IRC-Galleria

Vastaustesi perusteella seuraava luonnehdinta kuvaa persoonallisuuttasi
Olet toisia tukeva, järkevä, lojaali ja sinulla on vahvat mielipiteet. Ihmistyyppisi on organisoiva, vastuuta ottava johtaja, joka ohjaa toiset järjestykseen antamalla heille tehtäviä ja rooleja ja täsmällisiä ohjeita. Kaltaisesi ihmiset tarkistavat usein, sujuvatko asiat odotetusti, ja antavat tunnustusta niille, jotka ovat toimineet sovitulla tavalla. Toteutat valmiita sääntöjä mieluummin kuin ideoit uusia. Uudet ideatkin syntyvät useimmiten vanhoja parantelemalla. Kunnioitat perinteitä ja olet konservatiivinen. Saatat soveltaa armeijatyylistä kuria ja hierarkiaa elämän kaikilla alueilla. Otat asiat mieluummin esille suoraan, ja kartat hämmennystä ja sekaannusta. Sinulle soveltuvat ammatit löytyvät liike-elämästä, koulutuksesta, virastoista, poliisista tai armeijasta. Johtajana olet selkeä ja asiallinen, ja nautit siitä että asiat sujuvat ja että sinä olet johdossa. Toisten mielestä sinulta saattaa puuttua tunteita ja tahdikkuutta, mutta osoitat tunteitasi laittamalla asiat sujumaan ja pitämällä huolta toisten hyvinvoinnista.

http://www.netello.com/persoonallisuus_testi.php

Testatkaa toki :)

Tää on pakko tehdä!!Torstai 20.07.2006 04:43

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, painaa playta ja anna musiikin toimia profeettana.

EIKÄ SAA HUIJATA!!

Mitä äitini minusta ajattelee?
laulu: Tupakka, Viina Ja Villit Naiset
artisti: Dave Lindholm
kommenttisi: Hahaha, huhhuh joo :D näin se varmasti on!

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
laulu: We're going to ibiza
artisti: Vengaboys
kommenttisi: No ei ois yhtään paha käydäkin välillä jossain :P

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
laulu: Mikä Kesä
artisti: Valvomo
kommenttisi: No kesästä ei oo todellakaa ollu apua ainakaa rahaongelmiin!

Mistä ihmiset kadehtivat minua?
laulu: Kaiken Piti Olla Täydellistä
artisti: Harhakuvitelma
kommenttisi: Joo no mitä tää nyt ikinä sitte tarkottaakaan...

Mikä auttaa tylsyyteen?
laulu: No one else
artisti: Bushman
kommenttisi: Jaa jaa...tehkää toki jotai päätelmiä,mulla lyö nyt tyhjää :P

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Pieni Murhapolttaja
artisti: Sanna ja Lapset
kommenttisi: Vai että piti se vielä tämäkin nähdä tällä iällä :DD

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Don't Say a Word
artisti: Sonata Arctica
kommenttisi: Ai et mykäks menee?

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
laulu: Doris
artisti: J. Karjalainen
kommenttisi: Nyt alkaa tosissaan huolestuttaa...toi ensimmäinenki biisi oli jo liikaa...

Elämän tarkoitus?
laulu: When a Man Loves a Woman
artisti: Percy Sledge
kommenttisi: No mut siis täähän se todellakin on! :PP

Mitäs tän jälkeen kannattais tehdä?
laulu: Kiss Me
artisti: Sixpence
kommenttisi: Ai kukas tän tekis? Vai pitäskö mun ite pussata itteeni? hmmmh... :S
MITEN.. :

Miten pussataan? : Se riippuu tilanteesta :> mutta niin että se tuntuu hyvältä.

Miten syödään domino? : No mielellään ei syödä ollenkaa, mutta jos pakko on nii ainaki nenästä pitää pitää nielastessa kiinni jos meinaa saada sen alas.

Miten avataan pullo? : Ei ainakaan hampailla! Avaajalla, jos sitte kyseessä kierrekorkillinen pullo nii koitetaan vääntää, jos ei onnistu nii kaveri apuun... ite harvemmin saan auki noita.

