki on valikoitunut ulkoisten ominaisuuksien puitteissa,nämä pettävät
tekevät vääryyttä siintä syystä homma ei niin toimi ja pysy kasassa.Sen määrätyn ikäkau-
si kertoimen mentyä nuoret on yksin !?!

Teot ja tekemättä jättämiset ratkaisevat onko ystäviä,ulkonäkö ja luonne saattaa olla se
mikä pettää nuorta Ihmistä !?!

Arvokysymys mitä teit ja miksi jos kuljit ohitse välittämättä mitä tapahtui,nyt sinun ohitsesi
kuljetaan tunteistasi piittaamatta kukaan ei sinua muista eikä auta sinua !?!

Tosin kiusatun persoonallisuus muovautuu tapahtuneen seurauksena vahvaksi,ja tämä ei
yleensäkään ryhdy kostamaan kiusaaminen kostautuu kiusatulle vielä aikuisenakin.

Työkyky on heikko ja sitä saattaa olla työmarkkinoiden ulkopuolella,tulkitaan mielenterveys
ongelmina kiusaamisen vauriot seuraamukset on yleensä aina vakavia !?!

Nuorena nuoret hylkäsivät ja pilkkasivat erottivat porukasta,jäi jäljelle reaktiotapa jos joku
nuori aikuisena pilkkaa hyljeksii tai kiusaa aikuista ja haistattelee !?!

Inhoaa ja reakoi inholla näihin nuoriin ei voi olla mukava kaikille Ihmisille,monesti nuoret on
kiusaajien tai kiusattujen omia lapsia kollektiivinen lajimuisti alkaa toimimaan siinä tilassa !

Johtaa kiusaaminen jatkuu kolmanteen neljänteen sukupolveen mennen !?!

TALOUSKASVU !?!

Joka tapauksessa ilmaston muutos on jo alkanut sateet ja kiuvat jaksot lisääntyvät,tulee
olemaan tulvia ja meri saattaa nousta rannikolla kaduille. Tulvat osuvat Helsinki eteläsuo-
men kasvukekukset Suomen kaikilla rannikoilla ovat jo nyt uhattuina !?!

Merenpinta ei nouse mutta jos sateet moninkertaituvat Suomen ja Ruotsin rannikoilla,ja Eu-
roopan merialueet kuormittuvat jokien vesisateista siinä määrin rannikolla tulvii !?!

Raahe ja oulu mahdollisia tulvien esiintymis alueita ....
- Vanhemmat »