IRC-Galleria

Eilen oli kyllä mukavaa. =) <3 Näin miun tyttöjä ja muitaki pitkästä aikaa.

Käydessäni ensimmäistä vuotta lukiota näin kerran erään luokallani olevan pojan kävelevän kotiinsa koulun jälkeen. Hän oli Kalle.
Näytti siltä, että hän kantoi kaikkia oppikirjoja mukanaan.
Ajattelin itsekseni: 'Miksi kukaan kantaa kaikki kirjat kotiinsa perjantaipäivänä? Taitaa olla varsinainen nynny.'
Minulla itselläni oli paljon suunnitelmia viikonlopun varalle, pippaloita ja
jalkapalloa kavereitten kanssa seuraavana päivänä.
Niinpä kohautin olkapäitäni ja jatkoin matkaani.
Hetken päästä näin, kuinka poikalauma juoksi Kallea kohti.
He törmäsivät häneen tahallaan, sysäsivät kaikki hänen kirjansa maahan ja kampittivat hänet niin, että hän kaatui kuraan.
Hänen silmälasinsa lensivät noin kolmen metrin päähän ruohikkoon.
Hän nosti päänsä, ja hänen silmänsä olivat hirvittävän surulliset.
Sydämeeni koski. Juoksin Kallen luokse. Hän ryömi ympäriinsä, etsien lasejaan, kyynel silmissään. Ojentaessani hänelle hänen lasejaan sanoin: 'Nuo ovat pölkkypäitä. Niille pitäisi antaa elinkautinen.'
Hän katsoi minuun ja sanoi 'kiitos', hymyillen leveästi.
Siitä hymystä paistoi todellinen kiitollisuus.
Autoin Kallea keräämään kirjat maasta ja kysyin, missä hän asui.
Kävi ilmi, että hän asui lähellä minua, joten kysyin häneltä,
miksen ollut nähnyt häntä niillä kulmilla aiemmin. Hän sanoi käyneensä yksityiskoulua ennen kuin tuli meidän luokallemme.
Ennen en ollut ollut missään tekemisissä yksityiskoulun oppilaan kanssa.
Juttelimme koko kotimatkan ajan ja kannoin osan Kallen kirjoista.
Hän osoittautui mukavaksi pojaksi.
Kysyin, halusiko hän pelata jalkapalloa kavereitteni kanssa.
Hän vastasi myöntävästi.
Pyörimme samoissa porukoissa koko viikonlopun ajan, ja mitä paremmin opin Kallea tuntemaan,
sitä enemmän pidin hänestä. Kaverinikin olivat samaa mieltä.
Tuli maanantaiaamu, ja näin Kallen taas valtavan kirjapinonsa kanssa.
Pysäytin hänet ja sanoin hänelle, että jos hän kantaa noin paljon kirjoja mukanaan joka päivä, hän kehittää itselleen mahtavat muskelit.
Hän vain nauroi ja antoi minulle osan kirjoista.
Seuraavien vuosien aikana Kallesta ja minusta tuli parhaat kaverit.
Lukion lopulla aloimme suunnitella jatko-opintoja. Kalle päätti mennä lukemaan lääketiedettä ja minä valitsin liiketalouden opinnot jalkapallostipendin turvin.
Opiskelisimme eri paikkakunnilla, mutta olin varma, ettei välimatka vaikuttaisi ystävyyteemme mitenkään.
Kalle oli luokkamme priimus. Kiusasin häntä siitä jatkuvasti ja nimittelin häntä nynnyksi.
Kallen piti pitää puhe koulun päättäjäisissä.
Olin todella iloinen, ettei Minun tarvinnut nousta korokkeelle puhumaan.
Päättäjäispäivänä näin Kallen, joka näytti komealta. Hän oli todellakin päässyt sinuiksi itsensä kanssa kouluvuosinaan.
Hän oli hyvännäköinen silmälaseissaan, ja hänellä oli paljon enemmän tyttökavereita kuin minulla. Kaikki tytöt olivat pihkassa häneen. Olin joskus kateellinen.
Tuli se suuri päivä.
Saatoin nähdä, että Kalle oli hermostunut, joten läimäytin häntä selkään ja sanoin:
'Kuule, hyvin se menee!'
Hän katsoi minuun kasvoillaan se hänelle ominainen, todellista kiitollisuutta osoittava ilme ja sanoi: 'Kiitos.'
Hän ryki hieman ja aloitti puheensa. 'Koulun päättäjäisissä on aika kiittää kaikkia niitä, jotka ovat auttaneet oppilaita selviämään Vaikeistakin vuosista. Vanhempia, opettajia,
sisaruksia, valmentajiakin kenties... mutta ennen kaikkea ystäviä.
Seison tässä sanomassa teille, että paras lahja, minkä voi toiselle
antaa, on olla hänen ystävänsä. Aion nyt kertoa teille erään tarinan.'
Katsoin epäuskoisena ystävääni, kun hän alkoi kertoa siitä päivästä, jolloin ensi kertaa tapasimme. Hän oli aikonut tappaa itsenä sinä viikonloppuna. Hän kertoi, kuinka oli siivonnut pulpettinsa ja
ottanut kaikki tavarat mukaansa, ettei hänen äitinsä olisi tarvinnut mennä keräämään niitä koulusta jälkeen päin. Hän katsoi minuun kiinteästi ja hymyili. 'Olen kiitollinen siitä, että minut pelastettiin. Ystäväni pelasti minut tekemästä jotain kamalaa.'
Kuulin yleisön haukkovan henkeään, kun tämä komea, suosittu poika kertoi meille kaiken hetkestä, jolloin hän oli ollut elämässään heikoimmillaan.
Näin hänen isänsä ja äitinsä katsovan minua kasvoillaan Kallen kiitollinen hymy. En ollut ennen tajunnut tämän kiitollisuuden syvyyttä.