Miten pysäytetään bussi? : Astellaan tien laitaan päättäväisen näköisesti ja tuijotetaan kuskia silmiin ja samalla kaivetaan rahaa/bussikorttia nii että se tajuaa...ja jos ei tajua nii sitte on pakko heilutella kättä mauttomasti.

Miten syödään kiinalaista ruokaa? : Harvemmin sitä tulee syötyä mut joskus osasin vielä puikkoja käyttää...nykyisin tyytyisin haarukkaan...

KUKA.. :

Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua henkisesti?: Hmmmh...varmaan minä itse.

Kuka on viimeaikoina satuttanut sinua fyysiseti? : No ei varmaan kukaan pitkilleen.

Kuka on viimeaikoina tehnyt tyhmästi?: No minä itse ainakin...ja eipä meistä kukaan ole täydellinen...se vaan pitää oppia kestämään.

Kuka on viimeaikoina yllättänyt sinut?: Hmmm...yllättäkää joku mut joskus hei!oikeesti pliiiis :D

Kuka on viimeaikoina ollut sinulle erityisen mukava?: No Maria on aika usein pitäny yhteyttä...ja Äitinki kans on nyt menny ihan kivasti...eipä kukaa nyt oo erityisen ilkee ollu ainakaa :)

MIKSI... :

Miksi olit viimeksi surullinen? : Olen kokoajan, koska olen liian yksinäinen :/

Miksi olet olemassa? : No siihenpä olen koittanut syytä löytää, siinä sen paremmin onnistumatta...mutta loppujen lopuksihan tänne sattumalta putkahdetaan ja sitten on vaan yritettävä sinnitellä...

Miksi teet tätä testiä? : Ei oo oikein mitää tekemistä eikä vielä väsytäkään...

Miksi taivas on sininen? : Jos nyt oikein muistan ja hei anteeks jo etukäteen jos en osu oikeeseen, mut siis siihen heijastuu jotenki toi meren väri (?) tai jotai...joku dokkari kateltiin lukiossa muistaakseen...

Miksi et ole ulkona? : No just ajattelin että vois käydä kessun imasemassa ennen ku jatkaa tätä.

MILLOIN... :

Milloin viimeksi nauroit? : Töissä varmaan...tuli yks tuttu asiakas jolla oli pää paketissa :DD Oli aika makeen näkönen oikeesti se kuuppa :P Muuten tulee vähä vähemmän naurettua nykyään :/

Milloin olit viimeksi autossa? : Hmmm...en kykene muistamaan...oisko siitä viikko ainaki.

Milloin olet viimeksi syönyt leipää? : En todellakaan muista, ei oo varaa sellasiin tällä hetkellä.

Milloin olet viimeksi opiskellut? : No yritin tossa vielä viime talvena mut vituikshan se meni, et lukiossa varmaa viimeks reilu vuosi sitten.

Milloin olet viimeksi pelännyt pimeää? : En muista kyllä.

ONKO... :

Onko sinulla mp3? : Ei oo.

Onko sinulla joku sydämessäsi, ketä et saa millään pois (ei perheen jäsen/ystävä)?: On yksi...enkä edes halua sitä pois sieltä saada.

Onko sinulla juuri nyt musiikkia soimassa? : On,sieltähän tulee Randy Crawford - When I Get Over You.

Onko sinulla salaisuuksia jotka voisivat kauhistuttaa muita ihmisiä? : No tuota...joitakin ihmisiä tietyt jutut vois kauhistuttaa, mutta varsinaisia salaisuuksia ei ole.

Onko sinulla ollut montaa ihastusta samaan aikaan? : Eipä ole tainnu olla...ainakaa viimeseen viiteen vuoteen.

OLISIKO... :

Olisiko elämä helpompaa, jos maapallo olisi litteä? : No tämä nyt on ihan mahdoton kysymys, eikä sellanen varmasti helpompaa olis.

Olisiko elämä helpompaa/parempaa ilman rakkautta? : Välillä siltä tuntuu, mutta loppujen lopuksi se on sellainen tunne jonka takia jaksaa elää ja yrittää...

