IRC-Galleria

Pelasin juuri Thief Goldin läpi. Tosi muhkea peli, joiltain osin jopa parempi kuin Deadly Shadows. Mutta mahtui siihen vittumaisiakin hetkiä. Painajaisissani tulen vielä palaamaan Lost Cityn eksyttäviin käytäviin. Siellä meni ihan VITUN PITKÄÄN. Ja vittu että se katedraali pelotti, onneksi kulta tuli pelaamaan ja pelkäämään kanssani. <3

Kaikkien näiden ikävien, ihanien ja traumatisoivienkin hetkien jälkeen tekee aivan hemmetin hyvää tutkia salaista Blooper Reel kenttää. Tekijät ovat heittäneet tänne pelaajien ihmeteltäväksi joitain hauskaksi osoittautuneita bugeja, sekä myös silkkoja mielettömiä ideoita. En spoilaa yhtään, pelatkaa itse ja nähkää. :)
Ymmärtääkseni tämä on vain Thiefin Gold -versiossa. Sen saa kun avaa pelikansiossa dark.cfg tiedoston ja lisää alimmaiseksi rivin: starting_mission 16

Ja asiaan. Olen jo pitkään halunnut kirjoittaa Thiefistä ihan kunnollista fanfictiota. Siinä maailmassa on niin paljon sisältöä että aiemmat murhatarinani eivät läheskään tee sille oikeutta. Ja nyt viikko sitten pari hahmoa syntyi mieleeni ja alkoivat elämään elämäänsä. Saa nähdä nyt milloin saan heidät ihan kirjoitettua.
Tulen kirjoittamaan suomeksi, joten joitakin nimiä ja käsitteitä on pakko suomentaa(esim Builder), kun taas jotkut jätän englanninkieliseksi.(katujen ja paikkojen nimet)
Otan apua vastaan nimien suomentamisessa. o.o

Asensin sitten vihdoin Thief - The Dark Projectin. :) Nyt tosin väsyttää niin etten jaksa pelata kauaa, ehdin hukuttaa vasta 3 vartijaa lordi Baffordin uima-altaaseen.

Jatkoa jokunen aika sitten kirjoittamalleni Thief-pätkälle Quatermass
Tämä sijoittuu siis aikaan ennen tuota viimekertaista tarinaa. Siinä oli kyllä muitakin aikavirheitä, mm. Moiran kartanon teurastus tapahtuisi vasta näiden molempien jälkeen, kun taas Rutherfordin teurastus ennen näitä. Kirjoitan ehkä molemmista vielä eeppisemmät versiot jos jaksan. :D

--


"Auttakaa! Hän aikoo tappaa minut!" Kauhistuneet rääkäisyt kajahtelivat taas Kaupungin kaduilla. Entinen mestarivaras, nykyinen mestarimurhaaja Garrett oli vauhdissa.
Nykyään hän sai tappamisesta sitä nautintoa minkä varastaminen ennen tuotti. Tietysti hän tyhjensi myös uhriensa taskut, mutta vain voidakseen ostaa lisää tappamistarvikkeita.

"Elämäni on kuin peliä... pelkkää peliä..." hänen oli kuultu nyyhkivän puukottaessaan liikkumatonta ruumista uudestaan ja uudestaan. Hänen oli myös kuultu ulvovan talojen katoilla "Aamu ei ikinä koita!"
Niin, Garrettin harhaisessa mielessä todellisuus oli palikkamaista ja itseään toistavaa. Hän ei muistanut milloin olisi viimeksi nähnyt päivänvalon. Aina yön lopuksi hän vain menetti tajuntansa, ja heräsi taas seuraavana iltana asunnostaan.
"Hänet pitäisi lukita Kehtoon" mutisivat asukkaat keskenään, viitaten Shalebridge Cradleen, Kaupungin käytöstä poistettuun mielisairaalaan jossa kerrottiin kummittelevan.
Nämä puheet kantautuivat myös Garrettin korviin.
"Miksikäs ei" hän tuumasi. "En olekaan ikinä ryöstänyt kehtoa, hähää." (epäsuora lainaus pelistä. -Q)
Mutta ei vielä tänä yönä. Garrett oli liian hermostunut, ja se tarkoitti sitä että jonkun täytyi kuolla.

Garrett tapasi aloittaa yönsä Stonemarketin kaupunginosassa sijaitsevassa pienessä kapakassa. Se oli hänen lempipaikkansa monestakin syystä, joista yksi oli se että sen seinälle listattiin aina edellisen yön rikostilastot.
"Hmm. 52 murhaa viime yönä. Pystyn kyllä pistämään paremmaksi!"

Siitä alkoi Kaupungin tähän asti verisin yö. Kansaa kuoli kuin kärpäsiä, ja vartijat juoksentelivat vauhkoina ympäriinsä kirkaisujen perässä. Garrett liikkui varjoissa kuin aave, eikä kukaan saanut häntä kiinni.
Keeperit tietysti pitivät häntä silmällä. He pitivät kaikkea silmällä. Neuvostossa oli monta jotka olisivat halunneet poistaa Garrettin kokonaan kuvioista, mutta muinaisten ennustusten mukaan tällä mielipuolisella murhaajalla oli tärkeä rooli Kaupungin tulevassa historiassa. Näin sanoi se pelottava pikkutyttö joka tulkitsi raihnaisen ennustajan epäselviä mutinoita, eikä kukaan Keepereiden joukosta tohtinut kyseenalaistaa näitä tulkintoja.

