IRC-Galleria

Tiedot

Nimi
Killswitch Engage @ The Circus 16.4.2013
Luokittelu
Tapahtumat
Perustettu
28.1.2013
Tilastot
Käyntejä: 394
Koko
1 jäsen
Tyttöjä: 1
Keski-ikä
27,1 vuotta
Otos: 1 jäsen
Tyttöjen keski-ikä: 27,1 vuotta

Jäsenet (1)

purrjo

Kuvaus

16.4.2013 03:00 - 02:59
Killswitch Engagea pidetään laajalti metalcore-genren tärkeimpänä kulmakivenä ja yhtye onkin myynyt pelkästään kotimaassaan Yhdysvalloissa yli neljä miljoonaa albumia. Killswitch Engage on työstänyt viime kuukaudet uutta albumiaan, joka julkaistaan pääsiäisen tienoolla. Levyn tuottajaksi yhtye pestasi brittiläisveteraani Andy Sneapin, joka on aikaisemmin työskennellyt mm. Arch Enemyn, Megadethin ja Testamentin kanssa. Oman panoksensa tuotannolliseen puoleen on antanut myös Killwitch Engage -kitaristi Adam Dutkiewicz, joka on kunnostautunut tuottamalla aikaisemmin mm. All That Remainsia, As I Lay Dyingia ja The Devil Wears Pradaa.

Tuleva levy tulee olemaan Killswich Engagelle virstanpylväs, sillä se on alkuperäissolisti Jesse Leachin yhtyeeseenpaluualbumi. Leach korvasi viime vuonna yhdeksän vuotta bändissä laulaneen Howard Jonesin, ja valtava palo musiikintekemiseen löytyi jälleen. Bändi on lupaillut uudesta albumista uransa tiukinta ja myös soittonopeus tulee olemaan huipussaan.

-Edit-
Englantilainen metallia soittava Sylosis on valittu yhdysvaltalaisen Killswitch Engagen lämppäriksi tulevalle Euroopan kiertueelle.

-Edit 2-
Yhdysvaltalainen Post-Hardcorea/Metalcorea soittava ja Roadrunner Recordsille levyttävä Heartist on valittu toiseksi lämppäriksi kiertueelle.

Ti 16.04.2013
ovet klo 19:00
Hinta 28 €
Ikäraja ikärajaton
Liput ovelta 30 €, mikäli jäljellä.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.