IRC-Galleria

Heko hekoMaanantai 29.10.2007 14:24

Kari oli syntynyt tähän maailmaan ilman korvalehtiä. Niinpä hän koko
elämänsä luki ja opiskeli, jotta menestyisi puutteellisesta
ulkonäöstä huolimatta. Lopulta hän pääsikin suuren suomalaisen
teleoperaattorin erääksi johtavaksi henkilöksi. Eräänä päivänä hänen
piti palkata alainen firmaan ja hän haastatteli kolmea hakijaa.

Ensimmäinen kaveri oli loistava. Hän tiesi kaikkiin kysymyksiin
vastauksen ja oli todella kiinnostunut työpaikasta.
Haastattelun lopussa Kari kysyi:
- Huomaatko minussa mitään omituista?
Johon mies:
- Tuota, kyllä, panin merkille, ettei sinulla ole korvalehtiä.
Vastaus oli Karin mielestä "väärä" ja
tuohtuneena hän heitti miehen pihalle.

Seuraavana hakijana oli nainen. Huomattavasti pätevämpi kuin
edellinen kaveri. Kari kysyi haastattelun lopuksi häneltäkin saman
kysymyksen:
- Huomaatko minussa mitään omituista?
Johon nainen empien:
- Kyllä, sinulla ei ole korvia. Kari suutahti jälleen ja komensi
naikkosen ulos.

Kolmas hakija oli koko sakin paras. Hän oli nuorehko kaveri, joka
vasta oli suorittanut CCIE tutkinnon.
Hän oli todella fiksu ja tuntui ymmärtävän businesselämää paremmin
kuin kaksi aiempaa yhteensä.

Kari oli innokas palkkaamaan tämän kaverin, mutta esitti jälleen
kysymyksen:
- Huomaatko minussa mitään omituista?
Johon nuorukainen:
- Kyllä, sinulla taitaa olla piilolinssit?!

Kari oli äimistynyt nuorukaisen tarkkanäköisyydestä: Mistä ihmeestä
sinä sen huomasit?
Nuorukainen alkoi nauraa hysteerisenä ja vastasi:
- Varmaan vitun vaikea pitää laseja ilman korvia!

xD

LauantaiTiistai 23.10.2007 22:25

Olisko se sit Lempäälä lauantai VAI Sema lauantai...!?
Molemmat kuulostaa kivalta :)

O-OU!Tiistai 23.10.2007 22:24

Essin viinahammasta alko tänään kolottaan pahemman kerran x)
Mitenköhän käy tän seuraavan "selvän" viikonlopun kanssa!?
Apua...

Jepujee!Torstai 11.10.2007 17:44

Huomenna on pelastusperjantaiiiiii! Onneks se tulee aina niin äkkiä<3
Juon kahvini miten sattuu,
mustana, maidolla, kylmänä, kuumana
Pidän miehistä joilla on järkeä
ja niistä joita katsotaan kadulla

Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla

Mitä tahansa minusta odotat,
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan

Jos olisin tässä pidempään,
saattaisin pitääkin sinusta
tai sitten kyllästyisin
tutkivaan katseeseesi

Jos painaisit selkäni seinää vasten
voisin huokaista
tai kääntää nauraen
kasvosi kauemmaksi

Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan

Sinä puhut paljon
näin varhaiseksi aamuksi
Osaan kuunnella tarkasti
mutta muistini on kelvoton

Saatan soittaa huomenna,
kysyä haluaisitko nähdä
Tahdotko suudella
kaulaani porttikäytävässä

Tai sitten keitän muina naisina
kahvia ja unohdan
Mustana, maidolla, kylmänä, kuumana,
juon sen miten sattuu

Mitä tahansa minusta odotat
sitä en ole
Mitä tahansa minusta haluat,
et taida saada kuitenkaan

Osaan laulaa kuin enkeli
ja samalla en ollenkaan
Itken elokuvissa
mutta kotona en uskalla

[Ei aihetta]Maanantai 08.10.2007 21:47

En oo korvaamaton, mutta paras maharollinen!
xD

MustasukkaisuuttaMaanantai 08.10.2007 21:35

Sä aikaas tuhlaat vaan
et mua saa koskaan kokonaan.
Mun sydän on villi ja vapaa,
mun ei tarvi kysyy sulta lupaa.
Suutut jos ei olla yhdessä aina
ja bileissä perjantaina
juttelin jonkun toisen kaa
ja sun päässä naksahtaa.
Kateellisuus vallan saa
ja rakkaus katoaa.