Niinpä Keeperit olivat pakotettuja pyytämään Garrettin apua eräässä polttavassa asiassa. Tämän olisi varastettava pyhä esine sekä Hammeriteilta että Pakanoilta. Tämä ratkaisu tuotti Keepereille suurta tuskaa, sillä he tiesivät oikein hyvin että molempien järjestöjen jäsenmäärä olisi laskenut roimasti Garrettin viimeisteltyä työnsä.
"Yritä olla aiheuttamatta liikaa hämminkiä, jooko?" Keeper Artemus pyysi antaessaan Garrettille tehtävän.
"Lupaan jättää jälkeeni rauhan ja hiljaisuuden" Garrett sanoi kiilto silmissään.
"Eih, en tarkoittanut sitä.." Mutta Garrett oli kadonnut varjoihin. Piru vie, tuumasi Artemus ja katosi itsekin varjoihin. Juuri hän oli opettanut tuon tempun nuorelle Garrettille aikoinaan.

Garrett murhasi vielä useita kansalaisia, ennen kuin muisti yhtäkkiä tehtävänsä paettuaan vartijoita St. Edgarin kirkkoon. Juuri täältä hänen piti kähveltää.. äh, mitähän se nyt olikaan. No, se ei ollut tärkeää.
Hiljainen korahdus kaikui pihalla ensimmäisen Hammerite-veljen kaatuessa.

"Kop kop!" sanoi Garrett häijysti ovella. Kukaan ei tuntunut kuulevan. Hyvä.
Tämän porukan kanssa oli oltava varovainen. Hammeritet kantoivat mukanaan hirmuisia moukareita joilla heidän oli määrä murskata kaikki suuren Rakentajan viholliset. Eli kenet tahansa jotka uskoivat väärin, olivat epäilyttävän näköisiä, tai jotka kulkivat ympäri kirkkoa varastellen esineitä ja tappaen porukkaa. Garrett arveli kuuluvansa jokaiseen mainittuun kategoriaan.

Ei sillä että hän olisi ollut erityisen uskonnollinen, Garrett tuumasi kätkiessään seuraavaa puukotuksen uhria varjoihin. Ennen hulluksi tulemistakaan hän ei ollut uskonut juuri muuhun kuin kylmään käteiseen. Mutta hän ei ollut ikinä pitänyt näistä kiihkomielisistä hammeriteista. Pakanat olivat paljon mukavampaa sakkia.(peilaan hävyttömästi omia tuntojani Garrettiin. -Q)
"Te molemmat olette kyllä ihan pähkähulluja" hän tuumasi ääneen muuan vasaraveljen ruumiille ja nyökytteli tämän päätä.
"Ne pakanat nyt esimerkiksi, asua nyt vapaaehtoisesti metsässä. Toisaalta te hammerit olette ihan yhtä perseestä, ette ajattele muuta kuin jatkuvaa rakentamista ja koneita." Ruumis nyökkäsi.
"Oletteko koskaan ajatelleet voimienne yhdistämistä jatkuvan vihanpidon sijasta? Yhdessä voisitte syrjäyttää ne kurjat Keeperit ja kehittää Kaupunkia! Voisitte auttaa ihmisiä sen sijaan että taistelette käännynnäisistä! Miltä se kuulostaisi?" Ruumis vain tuijotti häneen lasittunein silmin. Garrett huokaisi.
"Olet oikeassa. Mikään ei ikinä muutu. Elämä on vain loputonta peliä... yö toisensa jälkeen merkityksetöntä murhaamista ja varastamista. Voisinpa päättää elämäni... olen niin onneton..."
Garrett itki muutaman kyyneleen äänettömän ruumiin seurassa. Sitten hän kokosi itsensä ja lähti jatkamaan synkkää tehtäväänsä.

"Kas, taisin murhata ylipapin" Garrett huomasi. Hänen puukottamansa punakaapuinen mies kun kantoi moukarin sijasta koristeellista taikasauvaa. Garrett poimi sauvan ja osoitti ruumista.
"Zap! Muutu kurpitsaksi!" hän huudahti. Mitään ei tapahtunut. Garrettin mieliala laski, mutta hän piristyi taas päästessään ryöväämään ylipapin huoneistoa.
Mitäs nyt pitikään varastaa... Jokin malja kaiketi. Garrett löysi monenlaisia kultaisia ja hopeaisia maljoja, ja pisti varmuuden vuoksi kaikki taskuihinsa.

Lopultakin monenlaisten vastoinkäymisten ja nolon epäkuolleisiin liittyvän sattumuksen jälkeen Garrett löysi etsimänsä arvoesineen. Tämä ja suunnilleen kaikki muutkin kirkon arvoesineet taskuissaan hän jätti tuo meluisan paikan taakseen. Garrettin laskujen mukaan kirkon jäsenluku oli laskenut 12 hengellä.

Garrett astui ulos kirkon ovesta ja... heräsi kotona sängystään täysissä pukeissa. Vuorokausi oli taas vaihtunut! Eikö hän milloinkaan saisi nähdä aurinkoa?
Noh, ainakin hän pääsisi tarkastamaan viime yön rikostilastot. Saiko hän puukotusennätyksen rikottua? Lähtiessään hän sammutti neuroottisesti kaikki asunnon kynttilät, ne kun syttyivät mystisesti joka kerta hänen herätessään.
Garrett oli oikeastaan ihan hyvällä tuulella tänä iltana. Jopa siinä määrin että tappoi vain kaksi ihmistä matkallaan Stonemarketiin.

"100 kansalaista murhattiin viime yönä Stonemarketin alueella" luki rikosraportissa. Garrettin silmät kyyneltyivät onnesta. (itsekin olin aika riemuissani :D -Q)

Kirjoittelen tässä taas kieroa Thief-fanficiä. Mutta äsken tapahtui jotain niin kivaa että olisi häpeä liittää se veriseen tarinaani, joten kerron siitä erikseen.

