IRC-Galleria

Tiedot

Luokittelu
Musiikki
Perustettu
23.2.2012
Tilastot
Käyntejä: 627
« Uudemmat - Vanhemmat »
Eli koitan siis opetella piirtämään, jotenkin, jotain. Ensimmäiset tuotokset olivat haita, yksi onnistui jopa niin hyvin että sen voinee näyttääkin. Kas tässä.
3082012-1.jpg

Koitin lisäksi piirtää leijonanpennun päätä. Liian vaikeaa. Ja aidon näköistä kilpikonnaa. Liian vaikeaa. Päädyin siis piirtämään kilpikonnan joka näyttää jalkapallolta. Kuviot meni vähän susille, mut muuten tuosta tuli aika hauska.
IMG_4268.jpg

Piirustelujen tahdittajana toimi PMMP:n uusi Rakkaudesta-albumi, jonka sain lainaksi. Ainakaan näin kolmen ensimmäisen kuuntelukerran aikana se vielä ei onnistunut aukeamaan järin tehokkaasti. Toisaalta usein sellaiset hetitoimivat levyt kyllästyttävätkin sitten varsin nopeasti, joten en vielä hautaa toivoani tämän suhteen. NYT kuitenkin tuntuu tarpeelliselta palata ambientin konemusiikin pariin (tämä kuvaus on sitten lainattu Flow-festivalin tiedotteesta, itse en keksi parempaakaan). Nicolas Jaar, jälleen kerran.

« Uudemmat - Vanhemmat »