Olisiko kamalaa kieltäytyä kosinnasta? : No sehän riippuu siitä kuka kosii, mutta olis kait se kamalaa tehdä niin sille kosijalle.

Olisiko se katastrofi, jos toimisit lastenhoitajana päivän? : Joskus toiminu useemmanki päivän sellasena, mut nyt tuskin jaksaisin sellasta :P

Olisiko maailma parempi ilman sotia? : No on kai niillä jotain saavutettukin, mutta turha sotiminen ja viattomien tappaminen ei varmasti ole hyvä asia. Vastaan siis että olisi.

OLETKO... :

Oletko kokenut sydänsuruja? : Oon joskus paljonkin...

Oletko suudellut ketään koskaan? : Hmmm...oisinkohan? :DD

Oletko ollut ihastunut yli kolmeen henkilöön samaan aikaan? : No en.

Oletko itkenyt viimeisen 48 tunnin aikana?: Nyt en voi olla täysin varma, ei tuu tällasia laskettua nykyään.

Oletko valehdellut rakkaallesi? : Joskus on ollu pakko.

Oletko valehdellut vanhemmillesi? : Onko sellasia ihmisiä olemassa ketkä ei ois koskaa vanhemmilleen valehdellu?? :O

haha,tää on hauskaTorstai 20.07.2006 03:53

Tämän jutun tarkoitus on osata kirjoittaa silmät kiinni. Joten ÄLÄ HUIJJAA!! Sinun pitää kirjoittaa se sana mikä on ekana tuossa, mutta silmät kiinni!!!!! Jos saat kaikki oikein olet haluan mäjkä sytmahtava.. Mutta jos saat kaikki oikein sinä huijaat! :D Haasta sen jälkeen 3 kaverisia. Kopioi tämä omaan kansioosi HETI!!


1. Pöydällä on koff pullo: pöydällä on koff pullo (OHOH!!)
2. Mulla on pieni suu: mulla on pieni suu (ei oo totta!!!)
3. Syökö Gepardi Banaania?: syoko geparfi nanaania (haha, no nyt ei enää menny ihan)
4. Elämä on laiffii: elä,ä onöaiddii (no joo...huonompaan suuntaan mennään)
6. Blondeilla on aina hauskempaa: vlonfeilla on aina hauskempaa (melkein!)
7. Ollaanko kameleita toisillemme?: ollaanko kamelieita toisillemme (aika hyvin hei!)

No anneli_tähtönen tän saa tehdä ainaki...ja kaikki muut ketä nyt sattuu kiinnostaa :)

Tämmöstä...Torstai 20.07.2006 03:48

Ota Winamppisi esiin. Ota ylös 7 kappaletta umpimähkään ja vastaa kysymyksiin:

1. Sonata Arctica - FullMoon
2. Tehosekoitin - Älä Muista Pahalla Älä Koskaan Unohda
3. Apulanta - Maailmanpyörä
4. Eppu Normaali - Murheellisten Laulujen Maa
5. Nightwish - Nemo
6. Anouk - Nobody's Wife
7. Randy Crawford - Almaz


1.Millon kuulit 3. ensimmäisen kerran?
- Kauan kauan sitten...ehkä 14 tai 15- vuotiaana :D

2.Omistatko 6. Levyn?
- En

3.Voisitko kuvitella olevasi 1. keikalla?
- Todellakin voisin!

4.Uskotko että kuulet jonakin päivänä 7. radiosta?
- Taisinpa pari päivää sitten yöllä kuullakin :)

5.Osaatko 2. sanat ulkoa?
- Osaan kyllä

6.Voisitko kuvitella saavasi kosinnan/kosia rakastasi 4. soidessa taustalla?
- Haha, aika persoonallista ehkä kosia tuon biisin tahtiin :PP

7.Onko 5. jtn läheisiä muistoja joista voisit avautua?
- Mieleen tulee 2004 vuoden elo-syyskuu...