St. Edgarin kirkossa siis olen tehtaan puolella. Täällä on se paikka jossa on pari zombia lukittuina huoneisiin. Yleensä olen avannut huoneet ja antanut paikalla partioivan papin tuhota ne, ja sitten huijannut papin polttouuniin. Tällä kertaa päätinkin varastaa hänen taikasauvansa ennen huoneiden avaamista. No ukko lähti tietysti karkuun, ja zombi juoksi perässä, ja minäkin. Siis zombi juoksi papin perässä ja minä zombin perässä.
No, kohta toinen hammeri huomaa minut ja lähtee perääni. Tällä välin zombi on kadottanut papin ja huomaa nyt minut. Nyt siis hammeri jahtaa minua ja zombi jahtaa hammeria.
Zombi katosi lopulta jonnekin, ja hammeri kadotti jälkeni siinä huoneessa jossa lattiasta leiskuu tulta muutaman sekunnin välein. Tyhmä ukko ei keksinyt poistua poistua huoneesta, vaan tallusteli siellä edestakaisin ja parkaisi aina kun liekit löivät. Lopulta hän kuoli. Zombi katosi jonnekin.

Palasin polttouunihuoneeseen. Sinne oli ilmestynyt toinen pappi taikasauvoineen. Pöllin tietysti sauvan, ja päästin sitten toisen zombin vapaaksi. Nyt tilanne on semmoinen että minä juoksen papin perässä ja zombi minun perässäni.

Voi olla että minulla on vain yksinkertainen mieli, mutta minusta tämä on erittäin viihdyttävää. :)

Antoisia hetkiä Thiefin maailmassa, tällä kertaa Thief 2 - The Metal Age, jota innostuin pelaamaan pitkästä aikaa. Tehtävä: Masks
Ei tarinaa psykoottisesta Garrettista tällä kertaa, pelkästään kliinistä kuvailua tämän pelisession tapahtumista, jotka tuottavat minulle pelaajana suurta iloa ja hupia. Jos ei huvita, älä lue.

Jos huvittaa, niin tuossa vanhat irstailut uusimmasta vanhimpaan:
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
Quatermass
--


Vartija kököttää yksin ankeassa toimistossa. Käytävän puolelle aukeaa sellainen ikkunaluukku tai palvelutiski, semmoinen mitä sosiaalitoimistoissa on.(minä kyllä tiedän)
Vartija seisoo toimistossa selin minuun ja tähyilee ankarasti. Hän on kuullut askeleeni, ja miettii nyt missä tunkeilija on. Ammun hänen selkäänsä muutaman nuolen, hän karjuu ja nousee pöydälle, mutta ei käänny.
"This way! We got trouble!" hän huutaa, vaikka muita vartijoita ei ole lähimailla. En viitsinyt tuhlata nuolia. Pelaan tällä kertaa enimmäkseen 'kunnollisesti', tosin pamputan kaikki vartijat ja tapan jos pamputus epäonnistuu. Tämä siksi että aiemmassa tehtävässä jouduin koluamaan tätä samaa kartanoa ilman että sain pamputtaa ketään tai tulla nähdyksi. Vähemmästäkin hermostuu.

Myöhemmin toisessa kerroksessa on samantapainen huone. Vartija seisoo siellä näennäisen rauhallisena, mutta syöksyy karjuen käytävään heti kun näkee minusta vilahduksenkin silmäkulmassaan. Joten käyn vastoin tapojani kytkemässä päälle erään turvalaitteen.
Kartanossa on kahdenlaisia Mekanistien asentamia turvalaitteita: pommeja viskeleviä naamoja, ja ympäriinsä tiirailevia naamoja jotka laukaisevat pomminheittäjänaaman jos näkevät minut kunnolla. Pistin pelkän pomminheittäjän päälle. Se ei tietenkään tähtää vartijoita, mutta juoksin vartijan kanssa ympyrää sen edessä niin että hän sai kaikki osumat.
Tarpeeksi kärsittyään hän lähteekin sitten karkuun. Seuraan tietty. Alakertaan vievän portaikon juurella tulee vastaan säikähtänyt palvelija. Murhaan vartijan siihen paikkaan ja lähden seuraamaan palvelijaa. Tämä seisoo paikoillaan yhdessä käytävässä, eikä liikahdakaan kun hakkaan häntä miekalla. Huutaa vain.

Pomminheittäjä toimii yhä. Kurkistelen ovesta niin että se heittää pommeja aulan puolelle. Alakerrassa toinen vartija havahtuu meteliin ja katoaa näkyvistä. Odottelen kunnes hän ilmestyy taas yläaulan vastapäisestä ovesta, ja juoksen pommikäytävään. Toistan saman tempun kuin aiemman vartijan kanssa.

Kolmas vartija sen sijaan..! Hän lähti seuraamaan minua eräästä yläkerran käytävästä. Juoksutin hänet portaita alakertaan ja sitten käännyin takaisin päin. Porraskäytävään juostessa heitin ovet kiinni hetken mielijohteesta. Vartija ei seurannutkaan, mitä nyt? Pitäisi niiden osata ovista kulkea. Kokeilen ovea ja huomaan että se oli mennyt lukkoon.
Odottelen jonkin aikaa ja sitten avaan oven. Vartijaa ei näy missään. Mihin hän on mennyt? Vieläkö hän etsii minua, vai rauhoittuiko jo? Jos rauhoittui, mihin hän on menossa? Palaako vartiopaikalleen jotain toista reittiä?
Tämmöisestä minä tykkään. Saan peleistä aina valtavasti iloa kun sotken kuvioita tuolla tavalla. Muistan kun aikoinaan Quaken lempikentässäni Palace of Hatessa juoksin god-mode päällä koko kentän läpi niin että kaikki viholliset huomasivat minut ja lähtivät liikekannalle, ja sitten palasin alkuun ja lähdin kiertelemään. Viholliset saattoivat olla missä tahansa, tai rynniä vastaan vaikka piileskelisin jossain suojassa.

