IRC-Galleria

Jou.Keskiviikko 29.11.2006 02:14

Mä tässä rupesin miettimään kovasti mun elokuvan katsomiseen vaikuttavia tekijöitä. Tosiasiahan on, että mä pidän paljon hollywood-elokuvista, mutta silti en kuitenkaan jaksa siitäkään sarjasta ihan mitä tahansa katsella. Aika paljon huomasin mukana olevien ihmisten (näyttelijät, ohjaajat) vaikuttavan siihen mitä katson, olisi se vaikka minkälaista kuraa tahansa. Sen lisäksi tietty Total Filmin arvosteluihin luotan aika kivasti, sillä ne sedät kulkee samoilla taajuuksilla mun kanssa. Mutta nekin menee paljolti sillä ohjaaja/näyttelijä pohjalla.

Näyttelijät, jotka vaikuttaa mun katsomiseen on helppo jakaa kolmeen eri kastiin;
1. Hyvä näyttelijä, monia tasokkaita suorituksia. Harvoin pettymyksiä, pahimmillaan keskitasoa.
2. Uran seuraus. Yksi tai kaksi hyvää roolisuoritusta ja sen pohjalta pakko katsoa, miten siihen on joko päästy tai mitä sitten jatkossa homma etenee. Hyvän työn lisäksi saattaa tulla joskus aavistuskin jostain paremmasta, jonka takia seuraus alkaa. Parempi näin kuin naapureita eikös?
3. Silmän ilot. Tarviiko selostaa miksi? Harvemmat tästä sarjasta vaan ei osaa näytellä, ne jotka osaa kuuluu tuohon ryhmään yksi.

Ohjaajat taasen kahteen;
1. Takuuvarmasti hyvää toimintaa ja kaunista
2. Erikoisia ja outoja ratkaisuja, ei aina niin yleisesti pidettyjä. Harmi, että moni näistä vaan alkaa kehittyä sellaiseksi..

Pahinta on tietty huomata, että mä oon ihan jatko-osien orja, vaikka niitä inhoankin yli kaiken. Mun on ehdottomasti aina nähtävä kaikki jatko-osat sellaisista leffoista mistä mä olen pitänyt. Yksi kahdestakymmenestä on osannut yllättää iloisesti, suurin osa ei todellakaan. Esimerkkinä vaikka Blondin kosto 2, joka tuli katsottua eilenissä. Arvatte varmaan, ettei ollu ilosta itku sen kanssa.

Mä olen myös äärimmäisen huono ottamaan suositteluja vastaan. Yleensä mulle kehuttu sarja tai elokuva menee kastiin "voisi ehkä joskus katsella jos on aikaa". Mua harmittaa, koska sen takia moni hyvä elokuva ja sarja on meinannut jäädä katsomatta kokonaan. Tietty se varmasti tuntuu suosittelijastakin pahalle, mutta mä en voi sille mittään. Tää on jo vuosia jatkunut vaiva. Alkanut vissiin videokeitaan aikoihin.

Äh liikaa tutkiskelua. Menis kattomaan sitten täyspainoisesti Dexteria. Jep uusi hyvä sarja taas.

muah!Maanantai 27.11.2006 09:34

Kertoisin päivämäärän, jolloin rekisteröidyit IRC-Galleriaan. Valitettavasti aloimme pitää tästä kirjaa vasta 11.12.2002, ja olet rekisteröitynyt ennen tuota päivää. :)

[Ei aihetta]Maanantai 27.11.2006 09:16

Nimesi: Johanna
Asuinpaikkasi: Helsinki-siti
Sivilisäätysi (sinkku, naimisissa?): Naimisissa
Koulusi/työpaikkasi: Voikun olisikin koulu..

MITÄ MIELTÄ OLET...

Mielenosoituksista: Mulla on epäilykseni, ettei se oo aina paras mahdollinen tapa vaikuttaa..
Helteestä: Hyhy hyh, varsinkin jos pitää olla töissä.
Koulusta: Tykkäisin
Talvesta: Lumisena maailman mukavinta aikaa
Festareista: Telttaa ja bajamajaa lukuunottamatta tykkään kyllä kovastikkin.
Poliiseista: Ystävämme..?
Ikärajoista: Mistä? Mitä non?

MILLOIN VIIMEKSI OLET...