8.Mikä näistä numeroiduista on suosikki laulajasi/yhtyeesi?
- Sonata Arctica

9.Onko yksikään näistä ihastuksesi lempi laulaja/yhtye?
-Erilaisesta musiikkimausta johtuen...Ei :)

10.Onko näistä yksikään kappale jota olet kuunnellut aivan liikaa??
- Ei oikeestaan...kaikkia oon kuunnellu kyllä aika paljon jossain vaiheessa...

ja tylsyys jatkuu vaan...Keskiviikko 19.07.2006 16:52

Noniin. Annan sinulle kysymyksiä ja sinä käyt osoitteessa http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/ kyselemässä kysymykset oraakkelilta ja kirjoitat oraakkelin vastaukset tänne. HUOM! Saat muotoilla kysymykset haluamaasi kieleen, tyyliin tai murteeseen tai vaihtaa sana järjestystä, mutta kysymyksessä pitää olla sama juoni. Nyt kirjoittamaan.

1. Mikä minun nimeni on? -Mauri.

2. Missä asun? -Vessassa!

3. Mikä olen? -Olet joku ihme hiihtäjä.

4. Millainen olen? -Mä alan just päästä kunnolla vireeseen sun kanssa, eihän me vielä lopeteta?

5. Kuka olen? -Olet Peelo isolla P:llä.

6. Mikä on ollut kaikista tärkeintä elämässäni? -Innokkuus.

7. Mikä on ollut kaikista turhinta elämässäni? -Erilaisuus, vaikkei sille mitään erityistä syytä olekaan.

8. Mikä on arvokkain asia mielestäni maailmassa? -Rakkaus on arvokkainta mitä on. Ja läheisyys.

9. Miltä näytän? -Mummon omenapiirakalta.

10.Miltä tunnun? -Naapurin koiralta.

11. Miltä maistun? -Lihalta.

12. Miltä tuoksun? -Mummon omenapiirakalta.

13. Missä minun kuuluisi olla? -Lauantaina peiton alla pimeässä saunan jälkeen.

14. Mikä minun kuuluisi olla? -Loma.

15. Mistä minut löytää? -Kulman takaa.

16. Miten minut tavoittaa? -En ylläpidä mitään osoiterekisteriä.

17.Minkä ikäinen olen? -26.

18. Sukupuoleni? -Just joo.

19. Montako henkilöä minun pitäisi haastaa tähän? -Aivan valtavasti.

No enpä jaksa, mut tehkää kaikki ketä nyt sattuu kiinnostamaan...

tylsää on taas....Keskiviikko 19.07.2006 16:41

1.Jos synnyttäisit vammaisen lapsen, pitäisitkö sen?

Jos se ehtis jo syntyä niin sittenhän sille ei mahtais mitään, mutta jos se voitas tietää hyvissä ajoin etukäteen niin uskoisin tekeväni abortin. Röyhkeää ehkä, mutta yksi vaikeasti vammainen lapsi tekee monen ihmisen elämästä raskasta, eikä voi itsekään elää niin kuin ihmiset.

2. Jos saisit tietää 20 vuoden seurustelun jälkeen, että miehesi olisi veljesi, mitä tekisit?

Oi voi, se olis ihan kamalaa...Ja varmaan tilanteesta riippuu miten sitä toimis. Lapsia ei ainakaa siinä vaiheessa pitäis tehdä. Mut mitäs sitä rakkaudelle mahtaa?

3. Mitä tekisit, jos kotiisi tunkeutuisi selvästi mielenvikainen mies aseen kanssa? Yrittäisitkö lepytellä tätä, pakenisit paikalta, vai jotain ihan muuta?

Jos pääsisin karkuun niin varmasti lähtisin. Juoksisin varmaan Jermu kainalossa tien toiselle puolelle kauppaan ja soittaisin sieltä apua.

4. Mitä tekisit, jos olisit palavan 10-kerroksisen talon ylimmässä kerroksessa?

Joutuisin varmasti paniikkiin ja huutaisin minkä ehtisin ja itkisin hysteerisesti. En varmasti uskaltais hypätä ainakaan!

