IRC-Galleria

tarina musta....Maanantai 25.02.2008 13:42

Jenni uudestisyntyi maailmaan eräänä kuivana aamupäivänä. Hetken päästä näki että hänestä tuli ihminen. Perhe oli vaikutusvaltainen ja he nauroivat köyhille. Koulussa hän pärjäsi hyvin, siellä häntä kiusattiin rumista varpaista.

Jo opiskeluaikoina häntä alkoi oudoksuttamaan auttaminen, niinpä ammatiksi tuli paperikakut.

Jenni kehittyi neljännelläkymmenellä varsin leppoisaksi. Päähänsä hän sai siniset hiukset, sekä oranssit silmät.
Surusta päätellen hän oli suuresti kiva. Lempiruokaansa leväkeittoa hän sai työskennellen hiustenpesijänä.

Jenni tupakoi viikonloppuisin mutta ei käytä nuuskaa ollenkaan. Alkoholia hän ei juo edes juhlissa.

Hän nappasi itselleen puolison jonka kanssa luuli menevänsä naimisiin.

Sen pituinen se.

Etkö vielä ole jäsen?

Liity ilmaiseksi

Rekisteröityneenä käyttäjänä voisit

Lukea ja kirjoittaa kommentteja, kirjoittaa blogia ja keskustella muiden käyttäjien kanssa lukuisissa yhteisöissä.