IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Terveys ja elämäntavat
Perustettu
31.3.2008
Tilastot
Käyntejä: 225 (1.7.2008 alkaen)
« Uudemmat - Vanhemmat »
Satuin pitkästä aikaan oleen ajatuksissa niin kutsutun jännän äärellä ystäväni kanssa.

Oon huomannut ajatusketjussani erään varsin eriskummallisen funktion. Ennen tekojani ja puheitani hyvin usein mietin vuorovaikutuksessani olevan henkilön näkökulmasta puheitani ja tekojani. Pohdin millainen vaikutus kyseisellä ajatuksellani on siihen näkökulmaan minkä kyseinen ihminen muodostaa minusta.

Mielestäni tämä kuitenkin on perseestä. Ja turhaa. Liian usein jätän sen perimmäisen ajatukseni tai tunteeni ilmaisematta, koska en halua tehdä tietynkaltaista vaikutusta kyseiseen ihmiseen. Vaikka todellisuudessa teoillani ja sanoillani ei ole mitään suurta ja todellista vaikutusta kyseiseen ihmiseen.

Kyseinen ajatusprosessi on rasittava, koska se seisoo tärkeimmän päämäärääni, oppimisen edessä. Miten ikinä voin oppia lisää mistään jos automattisesti verhoan perimmäisiä ideoitani oman mieleni sopukoihin. En saa mitään todellista objektiivisuuttani ajatuksilleni niin kauan kuin ne ovat vain oman pääni sisällä. Kaipaan lisää perspektiivejä, riippumatta siitä ovatko ne negatiivisia vai positiivisia, sillä ei ole mitään merkitystä, sillä molemmista perspektiiveistä on mahdollista kehittää ajatuksiaan entistä pidemmälle, entistä paremmiksi.

Ihminen on mielestäni noin neljän ja puolen miljardin vuoden evoluution kulminoituma, huipentuma, säteilevä, hehkuva, loistava, monimutkaisimpia bio-orgaanisia reaktoreita mitä Tellukselta löytyy. Meidän suurin ominaisuutemme mielestäni on tietoisuus.

Jokaisen pitää löytää omalle elämälleen merkitys, tehtävä, projekti, muuten heitämme hukkaan suuren mahdollisuuden. Mahdollisuuden oppia. Oppiminen ei ole koskaan osoittautunut itselleni vaaralliseksi. Pyrin oppimaan jokaikinen päivä uutta, riippumatta siitä mitä se on, tai mikä on aiheena. Tänään olen oppinut puhaltamaan tulta, tällä viikolla olen oppinut ympärillä olevista ihmisistä enemmän. Viime viikolla opin ajatuksistani enemmän. Viime vuonna opin ajattelemaan täysin uudella tapaa.

Kehitys on mielestäni loputonta, pysäyttämätöntä, mutta kehitystä on mahdollista hidastaa. Hidastaa niin, että se lähestulkoon pysähtyy. Oppimisnopeuteni on hidastunut merkittävästi viimeisen puolen vuoden aikana. Syy tähän on se, että koen olevani merkittävä.

Universaalissa mittakaavassa olen täysin merkityksetön. Vaikka olisin maailman kuningas, ja voisin tappaa kenet tahansa teistä yhdellä käskyllä, olisin silti täysin merkityksetön. Liidämme pikkuruisella kivellä tuhansien kilometrien tuntinopeudella avaruudessa. Kierrämme kahdeksan muun planeetan kanssa tähteä, jonka tunnemme nimellä Aurinko. Näitä tähtiä löytyy kuitenkin galaksistamme noin 200-400 miljardia. 200 000 000 000 000. Meidän galaksistamme. Koko universumissa on eri arvioiden mukaan noin 100-500 miljardia galaksia. Ja villeimpien teorioiden mukaan universumimme ei ole edes ainoa universumi.

Millään mitä minä elämäni aikana teen tai saavutan, ei ole universaalisti mitään merkitystä. Elinaikana täällä ei kestä edes silmänräpäystä(300-400 millisekuntia) universumin mittakaavassa.

En pidä sitä kuitenkaan negatiivisena asiana. Päinvastoin, mielestäni se vapauttaa minut vastuusta saavuttaa elämälläni mitään yhteiskunnallisesti merkittävää. Se vapauttaa minut vastuusta peitellä mielenkiintoani oppimista kohtaan elämäni kaikilla osa-alueilla. Pyrin pääsemään ajatuksesta merkityksellisyydestäni eroon. Se on taakka. Se on kuin ankkuri jota raahaan mukanani.

En tiedä tulenko koskaan katkaisemaan kahleita jotka liittävät minut tähän ankkuriin kiinni, ainakin toivon niin, sillä sen jälkeen voisin olla entistä vapaampi, oppineempi, onnellisempi, vakaampi, eheämpi, parempi.

Piis-aut.
« Uudemmat - Vanhemmat »