IRC-Galleria

Jotenkin vaan ajattelee että vielä me nähdään,
vielä joskus saan sua halata,
vielä joskus saan kertoa miten tärkeä olet mulle.
Mut ei, ei se oo mahdollista.

Sä olit parasta.

välitin susta, rakastin sua, olit mun paras ystäväni, ja vieläkin tarvitsen sua..

Silloin, kun olin vielä pieni,
haaveilin sinusta. Omasta koirasta.

Kun kasvoin, sinut sain.
Omakseni.
Sinä jaksoit katsella,
kun murrosiän tuulimyllyjä vastaan taistelin.
Et arvostellut, et hetkeäkään.
Olit vain rinnallani.
Joskus ehkä huokauksieni hetkellä,
huokasit kanssani ja heilautit kättäni tassullasi.
Mutta ymmärtäen.

Mä muistan sut aina,
Sun pehmeän turkin,
Ne ihanat silmät.
Mutta nyt, nyt en voi niitä enää katsoa
muualta kuin valokuvista,
mitkä sinusta otin!
Koitan elää näin,
vaikka onhan tämä kovin tuskallista!
Kaipaan sinua!

Mä katsoin sinua pitkään ja hellästi silittelin,
ja mietin, lieneeköhän ketään silmiin niin viisahin
minulle katsetta luoneet, hellyyttä hellempää
tai ystävyyttä suoneet mi aina ymmärtää?

Sinä tiesit sen joka hetki, minunlaistani palvoit ain,
ja nyt kun päättyy yhteinen retki sinä katsot,
katsot vain -mutta sylissäni vielä sinä nuolet käden selkää,
ja minä tiedän, että siellä metsän peitossa peikkoja pelkää.

Sillä sinne sinut kannan alle turpeen nukkumaan,
kunhan lääkärin pistää annan sinut uneen kuolettavaan,
mutta vielä hetken verran kun sydämes sykintää
tahdon kuunnella tämän kerran, niin hyvää ja elävää.

Mä usko en tarua ollenkaan, etteikö koirien taivasta ois;
nehän aina antavat parastaan eikä kellekään murhetta sois
ja jos sieluista sitten puhutaan, miten Luoja niin unohtaisi,
ihan itse luomitta luoduiltaan? Ei niin Hän tehdä saisi.

Ennen kuin silmät sammuvat minä kerron oravista,
joita koirien taivaassa haukkua saa,
ihan kaikista puiston puista- ja sitten se vaipui,
vaipui vain, kuono kylmeni kokonaan, sitä pitelin
vieläkin polvillani ja tietenkin myös sitä sieluaan.

Nimesi sun muistan,
mieleeni sen ikuistan.
Kuvasi sun kehystän,
rakkaan hyvän ystävän.

Nyt syttyi taivaalle uusi tähti,
kun rakas koirani viimeiselle matkalle lähti.

Nyt olet tähti, nyt olet maa,
tuulessa saatamme koskettaa.

Niin monta kertaa minä lähdin ja sinä jäit. Kotipihaan.
Mutta vain yhden kerran, yhden ainoan kerran sinä lähdit
ja minä jäin. Itkemään.

Rakkaalle koiralleni, joka on mennyt parempaan maailmaan, ja jonka elämä sykkii meille jokaisessa tähdessä, hymyää auringon säteiden myötä, laulaa vapautta lumimyrskyssä ja kasvaa rakkautta ruohonkorsissa.

Tuolla jossain kaukana on maa,
minne moni sun kanssas matkustaa.
tuolla jossain kaukana on maa,
siellä sydämesi pieni levätä saa.
Tuolla jossain kaukana on maa,
siellä kelpaa sun iloisesti haukahtaa.

Tyhjä kaulapanta naulassa
työtön talutusremmi ovenpielessä,
vaan tuhat iloista muistoa
niiden täysiltä ahkerilta päiviltä
muistuttaa:
Oli se elämää
täysin rinnoin!