5. Jos kädessäsi olisi laite, joka 20 minuutin kuluttua käynnistää pommin äitisi työhuoneessa, pysytisitkö katkaisemaan kätesi, mikäli se meinaisi, ettei pommi laukeakkaan?

No en usko. Kait sitä pitäs ennemmin saada äiti ulos sieltä töistä...

6. Mitä tekisit, jos saisit tietää olevasi oikeasti naapurin pariskunnan lapsi, jonka äitisi on varastanut heiltä heidän tietämättään saatuaan tietää, ettei voi saada omia?

Varmasti se olis hirvee järkytys, mutta tuskinpa tulis niistä naapureista mun vanhempia vaikka sitä biologisesti olisivatkin! Ajan kanssa sitä oppis asian kanssa elämään.

7. Jos saisit 10 000 euroa siitä, että juokset alasti salin ympäri, joka on täynnä sinun koulusi oppilaita, juoksisitko?

Haha, jos nyt ensin olisin ees jossain koulussa :D Mut siis ei oo niin iso juttu mulle, ettenkö vois tuota tehdä pienemmästäkin rahasta.

8. Jos adoptoimasi lapsi osoittautuisi aivan hirveäksi riiviöksi, jonka kanssa et MISSÄÄN nimessä voi elää, niin mitä tekisit, kun adoptiotoimisto ei suostuisi ottamaan lasta takaisin?

Hoitoon kait se pitäis sit viedä. Johonki terapiaan ja syötellä näitä kaikkia lääkkeitä mitä porukka muutenki vetää olemattomiin vaivoihinsa... Enkä ees usko että voisin koskaan adoptoida lasta.

9. Mitä tekisit, jos parasta aikaa istuisit 200km/h ajavan moottoripyörän takaistuimella, ja housusi syttyisivät yhtäkkiä tuleen? Ajaja ei voisi pysäyttää moottoripyörää, koska jarrut ovat menneet rikki?

Huutaisin ja kirkuisin varmaan aluksi...Kai sitä tippuis kyydistä kun alkaa jalkoja poltella tarpeeks. Huitoisin kamalasti niitä housuja sammuksiin.

10. Suostuisitko menemään samallalailla naimisiin, kuin noora menee naimisiin-ohjelman nooran olisi pitänyt mennä?

No en todellakaan! Naimisiin mennään rakkaudesta ja vaikka kuinka paljon rakastaa niin siitäkään huolimatta se avioliitto ei ole mitenkään pakollinen!

11. Mitä tekisit, jos sinulla olisi vaihtoehtoina muuttaa orjaksi siperiaan tai lähettää paras ystäväsi, jos ystäväsi ei saisi tietää, että hänen mahdollinen siperiaan joutumisensa olisi ollut sinun käsissäsi

Tuota...heh, älkää nyt viimesetki kaverit jättäkö mua ku sanon tän, mutta siis jos tuota juttua ei vois mitenkää muuten välttää nii varmaan se olis helpompaa laittaa kaveri sinne menemään...Mut hankala oikein ottaa tämmöseenkään tilanteeseen kantaa.

12. Jos joku yrittäisi varastaa autosi siten, että tiedät, ettet saisi sitä ikinä takaisin, ampuisitko varasta kuolettavasti?

Onneks ei oo auto jota varastaa... Mut en nyt todellakaan pystyis ketään ampumaan! Ihmiset nyt kuitenki on mulle tavaroita arvokkaampia.

13. Entä jos murtomies meinaisi juuri ampua koirasi, ampuisitko äkkiä miehen (kuolleeksi)?

Hmmm...ei oo koiraa ku on kissa. Mut en varmasti ihmistä ampuis vaikka menettäisinki siinä kaiken mitä mulla tällä hetkellä on (Jermun <3 ) Sitä vaan pitäs yrittää sitten sopeutua.

