IRC-Galleria

Kun Pin ja Pon pieninä pentuina haettiin kotiin, ne nuuskivat huoneeni joka nurkan, söivät vähän ja käpertyivät yhdessä miu syliin nukkumaan. Olisin tarvinnut liimaa askarteluuni, mutta en raaskinut nousta.
Ensimmäisestä yöstä sanotaan, että pennut huutavat emoaan, mutta Pin ja Pon kömpivät peiton alle miu masun päälle, ja nukkuivat siinä nätisti koko yön.
Sitten Pin kasvoi liian isoksi nukkuakseen masulla (en voinut hengittää!) joten se siirtyi ensin kainaloon ja myöhemmin jalkojen väliin.

Pin ja Pon matkustelivat aluksi paljon. Otin ne aina mukanani Moolle. Sitten muutettiin Korsoon, ja kissat pääsivät juoksemaan isolla pihalla. Jos ulos vei vain toisen, toinen huusi ikkunassa. Luultavammin kateutta kuin eroahdistusta kuitenkin...
Ja sitten muutettiin Lahteen. Ja sitten Raaheen. Raahessa perheeseen liittyi Mikita, sieltä Saloon muutettuamme kissat tapasivat Miikan ensi kertaa kunnolla, sitten syntyi Tessa ja Santeri tuli taloon. Santeri omi Mitsun itselleen, ja sisarussuhde Ponan kanssa saattoi hiukan kärsiä. Takaisin Lahteen ja Lahdesta pois kissat muuttivat miten sattui, kunnes taas lopulta Pin ja Pon olivat kahden.

Ja nyt Pon on yksin.

Olisin tahtonut Ponan saavan viettää vielä hetken aikaa Mitsun kanssa, jättää hyvästit. Meidän piti päästä vielä kotiin, mutta sitten kaikki kävikin niin äkkiä. Kohtauksia lääkityksestä huolimatta, työajan loppumista odottava eläinlääkäri, kaksi onnetonta vaihtoehtoa. Otin Mitsun syliin. Siinä sillä oli hyvä olla, ihan niinkuin pentunakin. Siinä se sai lähteä. Minun rakas pieni karvavauvani. Ei vielä kymmentäkään vuotta vanha.















Lepää rauhassa rakas Pin-san. Äiskä rakastaa aina