edit 01:39
Saatoin ehkä löytää sen vartijan. Joku asteli rauhallisesti alakerran käytävässä, ja säikähti löydettyään toisen vartijan ruumiin. Vähän aikaa ihmeteltyään jatkoi matkaa ja meni yläkertaan vievään portaikkoon. Ja sitten jämähti siihen seisomaan. Siinä se seisoo nytkin, ja mietin mitä pitäisi tehdä.

edit: 01:46
Tömistelin vähän että vartija huomasi minut ja lähti perääni. Juostiin ties kuinka kauan edestakaisin, yritin toistaa ovitempun mutta hän ehti aina luikahtaa perässäni. Lopulta kun välimatkaa oli tarpeeksi, ovi ei mennytkään lukkoon! Joten hyppäsin yhdestä yläkerran ikkunasta. Nyt vartija seisoo ikkunan takana ja raapii päätään. Ja Tähtiportti alkaa, eli pelaamiseen tauko hetkeksi.

edit: 2:55
Pelaaminen jatkuu. Pysyin poissa vartijan näkyvistä kunnes hän unohti minut ja lähti saapastelemaan käytävää. Nyt seuraan häntä.
Kesken kävelyn hän sanoo "Come on now, what was that?" ja alkaa tähyilemään ympärilleen. Olen varma etten päästänyt ääntäkään. Piiloudun seinäsyvennykseen.
Kun kurkistan piilostani, vartija on kadonnut.

edit: 3:00
Äh, pettymys. Ukko olikin palannut vartiopaikalleen. Menen ärsyttämään häntä taas.

3:05
"Charge!"
Juoksemme alakerran eteläpuolelle, ja huomaan etten ole ollut täällä vielä. Valvontanaamat ovat yhä päällä, ja kaukana käytävällä näkyy partioiva vartija, joka ei tainnut huomata meitä. Juoksen varastohuoneen portaikkoon, jonne vartijakin seuraa minua ja jää sitten jumittamaan. Nyt hän juoksee portaikossa edestakaisin ja huutelee uhkauksia.

3:12
Ukkopaha on vapautunut portaikosta ja jahtasi minua saliin(mikä hemmetti on ballroom suomeksi?) jossa toinen vartija huomasi minut ja liittyi seuraamme. Nyt molemmat jahtaavat minua enkä saa heitä karistetuksi, joten toistan ikkunatempun.

4:10
Pläh, lopetin pelaamisen jo aikaa sitten. Kartano kävi tylsäksi. Täytyy kokeilla samaa temppua jossain missä on Karrasin lapsia, niitä möykkääviä höyryrobotteja. Ensi kerralla: Angelwatch!

Ainiin, valvontanaamojen ja pomminaamojen lisäksi oli myös nuolia ampuvia naamoja.

En pahemmin harrasta fanfictionia. Tästäkin piti tulla vain tuon kellotornikeikan kuvaus, mutta se sitten vähän levisi. Jos olet Thief-pelisarjan vannoutunut fani, kannattaa miettiä haluatko lukea.
Tuo sisältää pari spoileria pelistä Thief - Deadly Shadows, pidä se mielessä jos et ole vielä pelannut tuota.

--


Garrett lämmitteli polttouunin hehkussa ihaillen kättensä töitä. Koko aamuyö oli mennyt hiippaillessa Hammerite-kirkon kellotornissa henkilökuntaa kolkkaillen. Mutta hän oli ollut ahkera ja kärsivällinen, ja vähä vähältä hän pamputti jokaisen vasaraa kantavan hihhulin tajuttomaksi, ja heivasi heidät kellotornin suureen polttouuniin.
Jäljelle jääneet hammerit juoksentelivat ihmeissään uunin edustalla ja huudahtelivat aina kun uusi ruumis tipahti uuniin. Eipä aikaakaan kun tuli heidänkin vuoronsa.
Jokin terveen järjen hippunen Garrettin mielen perukoilla yritti ihmetellä, että oliko tämä kammottava teurastus aivan välttämätöntä hänen tehtävänsä kannalta. Miksi hän teki näin?
Garrett tuijotti leimuaviin liekkeihin, ja muisteli hermoromahdusta josta kaikki oli alkanut.

Eräänä tuottoisana yönä kaupungissa Garrett pani merkille, että suurin osa hänen ryöstämistään kansalaisista näytti melkein samalta. Aivan kuin Kaupungin ihmiset olisi tehty vain muutaman eri muotin mukaan! Sama ongelma vaivasi vartijoita. He myös kuulostivat melko samalta. Vain muutama erilainen ääni karjui hänen peräänsä "Stop running you coward!"
Garrett vaipui monta päivää kestävään masennukseen, jota vain pahensi se seikka että päivänvaloa ei ikinä näkynyt. Aina oli yö!
Hän saattoi valvoa päiväkausilta tuntuvan ajan eikä aurinko ikinä noussut. Ainoa keino saada vuorokausi vaihtumaan oli suorittaa jokin keikka.
Hän yritti jopa itsemurhaa monta kertaa, mutta turhaan. Joka kerta hän huomasi palanneensa salaperäisellä tavalla aikaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaan johtanutta tekoa. Se oli viimeinen naula häiriintyneen varkaan arkkuun.
Garrettista tuli raivohullu.

Ruumiita alkoi tulla kuin heinää. Garrett ei välittänyt edes varovaisuudesta. Hän vain hyökkäsi suin päin ihmisten kimppuun, nauraen ja puukottaen. Sen verran varkaan mieli yhä toimi että hän muisti ottaa arvoesineet talteen.
Hän tappoi miehiä ja naisia. Lapsiakin olisi tappanut, mutta jostain syystä heitä ei näyttänyt olevan lainkaan tässä maailmassa. Taas uusi omituinen seikka joka ajoi häntä yhä syvemmälle hulluuteen.
Jos vartija pääsikin hänen jäljilleen, tarvitsi hänen vain mennä pimeään varjoon kököttämään. Hämäräsokeat vartijat ihmettelivät aikansa, ja päättivät sitten ettei se mitään ollut. Vaikka kadut olivat täynnä ruumiita! Tämän ajatteleminen alkoi särkemään Garrettin aivoja.

