IRC-Galleria

aamul olin ihmetelly et miks mun silmät oli turvonnu mut sit tajusin et olin itkeny koko yön

Tekisi mieli itkeä,
Antaa patoutuneiden kyynelten,
Virrata valtoimenaan,
Vapauttaa vaijennetut,
Tunteet valloilleen.

Mutten uskalla,
Ei ole ketään,
Joka tulisi lohtua antamaan.
Kukaan ei pyyhkisi pois,
Suolaisia pisaroita poskiltani.
Ei kukaan halaisi,
Pois tätä pahaa oloa minusta.

En tunne pelkoa huomisesta,
Vaikka se saattaakin murskata minut.
En tunne katumusta,
Vaikka olenkin tehnyt vääryyttä.
En tunne vihaa sinua kohtaan,
Mutta rakkauteni ei enää kuulu sinulle,
Sen haluan antaa jollekulle toiselle.

Kasaan itseni,
Säästän kyyneleet.
Kyllä maailmani romahtaa,
Ja silloin ei tule loppua,
Vaan kyyneleet saavat virrata.

Hyvät yöt ja hyvät itkut.

Näin tällä kertaa.

=w=

Meni vähä viime yö vitullee.

Heräsin just, eli huomenta.

En muista millo nukahin, tais olla joskus aamuyöllä.
Itkin kuitenni itteni unee, sit heräilen varmaa puolen tunnin välei itkien [taisinpa nähä jottai .. ei-niin-ihanaa-unta..] ja sit itkin lisää ku ei kulta ollukkaa vieres paapimas .___.'

Huoh.

Kaipa tää tästä sit helpottaa..

tollanen juttu ja mä jo itken tääl nii et huh huh..

onkohan tääkää nyt ihan tervettä.... ?

On se kumma miten muutamalla klikkauksella saa rauhallisuuden ja iloisuuden
muuttumaan ahdistuneisuudeksi ja peloksi. Miten vain muutamat sanat saavat
mielen mustumaan niin täysin, että positiivisia ajatuksia on lähes mahdotonta
saavuttaa. Miksi ihminen painaa mieleensä helpommin ne haukkumasanat eikä
muista yhtään häneen kohdistunutta positiivista huomautusta? Ja vielä alkaa
uskoa joihinkin täysin perättömiin lausahduksiin asioista, joista ahdistelija
ei voi tietää yhtään mitään. Itsetunto käpertyy pieneksi keräksi jonnekin
sielun sopukoihin ja itsesääli valtaa enemmän alaa. Ihminen on yksin synkkien
ajatustensa kanssa, koska ei koe olevansa niin tärkeä, että voisi vaivata
niillä muita. Ei ainakaan tähän aikaan vuorokaudesta, kun kaikki nukkuvat ja
unohtavat muutamien tuntien ajaksi omat murheensa ja ongelmansa. Olisi
itsekästä häiritä heidän arvokasta lepohetkeään. Miksi sanat satuttavat niin
paljon vaikka tietää, etteivät ne ole totta? Vai ovatko ne sittenkin? Ajatukset
pyörivät ympyrää ja nukahtaminen on täysin mahdotonta. Aamuyön tunteina
sudenhetken aikaan lähes vieraassa kaupungissa yksinäisyyden tunne vain jatkaa
kasvamistaan ja etäisyys kaikkiin läheisiin tuntuu luoksepääsemättömältä.
Päivisin kaikki tämä siirtyy syrjään vain palatakseen seuraavina yksinäisinä
öinä.

Onneksi useimmille ihmisille on suotu kuitenkin kyky itseivaan, kun
itsesäälissä kieriskely alkaa lähestyä järjettömyyden rajoja. Lopulta se
asettaa typerät ajatukset omalle paikalleen ja antaa asioille oikeat
mittasuhteet. Lisäksi ihmiselle on suureksi avuksi loistava mielikuvitus, jolla
voi kuvitella ympärilleen parin turvallisia käsivarsia ja tuudittautua siten
uneen. Tärkeintä on kuitenkin tieto siitä, että joinakin tulevina öinä
mielenrauhan ja onnellisuuden saavuttamiseen ei tarvitse käyttää
mielikuvitustaan, vaan nämä tunteet nousevat esiin täysin aitoina ja täysin
ilman tietoisia ponnisteluja, joko hyvän ja rauhallisen mielialan, tai tärkeän
henkilön läsnäolon ansiosta.

Ehkäpä kirjoittaminen auttoi tällä kertaa tyyntymään sen verran, että pystyn
nukkumaan ne tunnit, jotka yöstä vielä ovat jäljellä. Ainakin se selkeytti
ajatuksia sen verran, että järjettömien syy-seuraus suhteiden kehittäminen on
luultavasti mahdotonta, ainakin tämän yön osalta. Hyvää yötä.

mä en tiedä enää mistään mitään. niin paska olo kun vaan voi olla. viime vkl oli niin perseestä. apuaa.