IRC-Galleria

we ignore the ones who adore us,
adore the ones who ignore us,
love the ones who hurt us,
and hurt the ones that love us.

Imekää paskaa, mut osuu aika oikeeseen, right.

uus ralli!

https://www.youtube.com/watch?v=NoX3d-oZZzk

Hän loi sinun sydämesi.
Hän loi sinut kokonaan.
Vain Hän tietää mitä tunnet sisimmässäsi.
Ja Hän pisti elämänsä kokonaan peliin puolestasi.
Elä missaa Häntä. Jos missaat, missaat sen, joka rakastaa sinua eniten ja on valmis kärsimään puolestasi.

Hän rakasti sinua ja oli sen vuoksi valmis kärsimään.
Hän on valmis ottamaan sinut mukaansa - jos sinä olet valmis siihen.
Ystäväkseen, osoittaakseen rakkauttaan, vapauttaakseen, puhdistaakseen, mahtavimmalle matkalle, joka ei lopu.

Makaan selälläni, jalat kohotettuna kohti mökkisaunan kattoa. Kurottelen varpaanpäilläni oksankuvioita suoraan yläpuoleltani. En saa niitä kiinni, eikä se oikeastaan haittaa. Juuri nyt, mikään ei haittaa. Sauna lämpeää koko ajan. Olen maannut siinä jo hetken lämmittelemässä Henrin huppari päälläni.

Hengitän sisään, puhallan ulos. Puut rahisee kiukaassa. Ne elämöi. Kertoo tarinaa minulle. Olen ihan hiljaa ja kuuntelen. Tunnen nenässäni aivan hennon tervan tuoksun. Kurotan kädelläni lyölykiuluun, huljuttelen viileää vettä, naputtelen ylimmäistä laudetta, jolla makaan. Yhdistelen ääniä, luon tarinaa tästä hetkestä mieleeni. Väritän ajatuksiani luonnonväreillä, joita kerään ympäriltäni.

Sitten kuuluu ääni, joka täydentää tarinani. Painavia askelia vanhoissa puisissa ja vuosien kuluttamissa rappusissa. Askeleet lähenee, ne siirtyvät kuistille, sitten pukuhuoneeseen. Polttopuulaatikko löytää paikkansa oven luota ja Henri kipuaa lauteille viereeni. Hymyilen, heiluttelen vielä varpaitani katon rajassa ja asettelen vielä pääni paremmin. Kovalla puisella lauteella on itseasiassa erityisen hyvä olla. Suljen silmäni, tiedän, että Henri katselee minua koko ajan ja hymyilee leveästi. Hennosti hän silittää poskeani, kurottautuu lähemmäs, suutelee pehmeästi. Huulet siirtyvät kaulalle, ote ympärilläni tiukkenee. En voi muuta kun hengittää tyynesti ja pitkään, pienellä väreellä.

Jos rakkauden voisi nähdä ilmassa punaisena, koko tuo pieni huone hohtaisi punaisenaan. Rakkaani nousee takaisin istumaan, nostan jalkani hänen syliinsä. Tunnen onnellisuuden itsessäni ja nään sen huokuvan Henristä. Nousen itsekkin istumaan, kun huomaan Henrin tuijottavan huvittuneena kiuasta.

"Mitä sie mietit?", kysyn
"lähinnä noita teollisestivalmistettuja kiukaankiviä... ja sitä kuinka onnellinen oon, että saan olla just tässä"

Halaan Henriä, painan pääni hänen kaulaansa vasten, unohdan itseni siihen. Hetki on hauras, melkein lasinen, mutta se kestää ikuisuuden muistoissa.

What is it like to raise a child who's different from you in some fundamental way (like a prodigy, or a differently abled kid, or a criminal)? In this quietly moving talk, writer Andrew Solomon shares what he learned from talking to dozens of parents -- asking them: What's the line between unconditional love and unconditional acceptance?

Andrew Solomon is a writer on politics, culture and psychology.