Vaihtelun vuoksi (ja saadakseen vuorokauden taas vaihtumaan) Garrett alkoi tehdä taas keikkoja. Yksi niistä muistetaan nyt yhtenä Kaupungin hirveimmistä murhenäytelmistä: Rutherfordin linnan teurastus.
Pian tuon tapahtuman jälkeen mystinen Keepers-järjestö otti häneen yhteyttä.
Korkean moraalin ja oikeudentajun omaavat Keeperit jättivät veriteot täysin huomiotta, ja sen sijaan pyysivät häneltä palvelusta. Päästäkseen miettimästä tätä järjettömyyttä Garrett otti tehtävän vastaan.
Hänen olisi anastettava pyhä esine sekä Hammerite-kirkolta että Pakanoilta. Ei liene vaikea arvata kuinka tuo epätoivon ajama mielipuoli suoriutui tehtävistä. Sekä hammereiden että pakanoiden jäsenluku oli laskenut huimasti seuraavaan yöhön mennessä.
"Tämän on pakko vaikuttaa tähän maailmaan edes jotenkin" tuumasi Garrett.

Kuten arvata saattoi, typerät Keeperit eivät osanneet pitää Garrettin osallisuutta salaisuutena. Kohta molemmat loukatut osapuolet kirjoittavat vihaisen ukaasin. Molempien viestien sisältö oli tiivistettynä seuraavanlainen:
"Suorittamastasi rikoksista rangaistukseksi on säädetty kuolema. Olemme kuitenkin valmiita antamaan anteeksi, ja jopa toivottamaan sinut liittolaiseksi, mikäli teet meille pieniä palveluksia..."
Garrett ei voinut uskoa tätä todeksi. Hän oli tappanut kymmeniä heidän jäseniään ja ryövännyt heidän arvokkaimmat pyhät aarteensa!
Ja nyt tuo ukko, Keeper Artemus, selitti jotain. Garrett iski puukon hänen niskaansa.

Ja heräsi taas ajassa muutamaa hetkeä aiemmin, kuten kuollessaankin. Eikö hän voisi vahingoittaa Keepereitä?? Argghhfahffhaahhwsffafaufhffaf!!!
"Voisitko toistaa tuon?" Keeper Artemus sanoi. Garrett ei ollut tajunnu mölisseensä ääneen.
"Ei mitään. Tiesitkö muuten että olen tappanut satoja ihmisiä viimeisen muutaman päivän aikana?", hän kysyi. Artemus hymyili kohteliaasti ja näytti hajamieliseltä.
"Niin että lähden tästä tappamaan vielä vähän lisää porukkaa! Ja jonain päivänä tapan teidätkin, joka ikisen, kunhan tämä keinotekoinen rajoitus väistyy yltäni. Mitäs siihen sanot?"
"Onnea matkaan, veli." Artemus toivotti.
Garrett joutui surmaamaan hyvin monta kansalaista ennenkuin rauhoittui.

Hänen seuraava tehtävänsä sijoittui edesmenneen kapteeni Moiran merenrantahuvilaan. Siitä tuli tietysti samanlainen verilöyly kuin Rutherfordin tapauksesta.
Garrettin tavaramerkiksi oli jo muodostunut kokin tunkeminen uuniin.

Takaisin nykyhetkeen. Garrett tuijotti melkein kateellisena polttouunissa roihuavia ruumiita. Voisipa hän sukeltaa heidän sekaansa ja palaa tuhkaksi! Mutta taas hän syntyisi uudestaan muutamaa hetkeä ennen kuolemaa. Eikö elämässä ole muuta sisältöä kuin loputon teurastus?
Kenties tarina täytyy viedä loppuun, hän ajatteli. Kenties suoritettuaan kaikki järjettömät tehtävänsä hän saisi viimein vaipua ihanaan unohdukseen.
Töihin sitten vain. Hän silmäili kellotornin laitteistoa. Eiköhän homma hoituisi kun vain kääntelisi kaikkia mahdollisia vipuja.

Sitten Keepereitä tapaamaan. Garrettilla oli aavistus että Keepereiden tappamista estävä ärsyttävä rajoitus olisi pian poistumassa. Vihdoin hän pääsisi kostamaan alituisen komentelun.
Mielisairaasti hymyillen hän käänsi vipua aloittaen tuhoisan ketjureaktion kellotornin koneistossa. Ei tämä elämä ehkä sittenkään niin kurjaa ollut.

En tiedä miksi kirjoitan näistä :D saan vain murhanhimoisen hullun maineen. Noh.

Thiefiä siis pelasin taas. Otin uusiksi vierailun Moiran huvilassa. Tällä kertaa pamputin koko palvelusväen ja kasasin heidät päivällissalin nurkkaan. Sitten heitin pari pulloa öljyä päälle ja sytytin palamaan.
Kokin sain tungettua kokonaan uuniin. Edellisellä vierailullani vain hänen päänsä oli uunissa.

Kaupungillakin riitti kiirettä, siitä todisteena vartioston pitämät listat:

Stonemarket
37 kansalaista murhattu
4 kansalaista pamputettu
10 lukkoa tiirikoitu luvattomasti

South Quarter
11 kansalaista murhattu
6 kansalaista pamputettu

Docks
30 kansalaista murhattu
34 kansalaista pamputettu

Sataman murhaluvun pitäisi olla isompi, nimittäin heitin jokaisen pamputuksen uhrin laiturilta alas.