14. Ryöstäisitkö pankin, jos tietäisit syytteen menevän jonkun sinun valitsemasi henkilön niskoille?

No en oo varmaankaan niin rahanahne ihminen että tuota tekisin! Haluan vielä joskus itse ansaita paljon rahaa niin että osaan arvostaa niitä hyödykkeitä joita sillä pystyn saamaan :D
Jos luet tätä, jos silmäsi liikkuvat juuri tällä hetkellä näiden sanojen yli, ole kiltti ja kirjoita kommentti, jossa on muisto sinusta ja minusta, vaikka emme edes puhuisi usein. Se voi olla ihan mitä tahansa haluat - hyvää tai huonoa. Kun olet tehnyt tämän, laita tämä omaan päiväkirjaasi ja ylläty (tai kauhistu) siitä, mitä ihmiset muistavatkaan sinusta.

Vuosia vuosiaTorstai 15.06.2006 07:21

10 vuotta sitten minä...
1. Olin 10-vuotias
2. Pelasin hirveästi nintendoa
3. Omistin oranssin tuCan

5 vuotta sitten minä...
1. Olin hölmö teini
2. Luulin että 20-vuotias on aikuinen
3. Join raakaa kossua aivan liikaa

3 vuotta sitten minä...
1. Seurustelin
2. Kävin lukiota
3. Olin tossutettavana päivät pitkät

1 vuosi sitten minä...
1. Kirjoitin ylioppilaaksi
2. Vietin ihanan kesän kavereiden kanssa
3. Muutin pois kotoa

Tähän asti tänä vuonna minä...
1. Olen löytänyt taas jotain tärkeää
2. Olen jälleen käynyt pääsykokeissa
3. Olen vaihtanut kämppää

Eilen minä...
1. Poltin naamani ja perseeni auringossa
2. Kävin töissä
3. Makoilin ja tsillailin

Tänään minä...
1. Olin jälleen töissä
2. Haistelin raikasta, sateista ilmaa
3. Kuuntelin musiikkia

Huomenna...
1. Menen jälleen töihin
2. Siivoan
3. Näen ehkä yhtä kaveriakin

Tulevaisuudessa...
1. Tahdon hyviä ystäviä
2. Haluan rakastaa ja olla rakastettu
3. Aion valmistua yliopistosta joksikin biologiksi

[Ei aihetta]Tiistai 04.04.2006 05:11

1. minkä värisellä tuolilla istut nyt?
vihree/musta

2. minkä värinen paita sinulla on päällä?
musta

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässä?
TeleFinland....persoonallista eikö totta?

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
ei oo mitää tilattuja mulla

5. ketä mietit juuri nyt (mainitse henkilö nimeltä)?
no ehket yhtä poikaa tässä oon miettiny pitkin iltaa....saattaa olla... <3

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit?
6 tuntia

7. tuorekurkku vai suolakurkku?
tuorekurkku

8. joululoma vai kesäloma?
kesäloma, ku se ei oo nii masentavaa aikaa ku talvi

9. mikä on toinen nimesi?
Anniina

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit?
IDIOOTTI!

11. kenelle sen sanoit?
Jermulle :D

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten?
viikonloppua....

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit? (auto, linja-auto, pyörä jne.)
linja-autolla

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten?
pelkään että kaikki menee perseelleen niinku aina ennenki

15. mitä söit viimeksi?
sämpylöitä ja jogurttia...

16. Mitä joit viimeksi?
ananasmehua

17. voisitko kuvitella olevasi opettaja?
en usko että mun kärsivällisyys riittäis, vaikka se muuten ihan kivaa vois ollakin

18. Kuinka pitkä olet?
168cm...no okei 167,5....

19. mitä kuuntelet juuri nyt?
nelosen tsättiä

20. montako lävistystä sinulla on?
9

21. missä lävistykset ovat?
korvissa, navassa, nenässä

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto?
olut...oikein kylmä, huurteinen ja maukas olut....

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi?
iltalehtee

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät?
oisko ollu joku labello...

25. onko tylsää juuri nyt?
no on tässä nyt jo aika tylC

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi?
matiakselta

27. minkä väriset hiukset sinulla on?
vaaleet

8. mitä kappaletta inhoat? (laita myös esittäjä)
hmmm...no ainaki se vitun "perutaan häät"...en ees tiiä kuka sitä esittää, mut teurastaa se muija kai pitäis!