Aamuyöllä ikkunasta
katsot kun mä tulen vasta
kotiin aamuviiden aikaan
ja mitä se taas aikaan saikaan.
Hiljaa istut, tölläät vaan,
kirous sut valtaan saa.
Katseessas nään inhon, vihan
huutos kuuluu yli pihan:
"Vitun lutka, petätsä mua!?"
Sä alat vasta innostua.
Viattomasta jutusta käännät,
uskottomuus väitteet väännät.
Ja et usko vaikka selitän
naurahtaen käännän pään.
Silmät leiskuen tuut mua kohti
mikä vittu taas tähänkin johti.

Aamulla herään lattialta,
tai oikeestaan pöydän alta.
Sä oot sammunu parvekkeelle,
nousen yksin aamuteelle.
Mustelmat poskia kivistää,
elämä pöydän alle jää...

Turhaa... :)Perjantai 21.07.2006 00:26

1. Mitkä ovat lempinimesi ja ketkä niitä käyttävät? Epe, Eki, Esmeralda...
Kaverit koulussa ja muualla

2. Minä päivänä olet syntynyt? 30.1

3. Tiedätkö ketään, joka on syntynyt samana päivänä? Pappa oli syntynyt...

4. Oletko koskaan soitellut pilapuheluita? Todellakin

5. Oletko DORKA? En nyt sentään

6. Uskallatko soittaa äidinkielenopettajasi kotinumeroon, jos joudut olemaan pois kokeesta? Mikä jottei

7. Mitä tulee mieleen sanasta Pyhä? Raamattu

8. Naksutteletko sormiasi? Joskus

9. Oletko leikkinyt tulitikuilla salassa vanhemmiltasi? En! Pelkään tulitikkuja vieläkin...

10. Oletko pitänyt stringejä päässäsi? En

11. Miltä tunnilta viimeksi lintsasit? En kyllä muista

12. Montako pehmolelua sinulla on? Yksi tärkeä (no okei, on jotain muitakin)

13. Kutsutko koskaan kavereitasi sukunimellä? Joitakin poikia

14. Onko joku tuttusi joskus ollut vankilassa? On

15. Minkälainen "säästöpossu" sinulla on? Sellanen ihme "rasia" tai sellanen... Pinkki...

16. Oletko koskaan saanut valmiiksi 1000-palan palapeliä? Ei kiinnosta ees yrittää

17. Oletko nähnyt Muumien jakson, jossa Haisuli varastaa Muumimamman jättikurpitsan? En ainakaan muista

18 Roikkuuko ulko-ovessanne jokin kyltti/taulu? Oven vieressä on tervetuloa kyltti (muistaakseni)

19. Oletko arpinaama? En

20. Asutko kadulla, tiellä, kujalla vai polulla? Tiellä

21. Oletko käynyt yhteissaunassa? Hmm...

22. Mitä syöt yleensä aamupalaksi? Riippuu aamusta... Nykyään vaan jogurttia

23. Onko huoneessasi yhtään kuvaa itsestäsi? Ei, paitsi luokkakuvia

24. Oletko koskaan rikkonut muiden ihmisten tavaroita? En kyllä muista. Ehkä vahingoss ajoskus

25. Käytätkö ystäviesi vaatteita? Joskus

26. Oletko nähnyt kun Jokke-Pappa lentää? En

27. Minkä väriset seinät huoneessasi on? Valkoiset

28. Keksi lyhenteelle UIRO selitys? Uskallatko Itse ryöstää Osuuspankin

29. Otatko usein liian isoja ruoka-annoksia? Joskus ;)

30. Domino vai Doris? Niin ku mitä?

31. Mitä lemmikkieläimiä sinulla on? Otto kissa

32. Onko sinulla jokin taideteos, jonka haluaisit päätyvän Kiasmaan? Ei todellakaan

33. Monta ikkunaa talossanne on? Sopivasti

34. Kääpiö vai jättiläinen? Hmm... Ehkä kääpiö

35. Onks sul usein? Niin mikä oli?

36. Millaiset housut sinulla on jalassasi? Mustat kollarit

37. Tee mielihymiösi. :)

38. Onko sinulla iso möHöHöMahAHA? Ihan sopivan iso :D

39. Oletko vakoillut naapureitasi? Kyllä niitä joskus tulee vilkuiltua

40. Laulatko kesäisin joululauluja? vahingossa joskus

41. Kuinka monta kertaa pystyt sanomaan "mustan kissan paksut posket" nopeasti peräkkäin menemättä sekaisin? En montaa kertaa

