IRC-Galleria

tiku kaipaan kovasti<33Tiistai 28.07.2009 00:46

Sateenkaarisilta

Juuri taivaan tällä puolella on paikka, jota kutsutaan Sateenkaarisillaksi.

Kun sellainen eläin kuolee, joka on ollut täällä erityisen läheinen jollekulle, tuo lemmikki menee Sateenkaarisiltaan. Siellä on niittyjä ja mäkiä kaikille erityisille ystävillemme, jotta ne voivat juosta ympäriinsä ja leikkiä yhdessä. Siellä on paljon ruokaa, vettä ja auringonpaistetta, ja ystävämme ovat lämpimässä ja niillä on hyvä olla.

Kaikki sellaiset eläimet, jotka ovat olleet sairaita tai vanhoja, ovat jälleen terveitä ja elinvoimaisia; haavoitetut tai vammautuneet ovat jälleen eheitä ja voimakkaita, juuri sellaisia jollaisina muistamme ne menneitten aikojen unissamme. Eläimet ovat onnellisia ja tyytyväisiä yhtä pientä asiaa lukuun ottamatta: jokainen niistä kaipaa jotain jälkeen jäänyttä niille erityisen tärkeää henkilöä.

Ne kaikki juoksevat ja leikkivät yhdessä, mutta tulee päivä, jolloin joku yhtäkkiä pysähtyy ja jää tuijottamaan etäisyyteen. Sen kirkkaat silmät ovat tarkkaavaiset, sen innokas keho vapisee. Yhtäkkiä se alkaa juosta pois ryhmästä kiitäen vihreän ruohokentän yli nopeammin ja nopeammin.

Se on onnistunut näkemään sinut, ja kun sinä ja erityinen ystäväsi lopulta kohtaatte, te takerrutte toisiinne jälleennäkemisen riemussa ettekä koskaan enää eroa. Onnellisia suukkoja sataa kasvoillesi, kätesi hyväilevät rakastettua päätä, ja katsot jälleen kerran lemmikkisi luottavaisiin silmiin, jotka niin kauan olivat poissa elämästäsi, mutta eivät koskaan poissa sydämestäsi.
1.maistanut viinaa
2.maistanut olutta
3.maistanut siideriä
4.maistanut lonkeroa
5.maistanut viiniä
6.maistanut tupakkaa
7.maistanut sikaria
8.kokeillut huumeita
9.katsonut tappelua
10.ollut tappelussa
11.varastanut jotain kaupasta
12.ottanut kaverilta jotain
13.varastanut kaverilta jotain
14.mennyt pummilla linja autolla
15.mennyt pummilla junalla
16.ollut juhlissa keikoilla yms.
17.lukenut kaverisi viestit
18.lukenut kaverisi päiväkirjaa
19.ollut poliisi autossa
20.ollut poliisien kanssa tekemisissä

16/20


1-5:Äidin pikku talttahammas
5-10:Koulu poika
10-15:KOVA JÄTKÄ
15-20:Ongelma lapsi

tylsää!!!!Sunnuntai 12.07.2009 02:36

joo oon täällä henkan kotona vahtimassa
valtoo ko henkka ja anni lähti käymään
vilppulassa reijon mukulan synttäreillä. :DD
vähä meenaa olla tylsää yksikseen ja sillai,
ei onneks tarttee ainakkaa pelätä ko on toi
pikku valto tossa vieressä. :D

tulkaa ihmiset tänne mun seuraks!!! :D

joo o. menipä taasLauantai 11.07.2009 23:14

[Ei aihetta]Perjantai 10.07.2009 05:00

Mä haluun sun tietävän että oot tasan ainoo/
Jonka haluan ja jolle annan näin paljon arvoo/
En jätä sua koskaan kenenkään varjoon/
Sä oot mun bella rakkauteni sulle tarjoon/
Mä haluan sun kaa yhteisen tulevaisuuden/
Haluan antaa sulle tämän tilaisuuden/
Olla onnellinen ja elää mun kanssa/
Pitää kädestäni kii etten enää oo hukassa/
Rakastan sun hymyäs kun oot nii onnellinen/
Se saa mut lentoo sä oot vaa nii ihmeellinen/
Nainen jonka aina oon halunnut/
Ja oot ihanin kaikista joita oon tavannut/
Sä oot mun oma aarteni mä pidän susta huolta/
Vielä monen vuoden päästäkin tuun miettiin tätä vuotta/
Sä oot parasta mitä on mulle tapahtunut/
Vasta nytten maailmani mulle on avartunut/

