IRC-Galleria

Blogi

« Uudemmat - Vanhemmat »

Unettomat Yöt Vol. V.Tiistai 27.11.2012 11:15

Vanhuus, mikä ihana tekosyy. Ennen ajattelin, että en tiennyt oikeasti, koska en kokenut oikeasti. Nyt ajattelen, että en koe oikeasti, koska yleensä en oikeasti tiedä. Ajatukset ovat yllättävän samoja tosin, kuin aina. Koulutus ei siis pelasta.

Lukiessa vanhoja tekstejä säikähdin aluksi. Pelkäsin mielenterveyteni puolesta. Sitten nauroin. Pelkäsin, heh. Karhunpalveluksia.

Onko tämä tosin sekaisin pysymisen päätepysäkki? Does not compute sanoo aivot unten päätteeksi ja lähettää ulos pakkaseen sekoittaen viikonpäivän ja kiireet. Liekkö nukun? Kieroon kasvaneet ovat yleensä rungoiltaan kelpaamattomia mihinkään varsinaiseen tehtävään. Mutta osaa ne silti hengata.

Trallallaa ja hellät tunteet. Itketään yhdessä sitten kun maailmanloppu tulee. Jos tulee. Leuka tanssien kohti uusia epätoivoja vai miten se meni. Olkoot elämäni onnen kukkulat huipuiltaan laakeat.

Hidasta kun pelottaa. No goose bumps are worth this.

)
<-
-
-
->
+
V

Unettomat yöt, volume IIISunnuntai 22.04.2007 08:17

Elämä jatkuu it seems. Ajatella että on kulunut jo näinkin paljon aikaa. Ajattele millaista oli viimeksi. Niinpä...

Autolla ajaminen on oveluudessaan muodostunut helpoksi(ko?). Eläväistä on. tosin. Itkettää. Ajatella.

Montakohan kuuta sitä vielä. ei osaa sanoa. Mahtaakohan riittää sekään. Alkaa levitä jo liian leveälle. Pelottaa, sekin on pitänyt oppia. Malttia vaan... Ukkosta silmään. Nauti elämästä vaan.

Aina elämä muuttuu. Paras vain pysyä sekaisin

Omaisuus tuo pelon!

)
<
-
-
>

unettomat yöt, volume IITiistai 03.01.2006 05:47

On se tämäkin helvettiä. nuku yöllä ollenkaan mutta ei uni tule siltikään. matematiikka valvottaa. tai sitten päiväunet. ei voi tietää... jaksaisi odottaa huomistakaan kun on niin jännä päivä tiedossa. mistähän sitä aloittaisi. aamupalasta tieten. Pe**i M*x Capuc***oa... tyst...

Ja anteeksi kaikille keille viestit ei suostuneet tulemaan perille uudenvuodenpäivänä. lie olleet linjat niin tukossa.

ai niin. sekin tuli jo juotua ;/....

joo-o... mikään ei voita Barathrumin manowar-covereita yön pimeydessä minimaalisilla volyymeillä kaiutin korvaa vasten.

Päivän opetus:


en osaa *piste*

jatketaan siitä.

hyi hyi meitä, tekopyhyys on pahasta


)
<
-
-
<

Unettomat yötKeskiviikko 28.12.2005 03:50

se on harvinaisen vaikea joskus tyytyä osaansa yksinäisessä sängyssä, kun tietää rakkaansa olevan vaivaisen lyhyen matkan päässä odottamassa nukkuen - lämpimässä sängyssään palellen yksinäisyydestä... en jaksaisi odottaa vain.. <3

silloin voi vain tuudittautua muistoihin ja ajatuksiin siitä kuinka epäonnistunut on itsensä kanssa ja kuinka paljon muuta voisi olla. Ei täydellisyys ole tähtäimessä eikä mielessä eikä odotuksena eikä realiteettina. ajatuksien massa on liian valtava että niitä voisi eritellä, suuri pimeys, sekasorto, anarkia, olemattomuus liiallisuudesta. Yliväsymystä toisin sanoen. lukittautuminen antaa varjoa mutta myös rautaa. ei mieli ole vapaa jos ruumiinsa sitoo maahan.

hämmästyksien hämmästys on vain aivastus. pelkkä hairahdus. ei ole selkeyttä. vain ajatuksia joita - rihma, joka katkeaa syntyessään. kuten toivo. sairaalle sielulle ei anneta armoa koska -_- osaa pyytää. jos et kestä, luovuta, ole ihminen! ekolokerosi odottaa. Taivas ei ole vastaus vaan teennäisyys. ei sinua kukaan pyydä ajattelemaan. ole ihminen!

anteeksi loukkaukseni. en usko että asianomaiset koskaan saavat sanojani selville. en tunne heitä, en tiedä heistä, en nimeä, en mielestä. tiedän vain ongelman.
kiitos ja kumarrus olemassaolostasi ja kertovista sanoista. elän elämääni ja kerron eteenpäin, itsenäni. tee samoin.

oveluus kuuluu kaikille.


)
<
-
-
<
« Uudemmat - Vanhemmat »