29. kampaatko hiuksesi joka päivä?
no krapulassa voi jäädä väliin...muuten kyllä monta kertaaki päivässä

30. kuinka usein käyt saunassa?
ihan liian harvoin...ehkä kerran puoleen vuoteen

31. minkä merkkinen polkupyörä sinulla on (jos on)?
nyt ei oo mitää ku vasta annoin sen pois

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät?
rexonan joku aqua blue tai vastaava...ihan en tarkallee muista

33. minkä värinen hiusharjasi on?
no niitä on useita...musta, punanen, hopee, puinen (joka on kaikista paras)

32. mitä kanavaa katsot eniten?
hmmm...paha kysymys...kait se on kolmonen tai subi

35. Kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua?
läheisimpiä ne ystävät ketkä jaksaa mua välillä muistaa...anne, henu, jne...

36. Minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi?
viime tentistä tai ylläri pylläri tulla hylsy.... :/

- Oletko ikinä jäänyt luokallesi:
en

- Oletko ihastunut johonkin:
no joo, jos nyt ihan vähän :>

Oletko koskaan ollut ihastunut opettajaasi:
en tod.

- Lempieläin:
kissa

- Kuka on paras ystäväsi:
hmmm...kai niitä nyt on monia, mut ei yksikään nii hyvä ystävä kuin toivoisin, liian harvoin ketään näen

- Oletko koskaan hakannut ketään:
no en kait nyt ihan hakkaamalla hakannu

- Kenen kanssa puhut eniten puhelimessa:
henun ja annen varmaankin

- Vietätkö paljon aikaa internetissä:
vietän, liian paljon

- Vihaatko koulua:
tällä hetkellä vihaan...tai en vaan jaksa sitä juuri nyt.mutta kyllä koulu on todella hyödyllinen juttu

- Onko sinulla sosiaalista elämää:
no eipä juurikaan :( mitä nyt töissä näkee tyyppejä

- Pidätkö matkustamisesta:
pitäisin varmaan jos pääsisin matkustamaan...kovasti hetkeks haluisin pois

- Oletko hemmoteltu?
en pidä itteeni hemmoteltuna vaikka ainut lapsi olenkin...mut oon mä silti välillä vähä mukavuudenhaluinen

- Juotko paljon vettä:
pitäs kait juoda enemmän...miljoonia litroja kait ne suosittelee juotavaks päivässä.

- Mitä hammastahnaa käytät:
oisko se joku Xperience nimeltään...joku mikä valkasee olevinaan

- Onko sinulla kännykkää:
kylläm

- Jos on, niin minkä merkkinen:
nokialainen

- Onko sinulla rusketusta:
ei tällä hetkellä...haaleita rajoja näkyy viime kesältä.

-Ärsyynnytkö helposti:
no ennen ärsyynnyin varmaan helpommin ku nykyään...mut kyllä mä vieläki osaan hermoni menettää...

- Miten purat vihaasi:
no riehun ku riivattu... :D ei vaa,yleensä koitan rauhottuu ja sytytän tupakan

- Oletko koskaan saanut potkuja töistä:
en

- Oletko töissä:
kylläm

- Haaveiletko paljon:
riippuu paljon päivästä...joskus unelmoin vaikka mistä, joskus tuntuu että sama mitä teen nii kaikki menee kuitenki jotenki vituiks.

-Millaisen tatuoinnin haluaisit:
en varmaan tällä hetkellä minkäälaista, mut jos joskus sellasta alan tosissaa harkita nii varmaan se on joku tribaali tai jokin jolla ei ole sen kummempaa symbolista merkitystä

- Mikä on viimeisin kuulemasi kohteliaisuus:
oisko joku hiuksia kehunu ehket

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa:
miksi en...kunhan nyt ei kymmentä vuotta vanhempi ole :D

- Milloin oksensit viimeksi:
hmmm...muutama kuukausi sitte krapulassa tuntii ennen töiden alkua...hyvin meni se päivä :P

- Kengännumerosi:
38-39

- Millainen olo sinulla on tällä hetkellä:
aika väsyny ja tylsistyny...yksinäinen olo :/

- Mainitse yksi huono puolesi:
hmmm...on niitä useempia...yks varmaan tää mun äkkipikaisuus...