Saanut porttikiellon johonkin? Toistaiseksi olen vapaa liikkumaan
Lähtenyt pois kesken elokuvan? En koskaan, vaikka mielei on kyllä tehnyt..
Haistattanut tuntemattomalle aikuiselle? Mielessäni varmaan perjantaina. Silloin viimeksi oon liikkunut ihmistenilmoilla.
Vetänyt tuntematonta turpaan? Never
Ollut keikalla eturivissä? En varmaan koskaan. Oon todennut, että se ei ehkä oo nautinnollisin paikka seurata keikkaa
Käyttäytynyt huomiota herättävästi julkisella paikalla? Varmaan vuosi sitten :P
Haetuttanut jollakin alkoholia? Öh öh.. Isi taisi tuua vuosi sitten pullon baileyssia
Soittanut musiikkia niin kovalla että naapurit ovat tulleet valittamaan? Mä jätän tän hoopeen tekosiksi
Rikkonut jotakin esinetta tahallasi? Yhtä lahjaa yritin rikkoo vahingossa, mutta isiltä se onnistui paremmin ja se sai sen hajalle..

KUINKA USEIN...

Käytät päihteitä? Kahvia päivittäin.
Lainaat rahaa kavereillesi? Aina kun on polttava tarvis ja pystyn vain. Usein oon niin pa, ettei mustakaan oo apua
Valehtelet vanhemmillesi? Yhestä pikkuasiasta ainankin yritän..
Hymyilet tuntemattomille? Liian usein, palvelualan miinuksia
Käyt suihkussa? Vähintään kerran päivässä.
Olet koneella? Aamuin illoin ja töissä vielä välissäkin..
Käyt katsomassa bändejä? Aina kun mahdollista. Viime vuosina vähemmän..
Hengailet kaupungilla? Liian usein..
Ostat vaatteita/meikkejä? Meikkejä ehkä parin kuukauden välein ja vaatteita varmaan harvemmin..
Menet pummilla? Kerran ehkä oon menny vahingossa.. Luulisin?

KUMPI?

Sade vai aurinko? Kunnon kaatosade voittaa paisteen koska vaan
Mp3 vai CD-levy? Mp3
CD vai Vinyyli? CD
70- vai 80-luku? 70-luku. Se olisi ainankin kokematta..
Nahka vai lateksi? Kumpikaan ei oikein oo mun juttu, mutta nahka kai sit..
Punainen vai Musta? Musta
Tupeeraus vai ilman? Ilman kiitos.
Värit vai synkkyys? Värit synkästi kitos.
Keskusta vai laitakaupunki? Koti on laidassa ja työ keskustassa, niin että tasapaino säilyy kyllä..
Vanha vai uusi rock? Wanha
Punk vai Heavy metal? Hevii hevii kässääksä?
Alkoholi vai huumeet? Alkomahooli
Klubikeikat vai festarit? Klubikeikat

BÄNDIT.

Metallica vai Twisted Sister? M
Sex Pistols vai The Clash? T
Mötley Crüe vai The New York Dolls? M
Naked vai Private Line? -
Guns 'N' Roses vai Dingo? G
Alice Cooper vai Marilyn Manson? Alice
Negative vai Bloodpit? N
Apulanta vai Tehosekoitin? A
Kotiteollisuus vai Mokoma? M
Iron Maiden vai KISS? K


Kerro kolme asiaa jotka saavat sinut vihaiseksi.

1. Ilkeily
2. Välinpitämättömyys
3. Huono käytös

Kerro kolme asiaa jotka saavat sinut hyvälle tuulelle.

1. Hymy
2. "kiitos"
3. Yllätykset


HENKILÖKOHTAISTA

Mitä ilman et voisi elää? Happea
Kuka on sinulle tärkein? Oni
Kenelle menisit kummittelemaan jos kuolisit? Hoopeelle tietty
Oletko rakastunut? Olen
Antaisitko henkesi rakkaittesi puolesta? Melko varmasti
Mitä tarvitset juuri nyt? Kahvia
Suurin unelmasi? Päästä takaisin koulun pekille ja voittaa lotossa,
Mikä tekee sinut surulliseksi? kts. yllä.
Kuvaile unelmiesi mies/nainen? Sellainen höpö
Tärkeimmät luonteenpiirteet ystävässä? Ne on.

