IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Mielipiteet
Perustettu
10.3.2007
Tilastot
Käyntejä: 1 933 (1.7.2008 alkaen)
Kommentteja: 1
Koko
20 jäsentä
Tyttöjä: 5 (25 %)
Poikia: 15 (75 %)
Keski-ikä
32,9 vuotta
Otos: 14 jäsentä
Tyttöjen keski-ikä: 32,2 vuotta
Poikien keski-ikä: 33,2 vuotta

Jäsenet (20)

Chained_LinkJouni72iitori-VEIJO-TristessaIneaInternationalecarro84-koi-johnhouldingSandrinehgetrgRoosa-Liida_]ooo_ilkka-Eetuu--
« Uudemmat - Vanhemmat »

-ännnliittykää toverit!!Luonut: -ännnPerjantai 25.09.2009 13:26

Innostunut Soini lietsoo kaunaa eripuraa
Jakkupuvuissansa heittää kansan päälle kuraa
Kokoomuksen rouvat pukupellet säestää
Maalaisliitto umpihangessa vain äestää
Vasemmisto vaikeroi kun on aate myyty
Miksi teitte sen? - ei ihme että hymy hyyty
Kommareita aitoja nyt viimein tarvitaan
Meidät pelastaa voi MARXILAINEN aate vaan
Eurovaali ovella - ketä äänestäis?
Vinkin tässä annan - kekoon korren kannan
Äänestyskoppiin kun astut oikee numero
Etsi - nimen tiedät jo se on: Kari Peitsamo
Suomen työväen järjestäytymisen alkuaikoina yksi sen keskeisimmistä vaatimuksista oli demokratia. Työväenliikkeen historian merkittävimmässä kokouksessa Forssassa vuonna 1903 maineikkaaseen Forssan julistukseen kirjattiinkin ohjelman ensimmäiseksi tavoitteeksi ”yleinen, yhtäläinen ja välitön vaali- ja äänioikeus” kaikille Suomen kansalaisille. Siitä alkoi Suomen valtion demokratisoituminen, joka johti tavoitteen toteutumiseen – mutta jotain jäi puuttumaan! Suomen ensimmäisen eduskunnan puhemies P.E. Svinhufvud puhui avauspuheessaan täysin tarkoituksella ainoastaan vaalioikeudesta – yleistä äänioikeutta ei kenelläkään vallankahvaan päässeellä kansanedustajalla ollut tarkoituskaan vaatia.

Toisin kuin tänä päivänä, vielä 1900-luvun alussa ääni- ja vaalioikeus eivät olleet samoja asioita. Vaalioikeudella tarkoitettiin alun alkaen nimensä mukaisesti vaaleihin liittyviä oikeuksia: oikeutta asettua ehdolle ja äänestää haluamaansa ehdokasta. Itse äänioikeus tarkoitti alun alkaen nimenomaan oikeutta saada äänensä kuuluviin, vaikuttaa suoraan päätettäviin asioihin. Kyseessä oli siis vaatimus suorasta demokratiasta. Tämä alkuaikojen vahva kansanvallan periaate jäi kuitenkin pois sosialidemokraattien päästessä itse vallankahvaan kiinni. Loppu on kuvaavaa suomalaisen demokratian kehitykselle: tuosta hetkestä lähtien sen suurempia vaatimuksia alkuperäisen äänioikeuden puolesta ei ole kuultu.

Suomalainen poliittinen elämä ei ole juuri kehittynyt sitten Suomen senaatin aikojen. Sen tyyppipiirteitä ovat edelleen vahva esivallan kunnioittaminen, päättäjien selvään etevyyteen uskominen ja omien vaikutusmahdollisuuksien aliarvioiminen, jota kaikkea kuvaa parhaiten sana alamaiskulttuuri. Vaikka perustuslain mukaan valta kuuluisi periaatteessa kansalle, on se käytännössä aina kuulunut poliitikoille. Suomessa kansa on edelleen jaettu kahtia: tavalliseen kansaan ja poliitikkoihin – ”rahvaan” enemmistöön ja harvalukuiseen ”eliittiin”. Ennen kaikkea tätä pitää yllä kansalaisiin ja erityisesti päättäjiin syvästi iskostettu myytti tyhmästä, sivistymättömästä kansasta, joka ei tiedä omaa parastaan. ”Vain asioihin kunnolla perehtynyt poliitikko voi tehdä sivistyneitä päätöksiä”, he sanovat. Aristoteles kutsui tällaista ajattelutapaa aristokratiaksi.