KERTSI:

Mä rakastan sua ja sä varmasti sen tiedät/
Rakastan sua ja mä näytänkin sen vielä/
Rakastan sua niin et sit on vaikea selittää/
Rakastetaan toisiamme niin tää suhde pelittää/

Sä rakastat mua ja khyllä mä sen tiedän/
Rakastat mua siis luokseni jo riennä/
Rakastat mua rakastan sua molemmat rakastaa/
Kummatkin rakastaa toisiansa ainoastaan/


Nyt on se aika kun kirkossa seistään/
Tekis mieli alttarille nimesi puukolla veistää/
Sä oot niin kauniina kun prinsessa/
Hiuksesi kiiltää kauniisti auringon loisteessa/
Pappi kysyy ja molemmat sanoo tahdon/
Suudellaan ja mennään vihille tätä just tahdon/
Kaunis prinsessani oot mun paras unelmani/
Muistan aina kun mä sulta sain mun ensisuudelmani/
Oot mun honeybunny eikä me erota koskaan/
"Just marriedin" -kyltin kiinnitin mun koslaan/
Mennään kohti tulevaa kohti onnellista loppuu/
Kohti uutta tulevaa mut hei khyl siihen tottuu/
Nyt sitä tajuu mikä on rakkauden hinta/
Se on oma rakas kihlat rakkaus ja kosinta/
Joka ainoo ilta saan taas painautuu sun viereen/
Sä oot tehny musta maailman onnellisimman miehen/

KERTSI


Nään jo tulevaan siel on perhe onnellinen/
Pieni kaunis prinsessa ja prinssi todellinen/
Isä sekä äiti vihkisormukset sormessa/
Ja "Oma koti kullan kallis" ulko-ovessa/
Iso omakotitalo ja perheauto/
Järvenrantamökki mis voi uida sekä saunoo/
Asiat ei voisi tämän paremmin nyt rullaa/
Kun on hyvä olo sulla on hyvä olo mulla/
Ilman sua mä olisin salee vaan puolet/
Kun oot mun rinnal kaikkoaa kaikki huolet/
Ei ole muuta kun vaan kaksi sydäntä/
ja yhdessä ne sydämet näyttää nii hyvältä/
Ei ole mitään parempaa kuin yhteinen aika/
Se aika on mulle silkkaa taikaa/
En haluis olla susta yhtäkä hetkee erossa/
Sun ansiosta tunnen olevani taas elossa/

<3Perjantai 10.07.2009 04:28

Kirka - Niin paljon se sattuu

Taivas tummuu ja tähdetkin silmänsä sulkee
Yksin istun ja varjot vain huoneessa kulkee
Pois olet mennyt, vain muistosi jää
Ja ymmärrän sen nyt: en sua koskaan nää

kertosäe:
Niin paljon se sattuu, kun nään
Kodin tyhjäksi jääneen
En estää voi kyyneltäkään
Yksin itken mä ääneen

Jostain kaukaa soi hiljainen vaikerrus tuulen
Tuulen soitossa tuskan ja kaipuuni kuulen
Pois olet mennyt, vain muistosi jää
Ja ymmärrän sen nyt: en sua koskaan nää

kertosäe

Pois olet mennyt, vain muistosi jää
Ja ymmärrän sen nyt: en sua koskaan nää

kertosäe

kyllää. :DKeskiviikko 08.07.2009 04:46


1. minkä värisellä tuolilla istut nyt ?
* ruskeella

2. Minkä värinen paita sinulla päällä ?
* ruskee

3. millainen logo/tausta sinulla on nyt kännykässäsi ?
* remun kuva on joo. :)

4. mikä on kännykässäsi soittoäänenä?
* cheek-huligaani

5. Ketä mietit juuri nyt ? ( mainitse henkilö )
* kaikkia ihania <3

6. montako tuntia nukuit viime yönä/viimeksi kun nukuit ?
* e muista enää.