Älä koskaan aliarvioi tekojesi voimaa. Yhdellä pienellä eleellä voit muuttaa toisen elämän, parempaan tai huonompaan suuntaan.
Sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa:
1) Voit kopioida tämän viestin päiväkirjaasi, jolloin muutkin voivat lukea tarinan
2) Voit olla kopioimatta tarinaa päiväkirjaasi ja toimia ikään kuin se ei olisi vaikuttanut sinuun mitenkään.

Kuten huomaat, minä valitsin vaihtoehdon numero 1.

> 'Ystävät ovat enkeleitä, jotka nostavat meidät takaisin
jaloillemme silloin, kun siipemme eivät enää pysty muistamaan, miten lennetään.'<

" Kun ystävää on kohdannut koettelemus,
tuntuu, kuin meistä tulisi yhtäaikaa mykkiä.
Ei löydy sellaista sanakirjaa,
josta voisi etsiä ne sanat,
joita haluaisi sanoa lohdutukseksi ja
rohkaisuksi, mutta ei osaa.
Ei ole muuta toivoa kuin se,
että ystävien sydämet
sanoittakin toisiaan ymmärtävät."

Ystävä rakas kullan kallis,
Ilman sua en olisi mitään.
Tulit asumaan mun sydämeeni,
etkä lähde sieltä ikinä pois.
Sun ansiosta jaksan elää,
Olet aurinko, joka valaisee mun tietä

tuut aina olee mun sydämmes rakas, olit mun paras ystävä ja oot edelleen<333 kyl me viel nähää..

jooo vittu vihaan äitiä saatana ._______________.''

Mun pikkuveljeäni ei ehkä oo siunattu äärimmäisellä älykkyydellä ja siitä johtuvalla ylimielisyydellä kaikkea vähänkin tyhmempää elämänmuotoa kohtaan.
Ei se silti tarkota, että sitä saa kohdella, kun roskaa.