Jaa miksikö en pelaa "kunnollisesti"? Koska näin on ihan totta hauskempaa. Pelejä pelataan viihtymisen vuoksi. Hahaa, Sims kakkosessa minulla vasta hauskaa olikin.

City Watch Crime Report
District of Stonemarket

The following criminal incidents occurred last evening in the vicinity of Stonemarket:

52 citizens were murdered
11 citizens were rendered unconscious by a blow to the head
0 items of valuable property were reported stolen
13 locks were unlawfully picked open

The above is true and complete record of events. All residents are encouraged to
report suspected incidents of crime to the nearest City Watch authority.

:D oli kiireinen yö. Alkuun hipsin lempikapakkaani jonka seinällä tuo tilastokin on, ja murhasin kaikki yövartijat. Sitten paiskoin ruumiit kadulle ja kuuntelin ilahtuneena kun ihmiset kirkuivat.
Lopun aikaa sitten juoksin hippasta vartijoiden kanssa pitkin kujia, ja puukotin aina kenet tahansa joka käänsi selkänsä minulle. Eräänkin kerran sain kolme ihmistä kerralla kun eivät hölmöt mahtuneet pakenemaan ahtaalla kujalla!
Kerran vartija oli vähällä napata minut! Lähti juoksemaan kohti. Mutta sitten kujalta ilmestyi joku satunnainen ryöväri ja löi häntä miekalla selkään häh häh HAH HAHAAAA!
"Well, taffer. Now that you're dead...can I have those boots?"
Odotin että pelastajani käänsi selkänsä, ja sitten iskin häntä puukolla takaapäin.

Omituista kyllä että tuon tilaston mukaan en varastanut mitään! Muutama kukkaro nimittäin lähti matkaani, ja parilla uhrilla oli helyjäkin. Ja taisin jonkun kaupankin tyhjentää. Noh, murha mielessähän sitä matkaan lähdettiin..
Aion kyllä rikkoa tuon ennätyksen vielä, odottakaas vain.


((siltä varalta että jollekin on epäselvää, nuo tapahtumat liittyvät peliin))

Aah, Rutherfordit, yksi Kaupungin vanhimmista suvuista. Lauma sisäsiittoisia paskiaisia jotka ovat alituiseen murhaamassa toisiaan ja varastamassa toistensa omaisuutta. Päätin vähän auttaa heitä molemmilla saroilla.

Ryöstellessäni majataloa kuulin kun muuan lordi Julian, yksi tuon inhan suvun jäsenistä, punoi juonia varastaakseen sukulinnasta arvokkaan opaalin. Sana "arvokas" sumensi mieleni joten en kuunnellut mitä muuta hän pölötti. Ehdin vielä kuulla kun hän sopi linnan kokin kanssa että tämä avaa sivuoven saatuaan merkin, mutta sitten psykoosi jo otti vallan ja oli pakko lähteä murhailemaan viattomia.

Pestyäni veriset käteni saavuin Eteläkorttelissa sijaitsevan linnan luokse. Pari vartijaa pölpötti pihalla ilmeisen tietämättömänä lähettyvillä vaanivasta raivohullusta kleptomaanista, minusta.
Pihaa koristi käsittämättömän rumasti koristeltu soihtu, jonka sammutin merkiksi kokille. Sivuovi aukesikin välittömästi, mutta se kaljamaha ei sitten ollut viitsinyt mainita että ovi on 10 metrin korkeudella. Vihaisena muristen pamputin vartijat tajuttomiksi. Toinen kaatui "vahingossa" palavan soihdun päälle. Marssin röyhkeästi sisään etuovesta. Tällainen varas minä olen.

Sisältä linna ei todellakaan vastannut käsitystäni aatelissuvun asumuksesta. Missä ovat kultarahat ja jalokivet, ja arvokkaat taide-esineet? Entä puolustuskyvyttömät linnanneidot?
Yhdestä huoneesta sentään löytyi muutama kohtalaisen arvokas hely. Huoneen vartija oli selin minuun, ja tähyili ikkunasta pihalle työskennellessäni. Kiitokseksi lusmuilustaan iskin häntä tikarilla selkään.

Toinen vartija huojui humalassa huoneessa joka muistutti hotellin vastaanottoaulaa. Nuoli kurkkuun opettaa olemaan juomatta työaikana.
Tapettuani vielä yhden vartijan portaisiin ja toisen sänkyynsä, impulsiivinen mieleni tuli yhtäkkiä siihen tulokseen etten tahdokaan enää murhata. Seuraavaa kohtaamaani ukkoa vain pamputin päähän ja vieritin portaat alas.

Sisemmällä linnassa salakuuntelin parin tyypin keskustelua. Naurettavista vaatteista päätellen he ovat aatelisia, mikä sai murhanhimoni taas syttymään. Mutta perhana, nainen ehti huomata minut ja huusi vartijaa apuun. Sokaisin koko porukan valopommilla ja juoksin portaat ylös. Luulin olevani turvassa, mutta vartija olikin seurannut minua ja kosketteli minua inhasti miekallaan! Heitin toisenkin valopommin ja hakkasin häntä tikarilla kunnes hän ei enää liikkunut.
Naurettavasti pukeutunut mies huuteli portaikossa, mutta päätteli sitten järjenvastaisesti että minä ja vartija olimme vain kadonneet jonnekin. Hipsin hänen peräänsä portaikkoon ja puukotin ennenkuin hän ehti kääntyä.
Nainen oli vielä alhaalla ja huuteli minulle hävyttömästi. "I can hear you! Come out where i can see you!"
Ehkä hän piti minua sellaisena romanttisena herrasmiesvarkaana. Osoitin romantiikantajuni astumalla esiin ja työntämällä tikarin hänen rintaansa.