7. tuorekurkku vai suolakurkku ?
* tuore

8. joululoma vai kesäloma ?
* kesäloma

9. mikä on toinen nimesi ?
* Kaisa

10. mikä on viimeisin sana jonka sanoit ?
* siellä

11. kenelle sen sanoit ?
* hannulle

12. mitä odotat tällä hetkellä eniten ?
* perjantaita. <3

13. millä kulkuneuvolla viimeksi liikuit ?
* auton kyydis istuin joo. :)

14. mitä pelkäät tällä hetkellä eniten ?
* öö en oikee mitään. :)

15. mitä söit viimeksi ?
* leipää.

16. mitä joit viimeksi ?
* vettä.

17. Voisitko kuvitella olevasi opettaja ?
* en.

18. Kuinka pitkä olet ?
* en tiiä. lyhyt?. :D

19. mitä kuuntelet juuri nyt ?
* cheekkiä. :)

20. montako lävistystä sinulla on?
* ei oo ko korvikset. :)

21. missä lävistykset on ?
* korvissa :DD

22. mitä sinulle tulee mieleen sanasta vaahto ?
* vaahtobileet. :D

23. minkä nimistä lehteä luit viimeksi ?
* varmaa paikallista. :D

24. minkä merkkistä huulirasvaa käytät ?
* en muista sen merkkiä. :)

25. onko tylsää juuri nyt ?
* ei ku mirka on mesessä. <3

26. keneltä sait viimeksi viestin kännykkääsi ?
* äiiltä.

27. minkä väriset hiukset sinulla on ?
* punaset. :)

28. mitä kappaletta inhoat ?
* en oikee mittään. :)

29. kampaatko hiuksesi joka päivä ?
* joo.

30. kuinka usein käyt saunassa ?
* silloin töllöin. :)

32. minkä merkkistä ja tuoksuista suihkusaippuaa käytät ?
* jotai oriflamee =)

33. minkä värinen hiusharjasi on ?
* joku tumma

34. mitä kanavaa katsot eniten ?
* varmaa subi

35. kuka ihminen on tällä hetkellä lähimpänä sinua ?
* varmaan meiju tai harri

36. minkä numeron sait viimeisimmästä kokeestasi ?
* en kyll muista.

37. oletko ikinä jäänyt luokallesi ?
* en.

38. oletko ihastunut johonkin ?
* oon. <33

39. oletko koskaan ihastunut opettajaasi ?
* öö. en!

40. lempieläin ?
* kaikki <3

41. kuka on paras ystäväsi ?
* monia onn. <33

42. oletko koskaan hakannut ketään ?
* jaa a.?? empä.

43. kenen kanssa puhut eniten puhelimessa ?
* vähä riippuu. varmaan mutterin.

44. vietätkö paljon aikaa internetissä ?
* jonkun verran

45. vihaatko koulua ?
* joo. en harrasta sellaista. :)

48. oletko hemmoteltu ?
* vähä joo. :)

49. juotko paljon vettä ?
* sillee joo kai. :D

50. mitä hammastahnaa käytät ?
* taitaa olla pepsodent

51. onko sinulla kännykkää ?
* on

52. jos on niin minkä merkkinen ?
* nokia

53. onko sinulla rusketusta ?
* en tiiä. :)

54. ärsyynnytkö helpolla ?
* välillä joo. :)

55. miten purat vihaasi ?
* koitan yleensä vaa hillitä sem mut huuan. :)

56. oletko koskaan saanut potkuja töistä ?
* en

57. oletko töissä ?
* en.

58. haaveiletko paljon ?
* Toosi paljon.

59. millaisen tatuoinnin haluaisit ?
* jonku hianon. :)

61. voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa ?
* Tottakai<33

62. milloin oksensit viimeksi ?
* mitä ei muista ei oo tapahtunu!!

63. kengännumerosi ?
* 36-38

64. minkälainen olo sinulla on tällä hetkellä ?
* vähä vituttaa.