42. Mikä Biisi soi just nyt? Ei mikään

43. Oletko keksinyt omaa laulua? Pienenä niitä oli joka lähtöön ;)

44. Otatko aurinkoa, varjoa vai aurinkovarjoa? Varjoa

45. Onko sinulla koskaan ollut huuliherpestä? Ei

46. Pinni vai ponnari? Ponnari

47. Onko mummollasi kuulolaitetta? Ei

48. Nauratko idioottimaisesti? Todennäköisesti

49. Rajoittaako vessassakäynti elämääsi? Ei kai

50. Ostaisitko kaupasta banaaneja vai omenoita, jos tietäisit että siskosi/veljesi olisi kuolemanallerginen banaaneille? No omenoita!

51. Oletko kulipäärotta? Ei sen väliä

52. Oletko polttanut jalkasi patterissa? En

53. Osaatko tanssia bugia? En

54. Miksi olet tähän aikaan koneella? Ei oo mitään tekemistä

55. Ketä halasit viimeksi? Ekkua

56. Oletko lukenut Tuntemattoman Sotilaan? Melkein kai

57. Onko sinua koskaan vedetty pulkassa? On :D

58. Saatko joskus raivokohtauksia? En

59. Saatko joskus naurukohtauksia, joita et voi kontrolloida? Joo

60. Mikä on Siripiri? -??

61. Mitä on Piripiri? -Piriä?

62. Keksi oman nimen alkukirjaimella kolme itsestäsi kuvaavaa adjektiivia? Epämuodostunut, eriskummallinen, etsijä

63. Onko sinulla mustat sukat? Tällä hetkellä on jalassa kyllä

64. Mielivaatekappaleesi? Hmm...

65. Oletko Nalle Puh, Nasu, Tiikeri vai Ihaa? Tiikeliiiiiii

66. Oletko juuttunut hissiin? Olen ja ison porukan kanssa! Hyi kauheeta....

67. Mikä on horoskooppimerkkisi? Vesimies

68. Apua apua apua apua, mikään ei kiinnosta _____? En tiedä

69. Paljonko kello on nyt Milanossa? Yhtä paljon kun eilen tähän samaan aikaan

70. Milloin olit viimeksi Tallinnan tohinoissa? Viime kesänä... Tai toissa kesänä

71. Murh vai Rauh? Murh

72. Oletko pissannut yleisellä paikalla niin, että kuka tahansa olisi voinut huomata? Varmasti

73. Minkä väriset lakanat sinulla on? Siis aluslakana on valkoinen, mutta pussilakanat on valkopunakultaset, ku niis on kaikkii sydän juttuja ja tekstiä

74. Monellako tyynyllä nukut? 1

75. Oletko matkinut apinaa? Kai sitäkin

76. Unohditko tänään ottaa lääkkeesi? Itseasiassa e-pillerin unohdin (hyvä kun muistutit)

77. Milloin viimeksi kävit Tarjoustalossa? Missä?

78. Mitä ostit viimeksi kaupasta? Ruokaa

79. Kenelle teit viimeksi kortin? Ei tuu mieleen...

80. Aika monella on muna mutta minkälainen? Minun munani on aikalailla erilainen. Sitä heilutellen olen viitoittanut tieni ja se toimii joka kerta vaikka onkin kovin pieni.... Se on _______? Ruma