[Ei aihetta]Maanantai 27.11.2006 08:50

Nyt on maailman kirjat sekaisin. Mä heräsin spontaanisti tänä aamuna kello 06.30 :O. Pelottavaa, sillä herätys olisi vasta yhdeksäksi..

[Ei aihetta]Sunnuntai 26.11.2006 01:13

Mä olen nössö ja ja .. tossun alla?

[Ei aihetta]Lauantai 25.11.2006 20:16

Äyh. Anasku on paha. Mä vihdoinkin toteutin reilu 1,5 vuotta sitten tekemäni lupauksen. Ja ai (!), se teki kipeää. :/

[Ei aihetta]Sunnuntai 19.11.2006 20:02

Voi rähmä. Mä olen koukussa spoilerfixiin :P Plah

Vielä yksiLauantai 18.11.2006 02:12

1. Tunnetko jonkun tyypin jolla on rastat?
Tunnenhan mie. Yhden tosin vaan tällä hetkellä.

2. Onko sinulla hammasraudat?
Ei oo, eikä oo koskaa ollu vaikka lekuri olisi halunnutkin laittaa.

3. Kirjoitatko päiväkirjaa?
Joskus.

4. Tykkätkö käydä saunassa?
Aikalailla, vaikka harvoin jaksan sitä ees lämmittää.

5. Oletko mielestäsi kaunis?
En

6. Pidätkö kouluruuasta?
Joskus pidin. Lukioaikoina oikeestaan eniten

7. Oletko joskus tykännyt muumeista?
Aika monta vuotta sitten ja nyt mulla on menossa suuri muumimuki villitys.

8. Onko sinulla ulkomaalaisia kirjeystäviä?
On. Tosin yhteydenpito on viime vuosina hiukka hiipunut :/

9. Oletko syönyt tänään suklaata?
Olen. Julioita pari. Naminami

10. Tykkäätkö piimästä?
En. Yök, sehän on valkoista limaa

11. Seuraatko aina uusinta muotia?
En.

12. Oletko matkustanut julkisilla kulkuneuvoilla maksamatta?
En koskaan.

13. Ensimmäinen mieleesi tuleva tytön nimi?
Nita

14. Ensimmäinen mieleesi tuleva pojan nimi?
Hoopee

15. Onko sinulla napakoru?
Ei, eikä tule koskaan

16. Pidätkö tatuoinneista?
Juuh

17. Nukutko vielä pehmolelujen vieressä?
Kahden possun välissä joka ainoa yö. Tosin se pienempi menee aina silloin tällöin hukkaan, kun se isompi viskaa sen lattialle. Snif

18. Laulatko suihkussa?
Kerran mätäkuussa korkeintaan

19. Pidätkö pojilla enemmän lyhyistä vai pitkistä hiuksista?
Sopivista. Sekä että kä.

20. Oletko koskaan nähnyt strutsia?
Olen. London zoossa. Kotkot

21. Oletko koskaan saanut matikan kokeesta kymppiä?
Ehkä joskus yläasteella... Hoitsukoulussa oli pakko saada täydet tai tuli reput.

22. Tarkasteletko itseäsi usein peilistä?
Harvoin.

23. Oletko koskaan lähettänyt salaista ystävänpäiväkorttia?
Hehe joskus ysikyt luvun alussa

24. Pidätkö kinkusta?
Vain sellaisesta jota voi myös kuttuu Nitaksi

25. Oletko koskaan soittanut pilasoittoa?
Ala-asteikäisenä.. Muutama vuosi sitten siis

26. Oletko käynyt sirkuksessa?
Äiti vei penskana useinkin.

27. Nauratko vitseille?
Melkein aina. Puujalkamallinen niin ihan varmasti.

28. Punastutko helposti?
En.

29. Valvotko mielelläsi myöhään?
Juh. Unirytmi päin persettä ry:stä.

30. Oletko itkenyt ilosta tänä vuonna?
Juuh

Kännykkä.
merkki: Nokia
malli: 6280
aiemmat kännyt: Useempi erilainen nokian malli
kuka makso tämänhetkisen kännysi? Ihan itse
kuorten väri: Harmaa
taustakuva: Kukkanen
näytönsäästäjä: Hymykyva pikku Nitasta

MAKUUHUONEESTASI:

onko se oma huoneesi? On.. Tai pankin kai virallisesti
mikä on huoneen pääväri? Sininen
onko siellä tv? Ei
entä cd-soitin? Ei
seinien väri? Valkoinen
verhojenväri? Vihreetä ja keltaisia systeemejä..
millaiset lakanat pedissä? Verhoihin sopivat.

