IRC-Galleria

Pieni pätkä ficistä nimeltä "It gets more painful everytime I die"
Paritus on Kazumi/Kyo


Kun ote ranteesta ei irtoakaan, kun kipu ei tunnu katoavan, alkaa hiljalleen luovuttaa. Ei loputtomiin jaksa sitkeinkään sielu itseään peittää. Tunteiden saarroksissa, piilotettuna kaikilta muilta, voit kai kerrankin antaa kuoresi haljeta. Se pääsee sieluusi, se syö kaiken elämän ja sylkee sen suustaan, kuin pahaisimmankin mädäntyneen ruuan. Etkä voi muuta kuin odottaa, että jossain olisi joku joka kuulisi huutosi, näkisi kuivien silmien takaa kyyneleet. Ja silloin hän tekee sen, sen viimeisen silauksen taideteokseensa. Neula. Terävä, kirkas neula. Pelko lisääntyy, huuto löytää uutta voimaa. Mutta kukaan ei ole kuulemassa, kuinka alistuu jälleen uhri. Ei kukaan todista piilotettua pelkoa, niitä katkeria hyvästejä viattomuudelleen. Se riistetään julmasti pois. Yhdellä neulanpistolla kaikki saadaan revittyä irti. Hyvyys muuttuu pahuudeksi. Silmien lämpö kaikkoaa, jää jäljelle vain tyhjyys, välinpitämättömyys. Ja kaikki sumenee. Maailma nielee tappionsa ja unohtaa kadotetut sielut. Jättää ne keskenään. Toisen kyynel silmin apua rukoilemaan.




~Kyllä, se kirjottaa ficcejä, ja kyllä, niitä on luettavissa Loftiksessa. Mutta ei, ne eivät ole ahdasmielisille, ja ei, ne eivät ole homofobikoille~