81. Minkä tekstin haluaisit t-paitaasi? En halua t-paitaa

82. Pureskeletko kynsiäsi? en, mutta kynsinauhoja välillä

83. Jos olisit peruna, mikä olisi nimesi? Pertti

84. Oletko katsonut seksigurut ohjelmaa? Joskus

85. Mario vai Luigi? Mario

86. Kuka oli ensimmäinen paras kaverisi? Hannele

87. Oletko ollut koskaan kala? Eilen viimeksi

88. Onnennumerosi? Vaikka 8

89. Onko sinulla ollut syyliä? Ei

90. Tunnetko olevasi kuin orja kotona? Välillä :D

91. Vaivaako sinua nuoruusajan dementia? Ei

92. Oletko koskaan varastanut mitään? Jos olet niin mitä? Karkkia joskus tosi pienenä... Vieläkin kaduttaa...

93. Montako kaimaasi tiedät/tunnet? Yhen ainakin

94. Kirjoitatko usein väärin? Joskus

95. Kaakao, kahvi vai tee? Kaakao ja kahvi

96. Minkä väriset piilolinssit haluaisit? Siniset tai ruskeet ;)

97. Miksikä pukeutuisit naamiaisissa? Piruks ;)

98. Jos katse voisi tappaa, montako ihmistä olisi jo murhattu? En kai yhtäkään

99. Milloin olit viimeksi bilettämässä? viime perjantaina

100. Jos sinusta olisi lööppi huomisessa lehdessä, mistä se kertoisi? elämän tylsyydestä

Toinen puoliskoniTorstai 20.07.2006 00:05

Aina kaikki kyselyt ovat vain itsestäsi. Tuhlatkaamme siis hetki aikaamme epäitsekkääseen ajatteluun ja täytä tämä kysely kumppanistasi/ parhaasta ystävästäsi/ parturistasi/ äidistäsi/ jostain muusta henkilöstä, joka on sinulle hyvin tärkeä ja jonka tunnet hyvin. Kuinka hyvin hänet itse asiassa tunnetkaan?


1. Mikä on hänen nimensä?
Erick (Ekku)

2. Mikä on hänen toinen nimensä?
Kristian

3. Milloin tutustuitte?
n. 10kk sitten

4. Missä?
Mesessä xD

5. Oliko se "rakkautta" ensi silmäyksellä?
Ei kai nyt sentään

6. Mitä hän ajattelee sinusta?
Kaikkee ihanaa ;) Ajatteleehan? :O

7. Mitä ajattelet hänestä?
Rakastan <3

8. Miksi pidätte toisistanne?
Koska sovitaan vaan niin hyvin yhteen

9. Mikä on hänen..

-musiikkimakunsa?
HIM ja muut sellaset

-suosikkibiisinsä?
Kai niitä monia

-suosikkinäyttelijänsä?
Ei mitään sellasia... Paitsi ehkä Vin Diesel ;D

-suosikki bändinsä/artistinsa?
Ei oo mitään lempparii

-suosikkiruokansa?
Mummon kaikki ruuat ainakin

-suosikki alkoholijuomansa?
Kalja?

-suosikkijäätelönsä?
Kai kaikki toimii

-suosikkituoksunsa?
Jaa jaa...

-huono tapansa?
Nenän kaivaminen, tupankan poltto...