Ylhäällä tornissa oli Elizabeth Rutherfordin makuukammari. Arvoesineiden lisäksi etsin tietysti myös hänen päiväkirjansa. Sitä lueskeltuani tulin johtopäätökseen että lady Elizabeth on inhottava psykopaatti. En ole varma oliko hän tuo äsken tappamani nainen, joten varmuuden vuoksi haen kaikki kolme ruumista ja asettelen heidät ladyn sängylle. Jos hän säästyykin tikariltani, onpahan ainakin järkyttävä yllätys tiedossa.

Lordi Emberin makuukammariin suunnatessani törmäsin ukkoon itseensä. Yritettyäni ensin kohteliaasti pamputtaa hänet, hän huomasikin minut ja lähti karkuun. Juoksin perään lämmitellen hänen takalistoaan tikarinpistoilla aina ylettäessäni. Lopulta hän juoksi makuukammariinsa ja löi oven lukkoon perässään.
Muutaman sekunnin aikana joka minulta oven tiirikointiin meni hän oli kadonnut jonnekin.
Noh, ryöväsin joka tapauksessa kaikki löytämäni arvoesineet. Painoin myös salaista nappia joka avasi kellarin aarreholvin.
Erästä arkkua tiirikoidessani ukko ilmestyi taas huoneeseen. Hän näytti täysin unohtaneen äskeisen välikohtauksen, ja kauhisteli nyt vain kadonneita helyjä.
Tällä kertaa onnistuin pamputtamaan hänet tainnoksiin, ja heitin hänet ikkunasta pihalle. Ukkeli putosi aivan vartijan viereen, mutta tämä ei kiinnittänyt mitään huomiota. Ammuin maahan rätisevän melunuolen herättääkseni vartijan huomion. Tämä tulikin vihaisena etsimään metelin lähdettä ja käveli jopa hänen lordiutensa päältä pari kertaa, mutta hämäräsokeana ei vieläkään huomannut tätä.
Huokaisin ja lähdin jatkamaan hirveää työtäni.

Alhaalla vartija kulki ties kuinka monetta kertaa tajuttoman isäntänsä ohi. Rangaistukseksi moisesta laiminlyönnistä löin häntä pampulla. Sitten nostin lordin harteilleni ja lähdin etsimään hänelle mukavaa lepopaikkaa. Haa, päivällissali! Ja mukavan pitkä pöytä joka suorastaan kutsui ruumiita. Heivasin ukon nurkkaan ja lähdin metsästämään vielä tajuissaan olevia ihmisiä.
Täällä näyttäisi olevan vielä yksi juopunut vartija ja pari neitoa. Lähempi vakoilu paljasti toisen palvelusneidoksi, ja toinen oli ilmeisesti jokin aatelinen paskiainen. Arvon lady sai oitis tikarista, mutta palvelusneidon päästin pelkällä tajuttomuudella. Hän oli sentään vain köyhä proletariaatin edustaja kuten minäkin!
Tähdätessäni vartijaa nuolella tulin ajatelleeksi että työläinen hänkin vain oli. Mutta inhat järjestyksenvalvojat, nuo korruption ruostuttaman väkivaltakoneiston rattaat, he ovat melkein yhtä pahoja kuin nämä aatelisiksi itseään kutsuvat! Silmäni kiiluivat vihasta ja vaahto valui suustani kun ammuin häntä nuolella rintaan.
Perinteikkäästi(ks. Murhenäytelmä Moiran huvilassa) kasasin ruumiit päivällispöydälle. Perinteistä mieleen tuli kokki, ajattelin käydä kiittämässä häntä avusta.
Hirmuisen vaivan jälkeen sain kasattua kolmesta tynnyristä ja neljästä laatikosta uunin eteen jonkinlaisen pöydän. Sitten vielä lisää vaivannäköä että sain tajuttoman kokin makaamaan rakennelman päälle. Lopuksi heittelin häntä kattiloilla kunnes hän oli suurimmaksi osaksi uunissa, ja sitten suljin luukun. Onnistumisen riemu oli valtaisa. :) Heitin mukaan vielä vähän leipää ja kinkkua. Jos linnaan tulisi nälkäisiä vieraita, tarjoilu on taattu. Kävin luomassa vielä viimeisen silmäyksen päivällispöytään ja lähdin sitten jatkamaan töitä.

Kellaria kohti suunnatessani linnassa oli jo aavemaisen hiljaista. Sellaista se yleensä on paikoissa joissa vierailen. Kukaan ei ollut estämässä kun nyysin himotun opaalin holvista.
Lähtiessäni vieritin pari tynnyriä kellarin portaisiin. Se piristi hieman.

Linnasta poistuessani mietin miten hauskoilta rikospaikkaa tutkivien vartijoiden naamat tulevat näyttämään.

((Pelasin Thiefiä. Oli tylsää. Päätin heittäytyä psykoottiseksi tappajaksi.))

Arvostettu merikapteeni Robert Moira oli hiljattain kuollut ja muuttunut kuolaavaksi zombiksi. Kapteeni jätti jälkeensä rikkaan lesken ja merellisen huvilan täynnä arvokasta rojua. Päätin käydä vierailulla.

Nousen rantaan kätketyssä satamassa, ja kuljen luolaa tavarahissin luokse. Hissi pitää hirveää jyrinää noustessani, mutta muutaman metrin päässä partioiva vartija ei ole moksiskaan. Isken häntä pampulla päähän ja heivaan tajuttoman ruumiin hissikuiluun.

Vähän matkan päässä pari vartijaa pelaavat korttia. Odotan että peli päättyy ja toinen vartija lähtee yläkertaan. Ammun pöytään jäänyttä nuolella takaraivoon, ja hän kuolee hirveästi parkuen. Toinen huutelee yläkerrasta että mitä siellä melutaan, mutta jäätyään vastauksetta päättää ettei se mitään tärkeää ollut.
Kiipeän portaat ylös ja pamputan toista vartijaa, sitten viskaan hänet portaisiin ja tiputan hänen päälleen tynnyrin ja jauhosäkin. Se ei ollut tarpeeksi tyydyttävää, joten heitän päälle vielä öljyä ja sytytän sen palamaan. Tajuttomuudesta huolimatta hän huutaa palaessaan.