65. mainitse yksi huono puolesi ?
* vittumainen

66. menisitkö naimisiin rahan takia ?
* en

67. oletko enemmän äidin vai isän tyttö/poika?
* varmaa äipän.

68. kirjoittavatko ihmiset nimesi väärin ?
* ei

69. jättäisitkö sukunimesi jos sinusta tulisi kuuluisa ?
* en usko.

71. kuinka vanha haluaisit olla ?
* en oikee tiiä joku 18vee vaikka.

72. oikea/vasen/molemmat kädet ?
* molemmat

73. puhutko muita kieliä ?
* e.

74. elätkö elämääsi juuri nyt ?
* joo.

75. vihaatko itseäsi ?
* aina välillä.

76. onko sinulla pahoja tapoja ?
* on. ;D

77. jos elämästäsi tehtäisiin elokuva, mikä sen nimi olisi ?
* varmaa joku vammane.

78. osaatko laulaa ?
* tykkään laulaa vaikken sitä osaakkaan :)

79. tykkäätkö viettää aikaa yksin ?
* EN!

80. onko elämäsi ollut hienoa tähän asti ?
* ei

81. oletko itsevarma ?
* no en ny tiiä

82. tajuavatko muut sinut väärin ?
* aika usein joo. :)

83. onko sinulla silmälasit?
* ei.

84. luetko sanomalehtiä ?
* joskus.

85. käveletkö sateessa ?
* välillä.

86. oletko satuttanut itseäsi ?
* monesti

87. kenen kanssa katsoit viimeksi leffaa ?
* noo varmaan mamman.

88. oletko uinut alasti ?
* juu

89. oletko ollut leikkauksessa ?
* sellases pienes

90. oletko nukkunut ulkona ?
* juu

91. oletko ollut syömättä yhtenä päivänä ?
* juu

92. oletko nukkunut vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa samassa sängyssä harrastamatta seksiä ?
* juu

93. oletko nukkunut koko päivän ?
* en

94. oletko ollut tv:ssä tai radiossa ?
* en tietääkseni

95. onko sinulla ollut yhtään homoseksuaalista ystävää ?
* ei

96. paras inside vitsinne ?
* ei ny tuu mieleen. :)

97. kenen luona olit viimeksi ?
* no nyt oon täällä isillä. :)

98. koska nauroit viimeksi ?
* tänää

99. kuka nauroi viimeksi sinulle ?
* ööh.... kaikki. :)

100. ketä viimeksi ajattelit ?
* <33

[Ei aihetta]Tiistai 23.06.2009 20:57

•º• NYKYHETKI •º•
Avonaiset msn keskustelusi? - ei oo auki itelläkkää.
Oletko onnellinen? - en.
Surullinen? - joo.
Masentunut? - en varmaankaan.
Tylsistynyt? - khyll..
Missä kännykkäsi on? - tos vieres..
Katso taaksesi, mitä näet? - seinän.

•º• KULUNUT VIIKKO •º•
Onko joku halannut sinua viimeisen viikon sisällä? - ei kai.
Mitä olet ostanut viikon sisällä? - olutta hommannu ja savuketta ja sen semmosta.
Oksentanut? - en ainakkaa muista.
Soittanut jollekkin? - hälyjä tehny.
Saanut viestiä vastakkaiselta sukupuolelta? - een. ;/
Lähettänyt viestiä vastakkaiselle sukupuolelle? - een. ;/
Oletko kokenut surua? - joo.
Milloin viimeksi lauloit? - tännää varmaa jottai kappaletta ku kuuntelin.
Milloin viimeksi lähetit tekstarin jota kadut? - varmaan lauantaina. ei tainnu olla iha fiksu veto.
Milloin viimeksi soitit jollekkin, ja kadut sitä soittoa? - en muista.

•º• OLETKO •º•
Kipeä nyt? - vähä lentsua. ;/
Lyönyt/läppäissyt vastakkaista sukupuolta? - juhannuksena.
Katunut jotain tekoa viikkoja? - aina.
Oletko ostanut alaikäisenä alkoholia? - vähä vaikee joo.
Oletko koskaan hävennyt ketään kaveriasi? - no sillee jännästi.
Oletko hiljainen vai äänekäs? - vaihtelee.