VIIMEKSI TEHTYÄ..

kenelle puhuit viimeksi? Anskulle
kenelle soitit viimeksi? Nape ja Sharky
mitä söit viimeksi? Salaattia
kenelle huusit viimeksi? Varmaan Hoopee paralle
kenelle tekstasit viimeksi? Naperolle
kenet näit viimeksi? Työkavereita

RooooooarLauantai 18.11.2006 01:11

1. Montako erilaista tuoksua (=hajuvettä tmv) omistat (wc:n raikastinta ei lasketa)?
[ ] 1-3
[x] 3-5
[ ] 5-10
[ ] 10-20
[ ] 20-100
[ ] yli sata

2. Kuka on idolisi?
- bam margera tiätty <3

3. Jos olisit merenelävä, olisitko

[ ] särki (roskakala)
[ ] hauki (petokala)
[ ] delfiini (söpökala)
[x] valas (ISOkala)
[ ] hai (tappajakala)
[ ] merenneito (tarukala)

4. Miksi aloitit tupakoinnin/et aloittanut tupakointia?
- 9 vuotta sitten

5. Luetko

[x] sarjiksia
[x] romaaneja
[ ] runoja
[x] dekkareita
[x] tv-ohjelmia
[x] lyriikoita
[x!] elämänkertoja
[ ] naapurin posteja
[ ] toisten tekstiviestejä

6. Kotipizza, Pizza Service vai paikallinen allah-kebab?
- allah!

7. Mitä teet aamuisin?

[x] käyt suihkussa
[x] peset hampaat
[ ] syöt
[x] poltat tupakkaa
[x] juot kahvia/teetä
[ ] juot jotain alkoholipitoista
[ ] luet lehteä

[x] harjaat/kampaat hiuksesi
[x] puet päällesi
[x] mietit liian pitkään, mitä puet päällesi
[ ] meikkaat

[ ] ulkoilutat koiran
[ ] ruokit kissan
[ ] viet lapset hoitoon
[x] kävelet jonnekin
[ ] pyöräilet
[x] menet bussilla
[ ] ajat autoa
[x] eksyt

[ ] huudat tai revit tyttö-/poikaystävääsi hereille
[ ] poltat lisää tupakkaa
[ ] olet usein myöhässä
[ ] mietit kuka on vieressä nukkuva nainen/mies
[ ] muuta, mitä?


8. Millainen on hyvä ihminen?
- rehellinen, lämmin, ystävällinen, empaattinen..

9. Jos tulisit onnettomuuspaikalle, mitä tekisit?

[x] soittaisit hätänumeroon
[x] auttaisit ihmisiä
[x] elvyttäisit jos tarpeellista
[x] sitoisit haavoja jos tarpeellista
[ ] menisit paniikkiin
[ ] pyörtyisit
[ ] juoksisit karkuun

10. muistatko ulkoa pankkitilisi numeron?
- Juh jovain

11. hyvään ruokaan kuuluu ainakin

[ ] riisi
[x] peruna
[x] pasta

[x] sipuli
[ ] valkosipuli
[ ] tomaatti
[ ] pavut

[x] liha
[ ] ei lihaa

[ ] curry
[x] pippuri
[x] jalopenot tai muu tulinen
[ ] sinappi
[x] ketsuppi
[ ] rasva
[x] maito

[x] kattila
[x] mikro

[x] muu, mikä?
- nachot, salaatti, feta

12. Päävärit unelmasisustuksessasi?
- ruskee, sininen

13. Sinulla on kotonasi

[x] sohva
[x] sänky
[x] keittön pöytä
[x] olohuoneen pöytä
[x] astianpesukone
[x] pyykinpesukone
[ ] kuivausrumpu
[x] vaatehuone
[x] joku kuntoilulaite/käsipainot tmv
[x] mattoja
[x] pöytäliinoja
[x] pöytätietokone
[x] kannettava tietokone
[x] mp3-soitin KÄNNYKÄSSÄ.
[x] digikamera
[x] kirjoja (koulukirjoja ei lasketa)
[x] useampi kuin yksi televisio
[x] enemmän kuin kolme kaukosäädintä
[x] sotkuista
[x] tiskejä pöydällä
[ ] kenkäteline
[x] sohvatyynyjä
[x] parkettilattia
[ ] hierova suihku
[x] sauna
[x] tauluja
[x] viinaksia
[x] yksinäisiä sukkia