-suosikki radiokanavansa?
Hmm... En ees kyllä tiiä

10. Hän INHOAA..

-biisiä?
Varmaan kaikkee mistä mä tykkään

-ruokaa?
Kala

-juomaa?
Emmä vaan tiiä

-julkimoa?
Kaikki ne turhia on

-ihmistä?
Ei nyt mennä henkilökohtaisuuksiin

-ääntä?
Kissan kitinää

11. Kummasta hän pitää enemmän, auringonlaskusta vai auringonnoususta?
Hmm... Ehkä laskusta

12. Menestyykö Lordi euroviisuissa?
Menesty jo

13. Jos kysyt häneltä, kumpi tuli ensin, muna vai kana, mitä hän vastaa?
Muna varmaaan :D

14. Onko lasi hänen mielestään puoliksi tyhjä vai täynnä?
Ei mitään tietoo

15. Milloin hän kärsi ensimmäisen kerran sydänsuruista?
Ei kai koskaan

16. Mikä on romanttisinta, mitä hänelle on sanottu?
En oo kysyny

17. Milloin hän itki viimeksi kanssasi?
Ehkä n. kuukausi sitten?

18. Milloin nauroitte viimeksi yhdessä?
Aina! Viimeks eilen

19. Mikä on hienointa, mitä hän on ikinä tehnyt?
Vai että hienointa... Ei kyllä tuu mieleen

20. Milloin loukkasit häntä viimeksi?
En ikinä tietenkään

21. Milloin hän on loukannut sinua?
Aina välillä =/

22. Kun viimeksi riitelitte, oliko se jostain tyhjänpäiväsestä vai oikea riita?
Varmaan tosi tyhjänpäivästä

23. Minkä väriset silmät hänellä on?
Siniset

24. Mitä hän inhoaa itsessään?
Ei mitään

25. Mistä hän pitää itsessään?
Kaikesta

26. Onko hänellä hyvät perhesuhteet?
No juu

27. Mistä asioista hän on riippuvainen?
Tupakasta

28. Mikä on hänen suosikkibiisinsä tällä hetkellä?
En edelleenkään tiedä...

29. Milloin viimeksi kuulit hänen äänensä?
Tänään

30. Mitä hän arvostaa sinussa?
En tiiä... Ei mitään? Kaikkee?

31. Onko hän ikinä karannut kotoa?
Ei kai...

32. Juoko hän?
Todella harvoin

33. Polttaako hän?
Todellakin

34. Mistä hän pitää vastakkaisessa sukupuolessa?
Varmaan tisseistä tai perseestä :D

35. Onko hän ikinä pettänyt ketään?
Ei.

36. Kumman hän valitsee

-kesä vai talvi?
Kesä

-pizza vai hampurilainen?
Pizza

-koira vai kissa?
Koira

-Kirka vai Danny?
Ei kumpikaan

-Jessica vai Britney?
Britney?

-musta vai valkoinen?
Valkoinen... Tai ehkä molemmat

-rasavilli vai rauhallinen?
Täysin rasavilli

-tumma vai vaalea?
Vaalea

-tatuoinnit vai lävärit?
Tatuoinnit

-lyhyet vai pitkät hiukset?
Itellä ihan lyhyet, mulla pitkät, joten...? Ehkä lyhyet

-Potterit vai Taru sormusten herrasta?
Taru Sormusten herrasta

37. Millainen puhelin hänellä on?
Joku Nokian

38. Lähettääkö hän enemmän tekstiviestejä vai soittaako hän?
Soittaa

39. Onko hän koskaan menettänyt jotain hyvin tärkeää?
Määrittele nyt sitten tärkeää... Ehkä?

40. Puhuuko hän suoraan vai kierteleekö hän?
Suoraan yleensä

41. Onko hän ikinä aikonut kasvissyöjäksi?
Ei todellakaan :D

42. Osaako hän soittaa mitään instrumenttia?
Eipä kai kunnolla ainakaan

43. Voisiko hän seurustella itseään kymmenen vuotta vanhemman kanssa?
Emmä tiiä... Ei kai

44. Onko mitään mitä hän ei tekisi rahasta?
On

45. Mikä on hänen horoskooppi merkkinsä?
Kauris

46. Minkä värinen hänen sängynpeitteensä on?
Päiväpeitto on valkonen

47. Minkä niminen hänen isänsä on?
Petri

48. Omistaako hän messengerin?
Toki

49. Lakkaako hän varpaankynsiään?
Ei nyt sentään

50. Mitä hänen pitäisi aina tehdä mutta hän ei ikinä jaksa/muista?
Siivota huoneensa

51. Onko hän liian kiltti?
Ei

52. Pystyykö hän hillitsemään itseään?
Ei

53. Onko hän hyvä rahankäyttäjä?
Ei

54. Mitä sanaa hän käyttää usein/mistä hän puhuu usein?
PV

55. Luottaako hän sinuun täydellisesti?
Toivottavasti

56. Mikä on hänen erikoistaitonsa?
Noitten mopojen laittaminen ainaskin

57. Seurusteleeko hän tällä hetkellä?
Kyllä <3

58. Jos ei: onko hän ihastunut/rakastunut johonkin tällä hetkellä?
-

59. Mikä oli hänen ensimmäisen ihastuksensa nimi?
Essi ;)

60. Mitä lemmikkieläimiä hän on omistanut?
Ei kai mitään

61. Onko hän ikinä lyönyt ketään?
On

62. Rakastatko häntä?
Rakastan niin paljon <3