- Menisitkö naimisiin rahan takia:
en varmasti menis

- Oletko enemmän äidin vai isän poika/tyttö:
no se riippuu niin paljo tilanteesta...suhde niihin on niin kovin erilainen,ei niitä voi verrata edes

kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin?
joo,ihan liian usein!sukunimestä jää ään pisteet aina pois tai sit se muuntuu pasaseksi tai joksikin >:(

Jättäisitkö sukunimesi, jos sinusta tulisi kuuluisa?
minusta tuskin on tulossa kuuluisaa...ainakaa näin juntin sukunimen kanssa :D

Henkinen ikäsi?
välillä se on 4, välillä 15 ja sit toisinaan jopa 20 :DD

Kuinka vanha haluasit olla?
no ehkä sen 18....vaikka on tääki ihan hyvä

Oikea/vasen/molemmat kädet?
oikee käpälä

Puhutko muita kieliä?
no joo,heti puhun englantia, saksaa ja ruotsia.. :D ei vaa, ei noista mikää taida sujua enää hyvin

Elätkö elämääsi juuri nyt?
voi ku eläisinki...

Vihaatko itseäsi?
no en kai nyt vihaa kuitenkaa

Onko sinulla pahoja tapoja?
on kait joitaki...tupakan poltto varmaa pahin kaikista :/

Jos elämästäsi tehtäsiin elokuva, mikä sen nimi olisi?
tähän en kyl osaa nyt sanoo mitää näin väsyneenä...

Osaatko laulaa?
no kai jotenki, humalassa en ollenkaa :P

Tykkäätkö viettää aikaa yksin?
no en todellakaa!!!ihan liikaa oon ollu yksin viime aikoina.

Onko elämäsi ollut hienoa tähän mennessä?
välillä on ollu hienompia aikoja...just nyt ei kovin hienoo ole ku niin tylsiä on kaikki päivät

Oletko itsevarma?
riippuu tilanteesta.töissä olen, muuten en.

Tajuavatko muut sinut aina väärin?
eivät aina, mutta usein

Poltatko?
valitettavasti.

Luetko sanomalehtiä?
en

Käveletkö sateessa?
tietenkin, enkä koskaan käytä sateenvarjoa :>

Oletko satuttanut itseäsi?
no kai joskus

Oletko ollut rakastunut?
kylläm

Oletko uinut alasti?
oon joskus

Oletko ollut leikkauksessa?
kitarisat on leikattu...ja yks luomi selästä :D

Oletko nukkunut ulkona?
khyl khyl

Oletko ollut syömättä yhtenä päivänä?
olen, joskus useitakin päiviä :/

Oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä?
Joo, nukuin melkeen 2 vuotta lähes yhtäsoittoo :DDD no ei vaa :P kyl monet monet kerrat!

Oletko nukkunut koko päivän?
krapulassa tulee harrastettuu

Oletko ollut tv:ssä/radiossa?
radiossa ainaki...kyselivät joskus mun lempparikalaa, sanoin että kirjolohi. siitä aikaa ehkä joku 15 vuotta :D

Onko sinulla yhtään homoseksuaalista ystävää?
ei tietääkseni

Paras inside-vitsinne?
no ei kait noita nyt oo kun ei ketää oikein näekään nii kaikki siinä välillä aina unohtuu

Kenen luona olit viimeksi?
hmmm...pahan pisti....nyt en kyllä todellakaa tiedä

Koska nauroit viimeksi?
oisinko lie tänäänki nauranu vähäsen

Kuka nauroi sinulle viimeksi?
enköhän mä ala olla jo yleinen naurun aihe...

Kuka viimeksi sai sinut kuumaksi?
no siitä nyt ei puhutakaan ;>

Kenen kanssa viimeksi katsoit elokuvaa?
yksin :P kaiken teen yksin....matiaksen kans taidettiin joku myös kattoo...