IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »
Kaksi tyttöä (sisarukset) viettivät rauhallista koti-iltaa dataamalla, kun isä juopotteli. Tytöt aikoivat valvoa koko yön mm. dataamalla, ottamalla valokuvia kännykällä ja katsoen leffoja. n. klo 2:20 tytöt alkoivat ottaa kuvia ja huomasivat joka kuvassa olevan sama hahmo. aluksi he ajattelivat sen olevan vain jokin heijastu, mutta huomasivatkin, että hahmo tuli joka kuvassa koko ajan lähemmäs ja kasvot selventyivät. yhtäkkiä isä alkoi huutaa omassa huoneessaan jolloin toinen tyttö lähti katsomaan mikä isällä on hätänä. Se olikin vain ollut pahaa unta ja kaikki oli hyvin. Vai oliko?

Kun toinen tytöistä palasi takaisin huoneeseen hän löysi vain kameran lattialta ja huomasi siskonsa kadonneen. Kamerassa oli kuva, missä oli vain se sama hahmo joka oli muissakin kuvissa. Tällä kertaa se oli yksin. Tyttö juoksi hädissään isänsä luokse, mutta huomasi hänenkin olevan kadonnut. Tyttö palasi hädissään huoneeseen ja alkoi ravata ympäri huonetta miettien soittaisiko poliisille, mutta tuli toisiin ajatuksiin ajatellessaan, että poliisit eivät uskoisi häntä. Tyttö kummiskin ajattelee kaiken olevan unta ja menee nukkumaan.

Naapurit huomaavat, että talossa ei ole elonmerkkiäkään vaikka sähkölaitteet ovat päällä. Silloin he päättävät soittaa viranomaisille. Poliisit tulevat. Menevät taloon sisään, mutta talossa ei ole sieluakaan. Vai onko?


Tiesitkö, että juuri sinä olet siinä samassa talossa juuri nytten. (Ei kannata ottaa valokuvia)

HUOM! Jos et kopioi tätä omaan päiväkirjaasi minuutin sisällä sinulle käy samalla tavalla kuin tarinan tytölle, koska tapahtumasta on tasan 18 vuotta

[Ei aihetta]Torstai 19.04.2007 13:43

Katsele kuva-albumiani ja valitse sieltä yksi parhain/hauskin/kaunein kuva joka on
mielestäsi ylitse muiden tai vaan paras. Siis vain yksi kuva ja linkitä se päiväkirjaani.

Sen jälkeen lisää tämä omaan päiväkirjaasi ja katso, mistä kuvasta muut pitävät eniten (:

[Ei aihetta]Keskiviikko 29.11.2006 14:51

Eläinten puolesta



olkaa hyvät ja kirjoittakaa nimet tähän vetoomukseen. kiltit. ääh!

Älkää katsoko videota jos ette halua potea todella pahaa oloa todella pitkään!!!

En kehoita katsomaan, mutta jos nimillä nyt jotain apua on, niin ei ole
suurta vaivaa. Anteeksi, että laitan tänne tällaisen "kiertokirjeen",
mutta tämä on todella tärkeän asian puolesta
VIDEO ON TODELLA KAUHEA, EN SUOSITTELE KATSOTTAVAKSI, MUTTA
OLE SILTI KILTTI JA KÄY KIRJOITTAMASSA NIMESI VETOOMUKSEEN.

Toivon, että jokainen vastaanottaja laittaa sen edelleen kaikille
tutuilleen ja allekirjoittaa vetoomuksen näiden eläimien lohduttoman
kohtalon puolesta. Kuvassa yksi henkilö pitää turkkia, joka on nyljetty
neljältä kultaiselta noutajalta.

Ohessa suora linkki vetoomuksen allekirjoitukseen: http://www.heathermillsmccartney.com/petition.php

Varoituksen sananen, ennen kuin katsotte videon :Kuvassa oleva video on
äärimmäisen raaka ja siitä tulee järkyttynyt olo pitkäksi aikaa, joten
jos haluat välttyä tältä, jätä video väliin:
http://www.petatv.com/tvpopup/Prefs.asp?video=fur_farm


Ei heikkohermoisille!!!
Tietoa suomeksi
http://www.animalia.fi/Default.aspx?tabid=2300

Listassa on jo yli 200 000 nimeä, lisää kaivataan. Laita


ok..Tiistai 29.08.2006 12:52

Esitä nämä kysymykset Oraakkelille osoitteessa: http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ ja tiedät seksielämästäsi enemmän, kuin ikinä haluaisitkaan tietää ;)


1. Minkä ikäisenä menetin neitsyyteni?
- Muutaman vuoden vanhempi kuin sä, ootko samaa mieltä??

2. Montako seksipartneria minulla on ollut?
- Tiu.

3. Kuinka monta seksipartnereistani on ollut samaa sukupuolta kuin minä?
- Tasan 23, vaikket sitä varmaan suostukaan myöntämään itsellesi.

4. Missä harrastin viimeksi seksiä?
- Tampereella.

5. Missä minun seuraavaksi pitäisi harrastaa seksiä?
- Sun sänkys alla, pelottaako?

6. Kenen kanssa minun tulisi seuraavaksi harrastaa seksiä?
- Poliisin pojan.

7. Ovatko kaikki seksikumppanini nauttineet seksistä kanssani?
- On, mutta onko sillä oikeasti väliä?

8. Olenko hyvä sängyssä ?
- Et, eikä ole moni muukaan.

9. Montako seksikumppania minulla elämäni aikana kaikenkaikkiaan tulee olemaan?
- Kyllä

10. Tarvitsenko minä kamasutraa?
- No ei tietenkään!

11. Kuinka usein harrastan seksiä?
- Kolmesti päivässä ja pimeällä

12. Kuka on ollut paras seksikumppanini?
- Ystäväsi serkku joka sulaa suussa

13. Ketä himoitsen juuri nyt?
- Kantapaikkasi portsaria, ja se on seurausta sinun omista valinnoistasi

14. Mistä kiihotun?
- Kulman takaa

15. Mikä on mielestäni tärkeintä seksissä?
-Pinkeä vartalo.

16. Mikä on suosikkiasentoni?
- Nainen ratsastaa ja pitelee hesaria, mies lukee sarjakuvia.

17. Mikä on mielestäni epämieluisin asento?
- Kaikkien täytyy tehdä niinkuin on oikein... ja mikä tuntuu hyvälle!

18. Mikä on ollut nuorin seksikumppanini?
- Omaan nokkeluuteensa kompastuminen.

19. Onko seksi mielestäni harrastuksista parhain?
-Jos on niin minä olen eunukki!

Vuonna 1933 pieni tyttö joutui murhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Toma sota balcu“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneesi kattoon ja tukehduttaa sinut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää sinut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan
« Uudemmat - Vanhemmat »