Suora demokratia ei ole pelkästään antiikin Ateenaan assosioitava historiallinen hallintamuoto tai anarkistien märkäuni, se on täyttä päiväpolitiikkaa yhä useammissa maissa. Erityisesti Sveitsi on historian paras esimerkki osallistuvan demokratian maasta, jossa kansalaisilla on ihan oikeaa vaikutusvaltaa. Alppimaa on erityisesti runsaslukuisten kansanäänestysten kehto: kun Suomessa järjestettiin 1900-luvun aikana kaksi valtiollista kansanäänestystä – nekin neuvoa-antavia –, oli Sveitsissä vastaava luku noin 700 – pelkästään valtakunnantasolla. Ja silti kaikki on sujunut mallikkaasti: äänestykset eivät ole tulleet kansantaloudelle kalliiksi, johtaneet järjettömiin päätöksiin tai hidastaneet yhteiskunnan kehitystä. Sen sijaan saavutettuna on kansalaisten selkeä osallistuminen päätöksentekoon ja aito poliitikkojen ja kansalaisten välinen luottamus myös vaalien välillä. Selväähän se, kun eduskunnan sijaan hallituksen toimintaa valvookin koko kansakunta!

Ainoa Suomessa käytössä oleva suoran demokratian muoto niin kunta- kuin valtakunnantasolla on neuvoa-antava kansanäänestys. Se ei itse asiassa ole varsinaisessa mielessä edes kansanäänestys, sillä sen tulos on eduskunnan tai kunnanvaltuuston harkintansa mukaan myös yli käveltävissä – kuten kuntatasolla usein tapahtuukin. Esimerkiksi Sveitsissä ei edes tunneta sellaista kuin neuvoa-antava kansanäänestys: kaikki kansanäänestykset ovat sitovia, eikä siihen oli poliitikoilla mitään sanaa. Kansanäänestys on jopa pakollinen kaikissa perustuslain muutoksia koskevissa esityksissä. Lisäksi kansalaiset ovat oikeutettuja alistamaan minkä tahansa uuden lain tai sellaisen muutoksen kansanäänestykseen, myös hylkäämään sen vastoin valtiovallan tahtoa. Paitsi oikeus äänestää laista, sveitsiläisillä on oikeus myös valtakunnalliseen kansalaisaloitteeseen, joka myös alistetaan kansanäänestykseen.

Suomalainen edustuksellinen demokratia on ollut kriisissä jo pitkään. Kansalaisten luottamus poliittiseen päätöksentekoon on kiihtyvään tahtiin rapistunut ja valtava määrä väestöstä ei koe millään tavalla kuuluvansa yhteiskuntaan. Ennen kaikkea omat vaikutusmahdollisuutensa suomalaiset kokevat vähäisiksi, jos ovat niistä edes kiinnostuneita. Äänestysaktiivisuus laskee hälyttävän alhaalle, eikä esimerkiksi nykyisellä hallituksella ole kansalaisten absoluuttisen enemmistön tukea takanaan. Politiikka on out, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Silti niin ennen kuin nykyaikanakin tulee teemoja, jotka tulevat ihmisille tärkeiksi poliittisesta viitekehyksestä riippumatta: koulutus, työttömyys, sairaanhoito, mielenterveyspalvelut, ilmastonmuutos… Tällaisissa tilanteissa ihmisillä löytyisi jo nyt halua vaikuttaa, jos vain sopiva väylä löytyisi. Kansan tahdon mukaisena sellainen olisi valtiovallan velvollisuus myös järjestää.

Suora demokratia parantaa myös edustuksellista demokratiaa kohtaan tunnettua arvostusta ja parantaa sen laatua. Kun kansalaisille tarjotaan konkreettisia keinoja valvoa ja hallita heitä edustavien poliitikkojen toimintaa, kansalaisten luottamus koko järjestelmää kohtaan luonnollisesti kasvaa. Todellisessa kansanvallassa päättäjien on nautittava kansalaisten luottamusta myös vaalien välillä. Vielä pidemmälle vietynä kansalaisilla tulisi olla oikeus nykyisin vain eduskunnan valvontakeinoihin kuuluvaan välikysymykseen kansalaisaloitteella, joka johtaisi hallituksen luottamusta mittaavaan kansanäänestykseen. Ja kun kansa olisi oikeutettu hylkäämään minkä tahansa lain, uusien lakien legitimiteetti paranisi kansan silmissä kohisten. Miten olisi mahtanut käydä esimerkiksi Lex Nokialle, jos Suomessa vallitsisi kansanvalta? Tähän juuri kätkeytyy poliitikkojen todellinen huolenaihe; pääsyy siihen, miksei suora demokratia ole maassamme laajemmin käytössä: kansahan voisi vahingossa äänestää väärin…