14. Kuinka monessa työpaikassa olet ollut?
- Aika monessa

15. Kesällä kuuluu

[ ] grillata
[x] chillata
[ ] ryypätä
[x] matkustella
[x] ottaa aurinkoa
[x] uida
[x] juosta alasti sateessa
[x] katsella naisia/miehiä
[x] shoppailla
[x] tehdä töitä
[ ] ajella autolla pitkin kylänraittia
[x] bailata
[ ] etsiä yhden yön juttuja
(tai)
[ ] etsiä lämmittäjää talveksi
[x] hemmotella parisuhteen toista osapuolta
[x] nähdä kavereita
[ ] etsiä kastematoja/sammakoita tai muuta limaista
[x] nukkua pitkään
[x] kokeilla jotain uutta
[ ] tehdä maailmanennätys

16. Kumpi voittaa, karhu vai leijona?
- Karrrrhu

17. Missä haluaisit käydä?

[x] Arktis, pohjoisnapa
[x] Antarktis, etelänapa

Pohjois-Amerikka:
[x] Kanada
[x] Yhdysvallat
[x] Meksiko
[x Aruba] Karibianmeren saaret (Kuuba, Jamaika, Haiti jne)

Etelä-Amerikka:
[x] Brasilia
[ ] Argentiina
[ ] Peru, Bolivia tai Chile
[ ] Paraguay tai Uruguay
[ ] Galapagossaaret
[ ] Tulimaa

Afrikka:
[x] Välimeren maat (mm. Marokko, Algeria, Egypti)
[x] Intian valtameren maat (mm. Somalia, Etiopia, Kenia, Tansania, Mosambik)
[x] Etelä-Afrikan maat (mm. Namibia, Etelä-Afrikan Tasavalta, Botswana)
[ ] Norsunluurannikko
[x] Madagaskar
[ ] Hyväntoivonniemi
[ ] Sahara (kravun kääntöpiiri)

Australia:
[x] Pohjois-Territorio (Darwin, Carpentarianlahti)
[x] Länsi-Australia (Perth, Broome, Wyndham)
[x] Queensland (Brisbane, Great Divide, iso valliriutta)
[x] Etelä-Australia (Adelaide, Kengurusaari, Oodnadatta)
[x] Uusi Etelä-Wales (Sydney, Newcastle, Canberra)
[x] Victoria (Melbourne)
[x] Tasmania

[x] Uusi-Seelanti

Aasia:
[x] Venäjä
[x] Itä-Aasia (mm. Kiina, Mongolia, Japani)
[x] Etelä-Aasia (Intia, Burma, Pakistan, Saudi-Arabia)
[x] Kaakkois-Aasia (Indonesia, Thaimaa, Vietnam, Malesia)
[x] Lähi-itä (Israel, Libanon, Jordania)
[ ] Filippiinit
[x] Sri Lanka

Eurooppa:
[x] Välimeren maat (mm. Espanja, Italia, Kreikka, Turkki)
[x] Keski-Eurooppa (Ranska, Saksa, Tsekki, Slovakia, Itävalta, Puola, Ukraina, Romania, Unkari)
[x] Balkanin maat ( Jugoslavia, Bulgaria, Makedonia, Albania)
[x] Pohjoismaat (Norja, Ruotsi, Tanska, Islanti)
[x] Iso-Britannia
[x] Irlanti, Skotlanti
[x] Malta
[x] Kreeta
[x] Rhodos

Suomi:
[ ] Lounais-Suomi (mm. Helsinki, Turku, Tampere)
[ ] Savo ja Pohjois-Karjala (Kuopio, Joensuu, Savonlinna)
[ ]Länsi-Suomi (Vaasa, Seinäjoki)
[x]Pohjois-Pohjanmaa (Oulu, Kajaani)
[x]Peräpohjola (Kemi, Rovaniemi)
[x]Lappi (Inari, Utsjoki)