Jatkan matkaa itse kartanoon. Vain muutama laiska vartija osuu tielleni, he saavat pampusta. Hopeisia kynttilänjalkoja ja muuta pientä sälää tarttuu hihaani matkan varrella.
Yhdessä huoneessa on palvelustyttö, ja mukavasti roihuava takka. Pamputan tytön tajuttomaksi ja sairaan mielenlaatuni johdosta laitan hänet makaamaan takan eteen niin että hänen päänsä jää liekkeihin.
Menen yläkertaan.

Vartija käppäilee täällä ja käy aina välillä lähellä kaidetta josta on mukavan korkea pudotus. Kaadan lattialle vähän öljyä, toiveenani että hän lentää mukavasti kaiteen yli.
Vartija kyllä liukastuu öljyyn, mutta kaatuukin vain paikalleen hyvin omituiseen asentoon, huutaa ja ilmeisesti kuolee.
Heivaan ruumiin joka tapauksessa kaiteen yli. Kauhistuneet äänet alakerrasta kielivät että siellä on vielä palvelusväkeä. Salaman välähdys saa tikarini kiiltämään kun hiivin portaat alas.

Muutamia murhia ja varastettuja kalleuksia myöhemmin löydän tieni keittiöön. Kokki saa välittömästi pampusta. Ruokasalissa on vielä joku mies ja nainen, käyn pamputtamassa heidätkin ja laitan heidät nojaamaan takkaan niin että päät pysyvät lämpiminä. Sitten palaan keittiöön.
Uunissa roihuaa tuli, mutta se on hankalasti rinnan korkeudella. En saa tajutonta kokkia mitenkään tungettua sinne. Sitten keksin työntää tynnyrin uunin eteen pöydäksi, ja pienen laatikon askelmaksi. Vaivalla ja yrittämisellä saan kokin tynnyrin päälle makaamaan niin että hänen päänsä on uunissa.

Palaan ruokasaliin. Palvelijoiden päät alkavat olla jo mukavan paistuneita, joten nostan heidät irvokkaasti ruokapöydälle makaamaan. Sitten käyn hakemassa ruumiit muista alakerran huoneista ja asettelen heidätkin pöydälle, paitsi kokin, hän on oikein soma siinä tynnyrin päällä.

Yläkertaan vie tieni. Kuuntelen erään oven takana kun kaksi palvelijaa punovat juonia. Kauhistun tajutessani että mokomat roistot aikovat ryöstää kapteenin lesken! Se ei käy, koska minä olen täällä samoissa aikeissa. Astun ovelle ja nainen huomaa minut. Suurta tyhmyyttä osoittaen hän yrittää juosta ohitseni ovesta, mutta ei mahdu.
Hakkaan häntä pampulla naamaan ja hän huutaa tuskissaan miestä avuksi. Tämä näyttää tulleen hetkellisesti kuuroksi ja sokeaksi, sillä hän vain kuljeskelee ympäri huonetta kantaen kynttilää, kun pieksen hänen rakastajatterensa kuoliaaksi.
Mies huomaa minut vasta kun astun huoneeseen ja puukotan häntä.

Yläkerran huoneista löytyy hirmuisesti arvoesineitä, jotka näköjään mahtuvat hyvin taskuihini eivätkä hidasta matkantekoa ollenkaan.
Lesken huoneessa on gramofoni. Soitan kapteenin jättämän viestin jossa hän kertoo salaisesta huoneesta. Hmm!
Vielä muutamia palvelijoita osuu tielle. Kaikki saavat tikarista ja päätyvät ruokasalin pöydälle, paitsi yksi palvelustyttö. Hänet vain pamputan tajuttomaksi ja heitän pöydälle muiden sekaan. Mukavan traumatisoiva herääminen tiedossa!
Ylhäältä tornista löydän kapteenin lesken. Kapteenin menettäminen on suistanut rouvaparan raiteiltaan ja hän höpöttää itsekseen. Kohotan pamppuni jo iskuun, kun hän puhuttelee minua: "Sinä olet varmasti Robertin ystävä?" En korjaa hänen väärää käsitystään. Hän pyytää minua tuomaan lasillisen viiniä, ja päätän sen hänelle suoda.
Kokki paistuu mukavasti keittiössä hakiessani viinipullon. Kiikutan sen yläkertaan rouva Moiralle, joka kiittää ja alkaa selittämään jotain. En jaksa kuunnella häntä, mutta päätän ainakin suoda hänelle nopean kuoleman tikarista. Ei hulluna ole mukava elää, eikä varsinkaan köyhänä.(ja minun vierailuni jälkeen tämä talo on köyhä kuin torppa.)
Alakerrasta löydän vielä yhden palvelustytön kyyristelemästä nurkassa. Hänkin saa tikarista ja päätyy pöydän koristeeksi.

Vierailuni päätteeksi käyn vielä kapteenin mainitsemassa salahuoneessa. Sieltä löytyy mukava määrä massia ja viesti rouva Moiralle. "..jos joskus en palaa matkoiltani, tämä rahasumma auttaa sinua selviytymään.." pälä pälä. Ne on minun rahoja nyt. Huoneessa on salaovi joka vie minut luolaan lähelle hissiä.
Alaspäin mennessä hissin alta kuuluu tuskainen karjahdus. Ilmeisesti se tänne tiputtamani vartija ei kuollutkaan pudotukseen! Tämän mukavan sattuman johdosta myhäillen käppäilen rannassa odottavan veneeni luokse ja jätän tämä hirveän murhenäytelmän taakseni.