•º• ONKO •º•
joku ystäväsi pettänyt sut? - sillee jännästi.
ollut mukava päivä? - KUUMA!!
onko sulla paljon kavereita? - sillee kai joo. <3
joku lyönyt/läppäissyt sinua? - on on on on on!!!


•º• MUUTEN VAA •º•
mikä on tietokoneesi taustakuva? - joku valaan pyrstö kai.
millainen puhelin sinulla on? - nokia n70

•º• LOPUT •º•
Oletko tajunnut tänään jotain uutta? - oon.
Oletko kaivannut tänään jotakin? - kaikkia!

•º• VOISITKO •º•
nukkua alasti pihalla: - no ei varmaa tulis iha heti mieleen.
katsoa kun kaverisi kuolee: - en. haluisin olla ite eka.
vihata jotain vaan ulkonäön vuoksi: - en.
sairastaa syöpää: - jos semmonen sattus olemaan.
itkeä itsesi uneen: - on jo kokeiltu.

•º• OLISIKO •º•
helppo luopua ystävistäsi: - ei se oo helppoo
ihanaa asua yksin: - no sillee joo mut aika yksinäistä hommaa loppujen lopuks.
hauskaa tappaa joku: - en ainakkaa usko.
ulkona nukkuminen kivaa?- ei oo, kokkeiltu jo.

•º• HALUAISITKO •º•
auton jolla ajella: - khyll.
tehdä kepposia naapurin rouvalle: - joskus kokkeiltu.
yskiä itsesi hengiltä: - en.
voittaa lotossa: - joo!!
olla viisas: - no en mikää nörtti.
olla erilainen mitä olet: - jollailailla joo.

•º• OLETKO KOSKAAN •º•
pussannut tuhmaa setää: - empä vissii.
pissannut housuun koulussa: - en muistaakseni
pelännyt kuollaksesi: - en oikeestaa.
haaveillut paremmasta elämästä: - joo. tälläkin hetkellä.

•º• MILLOIN VIIMEKSI •º•
Halasit kaveriasi? - jussina.
Käytit punaista paitaa?: - varmaa jussina.
Joit kahvia?: - ööö. tuulalla?
Sait tekstiviestin?: - en muista.
Kirjoitit kirjeen?: - öö. en muista sitäkään.
Kirjoitit kutsukortteja?: - joskus penskana.
Soitit kaverillesi?: - öö. varmaan vkl.
Nauroit kunnolla?: - vkl.
Muutit?: - joku 2 ja puoli viikkoo sitte.
Söit suklaata?: - een muista.
Hiihdit?: - en muista.
Katsoit Kauniit ja Rohkeat?: - en kato niitä.
Itkit?: eilen.

Miten Juhannus meni?
- siinähä se. mokasin!!

Mitkä ovat tämän illan suunnitelmat?
- täällä kotona kai.

Onko joku ihastunut sinuun?
- toivoisin nii. <3

Onko sinulla joku jota et koskaan unohda?
- todellakin on,<3

Onko sinulla ystävä jolle voit kertoa asioita ja olla varma että hän ei kerro eteenpäin ?
- joo.

Oletko koskaan suudellut ketään jonka nimi alkaa A:llä ?
- oon.

Tuleeko tästä viikonlopusta hyvä ?
- en usko ku porvoossa pittää vissii olla.

Missä olet kahden tunnin päästä ?
- varmaan tässä.

Oletko nyt ihastunut ?
- joo<3

Kenen kanssa tekstailet useimmin?
- eipä oo saldoo.

Aiotko vielä aikuisenakin asua samalla paikkakunnalla kuin nyt?
- EN!!

Kuka viimeksi soitti sinulle?
- kinnu jukka..

Millainen olet aamuisin?
- väsyny.

Suutelisitko henkilöä, jota viimeisimpänä ajattelit?
- tottakai!!!<3

Romanttinen koti-ilta vai huuruinen bileilta?
- koti ilta, mut riippuu tilanteesta.