Miks pitää ylipäänsä sanoa sitten yhtään vittu mitään sille mun veljelle, jos ei ihmisillä kerran oo mitään ystävällistä sanottavaa?
Mua itseäni järkyttää tässä se, että ei oikeestaan ketkään rändömit sitä kylmää kohtelua ja kommentointia harrasta, vaan ne ihmiset, jotka niin tekee on mulle läheisiä henkilöitä.

Okei, mun perhe merkitsee mulle eniten maailmassa, niin myös ystävät. Kun te satutatte mun veljeäni kylmäkiskoisilla kommenteillanne ja tylyllä kohtelulla, te satutatte myös mua. Ja aika helvetisti.
Ja mä suutun siitä, että omat sukulaiset ja mun rakkaat ystävät kohtelee Sasua huonosti. Ei kukaan ansaitse sellasta kohtelua, ei kukaan.
En mäkään hauku sulle sun perheenjäseniä, en mä dissaa sun ystäviä ja muita tärkeitä ihmisiä
sulle.
Enkä mä ikinä, koskaan kävis kommentoimassa niille tylysti ja aliarvioivasti, jos ne olis hyvää hyvyyttään mulle jotain kommentoinu, vaikka en niistä tykkäiskään.

Mun pikkuveljeni ei ole Einstein eikä avaruusfysiikan tuleva nero. Ei siitä ehkä olis johtamaan Suomee eikä se ehkä saa ikinä ylioppilaslakkia päähänsä.
Ei, ei siitä varmaankaan ole mihinkään tollaseen, mutta silti se on mun pikkuveli.
Se on mulle rakas ja tärkeä.
Se on maailman paras pikkuveli.

Ei se välttämättä tajua, kun sille vittuillaan. Tai ehkä se ei halua tajuta.
Se on ihan samanlainen ihminen, kuin mekin.
Se on varhaisteini-ikäinen poika, joka älykkyydeltään ei ehkä oo heti toisten ikäistensä perseessä kiinni. Silti se on empaattisempi, kun kukaan teistä, jotka kohtelee sitä, kun vanhaa paperipussia.
Se on parempi, kun kukaan teistä dissaajista, koska se ei ajattele teistä tai muistakaan pahasti, vaikka te ehdoin tahdoin satutatte sitä.

Mulle perhe merkitsee rakkaut', tukee ja turvaa. Sitä samaa merkitsee myös mun ystävät. Silti, jos mun ikinä täytyy valita perheen ja ystävien väliltä, niin mä valitsen perheen.
Ja, jos mun ikinä täytyy hylätä mun ystävät, ne jotka pitää mut elossa, niin mä teen sen, koska mä en halua, että kukaan mulle tärkeä ihminen satuttaa mun pikkuveljeä ja samalla mua.
Älkää pakottako mua valitsemaan perheen ja ystävien väliltä. Mä tarvitsen molempia yhtä paljon pysyäkseni elossa, pysyäkseni onnellisena.

Mä seison aina mun perheen takana ja teen mitä vaan, että niillä on hyvä olla.
Mä en anna kenenkään satuttaa niitä, en edes mun omien ystävien.

Älkää pakottako mua valitsemaan, mä en kestäis sitä.

_ArkiPäivänVaras_

Neljä silmää kohtaavat, toisensa hohtavat.

Lämmin katse sisälle uppoutuu, sieluun syvälle sukeltaa.
Aika pysähtyy, kaikki turha unohtuu, on aika rakastaa.

Sielunkumppani edessäni, siivet selässä.
Menneisyys takanani, uusi tie edessä.

Yhdessä kuljemme, maailman luomme.
Yhdessä rakastamme, uuden maailman määrittelemme.

Liity seuraamme, luodaan se yhdessä.

Mulla on vammasia kavereita,ne vaan syö kaiken meijän kaapista -.-

:D

-siis julia ja jertta