Nyt kun eduskuntapuolueiden uskottavuus on vaalirahakohujen ja molemminpuolisen syyttelyjen, ratsastuksen ja ilkeilyn myötä vaakalaudalla, olisi korkea aika viedä loppuun Forssan julistuksen ensimmäinen vaatimus kokonaisuudessaan. Se jos mikä olisi omiaan palauttamaan kansalaisten luottamuksen poliittiseen päätöksentekoon Suomessa ja aktivoimaan myös erityisen passiiviset nuoret polvet vaatimaan omia oikeuksiaan suoran, osallistuvan demokratian nimissä. Vasemmiston historiallinen tehtävä, kansanvallan vaatiminen, vaatii nyt puoluerajoja ylittävää yksimielisyyttä siitä, etteivät asiat voi enää kauan jatkua totutulla tavalla. Demokratia on tänä päivänä arvo- ja asennekysymys, ei ideologiaan sidottu aate. Kyse on ennen kaikkea vallan uudelleenjaosta, jota historiallisin termein voisi nimittää vallankumoukseksi.

Hallitsevat luokat eivät ikinä tule vapaaehtoisesti jakamaan valtaansa tavallisen kansan kanssa – siksi tämä demokratian vallankumous vaatiikin ennen kaikkea kansalaisten omaehtoista liikkeellelähtöä, sekä aidosti demokraattisten puolueiden ponnekkaita vaatimuksia aseman puolesta. Suomen orastavan kansanvallan puolesta minä toivon, että maamme vasemmisto on jo 100 vuotta Forssan julistuksen jälkeen tähän vaatimukseen valmis. On aika päivittää vanha demokratiamme uudelle aikakaudelle.
Näin on taas tullut aika vaalikoneella leikkimiseen. Ensimmäisenä uhrinani on aina yhtä luotettava MTV3:n mainosvaalikone, jonka maine ei ole turhaan pilattu loogisilla, olennaisilla tai tärkeillä kysymyksillä tai järjellisillä tuloksilla. Mutta menkööt tämän kerran. Listaan jälleen 10 parasta ja 10 huonointa ehdokastani puolueineen ja prosentteineen.

TOP 10

1. 81.63 % Jussi Saramo Vasemmistoliitto
2. 78.29 % Nils Torvalds Ruotsalainen kansanpuolue
3. 77.44 % Fredrik Almqvist Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
4. 77.00 % Jarmo Ritanen Vasemmistoliitto
5. 76.92 % Juha Sandberg Vasemmistoliitto
6. 76.91 % Eero Väätäinen Vasemmistoliitto
7. 76.62 % Arja Alho Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
8. 76.42 % Kiba Lumberg Vasemmistoliitto
9. 76.33 % Minna Sirnö Vasemmistoliitto
10. 76.23 % Anna Mikkola Vasemmistoliitto

BOTTOM 10

147. 61.09 % Raimo Kotala Suomen Senioripuolue
148. 60.53 % Sirpa Pietikäinen Kansallinen Kokoomus
149. 59.72 % Vesa-Matti Saarakkala Perussuomalaiset
150. 59.59 % Minna Luomala Suomen Kommunistinen Puolue
151. 58.09 % Markku Henneken Itsenäisyyspuolue
152. 57.51 % Anne Linnonmaa Kansallinen Kokoomus
153. 55.77 % Taina Hollo Suomen Kommunistinen Puolue
154. 53.54 % Kai Pöntinen Kansallinen Kokoomus
155. 52.45 % Nina af Enehjelm Ruotsalainen kansanpuolue
156. 51.14 % Joona Puhakka Kansallinen Kokoomus

Yllättäen listani näyttää varsin mukavalta: kymmenestä parhaasta seitsemän vasemmistoliittolaista ja kärjessä Jussi Saramo. Demareiden mukanaolon vielä ymmärrän, mutta kakkosena häärivän henkilön mukana olo on täysi mysteeri: RKP? Vanhoillistakin vanhoillisempi bettre folkin oikeistolainen kielipuolue. Mitä se tekee ihmisläheisen ja oikeudenmukaisen vasemmistolaisella listallani? Varsinkin kun saman puolueen ehdokas löytyy myös listani häntäpäästä samaiselta paikalta! Ja miksi kummassa Anna Mikkolakin on vasta kymmenes...

Luuserilista täyttyi odotetuksi kokoomuslaisista, populisteista, junttinationalisteista ja... mitä ihmettä? Näenkö todella Suomen kommunistisen puolueen kaksinkertaisena tällä listalla? Puolue jonka olen Vasemmistoliiton jälkeen kuvitellut olevan ehdottomasti omia arvojani lähimpänä! Ei, kai se Kokoomuksen hilipalihippaa -mainos yläreunassa jotain onnistui sotkemaan. Vai ovatko kommunistit todella liuenneet noin pahaan jamaan, että yhteiset linjat löytyvät ennemmin kokkareiden kuin vassin kanssa?

Sääliksi käy Joona Puhakkaa. Mies lienee pudonnut liian monta kertaa pää alaspäin liian tyhjään altaaseen.
« Uudemmat - Vanhemmat »