Luonne vai ulkonäkö?
- kumpiki.

Mikä suklaa on parasta?
- varmaa iha normi.

Minkälaisia autoja perheellänne on?
- äippä: bmw isi: skoda hannu: ooppeli harri: bmw ja henri: bmw

Oletko koskaan meinannut tukehtua?
- oon.

Minne haluaisit mennä?
- pyhäjärvelle.

Mitä teit keskiyöllä?
- palloilin.

Kuinka monet farkut omistat?
- onha nuita.

Onko sinulla yksi tai enemmän hyviä ystäviä?
- pari.

Oletko äitisi kanssa hyvissä väleissä?
- jep.

Entäs isäsi?
- kai sillee joo.

Minkä väriset ovat sinun lakanasi?
- vaaleet.

Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- mustaharmaa

Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- valkeet

Joululoma vai kesäloma?
- kesä.!

Minkä väriset hiukset sinulla on?
- en oikee tiiä. niis on nii montaa eri väriä. (pitäs värjätä)

Ärsyynnytkö helposti?
- joskus joo.

Ketä nukkui sinun vieressäsi viimeksi?
- varmaa mamma.

Voisitko seurustella itseäsi vanhemman kanssa?
- Tottakai. nuoremman en!

Oliko sinulla viime synttäreilläsi syntymäpäiväkakku?
- ei.

Onko sinulla täysi-ikäisiä sisaruksia?
- kaikkihan ne on.

Onko sinulla parisänky vai yhden hengen sänky vai siltä väliltä?
- pari.

Omistatko aurinkolasit?
- kahetki oikeestaa. :)

Tahdotko lapsia?
- ehkä joskus.

Minkä elokuvan kävit viimeksi katsomassa elokuvateatterissa?
- tais olla mikähä rottahomma se oli

Mitä odotat tällä hetkellä?
- et pääsis salmeen.

Kuinka monta kertaa sinulle täytyy sanoa ennen kuin uskot?
- no eikai monesti.

Ottaako joku asia päähän?
- joo sillee.

Sinä kerran uskoit niin, että oltu ois taivaassa.
Sillä rakkaus on ikuinen, halki vuosien tuhanten.
kerroit että me oltaisiin, nähty tähtien maailma.
missä tuulet vain keinuttaa,
eikä tarinat ne kuole siellä milloinkaan.

Taivaassa tavattu me ollaan kai
silloin tunteemme, alkunsa varmaan sai.
Sillä taivaassa, tavattu me ollaan kai
siellä sielumme liitänyt on niin joskus aikoinaan.

Sinä sanoit, tuntuu kuin oltais joskus me kohdattu
sumuverhoissa historian, punavalkoisten sataman
sinä mietit hetkisen, jos meidät huominen erottaa
ja jos tuuliin me haihduttais
siellä jälleen me toisemme varmaan kohdattais

Taivaassa tavattu me ollaan kai
silloin tunteemme, alkunsa varmaan sai.
Sillä taivaassa, tavattu me ollaan kai
siellä sielumme liitänyt on niin joskus aikoinaan.

Taivaassa tavattu me ollaan kai
silloin tunteemme, alkunsa varmaan sai.
Sillä taivaassa, tavattu me ollaan kai
siellä sielumme liitänyt on niin joskus aikoinaan.

kerroppas minulle. :DTiistai 23.06.2009 11:26

1. Millä nimellä esiinnyn kännykässäsi?
2. Kuvaile minua yhdellä sanalla?
3. Rakastatko minua?
4. Nukkuisitko vieressäni, haluaisitko oman patjan, vai nukkuisitko sohvalla?
5. Jos saisit pyytää minulta mitä vain mitä se olisi?
6. Anna minulle lempinimi, ja kerro miksi valitsit juuri sen?
7. Mikä muistuttaa sinua minusta?
8. Mikä oli ensivaikutelmasi minusta?
9. Olemmeko ystäviä vai millainen on suhteesi minuun?
10. Olemmeko samalla aaltopituudella?
11. Voisitko kopioida tämän, niin voisin vastata myös sinulle?