18. Pelaamme pokeria. Jos sinulla on hertta 7,8,9,10,J ja minulla pata 9,10,J,8,7.. niin kumpi voittaa, Sinä vai Minä? ;)
- Tasapeli

19. Mihin uskot
[x] Itseesi
[x] joulupukkiin
[ ] jumalaan
[x] pääsiäispupuun
[ ] antiikin jumaliin
[ ] astrologiaan
[ ] sammakkomiehen sääennustuksiin
[ ]kostoon ja sotaan
[x] rauhaan ja rakkauteen
[ ] et mihinkään
[x] kaikkeen mitä sinulle sanotaan

20. Kuka on kingi?
- Oni on

[Ei aihetta]Lauantai 18.11.2006 00:20

Aina vain kaikissa haasteissa kysellään sinusta itsestäsi. Nyt on aika ottaa selvää kuinka hyvin sinä tunnet rakkaimpasi. Siis tyttö- tai poikaystäväsi. Jos sellaista ei ole, valitse paras ystäväsi tai perheenjäsenesi.


Kuka (poika-/tyttöystävä, kaveri, perheenjäsen..)?
hpr aka aviomies

Silmien väri?
Toinen silmä ruskea ja toinen vaaleensininen. Tai no kai se sininen on useimmiten ruskeen peitossa tai punainen

Hänen syntymäpäivänsä?
24.7

Nimipäivänsä (ÄLÄ LUNTTAA!) ?
27.12

Lempivärinsä?
Kirkkaat värit, kuten oranssi

Lempiruoka?
Oulun pitsa tai Jukan lasagne

Lempi juoma?
Sanoisi itte että vesi, mutta kyllä sille mun laitti kolat kovasti tuntuu maistuvan

Inhottavin ruoka?
Parsakaali/kukkakaali gratiini

Entä juoma?
Kahvi, kalja

Hänen mielestään paras bändi?
Dream Theather

Entä biisi?
Pikkasen vaikee.. Joku minkä minimi kesto on 20 min..

Hänen lempivaatteensa?
Lökäpöksyt ja t-paita. Talvella lisää huppari

Omistaako hän sarjakuvahahmo-alusvaatteita (esim snoopy, viivi&wagner tms..)?
Ini te öhit kyllä löytyy..

Löytyyykö hänen lompakostaan/takataskustaan/laukustaan kondomi?
Ei.

Kuuluuko hän johonkin seuraan/järjestöön tms..?
Moneenkin nykyään.. tko-älyyn, ylioopilaisiin, "talonrakentajiin" ja ties mihin muihin

Hänen paras ystävänsä?
Mä epäilen, että nää on linjastolla Miikka-Arto-Tuomas. Tuskin Oni ainankaan

Ensirakkautensa?
Mä luulen tietäväni.. En minä.

Jos hänella on sisaruksia, tiedätkö heidän toiset nimensä?
On. Ja tiedän kaikkien.

ONKO HÄN KOSKAAN:

-ollut liikenneonnettomuudessa?
Ei varsinaisessa

-kokeillut/käyttänyt huumeita?
Tää asia on hopsun ja jumalan välinen asia ;)

-menettänyt perheenjäsentään/läheistään?
On.

ENSIMMÄINEN:
-koti?
Oulussa, pihalla on seisty yhdessä.

-känni?
Jaa-a.

-työpaikka?
Virallinen ja oikea on nyt.

NYKYINEN:
-tyttö-/poikaystävä?
Ei se seurustele ko se on naimisissa

-unelma/tulevaisuuden suunnitelma?
Se halusi tienata miljaardeja ja nähdä maailmaa. No ei vaiskaa. Saada mahdollisimman paljon koettua kaikenlaista.

-kirja jota hän lukee parhaillaan?
Ei taida olla lukusessa nyt mitään. Puhui kyllä eilen aloittavansa lukemaan Neil Gaimanin kirjaa, mutta taitaa olla vielä hyllyssä

VIIMEISIN:
-nähty elokuva?
Clerks 2

-teatterikäynti?
Huh.. Ei ihan viime vuosina..

-tavattu sukulainen?
Sisko

ONKO HÄNELLÄ:
-lemmikkejä?
50% Onista

-tietokone?
On. Ja tää on kyllä ihan hyvä

-ärsyttäviä naapureita?
Ei ole

rakastatko häntä:
Paljon.